Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Ihminen on oikeastaan todistanut sen, että ylivoimainen saalistaja on suurin uhka itselleen.

  Ihminen on oikeastaan todistanut sen, että ylivoimainen saalistaja on suurin uhka itselleen.  Kun katsotaan Amazonin kaskeamista, niin syy siihen on kaupunkien hallitsematon kasvu. Ja tuolloin pitäisi tietenkin kysyä, että minne noiden valtioiden kuten Brasilian pitäisi oma väestönsä työntää? Sademetsistä suurin osa sijaitsee kolmannen maailman valtioiden alueella, ja sen takia niiden suojeleminen on niin vaikeaa. Noissa maissa suurin ongelma on hallitsematon väestönkasvu sekä tietenkin kaupunkien slummiutuminen. Samoin matala koulutustaso saa aikaan sen, että ihmiset ovat alttiita ääriliikkeiden vaikutukselle. Se aiheuttaa sisäisiä levottomuuksia noihin valtioiden, ja samalla köyhdyttää niitä aina vain lisää. Eli kuka sijoittaa rahaa valtioon, missä on käytännössä sisällissota sekä korruptio rehottaa kaikkialla.  Ihmisen ylivoimaisuus muihin lajeihin nähden on suurin uhka, mitä voimme kokea. Se että meidän ei tarvitse kilpailla muiden lajien kanssa saa aikaan sen, että...

Jo joutui armas aika

  Jo joutui armas aika Tässä sitten taas on tullut lukuvuosi täyteen, ja armas aika koittaa lasten kohdalla, eli he saavat kesäloman, kesätöitä tai paikan jossain koulussa. Kohta terassien pitäisi aueta, ja ihmiset pääsevät viettämään kesää. Ja vielä ilmassa on tietenkin myös koronan pelkoa, vaikka se saattaa olla ehkä liioiteltua.  Kuitenkin tämä karanteeni on aiheuttanut sellaisen asian, että itse ihmettelen, kuinka paljon matkakohteita ihminen löytääkään silloin, kun hän ei voi matkustaa. Eli kuinka tässä karanteenin aikana on tullut eteen kaikkea mukavaa, mutta koskaan silloin kun matkustaminen on sallittua, niin ei näihin kohteisiin edes kukaan muista haluavansa. Joten kyllä on erikoinen tämä ihmismieli.  Mutta ehkä nyt ollaan koronasta selvitty, ja ehkä tästä jotain opimme. Meidän kannattaa ryhtyä miettimään myös sellaista tilannetta, missä esimerkiksi maskeja tai rokotteita ei ole sitten saatavilla, koska niille on tarvetta myös omassa maassa, eli kannattaisiko rok...

Miksi Joe Biden on Trumpia suositumpi?

  Miksi Joe Biden on Trumpia suositumpi?  Oikeastaan tämän kysymyksen pitäisi kuulua, milloin taas presidentin puolue USA ssa vaihtuu jälleen? Ennemmin tai myöhemmin tuo puolue vaihtuu aina, ja mitään sen suurempaa selkkausta siitä ei koskaan tule. Siis miksi tämä tapahtuu? Syy on siinä, että me kaikki, mukaan lukien USAn presidentti ovat vain ihmisiä. Eli jokainen tekee virheitä, ja ennemmin tai myöhemmin ovat myös presidentin tekemät virheet kasautuneet, mikä johtaa joko sen kautta presidentin puolueen vaihtoon, tai sitten ei ole löytynyt ehdokasta, mikä olisi johtanut siihen, että esimerkiksi demokraattien aika Valkoisessa talossa olisi saanut jatkoa, koska myös presidentin seuraajan pitää osata työnsä.  Jokainen presidentti maailmassa on tehnyt ainakin joskus elämänsä aikana virheitä, ja jos viereitä tehdään korkeassa virassa, niin silloin virhe koskee hyvin suurta osaa ihmisistä. Joten pitää huomioida sellainen asia, että vaikka nykyinen johtaja olisi ehkä kaikkein p...

