Koulujen lähiopetus päättyy huomenna
Jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että YO-koe tehtäisiin ainakin osittain läppärillä, niin läppärien kameraan liitetyn kasvojen tunnistimen avulla voidaan valvoa sitä, että kokeen tekee se, jonka se pitää tehdä. Ja jos oikein futuristista ajattelutapaa ryhdytään viljelemään, niin tietenkin myös YO-kokeen voisi tehdä kotona. Silloin YTL (Ylioppilastutkintolautakunta) voisi toimittaa esimerkiksi pienen dronen tuolle kokelaalle, joka valvoo että huoneessa ei ole ketään muuta ja että siellä ei luntata. Mutta ehkä tämä on vähän radikaali ajatus.
Koulut alkavat huomenna lähi-opetuksen osalta, ja sitten taas siitä väännetään kättä, että olisiko pitänyt tätä etänä tehtävää opetusta jatkaa lukukauden loppuun asti. Tuolloin eteen tulee se paradoksi, mikä dominoi koko koulun käyntiä. Eli lapsi ei voi käydä koulua samaan aikaan etänä ja olla koulussa, eikä kokonaan etänä käytävä koulu taas sitten palvele sitä tarkoitusta, mikä sillä on maassamme. Koulun yksi tarkoitus on opettaa myös sosiaalisia taitoja sekä niin sanottua vertais-viestintää.
Samoin sen tarkoitus on ennen kaikkea opettaa lapsia noudattamaan yhteiskunnan asettamia sääntöjä. Mutta ennen kaikkea onnistuneen opetuksen tulos on ihminen, joka osaa ajatella itsenäisesti. Samalla tuon ihmisen pitää myös käsittää että kaikkea mitä päähän tulee ei tarvitse lähteä kokeilemaan, koska pahimmillaan näistä asioista seuraa hyvin ikäviä tapauksia. Koulu on meille kaikille jossain määrin tuttu asia, ja se että koulussa noudatetaan vielä 1800-luvulta peräisin olevia malleja saattaa olla monille yllätys.
On kehitetty monia muitakin malleja, joilla opetusta eli oppilaiden oppimista tehostetaan, mutta niiden mallien käyttöönotto on jostain syystä kohdannut paljon vastarintaa. Syyksi tähän esitetään, että jos kokeilu menee pieleen, niin silloin niiden oppilaiden elämä tai tämä aika minkä he ovat kokeilun piirissä menisi hukkaan.
Etäopetus sekä etätyötilat voivat tukea lähiopetusta, eli esimerkiksi tunti materiaaleja voidaan kotona tutkia sekä tunteja voidaan ikään kuin kerrata, ja samoin vaikkapa tukiopetusta voidaan järjestää etätyöpöydän kautta, mutta silloin tietenkin pitää oppilaan osata ja myös haluta käyttää tuota mahdollisuutta. Ja tässä huomautan siitä, että mikään koulu ei aja asiaansa, jos sitä ei käydä lainkaan. Etäopetus voi tehostaa opetusta, jos se toteutetaan oikein. Eli joskus lapsilla tai nuorilla voisi olla sellaisia päiviä, että vain puolet tulevat kouluun, ja silloin opettajilla olisi aikaa antaa myös yksilöllisempää opetusta.
Tässä lähiopetukseen palaamisessa pariksi viikoksi voi olla sellainen taka-ajatus että lapset saavat sitten palautetta siitä, miten ovat asiansa hoitaneet. Mutta toki kaikki eivät ehkä ole aivan oikein käsittäneet sitä, mitä etäopiskelu oikeastaan tarkoittaa. Se ei tarkoita mitään lomaa, ja 12 h/päivä tapahtuvaa pelaamista, vaan että tehtäviä tehdään kuten normaalissa koulussa tehdään. Etänä tehtävä opetus voisi olla yksi asia, millä syrjäiset seudut pidetään elinvoimaisina, ja silloin lapsia ei tarvitsisi laittaa asuntoloihin asumaan monen sadan kilometrin päähän, kun he voisivat saada opetusta kotonaan etätyöpöydän kautta.
Kommentit
Lähetä kommentti