sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Yhdysvaltain politiikan ylikuumeneminen saa aikaan näitä hyvin vaarallisia tapauksia.


Donald Trump ei ole USAn ensimmäinen presidentti jota on ammuttu. Salainen palvelu ei siis turhaan presidenttejä sekä presidentti ehdokkaita suojele. Nimittäin lähes jokaista presidenttiä vastaan on isketty tai yritetty iskeä. Se mikä sitten aiheuttaa iskuja on nykypäivän politiikka, jossa poliittista väkivaltaa normalisoidaan. Väkivallan normalisoiminen johtuu siitä, että koska USAssa vallitsee pitkälti konsensus, eli kaikkien ehdokkaiden pitäisi päästä jokaisessa vaalissa jotenkin esiin, niin se aiheuttaa tilanteen, missä ehdokkaat saattavat mennä, ja ovat myös menneet liian pitkälle. 

Jos virallisen valtiollisen päätäntäelimen edustaja uhkailee muita väkivallalla, niin hän saattaa tarkoittaa tuollaiset kommentit vitsiksi tai hakea julkisuutta, mutta jotkut ottavat nuo kommentit kirjaimellisesti siten, että heillä on omasta mielestään oikeus käyttää väkivaltaa. Eli kun räjähtävillä kommenteilla halutaan julkisuutta, niin lopulta joku ottaa nuo kommentit tosissaan. Ja aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä heillä on tarve “muuttaa historiaa”. Ja tällaiset ihmiset ovat vaarallisia. 





Trumpin salamurha-yrityksen kaltaisia tekoja on vaikea ennakoida. Eli tekijäksi epäillyn sosiaalisesta mediasta ei ole löytynyt epäilyttävää aineistoa, eikä hänellä ole ilmeisesti ollut mitään erityisiä poliittisia intohimoja. Joten tuota kautta ei varoitusta tullut. Uskoisin että tekijä oli jotenkin psykoosissa tai muuten sellaisessa mielentilassa, että hän teki asioita, joita muut eivät tekisi. Seuraava malli saattaa vaikuttaa oudolta, mutta jos ihmisellä on mielenterveyteen liittyviä ongelmia, niin hänen ajattelunsa saattaa muuttua sellaiseksi, että se on meille muille vierasta. 

Tekijä oli rekisteröitynyt republikaaniksi. Mutta aikaisemmin hän oli lahjoittanut 15 dollaria kampanjaan, jonka tarkoitus oli saada demokraatteja äänestämään. Joten miksi hän oli näin toiminut? Voidaan ajatella, että ehkä hänen päässään liikkui visio siitä, että hän usuttaa puolueet toisiaan vastaan esiintymällä demokraattien “agenttina”. Psykoottinen mieli saattaa kehittää ajatuksia, joita kukaan normaali ei edes osaa ajatella. Mutta toimiko ampuja, 20 vuotias nuori mies hetken mielijohteesta, vai oliko hän ehkä suunnitellut tekoaan pidempään? Eli oliko takana joku oman elämän suuri pettymys tai nöyryytys? 

Lehtitietojen mukaan ampuja ei ollut päässyt koulunsa ampumakerhoon, koska oli ollut niin huono ampuja. Eli oliko hän sitten harjoitellut jossain? Vai oliko hän ehkä ampunut tahallaan ohi käytyään tuossa ampumakerhon ampumakokeessa? Eli ilmeisesti hän oli jossain kokeessa käynyt, koska hänet oli todettu huonoksi ampujaksi. Mutta jos hän oli ampunut tahallaan huonosti, niin miksi hän oli noin tehnyt? Ja johtuuko tämä ampuminen ehkä juuri tuosta kivääriklubin jäsenyyden hylkäämisestä? 


Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäillyn Thomas Crooksin ajokorttikuva. Kuva: AFP/ Lehtikuva (https://yle.fi/a/74-20099697)

Eli oliko tuo AR-15 hankittu tuota kivääriklubia ajatellen? Oliko se sitten vaikuttanut hänen sosiaaliseen elämäänsä niin, että hän jotenkin ajatteli että tällaiset järkyttävät teot ovat oikein. Vai oliko hänen maailmansa luhistunut tuon hylkäämisen takia? Hän oli kuitenkin saanut USAn tiedeyhdistykseltä melkein 10000 dollarin stipendin. Eli miten oli sitten asia päässyt luisumaan käsistä. 

Mutta tuo visio vaati sitä, että hän saisi surmansa tekoa tehdessään. Hän on voinut saada tuon ajatuksen päähän ihan itsenäisesti. Kuitenkaan republikaanien rekisteröityminen ei tarkoita sitä, että sillä olisi ollut ampujan ja teon kannalta mitään merkitystä. Tekijä ampui alueen ulkopuolelta, joten portilla tehtävä turvatarkastus ei häntä olisi pysäyttänyt. 

Mutta toki turvatoimet tuolla alueella pettivät pahasti. Kun katsomme karttaa, niin huomaamme että katolta mistä ampuja tulitti on suora näkymä lavalle, missä Trump piti puhettaan. Ja tuonne katolle pääsi ilmeisesti aivan helposti. Kattoa ei valvottu edes niiden paljon mainostettujen dronien avulla. Joten miten tuollainen erehdys pääsi tapahtumaan?

Poliisi sai ilmoituksen tapahtumasta juuri ennen ampumista. Ja poliisimies lähti tarkastamaan kattoa, jossa ampuja tähtäsi häntä aseellaan. Joten miksi poliisin radiota ei ollut käännetty sille taajuudelle, että hän olisi voinut puhua suoraan salaiselle palvelulle, ja Trump olisi ehkä saatu poistumaan lavalta ennen laukauksia. 


https://yle.fi/a/74-20099701


https://yle.fi/a/74-20099628


https://yle.fi/a/74-20099696


https://yle.fi/a/74-20099697


Vaivaako länttä mahdollisesti niin sanottu dominoivan leijonan tai dominoivan joukon syndrooma?