Turhien lääkkeiden syömisestä

Turhien lääkkeiden syömisestä  Lääkkeitä ei koskaan pitäisi syödä ennaltaehkäisevästi, ellei niitä ole tähän tarkoitukseen tehty. Eli jos lääkkeitä syödään ilman syytä, niin silloin niiden teho laskee, koska silloin suurempi osa bakteereista altistuu antibiooteille. Jos antibiootteja otetaan liian vähän tai niiden käyttö kestää liian vähän aikaa, ei tuo lääke tapa kaikkia bakteereja. Tuolloin vahvimmat yksilöt jäävät henkiin, ja siitä seuraa bakteerikannan vahvistuminen.  Näin on käynyt esimerkiksi tuberkuloosin kanssa. Antibiootti ei tehoa viruksiin muutenkaan, vaan niitä vastaan täytyy kehittää antiviral lääkitystä, mikä perustuu soluviljelmien avulla tuotettuun vasta-aineeseen. Ja ehkä tulevaisuudessa kehitetään nanotekniikkaan perustuva ratkaisu, mikä voi tietää samanlaista vaikutusta lääkkeiden tehoon, kuin mitä penisiliini aikoinaan aiheutti.  Tässä mallissa  nanokoneet leikkaavat viruksen kappaleiksi, mutta tuollainen ratkaisu on vielä tulevaisuudessa. Ja ehkä...

Miksi vuoroja vähennetään, vaikka ihmisten halutaan hajaantuvan eri linja-autoihin.

  Lisää kuvateksti Miksi vuoroja vähennetään, vaikka ihmisten halutaan hajaantuvan eri linja-autoihin.   Mitä useampi linja-auto ajaa jotain reittiä, niin sitä vähemmän ihmisiä tuppautuu yhteen autoon. Tuolloin myös virukset sekä bakteerit eivät tartu niin helposti, ja autoissa on helpompi pitää turvaetäisyydet. Eli miksi HSL (Helsingin Seudun Liikenne) sekä VR karsivat vuorojen määrää, kun kaiken järjen mukaan pitäisi vuoroja lisätä, jotta ihmisten ei pitäisi mennä samaan junaan sekä vaunuun?  Jos ajatellaan sitä että missä kohtaan autoa kannattaa istua, niin pienet hiukkaset, mitä myös virukset ovat vaeltavat tilan taakse, kun auto on liikkeessä. Samasta syystä ennen tupakoitsijat sijoitettiin istumaan lentokoneen takaosaan. Joten sen takia kannattaa istua auton tai lentokoneen etuosassa, jos haluaa kohdata mahdollisimman vähän pienhiukkasia, ja etupenkit voisi varata riskiryhmään kuuluville, mutta kuitenkin se että kun ihmiset tulevat etuovesta sisään, niin silloi...

Onko uskottavaa puolustusta ilman ydinaseita? (Ydinase ja peliteoria)

  Onko uskottavaa puolustusta ilman ydinaseita? (Ydinase ja peliteoria) Ydinasepolitiikka on oikeastaan suoraan peliteorian nimellä tunnetun tieteenalan ilmentymä, eli jokainen valtio pyrkii elävän organismin tavoin maksimoimaan oman etunsa. Ja ydinaseiden hankkiminen esimerkiksi Israelin tapauksessa on katsottu turvaavan maan etua paremmin kuin mikään muu. Ydinaseita omistavien valtioiden on helppo saada muut myymään itselleen myös kehittyneitä konventionaalisia aseita. Tällaista asekauppaa perustellaan sillä, että koska jos ydinaseita omistava  valtio jää alakynteen, niin silloin sen on pakko turvautua ydinaseisiin. Eli jos oma konventionaalinen iskuvoima ei riitä, niin varastosta kaivetaan sitten järeämpiä aseita.  Ydinaseet ovat asia, mistä meidän maassamme ei juuri koskaan olla keskusteltu muuten, kuin että niitä ei haluta maahamme, ja siksi olemme vastustaneet NATOa. Mutta sitten kun tätä nykyajan tilannetta katsotaan, niin moni muu maa on hankkinut näitä aseita var...

Israel liittää Länsirannan siirtokunnat itseensä

Israel liittää Länsirannan siirtokunnat itseensä Tässä ihan ensin sanon, että tuolla kaukana Lähi-Idässä on sellanen tapa, että se mitä kansainvälinen laki sanoo mistäkin asiasta on aivan sama niille, jotka siellä valtaa pitävät, eli en usko Israelin hallituksen olevan ainakaan tietämätön siitä, mitä lakikirja siitä, että Israel liittää kiistellyt siirtokunnat itseensä sattuu sanomaan.  Ja vaikka Jordanian kuningas esittää kovin kovia  lausuntoja asiasta, mikä merkitsee erään aikakauden loppua, niin uskoisin että ainakaan avointa sotaa hän ei lähde käymään.  Toki syy tähän Israelin hallituksen tekoon liittää nuo kiistellyt siirtokunnat Israeliin saattaa olla se, että maan pääministeri Netanjahu on joutumassa oikeuteen korruptiosta sekä vallan väärinkäytöstä, mutta se mitä oikeus sitten joskus sattuu päättämään saattaa olla jotain, mihin ei olla länsimaissa totuttu. Ja se että Netanjahu saa jatkaa pääministerinä tutkinnan aikana kertoo siitä, millaista tuomiota tässä asias...

