Kuten tiedämme, niin psykoosiin voi olla melkein mitä syitä hyvänsä. Ja tietenkin psykoottinen ihminen saattaa käyttäytyä hyvinkin pelottavasti. Eli miten sitten psykoottista pitää lähestyä ja kohdella? Riippuu tilanteesta. Mutta se mikä tietenkin psykoosista pitää tietää, on se että se ei ole hoitohenkilökunnalle lupalappu kaikkeen. Eli esimerkiksi potilaan haukkuminen sekä väkisin eristäminen ja lepositeisiin laittaminen ovat asioita, jotka aivan varmasti lisäävät ahdistusta. Samoin jos esimerkiksi hoitohenkilökuntaan tai kiinniottajat ovat käyttäneet voimaa kuten etälamautinta, niin silloin joka kerran ovat vastakkain potilaan sekä hoitajan, vartijan tai polisiin sanat. Onko siis etälamauttimen tai kyynelkaasun käyttö sitten aiheellista jokaisessa tilanteessa?
Vastaus on taas se kuuluisa "riippuu tilanteesta". Eli jos psykoottinen on vaaraksi itselleen tai muille, niin hänet pitää rauhoittaa, mutta sitten taas tullaan siihen alkupäähän. Eli kuinka sitten todetaan vaaratilanne? Ja mistä sitten tiedetään että mitä oikeasti tapahtui, jos sitten henkilö on jouduttu ottamaan kiinni jossain paikassa, missä ei ole esimerkiksi juuri valvontakameroita, joista edes näkisi tilanteen. Me kaikki tiedämme että psykoosiin liittyy paljon negatiivisia käsityksiä. Mutta se että kuinka psykoottista kohdellaan on asia, mistä voidaan keskustella. Psykoosi on monitahoinen ongelma, jonka hoitoa varjostaa yhteiskunnan negatiivinen asenne potilasta kohtaan.
Psykoosin voi laukaista ylirasitus, yhdistyneenä huumekokeiluun. Tai sitten sen laukaisee geneettinen periytyvyys. Mutta kuten tiedämme, niin psykoosin hoitoon liittyy usein potilaan oikeuksien rajoittaminen. Tässä en sitten rupea inttämään siitä, että onko se oikea tai väärä valinta. Mutta sen sitten sanon, että se mitä noissa hoidoissa tapahtuu, tapahtuu potilaalle. Siis se ei tapahdu kenellekään muulle. Siis minua itseäni ei laiteta tällä hetkellä lepositeisiin tai muuta vastaavaa.
Siis kun luette kaiken maailman potilaista sekä asioista, joista ammatti-ihmiset pitävät. Ja joita pidetään "trendikkäinä", niin me ehkä voimme joskus kysyä, että olisitteko onnellisia, jos teitä itseänne kohdellaan noin? Olisiko kivaa istua 30-vuotiaana vanhempien kanssa keskustelemassa siitä, miten monta jäätelöä saa viikossa ostaa hoitajien katsellessa vierestä?
Psykoosi on diagnoosi, jolla henkilön oikeusturvaa on erittäin helppoa nakertaa. Ja jos sitten lähdetään siitä, että esimerkiksi kognitioterapiaa, missä koko potilaan lähipiiri otetaan hoitoon mukaan voidaan suositella yhdelle. Mutta tuosta terapiasta missä potilaan hoitoon osallistuvat omaiset eli tietoa potilaan tilasta vaihdetaan intensiivisesti kuitenkin kritisoidaan joskus siitä, että siellä esimerkiksi potilaan omaa oikeusturvaa sekä psykiatrin vaitiolovelvollisuutta murennetaan, koska lääkäri saattaa kertoa potilaan kanssa käymistään keskusteluista hyvinkin yksityiskohtaisesti.
Samoin potilaan parhaaksi tehtävät päätökset eivät aina tunnu potilaasta mukavilta. Se mikä asiasta usein puuttuu on se, että jos potilas on holhouksessa, niin hän saattaa kokea vähättelyä, kiusaamista sekä myös kelpaamattomuuden ja häpeän tunnetta. On noloa kun vanhempien kanssa sovitaan asioista, joista kaikki muut saman ikäiset päättävät itse.
Samoin saattaa olla niin, että esimerkiksi tuollainen rajoitetusti oikeustoimikelpoinen henkilö jätetään aina ryhmästä pois, tai hänet kutsutaan aina vanhempien seurassa. Ja tietenkin vanhemmilta kysytään aina tuollaisen ihmisen vointia. Ja asenne rajoitetusti oikeustoimikelpoiseen henkilöön saattaa olla suoraan se, että tuo henkilö on iso lapsi, jonka paikka on jossain nurkassa istumassa.
Tai joidenkin muiden mielestä tuo terapian muoto on tarkoitettu ainoastaan vahvistamaan hoitohenkilökunnan asemaa sekä auktoriteettia potilaaseen nähden. Eli tuossa terapiassa, mikä perustuu lääkkeiden sekä keskustelujen yhteisvaikutukseen saatetaan mennä "hiukan liian pitkälle" siinä mitä potilaan omaisille kerrotaan asioista. Se että hoito ei enää perustu suoranaiseen diagnoosiin on myös saanut kritiikkiä. Tuossa terapiassa psykoosista sekä esimerkiksi skitsofreniasta käytetään nimitystä "sairaus", mikä ehkä kuulostaa joidenkin ihmisten mielestä paremmalta, kuin esimerkiksi psykoottinen skitsofrenia. Mutta sana "sairaus" on tietenkin asia, mikä saattaa ahdistaa ihmistä.
Eli onko helpompi tietää että on "sairas", ja "tarvitsee hoitoa", mihin kuuluu leposide sekä piikki takapuolessa, kuin että potilaalle kerrottaisiin suoraan, että "sinulla on skitsofrenia, ja se oli paha uutinen". "Hyvä uutinen on sitten se että et kuole tuohon sairauteen". Olisi varmaan vähemmän ahdistavaa tietää, että ainakaan aivoissa ei ole kasvainta, tai että sairaus ei ole tappavaa lajia. Jos ihminen vain kuulee olevansa "sairas", niin se aiheuttaa epävarmuutta. Ja epävarmuus pelkoa mikä ilmenee aggressiona.
Se mikä esimerkiksi akuuttitilanteessa ahdistaa on juuri se, että esimerkiksi sitä, mitä joku piikki sisältää ei ehkä muisteta kertoa potilaalle, joka kuvittelee että häntä varjostaa joku joka haluaa tappaa hänet. Jos ihminen viedään sairaalaan ja hän kuulee ääniä päässään, niin tilanne toki on myös potilaan itsensä kannalta hyvin pelottava. Mutta se että häneen käydään kiinni, ja väkisin laitetaan sänkyyn kiinni varmaan vielä lisää ahdistusta. Samoin se että peppuun isketään piikkejä ilman että kukaan viitsii mainita että mitä ne sisältävät varmaan eivät auta siihen epävarmuuden tunteeseen.
https://yle.fi/uutiset/3-12099892
Kommentit
Lähetä kommentti