Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Estonian uppoamisesta uutta tietoa taas kerran.

Yllä on äänitys M/S Estonian hätäkutsusta. Ja jokainen voi vetää itse johtopäätökset siitä, että onko tuossa hätäkutsussa jotain toivomisen varaa. Eli onko se selkeä sekä informatiivinen. Ja tuleeko siitä ilmi millaisessa hädässä tuo laiva silloin oli. Sekä käytetäänkö siinä kansainvälistä hätäkutsua joka kuuluu "Mayday".  Maailma on täynnä erilaisia teorioita siitä, miksi esimerkiksi Estonia-laiva upposi. Alla liitteenä oleva artikkeli on vain kyseisen lehden tilaajille. Se että ihminen näkee vain otsikon saa hänet helposti olettamaan jotain. Ja sitten asiat vain alkavat kasvaa kuin pullataikina.  Alkuperäisen pommiteorian mukaan noin 500-1000g ehkä jotain muoviräjähdettä olisi asetettu Estonian keulavisiirin kääntösaranaan. Ja sitten tuo urbaani legenda alkoi paisua ja lopulta esitettiin väitteitä torpedoista sekä ohjuksista ja törmäyksistä sukellusveneen kanssa.  Joten en sen sisältöön voinut tutustua. Mutta jos sitten ajatellaan että jonkinlainen räjähdyspanos olisi u...

Puhetta noista paljon puhutuista "omista asioista" eli päihteiden käyttöä sekä saatavuutta säätelevästä politiikasta

Kannabiksen laillistamisesta käytävä keskustelu on saamassa lisää mukavia piirteitä. Se että poliisi on joutunut aloittamaan YT-neuvottelut tietenkin myös vauhdittavat tätä keskustelua siitä, että onko poliisin päätyö juosta kannabiksen kotiviljelmien perässä? Tai jos kaikki asiat muutetaan laillisiksi, niin silloin loppuu poliisilta työt. Mutta joidenkin ihmisten mielestä pelkkä keskustelu siitä, että laillistetaanko kannabis tai voidaanko sen omaan käyttöön tarkoitettu kasvatus sallia pitää kieltää. Pelkkä luutuneeseen päihdepolitiikkaan tai sen muuttamiseen viittaava keskustelu saa aikaan sen, että joku ryhtyy kiljumaan että "rikollinen" tai että sellaisten keskustelujen aloittaja pitää vähintään tuomita lopun iäkseen vankilaan.  Ei sellaista mitä ei koskaan ennen ole esitetty saa esittää tai edessä on sulkeminen pois yhteiskunnasta. Eikä kannabista saa missään nimessä erottaa kovista huumeista kuten amfetamiini sekä heroiini. Kaikki huumeet ovat samanlaisia, ellei noiden ...

Salaliittoteoriat ovat kuin pullataikina. Ne paisuvat kun jokaisen pitää lisätä niihin vähän uutta.

Seuraava salaliittoteoria on se, että Vihreä puolue aikoo laillistaa heroiinin.  Salaliittoteoria on kuin rikkinäinen puhelin. Aluksi hyvinkin uskottava tarina muuttuu sellaiseksi, että sitä ei kukaan edes voi uskoa. Eli kun kaikkien pitää aina panna vähän lisää alkuperäiseen tarinaan, niin silloin seurauksena on uskomaton esitys, jossa alkuperäistä tarinaa ei edes voida tunnistaa.  Yksi tapa tietenkin kehitellä loistavia salaliittoteorioita on se, että kaikki asiat laitetaan samaan lauseeseen. Jos Vihreä puolue sitten päättää linjata sen, että he haluavat laillistaa kannabiksen, niin silloin tietenkään se ei tarkoita että kaikki huumeet ovat sen jälkeen saatavissa lähikaupasta. Eli kannabis ei heroiiniksi, amfetamiiniksi tai ekstaasiksi muutu. Ja jos kannabis sallitaan, niin silloin pitää lähteä siitä, että lain säätäminen on eri asia kuin jonkun ehdotuksen tekeminen. Eli miltä osin kannabis olisi laillista? Olisiko se ehkä se, että kukkaruukussa sisätiloissa saa kasvattaa ka...

