Vihreät ovat esittäneet kannabiksen laillistamista maassamme. Ja se tietenkin on kerännyt ansaittua huomiota. Tietenkin kyseessä on maamme oloissa poikkeuksellinen esitys, ja ehkä sen tarkoitus on olla herättää huomiota. Mutta tietenkään tuostakaan asiasta ei tarvitse tuohtua. Nykyään kannabis on maassamme kiellettyä mutta kuten tiedämme, niin eduskunnalla on valta tehdä kielletystä laillista ja laillisesta kiellettyä. Ja saattaa olla että vihreät toivovat että muut puolueet sitten äänestävät tällaiset ehdotukset nurin.
Mutta aloittaisitko kannabiksen käytön, jos tietäisit sen kaikki terveysvaikutukset? Eli vaikka tuo päihde tai huume sallittaisiin, niin ei sitä tarvitse ryhtyä käyttämään. Toisin sanoen milloin alamme luottaa ihmisten omaan harkintakykyyn? Tai aina välillä näemme ihmisiä, joilla ei ole harkintakykyä esimerkiksi alkoholin kanssa, ja silloin voidaan myös todeta että on ihmisiä jotka kehittävät ongelmia vähän jokaisesta asiasta. Ja onhan täällä ihmisiä, jotka polttavat esimerkiksi tupakkaa aivan koko ajan. Tai ihmisiä jotka juovat alkoholia niin, että he eivät selvää päivää näe.
Tiedättekö monta positiivista asiaa, mitä tupakka aiheuttaa? Itse en tiedä yhtään. Tupakka aiheuttaa riippuvuutta sekä myös se on suurin yksittäinen keuhkosyövän aiheuttaja. Mitä jos kannabista lähestytään samalla tavalla kuin tupakkaa. Eli ihmisille kerrotaan se, miten kannabis vaikuttaa terveyteen. Eli tupakkaa polttava henkilö menettää rahansa sekä terveytensä tuon päihteen kanssa. Joten ehkä olisi hyvä verrata tätä tilannetta kannabiksen käyttäjään, joka tuskin ainetta ilmaiseksi saa.
Ja jos ajatellaan että kannabista käyttävä henkilö on vuosien ajan kiskonut keuhkoihinsa kannabisöljyä, niin missään nimessä nuo keuhkot eivät varmaan ole mitenkään mieltäylentävän näköisiä. Samoin valistajan kannattaisi painottaa sitä että kannabikseen menee rahaa aivan kuten tupakkaan. Ja koska kyseessä on riippuvuutta aiheuttava aine, niin silloin pitää muistaa se, että siihen menee rahaa eikä lopettaminen ole ehkä aivan helppoa.
Suomen kansa tai lainvalvojat eivät ehkä ole aivan valmiita kannabiksen dekriminalisointiin tai laillistamiseen. Mutta tuo asia varmaan tuo uutta eloa maamme päihde-politiikkaan. Tietenkin kaikki tällaiset ehdotukset ovat omiaan nostamaan ihmiset takajaloilleen. Mutta todellisuudessa eduskunta säätää lait.Siis eduskunnalla on mahdollisuus myös dekriminalisoida asioita, jotka ovat ennen olleet kriminalisoituja. Ja toistaiseksi kannabis on maassamme kriminalisoitu.
Eli vastuu tässäkin tapauksessa on edustajilla. Toisaalta maassamme kaivataan kyllä myös uuden tyyppistä päihdevalistusta, missä korostetaan huumeiden, alkoholin sekä tupakan aiheuttamia terveys- ja sosiaalisia vaikutuksia. Nämä vaikutukset eivät varmaan ole aivan niin positiivisia, kuin mitä me toivoisimme niiden olevan.
Mustavalkoajattelu on “cool”. Eli kaiken pitää olla maassamme joko kiellettyä tai sallittua eikä mitään välimuotoja voi edes olla olemassa. Kuitenkin esimerkiksi tupakkaa on vapaasti saatavilla, jos henkilö sattuu olemaan 18-vuotta täyttänyt. Eikä nykyään tupakka ole mitenkään “cool”. Eli vaikka jos kannabis on dekriminalisoitu, niin se tarkoita sitä, että sitä aivan jokainen kokeilee.
Jos ajatellaan että yhteiskuntamme sallisi oikeasti kannabiksen käytön sekä hallussapidon, niin tietenkin voidaan kysyä, että kuka aloittaisi oikeasti tuon aineen käytön? Siis jos kannabista varataan tupakkaan, niin aloittaisiko joku oikeasti tuon aineen käytön, jos hän näkisi ihmisen keuhkot, joka on polttanut 10 vuotta marijuanaa? Jos me joiden nuoruudessa vielä poltettiin tupakkaa olisimme nähneet oikeasti kuvia keuhkoihin tulleista kasvaimista, niin olisimmeko aloittaneet tupakoinnin?
Eikä tupakka myöskään omaa varmaan yhtään positiivista terveysvaikutusta. Mutta silti tuota tuotetta saa myydä vähän kaikkialla. Joten tietenkin jos kannabis joskus tulevaisuudessa dekriminalisoidaan, niin tietenkin silloin ihmisiä pitää valistaa myös tuon aineen terveysvaikutuksista. Eli mitä jos oikeasti kannabista koskevista terveysvaikutuksista aletaan keskustella vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi tupakan terveysvaikutuksista. Aina välillä mietin sitä, että olisinko aloittanut aikoinaan tupakoinnin, jos silloin olisi ollut tarjolla esimerkiksi kuvia siitä, mitä keuhkosyöpä aiheuttaa?
Siis mitä jos esimerkiksi huumevalistuksen yhteydessä näytetään kuvia kannabiksen käyttäjien keuhkoista? Tai kerrotaan siitä mikä aiheuttaa tuon valmisteen aiheuttaman mielihyvän? THC eli tetrahydrokannabinoli stimuloi eräitä soluja, jotka pumppaavat aivoihin mielihyvää tuottavia aineita. Tuo reaktio aiheuttaa sen, että henkilö polttaa yhä enemmän ja enemmän kannabista.
Silloin hän vetää keuhkoihinsa öljyä, mikä ei ole kovin terveellistä. Eli onko kannabiksen aiheuttamista keuhkosyövistä tehty mitään tutkimusta? Tai aiheuttaako THC ehkä keuhkoahtaumaa? Mikään vieras aine keuhkoissa ei tee hyvää. Joten ehkä keuhkojen vahingoittuminen voisi olla asia mistä pitää kannabiksen yhteydessä mainita.
Ongelma on siinä että tuo reaktio aiheuttaa sen, että aivojen vireystila alkaa muuttua pysyvästi. eli yli kiihottumisesta tulee aivojen normaali olotila. Joten voidaan sanoa, että mielihyväkeskus ikään kuin jumiutuu. Sen jälkeen kun kannabiksen käyttö lopetetaan, niin aivojen mielihyvää tuottavien välittäjä-aineiden määrä putoaa hyvin nopeasti, mikä aiheuttaa voimakkaan masennuksen, mikä voi johtaa jopa itsemurhaan. Mikäli tämän asian tiedät, niin aloittaisitko kannabiksen käytön vaikka se olisi laillista?
Kommentit
Lähetä kommentti