Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2024.

Voiko uusi haastaja selvitä Trumpista?

Voiko Kamala Harris (S.1964) voittaa vaalit? Kas siinä loistava kysymys, johon tietenkään kukaan ei voi vastata ennen vaalipäivää, tai sitä kun voittaja julistetaan. Mutta sitten kun puhutaan siitä, mitkä ovat Harrisin vahvuudet ja heikkoudet, niin uskoisin että hän voi kääntää ikää koskevan  kysymyksen samalla tavoin kuin Trump käytti ikää Bidenia vastaan. Samaa uskoo myös YLEn asinatuntija. Mutta samalla tietenkin meidän pitää huomioida sellainenkin asia, että sama asia mikä on esimerkiksi Republikaanien oikeistolaisen siiven mielestä täysin väärä, niin se saattaa olla demokraattien mielestä aivan oikeaa asiaan. Tuolloin ratkaisun tekevät Republikaanien vasemmistosiipi sekä demokraattien oikeistosiipi.  Kun sitten ajatellaan asioita, joissa Trump on vahvempi, niin silloin tietenkin hänen kehittämänsä Meksikon rajamuuri varmaan on monen rajan lähellä asuvan  mielestä hyvin vaikuttava asia, joka vakuuttaa Trumpin päättäväisyydestä. Meidän on ymmärrettävä sekin asia, että ...

Joe Biden päätti lähteä eläkkeelle

Joe Biden saattaa pitää Kamala Harrisia itseään heikompana ehdokkaana. Syy tähän voi olla Bidenin mahdollinen asennoituminen naisiin. Tai sitten hän pitää itseään kokeneempana kuin Harrista. Mutta samalla meidän pitää muistaa, että ehkä Bidenin muisti tai muu kunto ei ole kaikkein parhain mahdollinen, joten sen takia hän ehkä päätti lähteä eläkkeelle. Jos joku Clint Eastwood tekee elokuvia 90-vuotiaana, niin tietenkin se on osoitus loistavasta kunnosta, mutta elokuva ohjaajan ja näyttelijän ammatti ei ole samalla tavalla vastuunalaista kuin USAn presidentin työt  USAn seuraava presidentti ei ole Joe Biden, koska hän ei ihmisten mielestä ollut sopiva ehdokas presidentiksi. Tai siis hänellä oli ilmeisesti jonkinlaisia terveydellisiä ongelmia, joita on varmasti ainakin jonkin verran salattu. Siis USAn presidentti ei voi olla dementikko, joten seuraava presidentti on joko Donald Trump tai ilmeisesti Kamala Harris, elleivät demokraatit päädy toiseen ehdokkaaseen.  Voidaan sanoa ett...

Kiina saattaa sanoa hyvästit talouskeskeiselle politiikalleen.

"Punainen hallinto. Kiinan presidentti Xi Jinping on nyt ollut vallassa 11 vuotta. Pienen kohun täysistunnossa aiheutti, kun kommunistinen puolue erotti viime syksyllä julkisuudesta kadonneen entisen ulkoministeri Qin Gangin puolueen keskuskomiteasta.KUVA: YUE YUEWEI" (Uusi Suomi, Xi Jinpingin eliitti kokoontui, ja kaksi asiaa pistää silmään – Hyvästit taloudelle?) Kiina saattaa sanoa hyvästit talouskeskeiselle politiikalleen. Eli se saattaa nostaa sisäisen turvallisuuden sekä vaikutusvaltansa kasvattamisen globaalilla kentällä seuraavaksi päämääräkseen.  Kiina saattaa muuttaa linjaansa, eli sen talous-keskeinen politiikka saattaa muuttua sellaiseksi, että keskiössä on nyt seuraavaksi Kiinan sisäisen turvallisuuden ja Kiinan aseman vahvistaminen globaalilla toiminta-alueella. Seuraavaksi Kiinan viranomaiset saattavat haluta ottaa tiedotusvälineet tiukemmin hallintaansa sekä kehittää Kiinan strategista tiedustelu- sekä asevoimien iskukykyä. Kiinassa varmasti on huomattu Venäjä...

Ukrainan sota ei sotimalla lopu.

USAn oikeisto on kyllästynyt Ukrainan tukemiseen, koska sotaa ei Ukraina voi voittaa siten, että se miehittäisi Venäjän. Venäjän johtoa taas ei kiinnosta muu kuin oma näkemyksensä asioista. Eikä Venäjän johdon tarvitse välittää yleisestä mielipiteestä. Joten sen takia on turha toivoa, että sodan kautta saadaan aikaan ratkaisua tähän tilanteeseen, mikä maksaa joka minuutti hirvittäviä hintoja sekä puolustajille että hyökkääjille.Venäjän johto on aloittanut laittoman hyökkäyksen, mutta tuolla maalla on paljon asioita, joiden takia sen ei tarvitse pelätä esimerkiksi Ukrainan suorittamaa miehitystä. Sen ydinaseisiin perustuva doktriini, on asia, mikä varmasti pelottaa. Vaikka tuo doktriini määrittelisi ydinaseiden käytön niin, että Venäjä ei niitä ensin käyttäisi, niin kuitenkin meidän pitäisi muistella tuolloin esimerkiksi sitä doktriinia, että Venäjän asevoimia ei käytetä hyökkäyssotaan.  Mikäli Venäjä olisi  tuota lakia ja doktriiniin kirjattua asiaa noudattanut, niin se ei oli...

