Normaali katoaa epänormaalin alle
Termi keskivertoinen ei sovi mihinkään tutkimukseen tai journalismiin. Me jostain syystä etsimme aina äärimmäisiä arvoja tai lukuja sekä muita tapauksia, joita on mukava esitellä yleisölle. Kun katsomme lehtiä tai televisiota, niin ne osoittavat helposti, että keskiverto lapsi on ADHD:tä sairastava olento, jolla on erittäin pitkä lista sairauksia, mikä valvottaa aikuisia 24/7, niin että he eivät saa koskaan oikeastaan nukuttua. Samoin esimerkiksi keskiverto ihminen ei varmaan ole mikään triathlonisti, tai muu ultraurheilija, eikä keskiverto korona tapaus vie ihmistä suoraan kuoleman porteille, vaikka tietenkin mediaa seurattaessa tämä asia ehkä saa valtavat mittasuhteet.
Tällaiset superlatiivit, missä henkilö toimii äärimmäisessä lajissa urheilijana tai hänellä on ties mikä sairaus, joita on Suomessa vain 20 kappaletta, niin silloin mieleen tulee se, että mistä tällainen asia on sattunut löytämään tiensä julkisuuteen. Olen varma että esimerkiksi pitkittynyt puberteetti-ikä tai muu vastaava asia ei varmasti saa yhtä paljon julkisuutta kuin joku hyvin harvinainen geneettinen poikkeama.
Puberteetti-ikä on asia, joka saattaa oikeasti muuten pitkittyä, jos henkilöllä on puberteetti-iässä erityisen voimakas hormonien eritys, eli tuollainen ihminen ei ole mitenkään erityisen lapsellinen, mutta hänellä saattaa olla esimerkiksi sopeutumisvaikeuksia, koska nuo elimistöön jääneet hormonit saattavat aiheuttaa aggressiota. Yleensä nuo sopeutumisvaikeudet menevät ohi melko nopeasti, mutta joskus käy niin, että ne vievät henkilön tielle, mikä pitää kyllä katkaista.
Keskiverto ADHD potilas ei kaahaa autolla läpi näyte-ikkunan tai muuten ole mitenkään erityisen huomiota herättävästi, ja käytöstä voi aina parantaa. Eli jos ihmiselle annetaan kaikki asiat anteeksi siksi, että hänellä nyt vain sattuu olemaan joku sairaus tai miksi näitä asioita nyt sitten kutsutaan, niin silloin lähdetään aivan väärälle tielle. Jos ihminen kasvatetaan hyvin, eli hänelle asetetaan terveitä rajoja sekä rangaistaan asiallisesti, niin silloin voidaan lähteä siitä, että henkilö voi lähteä aivan tavalliseen työhön.
Mutta jos kasvattaminen ei kiinnosta, niin silloin me voimme tietenkin lähteä sellaiselle tielle, missä henkilö kasvaa kuin Aveyronin Viktor(1)parhaina päivinään. Eli hänestä tulee silloin susilapsi, joka tunnetaan ehkä paremmin nimellä “pellossa kasvanut”. Jos ihmistä ei kasvateta mitenkään, ja kaikki mitä hän sattuu pyytämään annetaan, niin silloin tuloksena on suoritus, minkä edessä mikä hyvänsä ADHD tapaus tuntuu lomalta.
Me pelkäämme lapsia siksi, että he tekevät tarkalleen ottaen samaa mitä me teemme, mikä saattaa paljastaa meistä asioita, joita emme muille halua näyttää. Ja lapsilla on sellainen tarve, että he hakevat sitten suojelua muilta vanhemmilta henkilöiltä, jos he eivät sitä vanhemmiltaan saa.
Tuolloin tuloksena on katulapsi, joka on oikeastaan vain lievempi muoto Aveyronin Viktorista, joka oli lapsena hylätty metsään. Kun noita villejä lapsia tutkitaan, niin he ovat saattaneet kasvaa susien laumassa, ja he ovat leimautuneet susiin. Katulapsen sekä susilapsen ero on siinä, että jälkimmäinen kasvaa ilman ihmiskontakteja. Katulapsi taas kasvaa “epäasiallisten ihmisten ympäröimänä”.
Kommentit
Lähetä kommentti