Kiinan muuri on rakennelma, jonka Kiinan keisari rakennutti kansansa sekä itsensä turvaksi. Tuo muuri piti toki ulkomaiset valloittajat poissa maasta, mutta samalla se aiheutti sen, että Kiinan teknologinen kehitys pysähtyi. Ja tuo jälkeen jäänyt teknologia mahdollisti sen, että länsimaat valloittivat Kiinan melko helposti. Nykyään Kiinan muurin tehtävää ajaa tuon maan kyberturvallisuusosasto, joka sensuroi nettiä tehokkaasti. 

Dominoivan leijonan tai dominoivan joukon syndrooma tarkoittaa tilannetta, missä joku joukko muuttuu dominoivaksi. Eli mikään ulkopuolinen asia ei enää uhkaa tuota dominoivaa joukkoa, ja sitten seurauksena on se, että kyseinen joukko ei enää koe tarvetta pitää yhtä siksi, että se on saanut voitettua kaikki mahdolliset kilpailijansa. Kun ei enää ole ulkoista vihollista, niin seuraavaksi lähdetään tietenkin poistamaan joukon sisäisiä vihollisia. Ne asiat jotka ovat olleet taistelussa tärkeitä muuttuvat yllättäen täysin tarpeettomiksi, ja sen takia dominoiva joukko saattaa ajaa alas oman asevoimansa. 

Dominoiva joukko näkee itsensä helposti eräänlaisessa spottivalossa. Se ei näe ympäristöään, tai kehitystä mikä tapahtuu ympäristössä. Pahimmillaan dominoiva joukko näkee vain omia jäseniään, mikä tekee siitä helposti vauhtisokean. Ja ennemmin tai myöhemmin dominoiva joukko tekee virheen, mikä saattaa maksaa sille paljon. Eli jos esimerkiksi ravintoa kerätään paljon, ja dominoivan joukon populaatio kasvaa liian suureksi, niin silloin ei hyödykkeitä riitä enää kaikille. Seurauksena on erimielisyyksiä ja lopulta joukko hajoaa sisäisiin ristiriitoihin.  Eli jokainen tietenkin näkee itsensä sellaisena, joka on antanut ainakin saman verran kuin naapuri resurssejaan tuon ruoan hankintaan. Eikä kukaan varmaan halua luopua omista, saavutetuista eduistaan. 

Asenne että dominoiva joukko on niin pelottava, että kukaan ei uskalla sitä vastustaa, ja että pelkkä karjaisu riittää pelottamaan muita on asia, mikä tietenkin vaikuttaa myös länsimaiseen ajattelutapaan. Kunnes paljastui Kiinalaisten hakkerien tekemä kyberiskujen sarja. Aluksi lännessä uskottiin vilpittömästi, että nuo hakkerit joutuvat oikeuteen, mutta sitten paljastui se, että kyseiset hakkerit toimivat Kiinan hallituksen valvonnassa. 

Mutta koska ulkoisia vihollisia ei ole, niin silloin tietenkin jossain nousee sisäinen joukko, joka haluaa hyödykkeistä vähän enemmän kuin muut, koska he ovat silloin ja tällöin tehneet jotain vähän enemmän kuin toiset. Koska joukko dominoi, niin sen ei tarvitse harjoitella metsästystä. Ruoka näet kävelee suoraan tuon dominoivan joukon suuhun. Dominoivan toimijan ei tarvitse kehittää mitään uutta, koska vanhassa on vara parempi. Dominoivaa joukkoa ei tarvitse rasittaa uuden luomisella. Vaan tuotekehitystä ei tarvita ollenkaan. 

Riittää että dominoiva joukko rakentaa ympärilleen muurin, jonka taakse voidaan sitten suojautua hyökkäyksiä vastaan. Tuollainen oli alun perin Kiinan muurin tarkoitus. Koska Kiinan muuri esti aikoinaan myös kulttuurin vaihdon muiden maiden kanssa, niin Kiinasta tuli kehitysmaa, joka ei kyennyt vastaaman länsimaiden sotilaalliseen voimaan. Mutta kun ajattelemme sitä, että Kiina on mennyt lännen ohi esimerkiksi tekoälyn ja muiden kriittisten järjestelmien kehityksessä, niin meidän pitää muistaa se, että Kiinan muuri vaikuttaa molempiin suuntiin. Eli tuo muuri estää nykyään myös tiedon välittymisen Kiinasta länsimaihin. 

Tuo Kiinan muuri on monitahoisempi käsite kuin pelkkä rakennelma. Esimerkiksi kiinan kieltä ei kovin yleisesti hallita länsimaissa, ja se tekee tiedon hankinnan Kiinasta erittäin vaikeaksi. Samalla taas kiinalaiset opiskelevat usein englantia, mikä antaisi heille tilaisuuden hakeutua vaihto-oppilaiksi länsimaihin kuten Suomeen. Ja Kiinan tiedustelu tietää tuon vinouman. Samoin Kiinan muuri on sama asia kuin tuon maan kyber puolustus. Tuota kyber puolustusta käytetään kiinalaisten netin sensurointiin, ja ulkomaisten vaikutteiden minimoimiseen tuossa maassa.  

Voidaan sanoa että Neuvostoliiton hajoaminen teki USAsta maailman dominoivan leijonan. Sen varustelubudjettia pilkattiin avoimesti, ja esimerkiksi avointen tiedustelu- tai valvontalentojen katsottiin joissakin piireissä ajavan saman asian kuin kalliiden tiedustelu koneiden sekä satelliittien. Tuolloin ei ajateltu, että vastapuoli saattaa lentää hävittäjänsä pois tukikohdista, joita valvottiin "open skies" sopimuksen perusteella. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi leikkaukset tiedustelua koskevaan budjettiin saattoivat tehdä 9/11 eli World Trade centerin terrori-iskut mahdollisiksi. 

