Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa.
Yllä: https://yle.fi/a/74-20099628Kun ihmistä ammutaan poliittisten mielipiteiden takia, niin silloin meidän kaikkien on mentävä itseemme. Mikäli haluamme löytää Donald Trumpin ampumisesta yhtään positiivista seikkaa, niin se että ampuja on republikaani tietenkin laimentaa sitä reaktiota, mikä seuraisi tuosta teosta. Siis ampuja oli republikaani, joten ehkä hänestä Trump ei ollut tarpeeksi radikaali. Tai oikeastaan vasta kuukausien päästä saamme sitten tietää, että oliko tuossa salamurhassa kyse yhden ihmisen ajatuksesta, vai oliko teossa muita mukana?
Ampuja on kuollut, joten häntä ei ilmeisesti voida kuulustella. Hän oli 20-vuotias republikaani. Syytä tähän tekoon tullaan etsimään pitkään. Se mitä ampuja joka surmasi myös yhden kampanjaa seuraamaan tulleen henkilön ajatteli tehdessään tekonsa ajatteli jää hänen itsensä tietoon. Eli oliko hän psykoottinen, tai oliko hänellä joku muu motiivi paljastuu ehkä joskus tulevaisuudessa. Ampujan henkilöllisyys on myös paljastettu.
Siis ammuskelussa kuoli kaksi ihmistä sivullinen sekä ampuja itse, joista jälkimmäinen kuoli salaisen palvelun miesten ampumana.
Mutta hänen oli melkein pakko tietää, että tuollainen teko saattaisi varmistaa Trumpille toisen kauden, jos Trump jäisi henkiin. Ja ilmeisesti se mitä tapahtui vahvisti tuon toisen kauden. Surmansa saaneet vaalitilaisuuteen osallistuneet sekä haavoittuminen ovat asia, mikä tietenkin saa ihmiset uudelleenarvioimaan kantaansa esimerkiksi kongressin valtaamiseen. Mutta tämä teko on muistutus siitä, miten vaarallinen USAn presidentin virka oikeasti on.
Presidenttejä sekä presidenttiehdokkaita suojellaan salaisen palvelun toimesta jatkuvasti. Ja virassa olleet presidentit ovat lopun ikänsä salaisen palvelun suojelussa. Monet presidentit ovat kohdanneet tai melkein kohdanneet loppunsa enemmän tai vähemmän onnistuneiden murhaajien luodeista, ja osa iskuista on ilmeisesti onnistuttu ennaltaehkäisemään. Neljä USAn presidenttiä on kuollut salamurhaajien luodeista. He ovat tunnettavuus järjestyksessä John F. Kennedy sekä Abraham Lincoln, James Garfield, ja William McKinley. Myös Ronald Reagania ammuttiin, mutta hän selvisi tapauksesta hengissä. Siis useita muitakin presidenttejä vastaan on hyökätty, mutta nuo neljä ovat ne, jotka kuolivat virassa.
Yllä: https://yle.fi/a/74-20099628
Mutta sitten me voimme lähteä miettimään, miksi tällaista tapahtuu?
USAn presidenttien vaalikampanjat ovat meistä tuskallista katsottavaa. Loan heitosta sekä henkilökohtaisten "kohteliaisuuksien" latelemisesta on tullut vaalien pääasiallinen väline, jolla kilpailijoita pelotellaan pois tieltä. Se miten paljon tuo ehdokkaiden välinen sanasota, johon sotketaan aviottomia lapsia, ehdokkaiden sukulaisia sekä monia muita asioita, joista saatetaan ottaa käsittelyyn vain ne asiat, jotka näyttävät oman vaalikoneiston näkökulmasta hyviltä. Ja tällaiset asiat ärsyttävät ihmisiä.