Yhdysvaltain politiikan ylikuumeneminen saa aikaan näitä hyvin vaarallisia tapauksia.

Donald Trump ei ole USAn ensimmäinen presidentti jota on ammuttu. Salainen palvelu ei siis turhaan presidenttejä sekä presidentti ehdokkaita suojele. Nimittäin lähes jokaista presidenttiä vastaan on isketty tai yritetty iskeä. Se mikä sitten aiheuttaa iskuja on nykypäivän politiikka, jossa poliittista väkivaltaa normalisoidaan. Väkivallan normalisoiminen johtuu siitä, että koska USAssa vallitsee pitkälti konsensus, eli kaikkien ehdokkaiden pitäisi päästä jokaisessa vaalissa jotenkin esiin, niin se aiheuttaa tilanteen, missä ehdokkaat saattavat mennä, ja ovat myös menneet liian pitkälle.  Jos virallisen valtiollisen päätäntäelimen edustaja uhkailee muita väkivallalla, niin hän saattaa tarkoittaa tuollaiset kommentit vitsiksi tai hakea julkisuutta, mutta jotkut ottavat nuo kommentit kirjaimellisesti siten, että heillä on omasta mielestään oikeus käyttää väkivaltaa. Eli kun räjähtävillä kommenteilla halutaan julkisuutta, niin lopulta joku ottaa nuo kommentit tosissaan. Ja aina löytyy ...

Vaivaako länttä mahdollisesti niin sanottu dominoivan leijonan tai dominoivan joukon syndrooma?

Kiinan muuri on rakennelma, jonka Kiinan keisari rakennutti kansansa sekä itsensä turvaksi. Tuo muuri piti toki ulkomaiset valloittajat poissa maasta, mutta samalla se aiheutti sen, että Kiinan teknologinen kehitys pysähtyi. Ja tuo jälkeen jäänyt teknologia mahdollisti sen, että länsimaat valloittivat Kiinan melko helposti. Nykyään Kiinan muurin tehtävää ajaa tuon maan kyberturvallisuusosasto, joka sensuroi nettiä tehokkaasti.  Dominoivan leijonan tai dominoivan joukon syndrooma tarkoittaa tilannetta, missä joku joukko muuttuu dominoivaksi. Eli mikään ulkopuolinen asia ei enää uhkaa tuota dominoivaa joukkoa, ja sitten seurauksena on se, että kyseinen joukko ei enää koe tarvetta pitää yhtä siksi, että se on saanut voitettua kaikki mahdolliset kilpailijansa. Kun ei enää ole ulkoista vihollista, niin seuraavaksi lähdetään tietenkin poistamaan joukon sisäisiä vihollisia. Ne asiat jotka ovat olleet taistelussa tärkeitä muuttuvat yllättäen täysin tarpeettomiksi, ja sen takia dominoiva jo...

Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa.

 Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa.  Yllä: https://yle.fi/a/74-20099628 Kun ihmistä ammutaan poliittisten mielipiteiden takia, niin silloin meidän kaikkien on mentävä itseemme. Mikäli haluamme löytää Donald Trumpin ampumisesta yhtään positiivista seikkaa, niin se että ampuja on republikaani tietenkin laimentaa sitä reaktiota, mikä seuraisi tuosta teosta. Siis ampuja oli republikaani, joten ehkä hänestä Trump ei ollut tarpeeksi radikaali. Tai oikeastaan vasta kuukausien päästä saamme sitten tietää, että oliko tuossa salamurhassa kyse yhden ihmisen ajatuksesta, vai oliko teossa muita mukana?  Ampuja on kuollut, joten häntä ei ilmeisesti voida kuulustella. Hän oli 20-vuotias republikaani. Syytä tähän tekoon tullaan etsimään pitkään. Se mitä ampuja joka surmasi myös yhden kampanjaa seuraamaan tulleen henkilön ajatteli tehdessään tekonsa ajatteli jää hänen itsensä tietoon. Eli oliko hän psykoottinen, tai oliko hänellä joku muu motiivi paljastuu ehkä joskus tulevai...