Budjettien leikkaukset eivät toki ole ainoita asioita, jotka tekivät terrori-iskut mahdollisiksi. Budjettien leikkausten takana olivat tietenkin uudet sisäpoliittiset riidat, ja monissa loistavissa projekteissa nähtiin vain rahan menoa. Rahoja voidaan nimittäin aina käyttää johonkin muuhun kuin tylsän näköisten laitteiden sekä koodien valmistamiseen. Sisäinen riitely teki monista asioista entisiä. Ja hyvä esimerkki siitä, miten Kiina pääsi tekoälyn dominoivaksi valtioksi löytyy lain tulkinnasta. Tekoäly ei saa kerätä käyttäjien tietoja edes anonyymisti ilman käyttäjän tietoa. Tällä tavalla tekoälyprojektien torpedoimiseen riittää yksi puhelinsoitto, jossa kerrotaan että joku käyttäjä voidaan tunnistaa. noista tuloksista. Ja sen jälkeen kaikki asiat ovat olleet seis, niin kauan kuin ne selvitetään. Tuolla tavalla Kiina voi jatkossakin torpedoida minkä tahansa projektin. 

Kiinassa ei vastaavia ongelmia ole. Siellä saa kerätä mitä tietoja hyvänsä, jos tiedon keruu palvelee Kiinan kommunistista puoluetta ja sen etuja. 

Kun ajatellaan esimerkiksi aikaa kylmän sodan jälkeen, jolloin USA oli melko lailla voittamattoman tuntuinen, niin silloin tuossa maassa tehtiin joukko päätöksiä, joiden ansiosta esimerkiksi Kiina pääsi USAn ja lännen ohi esimerkiksi hypersoonisessa teknologiassa sekä myös tekoälyn kehitystyössä. Tekoälyn kehittämiseen ei juurikaan olla lännessä satsattu, ennen kuin Open AI toi Chat GPTn yleisön ihasteltavaksi. Silloin vasta tajuttiin tuon tekoälypohjaisen ChatBotin teho sekä sen tuomat mahdollisuudet. Ja tietenkin tuolloin alettiin käydä voimakasta kampanjaa juuri tekoälyä vastaan, eli se  vei työpaikat, antoi vääriä tuloksia sekä teki lähes kaikki asiat väärin. Ja sitten aloitettiin näyttävä kampanja tekoälyä säätelevien lakien valmistelemiseksi. 

Eli tekoäly oli väline, jonka kehitystä piti välttämättä jarruttaa, koska se vei työpaikat. Toki ennen tekoälyäkin oli mahdollisesti ehkä tuhansia työpaikkoja kadonnut, koska ne oli siirretty johonkin halpatuotantomaahan. Mutta tuota asiaa ei olla koettu ongelmaksi ennen tekoälyä. Tekoäly ja robotit vievät työpaikkoja, mutta mitä työpaikkoja ne taas olikaan vieneet? 

Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa.

 Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa. 

Yllä: https://yle.fi/a/74-20099628


Kun ihmistä ammutaan poliittisten mielipiteiden takia, niin silloin meidän kaikkien on mentävä itseemme. Mikäli haluamme löytää Donald Trumpin ampumisesta yhtään positiivista seikkaa, niin se että ampuja on republikaani tietenkin laimentaa sitä reaktiota, mikä seuraisi tuosta teosta. Siis ampuja oli republikaani, joten ehkä hänestä Trump ei ollut tarpeeksi radikaali. Tai oikeastaan vasta kuukausien päästä saamme sitten tietää, että oliko tuossa salamurhassa kyse yhden ihmisen ajatuksesta, vai oliko teossa muita mukana? 

Ampuja on kuollut, joten häntä ei ilmeisesti voida kuulustella. Hän oli 20-vuotias republikaani. Syytä tähän tekoon tullaan etsimään pitkään. Se mitä ampuja joka surmasi myös yhden kampanjaa seuraamaan tulleen henkilön ajatteli tehdessään tekonsa ajatteli jää hänen itsensä tietoon. Eli oliko hän psykoottinen, tai oliko hänellä joku muu motiivi paljastuu ehkä joskus tulevaisuudessa. Ampujan henkilöllisyys on myös paljastettu. 


Siis ammuskelussa kuoli kaksi ihmistä sivullinen sekä  ampuja itse, joista jälkimmäinen kuoli salaisen palvelun miesten ampumana. 


Mutta hänen oli melkein pakko tietää, että tuollainen teko saattaisi varmistaa Trumpille toisen kauden, jos Trump jäisi henkiin. Ja ilmeisesti se mitä tapahtui vahvisti tuon toisen kauden. Surmansa saaneet vaalitilaisuuteen osallistuneet sekä haavoittuminen ovat asia, mikä tietenkin saa ihmiset uudelleenarvioimaan kantaansa esimerkiksi kongressin valtaamiseen. Mutta tämä teko on muistutus siitä, miten vaarallinen USAn presidentin virka oikeasti on. 

Presidenttejä sekä presidenttiehdokkaita suojellaan salaisen palvelun toimesta jatkuvasti. Ja virassa olleet presidentit ovat lopun ikänsä salaisen palvelun suojelussa. Monet presidentit ovat kohdanneet tai melkein kohdanneet loppunsa enemmän tai vähemmän onnistuneiden murhaajien luodeista, ja osa iskuista on ilmeisesti onnistuttu ennaltaehkäisemään. Neljä USAn presidenttiä on kuollut salamurhaajien luodeista. He ovat tunnettavuus järjestyksessä John F. Kennedy sekä Abraham Lincoln, James Garfield, ja William McKinley. Myös Ronald Reagania ammuttiin, mutta hän selvisi tapauksesta hengissä. Siis useita muitakin presidenttejä vastaan on hyökätty, mutta nuo neljä ovat ne, jotka kuolivat virassa. 


Yllä: https://yle.fi/a/74-20099628

Mutta sitten me voimme lähteä miettimään, miksi tällaista tapahtuu? 


