Epäonnistumiset kasvattavat voittajia

 

Epäonnistumiset kasvattavat voittajia

Miksi aina puhutaan siitä, että esimerkiksi YO-koe on mennyt huonosti? Onko huonoja arvosanoja helpompi käsitellä kuin hyviä? Ja onko kaikilla sitten YO-kokeessa niitä hylättyjä arvosanoja. Nykyään esimerkiksi YO-kokeen saa uusia kolme kertaa, jos haluaa että arvosanat lisätään samaan paperiin. Noita kolmen kerran sarjoja saa sitten uusia niin monta kertaa kuin haluaa, mutta silloin jokaisesta kolmen kerran sarjasta annetaan oma YO-todistus.

Jos ajatellaan esimerkiksi seiväshyppyä, missä ihminen kirjaimellisesti ylittää rimoja, niin aina välillä käy niin, että henkilö ei pääse riman yli. Tuolloin on kaksi vaihtoehtoa, joko laskea rimaa, tai sitten pitää harjoitella kovemmin. Se että olemme joskus asettaneet riman tietylle korkeudella ja tavoitteet sen mukaan määrittää sen, mitä pidämme onnistumisena tai mitä pidämme epäonnistumisena. Kun ihminen tekee työtä josta hän saa palkkaa tai palkinnon, niin silloin hänen työnsä pitää tietenkin kelvata myös muille. 

Epäonnistuminen ei ole asia, mikä ainakaan yleensä kaataa maailmaa. Me kaikki teemme joskus virheitä, mutta virheistä voi ottaa opiksi. Eli vaikka YO-koe menisi omasta mielestä huonosti, niin sitä voi lähteä korottamaan seuraavissa kirjoituksissa tai kirjoitusten seuraavalla kerralla. Epäonnistuminen pitää sillä kertaa vain hyväksyä, mutta sen voi aina korjata, mutta silloin se vaatii vain kovaa työtä sekä sitä, että osaa ajatella sen yli, mitä olisi voinut tapahtua, jos kirjoitus olisi mennyt hyvin. 

Se mikä on “hyvin” taas riippuu siitä, miten itse asioihin asennoituu. Ja asenne on tärkeää silloin kun itse sattuu haluamaan jotain, mihin on pitkä matka. Kun joku sanoo niin, että jotain asiaa on vain pari prosenttia, niin silloin voidaan ottaa sellainen asenne, että joku niihin pariin prosenttiin kuitenkin joku kuuluu. Ja silloin pariin prosenttiin voi olla mahdollista kenen tahansa päästä. 

Kun lähdetään tekemään työtä sen kanssa, että mitkä ovat jokaisen omat tavoitteet, niin silloin pitää jokaisen aivan itse nuo tavoitteet asettaa. Eli tilanne on aivan sama joka kerran, kun keskustellaan omista tavoitteista. Ne tavoitteet asettaa jokainen ihan itse, ja jos joku kerran on sitä mieltä, että joku asia on “vaativaa”, niin silloin pitää kyllä kysyä, että montako kertaa elämässään hän itse on esimerkiksi YO-kokeeseen osallistunut?

Silloin kun abiturientti ryhtyy tekemään YO-koetta, niin silloin hän kohtaa suurimman haasteensa, mihin hän koskaan voi joutua jos puhutaan normaalista elämästä. Tuolloin tuohon haasteeseen kannattaa tarttua sillä tarmolla, että tuo tie vie kohti huippua, ja silloin on itsestä kiinni, mihin pystyy. Jos ihminen haluaa tavoitella huippua ja olla huippu-hyvä jossain, niin se vaatii aina kovaa työtä sekä kovia uhrauksia.

 Mutta lopussa kiitos ja kunnia seisovat, ja tässä vielä sanoisin, että YO-kirjoitus on vain yksi etappi pitkällä tiellä kohti määränpäätä, ja läpäistäkseen tämän tien, pitää ihmisellä olla korkea motivaatio sekä myös osaamista. Kuitenkin jos ihminen jaksaa opiskella, niin hänellä on edessään loistava tulevaisuus. Eli onnea kaikille ylioppilaille taas kerran.