Angela Merkeliä sekä kannabista

Angela Merkelin seuraajaa valitaan Saksassa Aina kun johtaja vaihtuu, niin on ihmisiä, jotka haikailevat "sitä vanhaa johtajaa". Johtajien vaihtuvuuden tarkoitus on taata se, että uusia ajatuksia tuodaan johtajuuteen oli se yritystä tai valtiota koskevaa johtajuutta. Mutta aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä olisi mukavaa jos johtaja olisi virassaan tai asemassaan sanotaan nyt vaikka 30 vuotta. Silloin vastassa olisi aina tuttu ja turvallinen henkilö, jonka tavat toimia tunnetaan. Tuo on siis virallinen perustelu sille, miksi joku tukee "ikuisen johtajan mallia. Samalla joku toinen sanoo rumasti, että jos jossain huoneessa on aina sama naama, niin silloin alainen löytää helposti sen takapuolen mitä nuoleskella. Kun alainen tuntee toisen tavat sekä hänen lempijuomansa ja ruokansa, niin silloin hän voi niitä aina lounaalla tilailla.  Ja tuollainen asia voidaan tulkita makeiluksi tai mielistelyksi. Jos toisen mieltymykset tunnetaan, niin silloin häntä on helppoa mielistell...

Olisiko Kyllikki Saaren murhalla yhteys Leväluhdan suohautaan? Eli joutuiko Kyllikki Saari satanistien uhriksi?

Seuraava teksti on puhtaasti päättelyä tai jonkinlaista ilman faktaa olevaa kuvitelmaa. Se mikä tukee tätä teoriaa on se, että Kyllikki Saari oli haudattu suohon. Joten onko Kyllikki Saari jonkinlaisten saatananpalvojien uhri? Tuon suomen kuuluisimman henkirikoksen motiivin selvittäminen saattaisi auttaa löytämään syyllisen, joka ehkä saattaa vielä olla hengissä. Erääksi motiiviksi tuon järkyttävän teon tiimoilta on esitetty, että Kyllikki Saari olisi ehkä tunnistanut jonkun kovan luokan natsirikollisen kuten Dr. Mengelen tai Wolfram Sieversin kaltaisen henkilön, joka sitten on hänet surmannut.  Tuota asiaa ei ole selvitetty joten natsi-yhteys on pelkkää teoriaa. Samoin on teoriaa myös eräs toinen hyvin outo teoria, minkä mukaan Kyllikki Saari olisi kuollut satanistisessa rituaalissa. Tai sitten tuo teko olisi ehkä yritetty lavastaa satanistien tekemäksi.  Tässä esitän sitten erään teorian, joka joskus on ehkä aikaisemminkin esitetty. Eli oliko suomen kuuluisimman henkirikokse...

Psykoosista sekä sen hoidosta

Kuten tiedämme, niin psykoosiin voi olla melkein mitä syitä hyvänsä. Ja tietenkin psykoottinen ihminen saattaa käyttäytyä hyvinkin pelottavasti. Eli miten sitten psykoottista pitää lähestyä ja kohdella? Riippuu tilanteesta. Mutta se mikä tietenkin psykoosista pitää tietää, on se että se ei ole hoitohenkilökunnalle lupalappu kaikkeen. Eli esimerkiksi potilaan haukkuminen sekä väkisin eristäminen ja lepositeisiin laittaminen ovat asioita, jotka aivan varmasti lisäävät ahdistusta. Samoin jos esimerkiksi hoitohenkilökuntaan tai kiinniottajat ovat käyttäneet voimaa kuten etälamautinta, niin silloin joka kerran ovat vastakkain potilaan sekä hoitajan, vartijan tai polisiin sanat. Onko siis etälamauttimen tai kyynelkaasun käyttö sitten aiheellista jokaisessa tilanteessa?  Vastaus on taas se kuuluisa "riippuu tilanteesta". Eli jos psykoottinen on vaaraksi itselleen tai muille, niin hänet pitää rauhoittaa, mutta sitten taas tullaan siihen alkupäähän. Eli kuinka sitten todetaan vaaratil...

Mistä narsistin oikeastaan tunnistaa?