Sivilisaation tuho ja netin kaatuminen

  Sivilisaation tuho ja netin kaatuminen Jos länsimais-tyyppinen yhteiskunta sekä Internet romahtavat, niin olisiko oikeasti niin, että me putoamme suoraan kannibalismiin? Vaikka valtio lakkaisi olemasta, niin silti yhteiskunta pyrkii aina järjestykseen. Toisaalta vaikka valtio romahtaa, niin silloin oma lajityypillinen käyttäytymismallimme säilyy muuttumattomana. Maailma on outo paikka, ja vaikka olisimme sitten miten avuttomia esimerkiksi pandemian edessä, niin tällaiseen tilanteeseen voidaan aina varautua.  Tietenkin on mahdollista, että esimerkiksi joku virus tuhoaa suuren osan vaikkapa valtamerten levistä, jotka tuottavat suuren osan ilman hapesta. Tai sitten voi käydä niin että jostain syystä esimerkiksi voimalaitokset pysähtyvät tietokoneviruksen johdosta, jolloin Internet ajautuu alas, jolloin suuri osa maailman viesti verkosta kaatuu. Jos suuri osa Internetin keskus palvelimista ajautuu alas, niin tuolloin voidaan kohdata tilanne, että esimerkiksi suureen osaan satell...

Pelko on pop

    Pelko on pop Populismi on asia mikä myy, ja se että me haluamme uskoa johonkin varmasti lisää uskoa myös kaikenmaailman pelonlietsontaan. Pelko on asia mikä myy, ja tässä kun lähdetään puhumaan esimerkiksi siitä, miten meidän pitäisi kohdella yli 70-vuotiaita, niin silloin tullaan siihen kysymykseen, että mitä jos sitten joku ei vain välitä enää siitä, että hän saisi pari vuotta lisää, jos pysyisi sisällä. Milloin ihminen on valmis tekemään itseään koskevia päätöksiä, ja jos sitten joku vanhus haluaa lähteä ulos tai ostoskeskukseen sekä ottaa esimerkiksi lastenlasta vastaan, vaikka tietää kuuluvansa riskiryhmään, niin onko hoitohenkilökunnalla oikeus estää häntä tätä asiaa tekemästä. Tämä vain tuli mieleeni, kun näin tämän päivä YLE:n lööpin asiasta, jossa ainakin osa vanhuksista haluaisi itselleen enemmän valtaa näissä asioissa. Pelko on ihmisen vihollisista pahin, ja kuten tiedämme tällainen korona-aika varmasti kysyy paljon myös toimittajilta.  Eli heiltä vaaditaan...

COVID-19-viruksesta tulee ehkä pitkäaikainen kumppani

  COVID-19-viruksesta tulee ehkä pitkäaikainen kumppani COVID-19 voi olla hyvin pitkäaikainen kumppani keskuudessamme, koska virus on voitolla niin kauan kuin jokaisella ihmisillä on immuunivaste tuota taudinaiheuttajaa kohtaan. Tietenkin kyseistä virusta vastaan voidaan taistella esimerkiksi kloonaamalla sellaisten ihmisten immuunisoluja, joilla on vasta-aineita veressään, ja noiden vasta-aineiden avulla voidaan ainakin osa viruksista tuhota.  Mutta estääkö tuollainen lääkitys sitten virusten aiheuttaman immuniteetin muodostumista on toinen kysymys. Lääkkeet tuovat tietenkin helpotusta erilaisiin sairauksiin, mutta rokote tai sairastumisen kautta saatu pysyvä immuunivaste estää virusta tulemasta elimistöön. Mutta rokotteen valmistaminen kestää melko kauan.  Tietenkin on yksi tapa hoitaa tätä ongelmaa, ja se on tietenkin se, että ihmisille joilla on pienin mahdollisuus saada vakavia oireita tuosta viruksesta annetaan elävää virusta injektiona. Tuolloin saadaan aikaan sair...