USAn presidenttien vaalikampanjat ovat meistä tuskallista katsottavaa. Loan heitosta sekä henkilökohtaisten "kohteliaisuuksien" latelemisesta on tullut vaalien pääasiallinen väline, jolla kilpailijoita pelotellaan pois tieltä. Se miten paljon tuo ehdokkaiden välinen sanasota, johon sotketaan aviottomia lapsia, ehdokkaiden sukulaisia sekä monia muita asioita, joista saatetaan ottaa käsittelyyn vain ne asiat, jotka näyttävät oman vaalikoneiston näkökulmasta hyviltä. Ja tällaiset asiat ärsyttävät ihmisiä. 

USAn puolueiden kannat moniin asioihin ovat käytännössä samanlaisia. Joten pienistä asioista nostetaan aina kamala meteli. Ja koska ehdokkaat haluavat erottua toisistaan, niin jokaista asiaa kärjistetään kaikin tavoin. USAssa ei enää oikeastaan ole esimerkiksi ihonväriin liittyvää julkista rasismia. Mutta maassa on uusi ilmiö, jota kutsutaan elintaso-rasimiksi.  

Vain hyväpalkkaisilla ihmisillä on varaa parhaaseen terveydenhuoltoon, sekä tietenkin asuinalueet merkitsevät paljon, eli alemmalle tulotasoilla olevat ihmiset kerääntyvät samoille asuinalueille. Tuo terveydenhoidosta tuttu malli on laajentunut myös poliisi- ja turvallisuuspalveluihin. Hyvätuloiset voivat palkata vartijoita turvakseen. Ja vartiointi- sekä turvallisuusalalla menee USAssa hyvin. 

Hyvätuloiset voivat palkata vartijoita turvakseen, mutta pienituloiset  joutuvat tyytymään julkisten poliisipalveluiden käyttöön. Ja poliisin voi kutsua vain jos jotain on jo tapahtunut. Vartijat taas ennaltaehkäisevät esimerkiksi murtoja. Samoin tuliaseiden korkea hinta pitää ne poissa köyhien käsistä. 

Kun puhutaan esimerkiksi USAn vaalitavasta, niin ensin on tunnetusti esivaali. Tuo esivaali on paikka, jossa ladellaan yhtä paljon kaiken maailman kohteliaita kommentteja sekä tehdään rakentavia esityksiä kuin varsinaisessa ehdokkaiden välisissä vaaleissa. Ja tuohon kampanjaan kuuluu tietenkin joukko rautaisia ammattilaisia, jotka varmasti tietävät miten esimerkiksi vammoihin tai traumoihin pitää suhtautua, ja tässä tapauksessa se merkitsee sitä, että ihmistä pilkataan sekä nöyryytetään kaikin tavoin, jotta hänet saadaan näyttämään kyvyttömältä hoitamaan virkaa, jota pidetään maailman yhtenä vaikutusvaltaisimmista työpaikoista 


Trump saattaa olla republikaaneille joku messias. Hän on ihailtu, karismaattinen sekä loistava ja suosittu henkilö. Se tekee hänestä samalla myös kadehditun henkilön. Kateus, pettymys sekä viha ovat asioita, joiden tiedetään aiheuttaneen väkivaltaisia reaktioita. 


Trump on noussut republikaanien kiistattomaksi johtajaksi. Mutta samalla hän on kahminut itselleen sellaisen aseman, että häntä ei uskalleta vastustaa tuossa puolueessa. Trump vaatii kaikessa lojaalisuutta, ja puolueen johto on ilmeisesti suorittanut puhdistuksia puolueessa, jotta sieltä ei enää kuuluisi vasta-ääniä puolueen johtajalle. Mutta vaatiiko hän sitten samaa myös presidenttinä, eli hän vaatisi silloin valtion laitoksia sekä virkamiehiä tekemään asioita kuten hän haluaa, mihin hänellä on tiettyyn rajaan asti oikeus. Mutta miten pitkälle hän sitten vaatii virkamiehiä menemään siinä, että he osoittavat lojaaliutta? 

Eli hän on muuttunut pelottavaksi. Se että avoimesti puhutaan siitä, että hallinnon pitäisi olla lojaali presidentille sekä siitä, että myös esimerkiksi epäpoliittisten virkamiesten pitäisi tuottaa tietoa, joka osoittaa lojaaliutta presidentille varmasti saa aikaan ikäviä ajatuksia joidenkin muiden päässä. Ja tietenkin lehdistö rakastaa tuota miestä. Hän on mies, joka osaa valita sanansa oikein. Trump edustaa joillekin ihmisille suurta ja vahvaa johtajuutta, joka palauttaa asiat oikeaan järjestykseen. Mutta joitain muita tuo mies pelottaa. 

https://yle.fi/a/74-20099628

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Ranska äänesti, ja Marine Le Pen kaatui



Ranskan vaalien tulos on se, mitä kaikki ovat ilmeisesti hiljaa toivoneet. Se on isku vasten V. Putinin kasvoja, sekä osoitus siitä, että Ranskan kansa sanoi ei sille tielle, jota Marine Le Pen ja hänen ystävänsä ovat viitoittaneet. Se on myös osoitus siitä, että viime hetkellä voi tapahtua asioita, joita ei kukaan ole osannut odottaa. Ranskan vaalien toinen kierros osoitti, että lopultakaan ihmiset eivät luottaneet tuohon kansallismieliseen sekä populistiseen poliitikkoon, jonka menestystä olemme saaneet seurata koko kevään ajan. Le Pen ei siis ole vaihtoehto ranskalaisille, jotka ovat ilmeisesti alkaneet pelätä myös sitä, että hajottamalla Euroopan, voi hän samalla tuhota NATOn.  

Lehdistö on ilmeisesti ainakin osittain kannatellut Le Peniä. Hänen kaltaisiaan on kutsuttu äärioikeiston sijasta mediaseksikkäästi "laitaoikeistoksi", jonka valtavan suosion on ajateltu pakottavan muut yhteistyöhön hänen kanssaan. 

