Siirry pääsisältöön

Ihminen on oikeastaan todistanut sen, että ylivoimainen saalistaja on suurin uhka itselleen.

 


Ihminen on oikeastaan todistanut sen, että ylivoimainen saalistaja on suurin uhka itselleen. 

Kun katsotaan Amazonin kaskeamista, niin syy siihen on kaupunkien hallitsematon kasvu. Ja tuolloin pitäisi tietenkin kysyä, että minne noiden valtioiden kuten Brasilian pitäisi oma väestönsä työntää? Sademetsistä suurin osa sijaitsee kolmannen maailman valtioiden alueella, ja sen takia niiden suojeleminen on niin vaikeaa.

Noissa maissa suurin ongelma on hallitsematon väestönkasvu sekä tietenkin kaupunkien slummiutuminen. Samoin matala koulutustaso saa aikaan sen, että ihmiset ovat alttiita ääriliikkeiden vaikutukselle. Se aiheuttaa sisäisiä levottomuuksia noihin valtioiden, ja samalla köyhdyttää niitä aina vain lisää. Eli kuka sijoittaa rahaa valtioon, missä on käytännössä sisällissota sekä korruptio rehottaa kaikkialla. 


Ihmisen ylivoimaisuus muihin lajeihin nähden on suurin uhka, mitä voimme kokea. Se että meidän ei tarvitse kilpailla muiden lajien kanssa saa aikaan sen, että me tapamme toisiamme erilaisissa konflikteissa. Muut lajit me voimme vain raivata pois tieltämme, mutta toisten ihmisten kanssa tulee ongelmia. 

Tehoviljely nostaa väestön määrää, ja sitten käy niin, että maaseudulta loppuvat työt, mikä saa ihmiset muuttamaan kaupunkiin slummeihin, missä tietenkin pitää esimerkiksi vettä keittää. Koneellinen viljely saa aikaan sen, että se on tehokasta, mutta samalla se myös tuo työttömyyttä maaseudulle, ja se saa aikaan muuttoliikkeen kaupunkeihin. 

Kaupunkien kutsu on vaarallista, koska kaupunkilaisten ammatit vaativat koulutusta, ja alikehittyneiden maiden maaseudun ihmisten ongelma on se, että he eivät ehkä osaa kunnolla edes lukea. Kun uusia ihmisiä mutta kaupunkiin, niin heistä moni jää asumaan slummeihin, joissa olevat asumukset on tehty ehkä luvatta. Kun kaupungit kasvavat, niin silloin niiden alueelle jää villieläimiä, jotka voivat muuttua vaarallisiksi, koska ne sairastuvat tai niille ei löydy muuta ruokaa kuin ihmisiä ja rottia. 

Eli tylysti sanoen kun epidemiat sekä muut saalistajat eivät rajoita jonkun lajin lisääntymistä sekä populaatiota, niin silloin kyseinen laji “syö ruokansa”. Kun ihmisten populaatio kasvaa, niin silloin tarvitaan uusia kaupunkeja sekä uutta asutusta, ja silloin tietenkin myös polttoainetta tarvitaan enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että sähkön puuttuessa tai sähkön ollessa liian kallista ihmiset, jotka asuvat slummissa joutuvat polttamaan puuta saadakseen veden keitettyä, ja se tietenkin aiheuttaa sademetsien häviämistä sekä hiilidioksidipäästöjen kasvamista. 

Slummeissa kytee myös rikollisuus, eli niissä elävien ihmisten elinkeinoja saattavat olla esimerkiksi huumekauppa, joka sitten tuo kyllä tuloja. Mutta usein toimettomien nuorten päivä kuluu mukavasti tinneriä haistellen, kun ei ole mitään mahdollisuutta saada työtä, ja kotiin on välit poikki. Se että esimerkiksi hankkimalla lapsen nainen pääsee vähäksi aikaa sairaalaan tietenkin kasvattaa myös väestöä.

Saattaa olla niin, että henkilöä joka on syntynyt slummeissa, kohtaa syrjintää työmarkkinoilla, koska hänen taustansa on huono. Se tarkoittaa sitä, että hän saattaa nähdä kun liikemiehet käyvät siellä bordellissa. Vaikka kaikki tietenkin katsovat slummeja nenän vartta pitkin, niin tietenkin niissä voi käydä vaikka ostamassa seksipalveluita sekä kokaiinia, ja tietenkin ainakin itseäni hävettäisi jos olisin sylkäissyt sellaisen ihmisen päälle, joka tulee eteeni työhaastattelussa. 

Slummien ongelma on siinä, että ne tarjoavat loistavan paikan missä joku kansankiihottaja voi värvätä ihmisiä omaan joukkoonsa, ja slummeista esimerkiksi Boko Haram sekä Isis ja muut vastaavat järjestöt hankkivat väkeä omiin riveihinsä. Kun sitten kaupunkien hallitsematonta kasvamista käsitellään YK:ssa tai meidän länsimaiden omassa mediassa, niin silloin unohdetaan se kysymys, mistä kaikki alkoi. Mihin noiden maiden pitäisi omat kansalaisensa työntää? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...