Koulujen lähiopetus päättyy huomenna

  Koulujen lähiopetus päättyy huomenna Jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että YO-koe tehtäisiin ainakin osittain läppärillä, niin läppärien kameraan liitetyn kasvojen tunnistimen avulla voidaan valvoa sitä, että kokeen tekee se, jonka se pitää tehdä. Ja jos oikein futuristista ajattelutapaa ryhdytään viljelemään, niin tietenkin myös YO-kokeen voisi tehdä kotona. Silloin YTL (Ylioppilastutkintolautakunta) voisi toimittaa esimerkiksi pienen dronen tuolle kokelaalle, joka valvoo että huoneessa ei ole ketään muuta ja että siellä ei luntata. Mutta ehkä tämä on vähän radikaali ajatus.  Koulut alkavat huomenna lähi-opetuksen osalta, ja sitten taas siitä väännetään kättä, että olisiko pitänyt tätä etänä tehtävää opetusta jatkaa lukukauden loppuun asti. Tuolloin eteen tulee  se paradoksi, mikä dominoi koko koulun käyntiä. Eli lapsi ei voi käydä koulua samaan aikaan etänä ja olla koulussa, eikä kokonaan etänä käytävä koulu taas sitten palvele sitä tarkoitusta, mikä sillä on maassamm...

Miksi tätä on vaikea tunnustaa?

Miksi tätä on vaikea tunnustaa? Usein kun ihminen kertoo omistavansa sata Ferraria tai muuta urheiluautoa, niin hänestä tehdään suuria juttuja lehteen. Samoin kun ihminen omistaa satoja kalliita koruja sekä taloja, niin häntä katsotaan ihaillen, ja hänen osaamistaan kiitellään. Jos ihminen taas on esimerkiksi Mensan jäsen, niin silloin hän taas on pelkkä diiva. Eli eikö olekin ihmeellistä että miten omaisuus vaikuttaa siihen mitä mieltä muut ovat ihmisestä?  Äly vaikuttaa elämään enemmän kuin sosiaaliluokka, mutta sitä on vaikea tunnustaa sanotaan tämän päivän Helsingin Sanomissa tai oikeastaan siinä olevassa professori Markku Jokelan haastattelussa. Ja miksi tätä ei voida tunnustaa? Syy siihen, miksi ihminen nyt vain sattuu olemaan luomakunnan herra, johtuu pitkälti siitä että olemme niin paljon älykkäämpiä kuin muut eläimet, ja sitä kautta luomme tekniikkaa, mikä tekee meistä ylivoimaisia muihin lajeihin verrattuna. Joten miksi älyn vaikutusta myös lajimme sisällä on vaikea käsit...

Epäonnistumiset kasvattavat voittajia

  Epäonnistumiset kasvattavat voittajia Miksi aina puhutaan siitä, että esimerkiksi YO-koe on mennyt huonosti? Onko huonoja arvosanoja helpompi käsitellä kuin hyviä? Ja onko kaikilla sitten YO-kokeessa niitä hylättyjä arvosanoja. Nykyään esimerkiksi YO-kokeen saa uusia kolme kertaa, jos haluaa että arvosanat lisätään samaan paperiin. Noita kolmen kerran sarjoja saa sitten uusia niin monta kertaa kuin haluaa, mutta silloin jokaisesta kolmen kerran sarjasta annetaan oma YO-todistus. Jos ajatellaan esimerkiksi seiväshyppyä, missä ihminen kirjaimellisesti ylittää rimoja, niin aina välillä käy niin, että henkilö ei pääse riman yli. Tuolloin on kaksi vaihtoehtoa, joko laskea rimaa, tai sitten pitää harjoitella kovemmin. Se että olemme joskus asettaneet riman tietylle korkeudella ja tavoitteet sen mukaan määrittää sen, mitä pidämme onnistumisena tai mitä pidämme epäonnistumisena. Kun ihminen tekee työtä josta hän saa palkkaa tai palkinnon, niin silloin hänen työnsä pitää tietenkin kelvata...