USAn puolueiden kannat moniin asioihin ovat käytännössä samanlaisia. Joten pienistä asioista nostetaan aina kamala meteli. Ja koska ehdokkaat haluavat erottua toisistaan, niin jokaista asiaa kärjistetään kaikin tavoin. USAssa ei enää oikeastaan ole esimerkiksi ihonväriin liittyvää julkista rasismia. Mutta maassa on uusi ilmiö, jota kutsutaan elintaso-rasimiksi.
Vain hyväpalkkaisilla ihmisillä on varaa parhaaseen terveydenhuoltoon, sekä tietenkin asuinalueet merkitsevät paljon, eli alemmalle tulotasoilla olevat ihmiset kerääntyvät samoille asuinalueille. Tuo terveydenhoidosta tuttu malli on laajentunut myös poliisi- ja turvallisuuspalveluihin. Hyvätuloiset voivat palkata vartijoita turvakseen. Ja vartiointi- sekä turvallisuusalalla menee USAssa hyvin.
Hyvätuloiset voivat palkata vartijoita turvakseen, mutta pienituloiset joutuvat tyytymään julkisten poliisipalveluiden käyttöön. Ja poliisin voi kutsua vain jos jotain on jo tapahtunut. Vartijat taas ennaltaehkäisevät esimerkiksi murtoja. Samoin tuliaseiden korkea hinta pitää ne poissa köyhien käsistä.
Kun puhutaan esimerkiksi USAn vaalitavasta, niin ensin on tunnetusti esivaali. Tuo esivaali on paikka, jossa ladellaan yhtä paljon kaiken maailman kohteliaita kommentteja sekä tehdään rakentavia esityksiä kuin varsinaisessa ehdokkaiden välisissä vaaleissa. Ja tuohon kampanjaan kuuluu tietenkin joukko rautaisia ammattilaisia, jotka varmasti tietävät miten esimerkiksi vammoihin tai traumoihin pitää suhtautua, ja tässä tapauksessa se merkitsee sitä, että ihmistä pilkataan sekä nöyryytetään kaikin tavoin, jotta hänet saadaan näyttämään kyvyttömältä hoitamaan virkaa, jota pidetään maailman yhtenä vaikutusvaltaisimmista työpaikoista
Trump saattaa olla republikaaneille joku messias. Hän on ihailtu, karismaattinen sekä loistava ja suosittu henkilö. Se tekee hänestä samalla myös kadehditun henkilön. Kateus, pettymys sekä viha ovat asioita, joiden tiedetään aiheuttaneen väkivaltaisia reaktioita.
Trump on noussut republikaanien kiistattomaksi johtajaksi. Mutta samalla hän on kahminut itselleen sellaisen aseman, että häntä ei uskalleta vastustaa tuossa puolueessa. Trump vaatii kaikessa lojaalisuutta, ja puolueen johto on ilmeisesti suorittanut puhdistuksia puolueessa, jotta sieltä ei enää kuuluisi vasta-ääniä puolueen johtajalle. Mutta vaatiiko hän sitten samaa myös presidenttinä, eli hän vaatisi silloin valtion laitoksia sekä virkamiehiä tekemään asioita kuten hän haluaa, mihin hänellä on tiettyyn rajaan asti oikeus. Mutta miten pitkälle hän sitten vaatii virkamiehiä menemään siinä, että he osoittavat lojaaliutta?
Eli hän on muuttunut pelottavaksi. Se että avoimesti puhutaan siitä, että hallinnon pitäisi olla lojaali presidentille sekä siitä, että myös esimerkiksi epäpoliittisten virkamiesten pitäisi tuottaa tietoa, joka osoittaa lojaaliutta presidentille varmasti saa aikaan ikäviä ajatuksia joidenkin muiden päässä. Ja tietenkin lehdistö rakastaa tuota miestä. Hän on mies, joka osaa valita sanansa oikein. Trump edustaa joillekin ihmisille suurta ja vahvaa johtajuutta, joka palauttaa asiat oikeaan järjestykseen. Mutta joitain muita tuo mies pelottaa.
https://yle.fi/a/74-20099628
Kommentit
Lähetä kommentti