Muuten tiedän että näitä asioita on vaikea käsitellä. On olemassa ihmisiä jotka ovat esimerkiksi lähettäneet siskonsa tai veljensä mielisairaalaan, koska he ovat uskoneet hänen olevan psykoosissa. Samoin joskus narsistinen ihminen on väittänyt toisen uhkailleen häntä tai olevan jotenkin "outo", ja siitä vanhemmat ovat saaneet päähänsä lähteä viemään jälkikasvuaan kohti Hesperian hämärää, kuten on tapana sanoa. Jos sitten henkilö ei olekaan ollut psykoosissa, niin silloin mieleen tulee varmaan että "miksi uskoin tuota naapuria".  Narsisti on ihminen, jonka elämässä kaiken keskiössä on hän itse. Näin meille opetetaan, ja olemmehan me kaikki oikeasti oman elämämme keskiössä. Mutta milloin narsismista tulee sellainen asia, että siihen pitää puuttua? Tai mistä tunnistaa niin sanotun persoonallisuushäiriöisen ihmisen? Narsisti saattaa aluksi vaikuttaa miellyttävältä sekä ehkä hyvinkin sovinnaiselta ja herkältä ihmiseltä. Mutta pienet virheet narsistin puheessa paljastavat...

Tarvitseeko tekoäly kansainvälisiä sääntöjä?

Esimerkkinä biohybridi-tekoälystä on koira, joka tottelee tekoälyn antamia käskyjä.    Tekoäly ei ole mikään tietty tietokoneohjelma tai oppiva järjestelmä. Se voi tietenkin oppia ja esimerkiksi meidän kännykkämme tallentaa fraaseja, joita kirjoitamme usein. Mutta oikeasti tekoäly on kaikkien interaktiivisten sekä automaattisten tietokonetta hyödyntävien järjestelmien yhteisnimitys.  Eli tekoäly voi olla esimerkiksi ohjelmisto, joka ohjaa kerrostalon patterin termostaattia. Jos lämpö on liian korkea, niin silloin tietokone kääntää patterien kiertoveden säätöventtiiliä pienemmälle. Samoin tuollainen järjestelmä voi ottaa huomioon ajat, jolloin isäntäväki on talossa kotona.  Kun isäntäväki on poissa, niin esimerkiksi ilmastointi voidaan kääntää pois vähäksi aikaa sekä lämpötilaa alentaa. Järjestelmä voi pitää kirjaa siitä, milloin omistaja tai asukas käyttää asuntoa, ja säädellä sitä mukaa lämpötilaa sekä ilmastointia. Se voi esimerkiksi tuolloin automaattisesti ennako...

Pari asiaa paljon puhutusta NATO-optiosta

JAS-39 Gripen Suomen NATO-optiosta sen verran, että päätökset siitä varmaan tekevät valtion johtajat. Ja sitten se paljon puhuttu kommentti tuosta optiosta. NATO:oon jos mielitään, niin päätös tuosta asiasta pitäisi tehdä silloin, kun Euroopassa on rauhantila. Jos kriisi alkaa niin silloin ei ainakaan NATO:oon ole mitään asiaa, tai jos NATOssa sekä USAssa nähdään vain heikkouksia sekä huonoja puolia, niin silloin ei kannata niitä välineitäkään hankkia, joiden käyttö edellyttää noiden tahojen tukea. Eli jos haluamme käyttää USA:n GPS-järjestelmiä sekä muita asevoimien varusteita, joiden käyttö edellyttää USAn tukiteknologiaa, niin meidän pitää muistaa että jos valtiota vain arvostellaan, niin silloin napsahtaa GPS hyvin nopeasti pois päältä.  Ja esimerkiksi USA on hyvin tarkka siitä, mihin sen myymiä komponentteja myydään. Eli vaikka hankkisimme Gripenin tai Rafalen kaltaisia koneita, niin meidän pitää hankkia silloin myös täsmäaseita, joiden käyttö ei ole riippuvainen GPS-laitteist...

Korkeakouluissakin kiusataan, ja se tapahtuu usein juuri selän takana puhumisen sekä yhteisöstä pois sulkemisen kautta

Eihän aikuinen toisia kiusaa? Vai kiusaako joku aikuinen toista? Ehkä korkeakouluissa ei tapahdu sitä paljon puhuttua aktiivista kiusaamista, mutta sitten voidaan sanoa, että ehkä korkeakouluissa ei aina huomata sitä, että jotain sen opiskelijaa kiusataan passiivisesti. Passiivinen kiusaaminen tarkoittaa sitä, että toiseen suhtaudutaan vähätellen. Tai häntä ei kutsuta mihinkään mukaan eli silloin kyse on siitä, että toinen vain suljetaan pois joukosta eikä hänelle puhuta mitään.  Yksi miellyttävimmistä versioista on se, että jos tuollainen kiusaamisen uhri haluaa jotain puhua, niin hänelle käännetään suoraan selkä, jotta ei muiden tarvitse tuollaista kiusankappaletta edes kuunnella. Ja auta armias jos joku ei tätä asiaa usko. Se mikä tukee kiusaamista on se, että muut eivät uskalla tai halua puuttua asiaan. Jos joku kysyy esimerkiksi kiusaamisesta tai syrjinnästä, niin silloin saatetaan vastata, että "en ole sellaista huomannut". Tai että "on jokaisen oma asia, että jos ...