Pitäisikö meidän ryhtyä pohtimaan tulevaisuutta menneen sijasta

Wright Flyer Pitäisikö meidän ryhtyä pohtimaan tulevaisuutta menneen sijasta Tulevaisuuteen voimme vaikuttaa, ja menneisyydestä voimme ottaa opiksi. Mutta se että voimme hyödyntää menneisyyttä sekä niitä virheitä, mitä me ja meidän esi-isämme ovat tehneet edellyttää sitä, että kykenemme katsomaan itseämme peiliin ja myöntämään että olemme ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Ja samanlaisia ihmisiä ovat olleet ne meidän esi-isämme, jotka ovat suurina johtajina tai suurten johtajien seuraajina aiheuttaneet suurta vahinkoa kaikille, jotka ovat heidän ympärillään. Menneisyyteen emme voi koskaan vaikuttaa, mutta tulevaisuus on vielä avoin. Tai koskaan ei saa sanoa “ei koskaan”. Eli saattaa olla että tulevaisuudessa meillä ehkä on keinoja matkustaa menneeseen, ja silloin olemme sen tilanteen edessä että voimme lähteä “kokeilemaan” eri teitä. Mutta matka menneeseen vaatii sitten asioita, joita emme koskaan ole tehneet. Jos vuonna 1899 olisimme pysäyttäneet ihmisen kadulla, ja sanoneet, että vuonn...

Mistä saadaan perusvoimaa on päivän toiseksi suurin ongelma COVID 19 jälkeen.

Mistä saadaan perusvoimaa on päivän toiseksi suurin ongelma COVID 19 jälkeen. Kun uusiutuva energia yleistyy, niin silloin sen käyttö halpenee. Jos ajatellaan esimerkiksi turbiineja, niin niiden muuttaminen vetykäyttöisiksi on erittäin helppoa. Eli lentoliikenteestä saadaan hyvin helposti tehtyä ensimmäinen täysin hiilidioksidivapaa liikennemuoto, jos lentokoneet vain muutetaan käyttämään vetykaasua, jonka kaikki päästöt ovat vettä. Tuolloin käytettävä vety pitää kuitenkin tuottaa ekologisia menetelmiä käyttäen.  Valtion tukea uusiutuvaan energiaan tarvitaan, jotta laitteiston sekä muun tekniikan kehittäminen on mahdollista, ja siitä saadaan myös äänetöntä. Moderni yhteiskunta perustuu siihen, että tieto kulkee nopeasti erilaisissa johtimissa, mutta nuo johtimet tarvitsevat myös sähköä, jotta tieto voi kulkea sekä sitä voidaan prosessoida.  Tietoyhteiskunnan akilleen kantapää on nimenomaan perusvoima, jota pitää tuottaa sen prosessien eli tietojärjestelmien sekä muiden vastaa...

Uudenlaisista sankareista sekä kierrättämisen filosofiaa

Uudenlaisista sankareista sekä kierrättämisen filosofiaa Pandemia sekä koronavirus on tuonut ihmisten mieliin sen, mitä kutsutaan voimattomuuden nimellä. Tätä vihollista ei nujerreta karate-potkuilla tai muulla Hollywoodista tutuilla toimilla, vaan kyse on hiljaisesta vihollisesta, joka ei edes näy päällepäin. Ihmisille on näytetty paljon asioita, joista yksi on tietenkin ydinpommi. Mutta samalla unohdettu se, että virusten kanssa työskentelevät henkilöt eivät ole mitään perinteisiä action-sankareita. He tekevät työtään avaruuspuvuissa tiloissa, missä sininen UV-valo saa kaikki asiat muistuttamaan sinistä, ja jos suojapuvun ottaa pois, on tuloksena pahoja palovammoja.  Tai sitten joku mies istuu toimiston näköisessä tilassa, sekä tuijottaa ruutua, missä pyörii sääennustetta muistuttavia käyriä sekä diagrammeja, noiden diagrammien avulla luodaan graafisia esityksiä siitä, kuinka epidemia etenee. Samoin myös sellaiset ammattiryhmät kuten siivoojat, sekä vähittäiskaupan työntekijät o...

Täysin purjein eteenpäin, eli miksi me emme jätä ajattelua muille, kun on niin kivaa antaa mennä vain?

Täysin purjein eteenpäin, eli miksi me emme jätä ajattelua muille, kun on niin kivaa antaa mennä vain?  Virastot ovat ihmisiä varten on tapana sanoa. Eli niissä tehdään tärkeitä ihmisiä koskevia päätöksiä, kuten kaikki varmaan tietävät. Virasto on valtion edustaja ihmiseen nähden ja sen takia niissä ei istu ihmisiä turhaan, vaan niitä saa vaivata vain silloin, kun mikään muu instanssi ei voi tehdä päätöksiä jostain asioista. Joten virastoa pitää kohdella kunnioittavasti, tai tulee itku. Virastotalo on siis paikka mihin mennään hattu rintaa vasten painettuna, solmio kaulassa, housut jalassa sekä rippikoulu mielessä. Jos virastossa tehty päätös ei satu miellyttämään, niin silloin päätöksestä saa aina valittaa. Mikäli valitus ei tuota tulosta, niin silloin siirrytään kirjoittamaan asiasta joko paikallisen lehden yleisönosastolle, tai sitten Internetin sosiaalisen median palveluun. Ensin mainitussa tapauksessa on usein käynyt niin, että lehden päätoimittaja on tilanpuutteen ta...