Ranska äänesti, ja Marine Le Pen kaatui

Ranskan vaalien tulos on se, mitä kaikki ovat ilmeisesti hiljaa toivoneet. Se on isku vasten V. Putinin kasvoja, sekä osoitus siitä, että Ranskan kansa sanoi ei sille tielle, jota Marine Le Pen ja hänen ystävänsä ovat viitoittaneet. Se on myös osoitus siitä, että viime hetkellä voi tapahtua asioita, joita ei kukaan ole osannut odottaa. Ranskan vaalien toinen kierros osoitti, että lopultakaan ihmiset eivät luottaneet tuohon kansallismieliseen sekä populistiseen poliitikkoon, jonka menestystä olemme saaneet seurata koko kevään ajan. Le Pen ei siis ole vaihtoehto ranskalaisille, jotka ovat ilmeisesti alkaneet pelätä myös sitä, että hajottamalla Euroopan, voi hän samalla tuhota NATOn.   Lehdistö on ilmeisesti ainakin osittain kannatellut Le Peniä. Hänen kaltaisiaan on kutsuttu äärioikeiston sijasta mediaseksikkäästi "laitaoikeistoksi", jonka valtavan suosion on ajateltu pakottavan muut yhteistyöhön hänen kanssaan.  Le Pen on myös joutumassa tutkinnan kohteeksi vaaleissa ilmen...

Presidentti Stubbin mukaan maamme ei ole sodassa Venäjän kanssa.

Presidentti Stubbin mukaan maamme ei ole sodassa Venäjän kanssa. Siis voidaanko Pekka Toverin lausunto siitä, että Suomi on sodassa Venäjän kanssa sivuuttaa tällä? Pekka Toverin lausuntoa voidaan tarkastella siltä kannalta, että perinteinen kahden valtion välinen sota, joka on julistettu parlamentissa on mennyttä. Siis sota voi olla käynnissä vaikka valtiot ovat nimellisesti rauhan tilassa. Tai siis tietenkään yllyttäminen, mustamaalaaminen sekä muut hybridi-operaatiot kuten kriittisen infrastruktuurin vahingoittaminen eivät ole sotaa. Ne ovat hybridivaikuttamisen  eri muotoja eli kiusantekoa sekä valheellisen tiedon levittämistä. Se miten me voimme tätä, tällä hetkellä voimassa olevaa maidemme välistä tilannetta voidaan kutsua “kiristyneen rauhan tilaksi”, jossa meitä provosoidaan jatkuvasti.  Sotaa voidaan määritellä monella tavalla. Hybridisota, psykologinen sota, tai toiminta mikä vaarantaa huomattavan väestönosan hengen voidaan määritellä sotilaalliseksi toimeksi valtiota...

Mihin katosivat antiikin ihmekoneet?

Heronin aeolipiili (Heron Aleksandrialainen) Kun puhutaan esimerkiksi kuolemansäteestä, jota käytettiin Aleksandrian puolustuksessa, niin silloin me unohdamme, että kuolemansäde voi tarkoittaa esimerkiksi alkoholilla täytettyjä altaita, jotka sytytetään parabolisen peilin avulla.  Tai kyseessä voi olla esimerkiksi sähköllä ladattu kide tai muu esine, joka heitetään tai josta muuten johdetaan sähköä noihin alkoholilla täytettyihin altaisiin. Kyseessä voisi olla myös hyvin ohuen suuttimen läpi johdettu "kreikkalainen tuli", polttotaisteluaine, jonka tehoaineina saattoi olla alkoholi, eukalyptusöljy sekä mahdollisesti salpietari eli urea.  Käyttivätkö kreikkalaiset ehkä magnetisoituja nuolia? Jos ajatellaan rautaa, niin rauta muuttuu magneettiseksi jos sitä pitää tarpeeksi kauan pohjois-etelä suunnassa. Jos tuo magnetisoitu rautanuoli on tarpeeksi kauan pyörivän magneettisen rauta-astian sisällä, kehittyy siihen huomattava sähkövaraus.  Antiikin aikaan ihmisillä oli melko ke...

Suomen sotahistorian tutkimusta leimaa se, että me näemme itsemme pyhimyksinä.

"Venäläisiä sotavankeja Itä-Karjalassa vuonna 1942. KUVA: SA-KUVA / RÄISÄNEN" (https://www.hs.fi/maailma/art-2000010529408.html) Kuten Hesarin artikkelissa sanotaan, niin Venäjän historia politiikka ei perustu pelkästään valheille. Siis Venäjällä historiaa luetaan tietenkin valikoiden, eli siitä unohdetaan ne asiat, jotka eivät sitä imartele. Eli kun puhutaan esimerkiksi voitoista tai tappioista, niin silloin Neuvostoliiton omat tappiot vain jätetään mainitsematta. Mutta valitettavasti esimerkiksi siirtoleirit, joihin Karjalan sotilashallinto siirsi alueelta pidätetyt siviilit ovat todellisuutta. Se että nuo leirit ovat pienempiä kuin joku Auschwitz-Birkenau ei tee niistä yhtään kauniimpaa muistoa maamme historiaan.  Heti aluksi pitää sanoa se, että kaikilla valtioilla on omat likaiset salaisuutensa. Ja yksi maamme likaisista asioista, joista on pitkään vaiettu ovat siirtoleirit. Noille leireille Kannaksen sotilashallinto majoitti suuren joukon takaisin vallatusta Karjalasta ...