Mikä etätyössä ottaa päähän?

Etätyö on osa työelämää, mutta siinä on eräs heikkous. Siinä eivät välity esimerkiksi ihmisen hajut tai asiat mitä hän ei halua näyttää. Ja usein ne asiat mitä ihminen ei halua kertoa ovat niitä merkittäviä asioita. Se mitä henkilö ei kerro esimerkiksi työhaastattelussa on samalla tavalla tärkeää kuin se mitä hän kertoo. Eli esimerkiksi alkoholin hajuinen hengitys tai pesemättömien vaatteiden haju ei välity noissa web-palavereissa.  Nimittäin oikeasti kaikki etätyön yhteydessä annetut palautteet sekä esitetyt repliikit ovat aina jotenkin “pestyjä”. Kun ihmiset istuvat kameran edessä, niin meistä kukaan ei tietenkään haista, että onko hän ehkä käynyt suihkussa. Samoin myös spontaanit repliikit saattavat puuttua etänä tapahtuvan tapaamisen yhteydessä.  Tuolloin saattaa suuri osa ihmisen persoonasta jäädä huomiotta. Koska noissa neuvottelu-ohjelmissa on mahdollisuus käyttää synteettisiä taustoja tietenkin parantaa yksityisyyttä. Mutta samalla tuo yksityisyys saattaa peittää esime...

Mitä jos kannabista aletaan lähestyä samalla tavalla kuin tupakkaa?

Vihreät ovat esittäneet kannabiksen laillistamista maassamme. Ja se tietenkin on kerännyt ansaittua huomiota. Tietenkin kyseessä on maamme oloissa poikkeuksellinen esitys, ja ehkä sen tarkoitus on olla herättää huomiota. Mutta tietenkään tuostakaan asiasta ei tarvitse tuohtua. Nykyään kannabis on maassamme kiellettyä mutta kuten tiedämme, niin eduskunnalla on valta tehdä kielletystä laillista ja laillisesta kiellettyä. Ja saattaa olla että vihreät toivovat että muut puolueet sitten äänestävät tällaiset ehdotukset nurin.  Mutta aloittaisitko kannabiksen käytön, jos tietäisit sen kaikki terveysvaikutukset? Eli vaikka tuo päihde tai huume sallittaisiin, niin ei sitä tarvitse ryhtyä käyttämään. Toisin sanoen milloin alamme luottaa ihmisten omaan harkintakykyyn? Tai aina välillä näemme ihmisiä, joilla ei ole harkintakykyä esimerkiksi alkoholin kanssa, ja silloin voidaan myös todeta että on ihmisiä jotka kehittävät ongelmia vähän jokaisesta asiasta. Ja onhan täällä ihmisiä, jotka polttav...

Toimijana tulevaisuuden yhteisössä

Maatuskanukke mallina tiedonhaussa Tulevaisuuden yhteisössä kaiken keskiössä ovat valmiudet kehittää omia tiedonhakutaitoja. Tiedonhakua hakua voidaan miettiä esimerkiksi niin sanotun “Maatuska”-mallin kautta. Maatuskanuket ovat nukkeja, joiden sisältä löytyy aina vain pienempi ja pienempi maatuskanukke. Alussa ihminen saa tukea sekä valmiuksia opettajilta, jotka ohjaavat häntä käyttämään aluksi koulun sekä oppilaitoksen kirjastoja, jotka voivat olla sekä digitaalisia että myös fyysisiä eli painettuja kirjoja sekä lehtiä. Eli aluksi ihminen hakee tietoa hyvin suppeasta lähteestä, jossa kaikki tieto on muiden varmistamaa. Mutta sitten kun taidot kehittyvät hän alkaa hyödyntää yhä laajempia ja laajempia alustoja. Tiedonhaun piiri kasvaa kasvamistaan ja aina löytyy uusi tietolähteen piiri, eli oppilaitoksesta edetään kansalliseen tietopankkiin.  Sitten lopulta tiedon janon sekä tarpeen kasvaessa tiedon haussa ylitetään valtion rajat. Tuolloin matka käy kohti globaalia tietolähdettä. J...