Le Pen on myös joutumassa tutkinnan kohteeksi vaaleissa ilmenneiden epäselvyyksien takia. Le Penin puolueen romahdus tietenkin on saanut liikkeelle ajatuksen siitä, että miten hän menestyi niin heikosti vaaleissa, joissa hänen piti saada murskavoitto. Siis johtuiko tuo aikaisempi menestys ehkä jonkinlaisesta vaalivilpistä, vai johtuuko tämä tappio siitä, että ihmiset alkoivat epäillä  Le Penin vaikuttimia tai mahdollisuutta tehdä todellisia uudistuksia. Ja ehkä joku alkoi sitten myös miettiä sitä, että mistä Le Penin lupaaman tuloveron poiston aiheuttama verovaje saadaan korvattua? Siis mistä valtio saa ne rahat, joilla se paikkaa noita menetettyjä tuloja? 

Olisiko se että tulovero poistetaan ehkä alle 30-vuotiailta johtanut siihen, että kaikki valtion palvelut muuttuvat maksulliseksi, vai olisiko tuo puuttuva summa siirretty esimerkiksi elintarvikkeiden ALVhen? Siis jos tuloveroa halutaan poistaa, niin korvaavan rahoituskanavan pitää tarjota yhtä varmoja tuloja. Ja yksi noista varmoista tuloista on tietenkin ruoan tai mahdollisesti juomaveden verottaminen. 



Ilmeisesti joku oli laskenut, että kansallismielisten tahojen voitto olisi merkinnyt sitä, että amerikkalaisten joukkojen toimintaa olisi rajoitettu. Tai NATO-tukikohtia olisi suljettu, ja silloin tietenkin olisi vedottu esimerkiksi oman maan paremmuuteen. Ranska on pitkällä Venäjän rajasta, ja sama koskee Hollantia. Mutta meille suomalaisille Venäjä on aivan todellinen rajanaapuri. 

NATOa vastustavat tahot ovat sanoneet, että NATO ja DCA sopimus ovat vieneet maamme itsenäisyyden. Toki Vladimir Putin varmaan haluaa, että maamme olisi yhä puolueeton ja hampaaton maa, joka on itsenäinen sillä tavoin, että se tukee Vladimir Putinia. Eli meidän asemamme olisi tuolloin olla herkkähipiäisen Venäjän sätkynukke, jonka tehtävä on vain myötäillä Kremlin linjaa. Se että olisimme jääneet pois NATOsta olisi merkinnyt todennäköisesti hybridivaikuttamisen tehostamista sekä paluuta suomettumisen kulta-aikaan. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa Venäjä olisi miehittänyt Ukrainan, ja sen jälkeen Kremlin linja olisi ollut hyvin tiukka. 

Se mikä Venäjässä pelottaa on se, että se katsoo että kaikki sen sekä Neuvostoliiton tekemät sopimukset ovat voimassa. Eli tämä tarkoittaa sitä, että pahimmassa tapauksessa Putin katsoo että Molotov-Ribbentrop sopimus olisi myös voimassa. Ja se että Putin katsoisi tuon sopimuksen olevan voimassa, johtuu siitä, että sen mukaan Suomi ja muutama muu valtio olisi Venäjän etupiiriin kuuluva. Mikä olisi sitten antanut Putinille "historiallisen oikeutuksen" maamme miehittämiseen. 

Eli ehkä Venäjä olisi perustanut uuden Kominformin, jolla se valvoisi ympärysvaltioiden tiedotusta. Ja ehkä seuraavaksi Putin olisi ottanut maaliksi Baltian, Puolan sekä Suomen, joiden se voisi katsoa Molotov-Ribbentrop-sopimuksen perusteella kuuluvan omaan etupiiriinsä. Tuo sopimus oli siis vuonna 1939 solmittu Neuvostoliiton sekä Saksan hyökkäämättömyyssopimus, jonka salaisen lisäpöytäkirjan ansiosta Stalin katsoi Suomen sekä Baltian ja Puolan olevan hänen etupiirissään, mikä tarkoitti Suomen ja muiden listalla olleiden valtioiden miehittämistä. 

Toisen Maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto piti kiinni siitä, että Baltia sekä osa Puolaa olivat sen omaisuutta, koska Hitler oli näin luvannut. Samalla Neuvostoliitto ulotti etupiiri-ajattelunsa itäiseen Eurooppaan sekä Suomeen, joiden se katsoi olevan velvollisia tottelemaan Kremlin käskyjä. Eli mitään vastustusta tai vastalauseita Kremlissä ei siedetty, vaan Varsovan liiton tehtävä oli toimia Neuvostoliiton puskurivyöhykkeenä. Eikä Varsovan liitossa siedetty ajatustakaan siitä, että joku sen jäsenistä olisi muuttunut demokratiaksi. Ja myös Suomen poliittista johtoa patisteltiin sensuroimaan lehdistöä. Ja samoin sosialistisiin puolueisiin kuuluvia toimittajia suosittiin varsinkin Neuvostoliittoa käsittelevissä jutuissa. 

Joe Bidenin terveydentila ei ole ehkä paras mahdollinen, joten itse olisin sitä mieltä, että mitä jos vaikka hän jättäisi kentän auki Trumpille, ja sitten hän pääsisi näyttämään sen, että miten paljon hän kykenee noista lupauksistaan pitämään. Se että Trump aikoo jonkun mielestä lakkauttaa NATOn on asia, joka Euroopassa pitää ottaa vakavasti. 

Tietenkin on mahdollista, että Trump oikeasti jättää Euroopan, mutta toinen yhtä suuri uhkakuva alkaa jälleen kohota ihmisten mieliin. Eli Kiinan jatkuva varustautuminen saa aikaan tilanteen, missä USAlta ei ehkä riitä varusteita molemmille operaatioalueille. Eli Kiinan sekä Venäjän tiedetään ottavan mielellään kaiken irti tilanteista, jotka saavat maailman huomion kääntymään toisaalle. Eli jos Kiina aloittaa offensiivin Taiwania vastaan, ja Putin samalla alkaa hyökkäillä Eurooppaan, niin silloin saattavat USAn varusteet loppua kesken. 

