Israel liittää Länsirannan siirtokunnat itseensä
Tässä ihan ensin sanon, että tuolla kaukana Lähi-Idässä on sellanen tapa, että se mitä kansainvälinen laki sanoo mistäkin asiasta on aivan sama niille, jotka siellä valtaa pitävät, eli en usko Israelin hallituksen olevan ainakaan tietämätön siitä, mitä lakikirja siitä, että Israel liittää kiistellyt siirtokunnat itseensä sattuu sanomaan. Ja vaikka Jordanian kuningas esittää kovin kovia lausuntoja asiasta, mikä merkitsee erään aikakauden loppua, niin uskoisin että ainakaan avointa sotaa hän ei lähde käymään.
Toki syy tähän Israelin hallituksen tekoon liittää nuo kiistellyt siirtokunnat Israeliin saattaa olla se, että maan pääministeri Netanjahu on joutumassa oikeuteen korruptiosta sekä vallan väärinkäytöstä, mutta se mitä oikeus sitten joskus sattuu päättämään saattaa olla jotain, mihin ei olla länsimaissa totuttu. Ja se että Netanjahu saa jatkaa pääministerinä tutkinnan aikana kertoo siitä, millaista tuomiota tässä asiassa odotetaan. Eli kovin hyvät mahdollisuudet eivät ole sille, että tätä päätöstä ei panna täytäntöön.
Israelin pääministeri Netanjahu käytti tilaisuutta hyväkseen ja ilmoitti että Israelin alue laajenee, kun hän suorittaa sitten sen kauan odotetun liiton, missä siirtokunnista tulee virallisesti Israelin aluetta, eikä ilmeisesti kansainvälisesti ole olemassa mitään muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä kyseinen liitto. Kun maailma katsoo muualle, niin silloin on aika toimia, kuuluu vanha viisaus. Eli se että Isis tuhosi maailman luottamuksen muslimeihin sai yhdessä koronaviruksen kanssa aikaan sen, että Israel sitten vei tämän projektin läpi, ja sen enempää en usko asiasta mitään sanottavan.
Koronavirus on asia mikä sitten sai aikaan sen, että maailman huomio kääntyi pois muista ongelmista, joita on aivan tarpeeksi, ja silloin eteen tuli se tilanne, että nämä siirtokunnat vain päätyivät Israelin käsiin, eikä niiden rakentamista ole muutenkaan mitenkään erityisen ponnekkaasti ryhdytty vastustamaan, eikä se että se on kansainvälisen oikeuden vastaista ole ennenkään ketään pysäyttänyt. Eli kansainvälinen laki on niin kuin sitä luetaan, eikä kukaan varmasti ole tietämätön siitä, miten paljon nämä muut maat samasta lakikirjasta välittävät.
Kuva: https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_674,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/13-3-9539467.png
Kommentit
Lähetä kommentti