Siirry pääsisältöön

Uudenlaisista sankareista sekä kierrättämisen filosofiaa


Uudenlaisista sankareista sekä kierrättämisen filosofiaa


Pandemia sekä koronavirus on tuonut ihmisten mieliin sen, mitä kutsutaan voimattomuuden nimellä. Tätä vihollista ei nujerreta karate-potkuilla tai muulla Hollywoodista tutuilla toimilla, vaan kyse on hiljaisesta vihollisesta, joka ei edes näy päällepäin. Ihmisille on näytetty paljon asioita, joista yksi on tietenkin ydinpommi. Mutta samalla unohdettu se, että virusten kanssa työskentelevät henkilöt eivät ole mitään perinteisiä action-sankareita. He tekevät työtään avaruuspuvuissa tiloissa, missä sininen UV-valo saa kaikki asiat muistuttamaan sinistä, ja jos suojapuvun ottaa pois, on tuloksena pahoja palovammoja. 


Tai sitten joku mies istuu toimiston näköisessä tilassa, sekä tuijottaa ruutua, missä pyörii sääennustetta muistuttavia käyriä sekä diagrammeja, noiden diagrammien avulla luodaan graafisia esityksiä siitä, kuinka epidemia etenee. Samoin myös sellaiset ammattiryhmät kuten siivoojat, sekä vähittäiskaupan työntekijät ovat päässeet ainakin julkisuuteen yhdessä sairaanhoitajien kanssa, jotka tekevät pitkää päivää potilaiden kanssa pienellä palkalla. 


Yksi ammattiryhmä tietenkin on aina tärkeä kun puhutaan infektioista sekä epidemioista, ja se ovat ne ihmiset, joiden tehtäviin kuuluu jätteiden käsittely. Jätteestä lähtee jatkuvasti liikkeelle bakteereja kuten koleraa, joka on edelleen erittäin ikävä sekä useita tuhansia  ihmisiä vuodessa surmaava kulkutauti. 


Jätteen käsittely ei ehkä ole kovin upean näköistä eikä hyvältä tuoksuvaa työtä, mutta siinä pyörii valtavan suuret rahat. Samoin jätteen käsittely sekä kierrätys on yksi asia, millä voidaan säästää luontoa ja estää esimerkiksi vaarallisten kemikaalien pääsy vesistöön. Kierrätys on tietenkin sellainen toimintamalli, millä saadaan sademetsien puut pysymään pystyssä kauemmin.


Ehkä joidenkin ihmisten mielestä on kovin epäesteettistä puhua jätteiden käsittelystä liike-ideana, mutta ei ole sama kuka hoitaa esimerkiksi miljoonan ihmisen jätehuollon. Jos 10 000 roskista tyhjennetään jätteistä 150 euron hintaan kuukaudessa, niin silloin tuollaisen yhtiön saama tulo tästä bisneksestä on melko suuri jo kuukausitasolla 150*10 000=1500 000 euroa, eli mistään pikku rahoista ei ole kysymys. 


Samoin jätteiden käsittelystä kerättävä metaani tuo tuloja tällaiselle yhtiölle, ja sitä voidaan polttaa joko normaalissa maakaasua käyttävässä voimalassa. Tai metaania voidaan käyttää myös jätteenkäsittelylaitoksen voimanlähteenä. Tuolloin voidaan päästöjä alentaa, ja samalla jätettä voidaan hyödyntää tehokkaammin. Jos jätettä saadaan muutettua pelleteiksi, joilla voidaan lämmittää esimerkiksi grillejä tai niitä voidaan polttaa myös esimerkiksi voimaloissa, niin silloin samoista tuotteista saadaan enemmän irti. 


Mutta tuo tapa lisää tietenkin hiilidioksidin tuotantoa, mikä saa aikaan sen, että ehkä nuo huonekalut kannattaisi hakettaa, ja sitten tuon hakkeen päälle kaadetaan sopivia bakteereita, jotka muuttavat nuo huonekalut suoraan mullaksi. Polttaminen on siis vain yksi tapa käsitellä jätettä, ja avainelementti on tietenkin se, että kaikki huonekalut pitäisi valmistaa kierrätettävistä sekä ekologisista materiaaleista. 


Yleensä tuotetta valmistettaessa ei olla otettu huomioon sitä, että tuotteessa käytettävien materiaalien elämä jatkuu myös sen jälkeen, kun ne on laitettu roskalavalle. Eli lopulta jokainen huonekalu menee siihen kuntoon, että niitä ei voi enää korjata tai kierrättää, niin silloin niistä pitää päästä eroon. Ja yksi mahdollisuus tietenkin on muuttaa nämä huonekalut sähköksi jossain polttouunissa. Sama tulos voidaan saada aikaan myös kompostoimalla bioperäistä jätettä.


Tai sitten nuo huonekalut voidaan muuttaa hakkeeksi, jos niissä ei ole käytetty materiaalia, mikä ei hajoa luonnossa. Haketta tai sahajauhoa voidaan käyttää esimerkiksi pururatojen täytteenä. Ja tuo jauho voidaan hävittää melkein missä vain, ja jos tuon sahajauhon päälle kaadetaan sopivia bakteereita sekä sieniä, niin ne auttavat palauttamaan nuo materiaalit luontoon mullan muodossa. Jälkimmäinen tapa ainakin vähentää hiilidioksidin tuotantoa tai on ehkä hyvin ekologinen tapa muuttaa huonekaluja ja muuta vastaavaa jätettä mullaksi.




https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/05/09/vaara-tieto-hysteria-ja-paniikki-leviavat-nopeammin-kuin-virus-itse-koronavirus


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...