Tämän takia NATOa pitäisi kehittää eurooppalaiseen suuntaan niin, että esimerkiksi kehitettäisiin eurooppalainen ydinase, jonka käytöstä vastaisivat ja päättäisivät eurooppalaiset komentajat. Se että europan keskeisen puolustusjärjestelmän toimintaan tai käyttöön pitää kysyä USAn presidentin lupa merkitsee sitä, että osa Euroopan tulivoimasta on sellaisten tahojen käytössä, jotka seuraavat tilannetta tuhansien kilometrien päästä. Tump on siis otettava varoituksena. Hän voi oikeasti tehdä paljon hallaa NATOlle, joten sen takia meidän eurooppalaisten olisi myös ymmärrettävä se, että meidän pitää kehittää omaa puolustustamme sekä pidettävä yhtä Venäjän uhan edessä. 


https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000010535899.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kominform


Kuvat: https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000010535899.html

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Presidentti Stubbin mukaan maamme ei ole sodassa Venäjän kanssa.



Presidentti Stubbin mukaan maamme ei ole sodassa Venäjän kanssa. Siis voidaanko Pekka Toverin lausunto siitä, että Suomi on sodassa Venäjän kanssa sivuuttaa tällä? Pekka Toverin lausuntoa voidaan tarkastella siltä kannalta, että perinteinen kahden valtion välinen sota, joka on julistettu parlamentissa on mennyttä. Siis sota voi olla käynnissä vaikka valtiot ovat nimellisesti rauhan tilassa.

Tai siis tietenkään yllyttäminen, mustamaalaaminen sekä muut hybridi-operaatiot kuten kriittisen infrastruktuurin vahingoittaminen eivät ole sotaa. Ne ovat hybridivaikuttamisen  eri muotoja eli kiusantekoa sekä valheellisen tiedon levittämistä. Se miten me voimme tätä, tällä hetkellä voimassa olevaa maidemme välistä tilannetta voidaan kutsua “kiristyneen rauhan tilaksi”, jossa meitä provosoidaan jatkuvasti. 

Sotaa voidaan määritellä monella tavalla. Hybridisota, psykologinen sota, tai toiminta mikä vaarantaa huomattavan väestönosan hengen voidaan määritellä sotilaalliseksi toimeksi valtiota vastaan. Samalla sota voidaan määritellä tilanteeksi, jossa ihmisiä kuolee toistamiseen tapahtuvissa vihateoissa kuten drooni-iskuissa. 

https://www.verkkouutiset.fi/a/en-kutsuisi-nykyista-tilaa-taydeksi-rauhaksi/#ed32d774


Toki Putin varmasti näkee DCA sopimuksen sekä maamme NATO-jäsenyyden myös provokaationa. Hänelle Suomen sekä Ruotsin NATO-jäsenyydet ovat kunnianloukkaus sekä arvovaltatappio. Putin on sanonut että Venäjä on sodassa tai ainakin länsimaiden vihamielisen toiminnan kohteena. Eli hän ei näe Venäjän toimissa Ukrainassa mitään väärää, vaan kaikki väärä tulee aina ulkoa päin. 

Mutta se mikä tekee Pekka Toverin lausunnosta sekä siihen reagoimisesta huomioitavan on se, että siihen reagoitiin voimakkaasti nimenomaan Suomessa. Venäjällä taas näitä lausuntoja ei olla huomioitu ainakaan kovin paljon. Mutta nuo lausunnot voidaan ymmärtää siten, että maamme seuraava askel on kansan mobilisointi. 

Samalla ilmassa oli vielä hiukan sitä vanhaa asennetta, jonka mukaan meidän on painettava päämme Venäjän edessä. Sota ei ole enää mustavalkoista, eikä sota tarkoita tykistökeskitystä tai avointa ilmapommitusta. Terrorismi, joka on hybridivaikuttamisen äärimmäinen keino yhdessä erikoisjoukkojen operaatioiden kanssa ovat asioita, jotka voivat aiheuttaa hyvinkin vakavia vaaratilanteita sekä laaja-alaista tuhoa. 

Se mitä tällä hetkellä voimme pitää hybridi-operaatioiden kannalta kaikkein vakavimpana uhkana on tilanne, missä joku lenkkeilijä sattuu yllättämään esimerkiksi vesitorniin murtautuvan hybridivaikuttajan itse teossa. 

Väkivallan rintamalla valtio voi vaikuttaa toiseen valtioon esimerkiksi terroristijärjestöjen kautta, joille ne antavat apuaan. Mutta sitten siihen käsitteeseen, että sota on nykyään liukuva käsite, niin tietenkin voimme aina käyttää toisen valtion vihamielisestä toiminnasta nimeä “hybridivaikuttaminen”, joka voi merkitä pahimmissa tapauksissa sitä, että joku menettää henkensä. 

Mutta siis se että olemme rauhan tilassa Venäjän kanssa ei tarkoita, että olisimme siinä tilassa, mitä voimme kutsua levollisesti “rauhaksi”. Me voimme sanoa että olemme tilanteessa, missä maidemme suhteet ovat viileät sekä kiristyneet. Samoin olemme tilassa, missä Venäjä saattaa testata maamme puolustajien hermoja tiukemmin kuin ennen. 


https://demokraatti.fi/evp-upseeri-miksi-suomessa-pelataan-sanoa-venajan-sotatoimia-sodaksi-ja-mihin-kaunistelu-johtaa


https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e7493b10-5e4f-42d5-b656-32d467a9ac95


https://www.verkkouutiset.fi/a/en-kutsuisi-nykyista-tilaa-taydeksi-rauhaksi/#ed32d774


https://yle.fi/a/74-20098023


perjantai 5. heinäkuuta 2024

Mihin katosivat antiikin ihmekoneet?



Heronin aeolipiili (Heron Aleksandrialainen)

Kun puhutaan esimerkiksi kuolemansäteestä, jota käytettiin Aleksandrian puolustuksessa, niin silloin me unohdamme, että kuolemansäde voi tarkoittaa esimerkiksi alkoholilla täytettyjä altaita, jotka sytytetään parabolisen peilin avulla.  Tai kyseessä voi olla esimerkiksi sähköllä ladattu kide tai muu esine, joka heitetään tai josta muuten johdetaan sähköä noihin alkoholilla täytettyihin altaisiin. Kyseessä voisi olla myös hyvin ohuen suuttimen läpi johdettu "kreikkalainen tuli", polttotaisteluaine, jonka tehoaineina saattoi olla alkoholi, eukalyptusöljy sekä mahdollisesti salpietari eli urea. 