Itsensä johtaminen sekä sen työkalut.

Elämä sekä myös työelämä on kuin tie: emme tiedä koskaan mitä mutkan takaa tulee eteemme. Me näemme elämästä vain sen oman osamme itse. Eli kukaan muu kuin me itse emme voi elää toisen elämää. Ja aivan kuten tiellä, niin elämässä meidän pitää asennoitua niin, että jos jäämme istumaan sekä lepäämään, niin emme koskaan pääse perille. Jos odotamme liian kauan, niin sitten meistä tulee liian vanhoja, emmekä sitten ehdi nähdä tien päätettä.  Kuka on vastuussa siitä, mitä ihminen tekee? Vastuussa siitä mitä ihminen tekee on ihminen itse. Siis ihminen itse vastaa teoistaan yksilönä, yhteisönä sekä lajina. (En muista kuka näin on sanonut, mutta laitan sen tähän kohtaan).  Wilhelm Wundt (1832-1920) 1)Itseään pitää kyetä johtamaan sekä työssä että vapaa-aikana Kaiken johtamisen alku on itsensä johtaminen. Iisensä johtamisen kautta ihminen oppii sen, mitä hän voi muilta vaatia. Itsensä johtamista voidaan ajatella eräänlaisena tieteellisen psykologian isän Wilhelm Wundtin (1832-1920) kehi...

Organisaation vastuullisuus yhteiskunnan näkökulmasta

Kun yhtiö valmistaa tuotteita, niin sen pitää huolehtia tuotteiden turvallisuudesta. Tuotteet eivät saa olla vaarallisia, jos niitä myydään ihmisille joilla ei ole tarpeellista koulutusta. Mutta tuotteiden turvallisuuteen liittyy esimerkiksi se, että aseita sekä tiettyjä lääkeaineita ei saa myydä esimerkiksi maihin, joita kohtaan on asetettu esimerkiksi aseita sekä tekniikkaa koskevia rajoituksia.  Esimerkiksi tiettyjä toiminnanohjausjärjestelmiä ei saa toimittaa maihin, joihin on kohdistettu pakotteita. Samalla on tajuttava se, että sama ohjelmisto mikä laskee esimerkiksi nosturin puomin asentoa laskee samalla tavalla myös tykin putken asentoa. Tietenkin yhtiön pitää huolehtia että sen tuotteita ei käytetä kansallisen edun vastaisesti. Tämän päivän kuumin liike-idea liittyy varmasti ainakin osittain kvanttitietokoneen kehitykseen. Eli mitä jos yksityinen yhtiö rakentaa kvanttitietokoneen sekä vuokraa sen laskenta-aikaa muille yrityksille? Jos esimerkiksi vihamielisen valtion tiedu...

Organisaation vastuullisuus yhtiön näkökulmasta.

Yhtiö on yksi organisaatioista. Ja jokaisen yhtiön palveluksessa olevan työntekijän pitää toimia yhteisen päämäärän hyväksi. Positivismi eli usko omaan asiaan sekä omiin kykyihin saavat muutkin ihmiset uskomaan asiaan. Jos töihin mennään hyvillä mielin, niin silloin työteho kasvaa. Sekä vaikeudet saadaan voitettua. Mikäli alainen uskaltaa kertoa oman infrastruktuurin puutteista, niin se saattaa säästää selvää rahaa.  Heti aluksi pitää sanoa, että mikään organisaatio ei ole yksi ainoa henkilö. Eli jokainen toimija organisaatiossa sen nuorimmasta vanhimpaan jäseneen ovat vastuussa siitä, että organisaatiossa toimitaan siten, että sen toiminta tukee kestävää kehitystä. Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että organisaatio tekee työnsä hyvin. Pelkkä johtajan panos ei riitä siihen, että yhtiöllä menee hyvin.  Organisaatio vaatii tietenkin toimivan markkinoinnin, hyvät suhteet sekä onnistuneen tuotteen, jotta siitä voisi kasvaa menestystarina. Siis myös sidosryhmät kuten markkinoijat s...