Tarina ulkoistamisesta

Tarina ulkoistamisesta Ulkoistaminen ei tarkoita sitä, että tuotetta tai palvelua ei tarvita, vaan sitä että se tuotetaan muualla. Ja palvelujen tai muiden tuotteiden tuottaja varmasti sitten myös perii tuosta palvelusta sekä tuotteesta maksun. Kun maassamme aikoinaan lähdettiin porrastetusti alas ajamaan tiettyjä aloja sekä vähentämään valtion menoja, niin silloin lähdettiin siitä, että esimerkiksi rokotteita ja muita vastaavia asioita ostetaan ulkomailta, ja sen takia niitä ei sitten enää maassamme valmistettu. Se miksi näin tehtiin on jäänyt mainitsematta, mutta ilmeisesti silloin ei ajateltu mitään muuta kuin lyhytnäköistä hyötyä, ja tällöin tietenkin kun toimitilat sekä tarvittavat laitteistot ajetaan alas sekä myydään pois niin saadaan paljon rahaa, mutta silloin unohdetaan jatkuvuus.  Vaikka rokotteita kehitetään maassamme, niin niitä pitää myös voida täällä valmistaa. Mutta kuten tiedämme, niin rokotteita sekä lääkkeitä saatetaan hyvinkin pian kehitellä samalla periaatteel...

Normaali katoaa epänormaalin alle

    Normaali katoaa epänormaalin alle Termi keskivertoinen ei sovi mihinkään tutkimukseen tai journalismiin. Me jostain syystä etsimme aina äärimmäisiä arvoja tai lukuja sekä muita tapauksia, joita on mukava esitellä yleisölle. Kun katsomme lehtiä tai televisiota, niin ne osoittavat helposti, että keskiverto lapsi on ADHD:tä sairastava olento, jolla on erittäin pitkä lista sairauksia, mikä valvottaa aikuisia 24/7, niin että he eivät saa koskaan oikeastaan nukuttua. Samoin esimerkiksi keskiverto ihminen ei varmaan ole mikään triathlonisti, tai muu ultraurheilija, eikä keskiverto korona tapaus vie ihmistä suoraan kuoleman porteille, vaikka tietenkin mediaa seurattaessa tämä asia ehkä saa valtavat mittasuhteet.  Tällaiset superlatiivit, missä henkilö toimii äärimmäisessä lajissa urheilijana tai hänellä on ties mikä sairaus, joita on Suomessa vain 20 kappaletta, niin silloin mieleen tulee se, että mistä tällainen asia on sattunut löytämään tiensä julkisuuteen. Olen varma että...

Miksi muita on helppo syyttää?

Miksi muita on helppo syyttää? Donald Trump varmasti osaa syyttää Kiinaa tämän viruksen leviämisestä, ja tietenkin kaikille olisi ollut paljon helpompaa, jos esimerkiksi Kiina olisi vain sulkenut rajansa, jolloin länsimaisten hallitusten ei tarvitsisi tehdä kipeitä päätöksiä, jotka voivat esimerkiksi pilata oman kesän sekä oman puolueen kannatuksen. Miten upeaa olisi ollut, jos Kiinan viranomaiset olisivat kantaneet vastuunsa, ja lähteneet eristämään maataan, ja sitten taas olisi asiaa olisi voitu päivitellä, ja sanoa että tämän asian kanssa vain pitää elää.  Ja taas olisi edessä ollut sellainen mukava ohjelma, missä länsimaat voivat katsoa Kiinaa hiukan alaviistoon, sekä sitten päivitellä maan huonoa ihmisoikeustilannetta. Sitten olisi tietenkin voitu lähteä suoraan demokratisoimaan tuota maailman väkirikkainta maata viemällä sinne esimerkiksi kännyköiden valmistusta sekä uusien maastoajoneuvojen lisenssejä, joilla saadaan rahaa työnnettyä tuohon maahan kaukaiseen.  Kun sitt...