Käyttivätkö kreikkalaiset ehkä magnetisoituja nuolia? Jos ajatellaan rautaa, niin rauta muuttuu magneettiseksi jos sitä pitää tarpeeksi kauan pohjois-etelä suunnassa. Jos tuo magnetisoitu rautanuoli on tarpeeksi kauan pyörivän magneettisen rauta-astian sisällä, kehittyy siihen huomattava sähkövaraus. 

Antiikin aikaan ihmisillä oli melko kehittynyttä teknologiaa. Saattaa olla, että esimerkiksi kreikkalaiset tunsivat esimerkiksi Arkhimedeen ruuviin perustuvan potkurijärjestelmän, jonka avulla he saattoivat liikuttaa laivojaan myös tuulta vastaan. Tuollainen järjestelmä voisi saada voimansa aeolipiilista, jollaisen esimerkiksi Heron Aleksandrialainen aikoinaan rakensi. Voi olla että antiikin ihmiset tunsivat kemiallisen pariston, eli paljon puhuttu Bagdadin paristo saattoi kehittää sähköä hapon sekä kahden eri metallin, välillä joista toinen on toista jalompi. 

Ja varmasti antiikin ihmiset tunsivat luonnonsähkön. Eli jos korkealle paljaan mäen päälle laitettiin metallinpala puukepin päähän, niin silloin tuohon metallinpalaan varastoitui sähköä. Tämä tarkoittaa sitä, että Bagdadin paristo saattaa olla kondensaattori, joka varattiin esimerkiksi korkean kepin päähän asetetun metallinpalan avulla. Mutta saattaa olla, että antiikin ihmiset osasivat jopa lentää. Eli he varmasti tiesivät mitä tapahtuu, jos nuotion päälle asetetaan pussi. Nouseva ilma nostaa silloin pussin ilmaan. 

Saattaa olla että Heron Aleksandrialainen kehitteli myös vesivoimalla toimivia koneita. Nuo koneet saattoivat perustua siihen, että putki nosti vettä ylhäällä olevaan altaaseen, ja sitten tuo vesi laskettiin Arkhimedeen ruuvin läpi alempana olevaan altaaseen. Tämän jälkeen alipaine vetää veden takaisin ylös. Samalla tuo ruuvi pyörittää väkipyörästöä. Periaatteessa tällä tavoin voidaan tehdä generaattori, joka tuottaa sähköä pyörivän liikkeen avulla. Mutta jos Heron Aleksandrialainen olisi halunnut tuottaa sähköä generaattorin avulla, niin hänen olisi pitänyt panna magnesiitin paloja pyörivälle tasolle, joka pyörii magneettisen renkaan sisällä. 

Aeolipiilin avulla voidaan magneettista rengasta pyörittää kompassineulan ympärillä. Tuolloin tämä väline lataa neulaan sähköenergiaa. Tuohon aikaan kompassi oli pieni vedessä kelluva taso, jonka päällä oli magnetisoitu rautakappale. Jos tuo rautakappale oli pyörivän magneettisen astian sisällä, niin se muuttui generaattoriksi. 

Jos taas palaamme tuohon aeolipiiliin, niin silloin meidän pitää muistaa, että jos tuo väline oli sijoitettu kelluvan tason päälle, niin tuo taso voi pyöriä hyvinkin nopeasti. Ja jos tuohon tason päälle pudotetaan vaikka helmiä tai kuulia, niin ne voivat lentää melko pitkälle. Eli kokeiliko Heron ehkä mahdollisesti myös jonkinlaisia konekivääreitä, joissa pyörivä taso antaisi projektiilille voimaa. Mutta sitten meidän pitää tietenkin muistaa se, että kaikki mitä Heron kokeili ei ehkä toiminut. 


https://www.mikrobitti.fi/uutiset/mihin-ihmekoneet-katosivat-lahes-2000-vuodeksi-antiikin-aleksandriassa-keksittiin-kolikkoautomaatti-ja-nahtiin-hoyrylla-liikkuvia-vaunuja/68384bfc-40dd-4783-9a0c-43bbd66ff080


https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkhimedeen_ruuvi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heron_Aleksandrialainen

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Suomen sotahistorian tutkimusta leimaa se, että me näemme itsemme pyhimyksinä.

"Venäläisiä sotavankeja Itä-Karjalassa vuonna 1942. KUVA: SA-KUVA / RÄISÄNEN" (https://www.hs.fi/maailma/art-2000010529408.html)

Kuten Hesarin artikkelissa sanotaan, niin Venäjän historia politiikka ei perustu pelkästään valheille. Siis Venäjällä historiaa luetaan tietenkin valikoiden, eli siitä unohdetaan ne asiat, jotka eivät sitä imartele. Eli kun puhutaan esimerkiksi voitoista tai tappioista, niin silloin Neuvostoliiton omat tappiot vain jätetään mainitsematta. Mutta valitettavasti esimerkiksi siirtoleirit, joihin Karjalan sotilashallinto siirsi alueelta pidätetyt siviilit ovat todellisuutta. Se että nuo leirit ovat pienempiä kuin joku Auschwitz-Birkenau ei tee niistä yhtään kauniimpaa muistoa maamme historiaan. 

