Kun yhtiö valmistaa tuotteita, niin sen pitää huolehtia tuotteiden turvallisuudesta. Tuotteet eivät saa olla vaarallisia, jos niitä myydään ihmisille joilla ei ole tarpeellista koulutusta. Mutta tuotteiden turvallisuuteen liittyy esimerkiksi se, että aseita sekä tiettyjä lääkeaineita ei saa myydä esimerkiksi maihin, joita kohtaan on asetettu esimerkiksi aseita sekä tekniikkaa koskevia rajoituksia.
Esimerkiksi tiettyjä toiminnanohjausjärjestelmiä ei saa toimittaa maihin, joihin on kohdistettu pakotteita. Samalla on tajuttava se, että sama ohjelmisto mikä laskee esimerkiksi nosturin puomin asentoa laskee samalla tavalla myös tykin putken asentoa. Tietenkin yhtiön pitää huolehtia että sen tuotteita ei käytetä kansallisen edun vastaisesti.
Tämän päivän kuumin liike-idea liittyy varmasti ainakin osittain kvanttitietokoneen kehitykseen. Eli mitä jos yksityinen yhtiö rakentaa kvanttitietokoneen sekä vuokraa sen laskenta-aikaa muille yrityksille? Jos esimerkiksi vihamielisen valtion tiedustelupalvelu perustaa peite-yhtiön tuohon maahan, missä kvanttitietokone sijaitsee niin se voi vuokrata laskenta-aikaa tuolta koneelta.
Tuolloin ei rajalla oleva palomuuri estä tätä toimintaa. Ja tuon peite-yhtiön työntekijät voivat ladata tarvittavan datan esimerkiksi USB-tikulle. Sitten käyttää tuota kvanttitietokonetta vaikka Helsingissä olevasta toimistosta.
Tai sitten kyseisiä tietokoneita voidaan käyttää etäkäytön avulla esimerkiksi Pietarin telakalta käsin. Tuolloin agentti vie koneen toimistoonsa, ja sitten insinööri tai fyysikko sitten vain hoitaa tuon kaavan sekä muun tiedon ajamisen järjestelmään etänä. Tuolloin henkilö joka työskentelee esimerkiksi salaisten asioiden kanssa ei joudu poistumaan maasta, ja hän pysyy kauniisti turvallisuuspalvelun valvonnassa.
Tuon takia jos tuollaisen kvanttitietokoneen omistaja haluaa vuokrata laskenta-aikaa kyseiseltä koneelta, niin hänen pitää valvoa sitä, mitä koneella sitten oikeasti lasketaan. Tai muuten käy niin, että esimerkiksi Venäjä tai Kiina ryhtyvät laskemaan omien stealth-lentokoneiden muotoja tai murtamaan koodeja tuollaisen kvanttitietokoneen avulla.
Tällä tarkoitan tietojenkäsittelyn näkökulmasta kvanttitietokoneiden nopeaan kehittymiseen liittyvää mahdollisuutta kaupallistaa kvanttitietokonetta. Jopa alkeellinen kvanttitietokone on tehokkaampi kuin tehokkain perinteinen binaari laskentaan perustuva tietokone. Ja se tarkoittaa että myös kvanttitietokoneella, jonka laskenta-aikaa voidaan vuokrata saadaan aikaan paljon hyvää, mutta samalla myös paljon ongelmia.
Nuo ongelmat ovat sellaisia, että jos joku vihamielinen taho vuokraa tuollaisen kvanttitietokoneen laskenta-aikaa, niin silloin tuota kvanttitietokonetta voidaan käyttää esimerkiksi purkamaan kaikki mahdolliset koodit, joita on tehty perinteisellä binaari tietokoneella. Tai sitten tuota tietokonetta voidaan käyttää myös esimerkiksi stealth lentokoneiden suunnittelussa eli esimerkiksi kvanttitietokoneella voidaan laskea niiden pintojen muotoja hyödyntäen Poicarén yhtälöä.
Tuolloin kvanttitietokoneella voidaan simuloida esimerkiksi radioaaltojen käyttäytymistä erilaisilta pinnoilta. Eli tekoäly ikään kuin liu'uttaa pintoja erilaisiin muotoihin, joihin suunnataan virtuaalisia radioaaltoja. Kvanttitietokoneen etu on siinä, että se kykenee laskemaan erilaisia hyvin pieniä poikkeamia erittäin suurissa pinnoissa, ja sen takia tulevaisuuden rakenteet ovat täydellisempiä kuin koskaan ennen.
Kommentit
Lähetä kommentti