Heti aluksi pitää sanoa se, että kaikilla valtioilla on omat likaiset salaisuutensa. Ja yksi maamme likaisista asioista, joista on pitkään vaiettu ovat siirtoleirit. Noille leireille Kannaksen sotilashallinto majoitti suuren joukon takaisin vallatusta Karjalasta pidätettyjä siviilejä. Eli jos halutaan etsiä maamme historiasta epäkohtia, niin siirtoleirit, joita perustettiin Karjalaan vuonna 1941 sekä vuoden 1918 sisällissodan jälkeen valkoisten ylläpitämät vankileirit ovat alan ehdotonta kärkeä. Eli vaikka maamme armeija sekä sen taistelijat kävivät puhdasta sotaa, niin joukkoon mahtuu myös miehiä, joiden sankariteot ovat peräisin lähinnä vankileireillä tapahtuneesta palveluksesta.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole verrata tuota vuoden 1941 tilannetta nyky venäjään. Vaan todeta se, että kaikissa joukoissa on miehiä, jotka eivät ole kuten muut. Se että suurin osa maamme armeijan miehistä ei palvellut siirtoleireillä ei tee näistä leireistä olemattomia. Eli meidän pitää oppia myös siihen, että kaikki suomalaiset eivät ole pyhimyksiä. 

Suomen sota Neuvostoliittoa vastaan oli oikeutettua. Vuonna 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme, ja silloin koko kansa nousi hyökkääjää vastaan. Mutta sitten vuonna 1941 Suomi lähti sotaan Neuvostoliittoa vastaan Hitlerin rinnalla. Tuota toista sotaa, joka tunnetaan jatkosodan nimellä leimaa erityisesti se, että maamme liittolainen, Natsi-Saksa teki joukon brutaaleimpia sotarikoksia sekä rikoksia ihmisyyttä vastaan, mitä historiassa tunnetaan. Natsit surmasivat säälittä kaikki, jotka vastustivat heitä, ja myöhemmin sota Neuvostoliittoa vastaan koettiin bolshevismin vastaisena “ristiretkenä” jonka yhteydessä miljoonia ihmisiä surmattiin. 

Natsismin murhaamista varten kehitetyn  koneiston symboli on tietenkin Holokausti, jossa surmattiin miljoonia juutalaisia. Ja oikeastaan koko keskitysleirien järjestelmä oli tehty tappamaan vankeja erittäin julmasti. Tuohon holokaustiin sekä juutalaisvainoihin liittyy se, että esimerkiksi ilmiantajat saattoivat nimetä natsien vastustajia valeasua käyttäviksi  juutalaisiksi. Mutta sitten me tietenkin kysymme siitä, miten tämä asia liittyy Suomeen? 

Maassamme oli vapaus- tai sisällissodan jälkeen voimissaan hyvin voimakas fennofilia, eli se että Suomalaiset katsoivat olevansa Venäläisten yläpuolella. Tuo henki loi pohjan esimerkiksi mielenterveyspotilaiden huonolle kohtelulle sekä samalla siihen, että maassamme ei tuolloin huomioitu vammaisia muuten, kuin sijoittamalla heitä laitoksiin, joissa kukaan ei heitä saanut nähdä. 

Tuolloin oli voimassa esimerkiksi laki pakko steriloinnista, Tuo kansallinen hurma yhdessä sen näkemyksen kanssa, että punakapina oli yksinomaan punaisten syytä, ja että valkoinen armeija ei tehnyt mitään väärää. Siirtoleireihin haettiin mallia esimerkiksi valkoisten vankileireistä sekä myös myöhemmin saksalaisten keskitysleireistä. 

Suomi koki tuolloin käyvänsä ideologista sotaa. Maamme oli kieltänyt kommunistisen puolueen toiminnan sekä liittynyt antikominterniin. Se että maassamme oli myös käyty niin sanottu talvisota sai aikaan revanssi hengen sekä kosto mielialan. Nuo asiat tietenkin loivat loistavan pohjan sille asenteelle, mikä mahdollisti kovan sekä korrektin kohtelun, mikä tarkoittaa pahoinpitelyjä, halventavaa asennetta sekä mielivaltaisia teloituksia.

HS.fi


Kun Suomi lähti jatkosotaan sekä vapautti tai miehitti kannaksen uudelleen, niin noille alueille oli sijoitettu venäläisiä. Suomen hallitus sijoitti nuo venäläiset siirtoleireiksi kutsuttuihin kokoamis keskuksiin joissa, noiden siviilien joukosta etsittiin politrukkeja sekä valpukuisia komissaareja. Noiden leirien olot olivat todella huonot, ja niiden vartijat olivat lähinnä suojeluskuntalaisia. Se miten paljon vankeja surmattiin on jäänyt selvittämättä, koska puutteellinen hygienia, huono ruoka sekä mahdolliset muut asiat kuten liian kova tai vaativa työ ovat voineet edesauttaa onnettomuuksia. Myös annosten vieminen saattoi aiheuttaa kuoleman. 

HS.fi


Mutta samalla tietenkin meidän on muistettava, että osa vartijoiden ampumista vangeista on saatettu merkitä onnettomuuksissa kuolleiksi. Ruoka noilla leireillä oli huonoa osittain siksi, että maassa ei elintarvikkeita riittänyt edes omalle kansalle. Mutta osittain huono ruoka piti vangit heikkoina, ja vähensi kapinoinnin riskiä. Mutta huonon hygienian tarkoitus oli myös pitää vartijat erossa vangeista, sekä vahvistaa heidän minäkuvaansa parempana kansana. Ja se toimi myös kannustimena ilmiantoihin. Eli jos suostui yhteistoimintaan Karjalan sotilashallinnon kanssa, niin silloin sai paremman kohtelun. 

Samoin osa noista yhteistoimintaan osallistuneista henkilöistä liittyi myöhemmin heimopataljoonaan sekä toimi myös kaupartiomiehinä sekä desantteina. Mutta osa heistä toimi tulkkeina kuulusteluissa, ja samalla tietenkin suomalaisten suorittama Karjalan miehitys tarjosi osalle näistä miehistä mahdollisuuden kostaa NKVDlle kokemansa kohtelu. 

Voi olla että esimerkiksi Gestapo käytti samoja henkilöitä myös omissa kuulusteluissaan tulkkeina, ja ilmeisesti saksan esikunnalla oli aikomus muodostaa heimopataljoonan osista “Sonderkommando” tai terrori komennuskunta, jonka tehtävänä olisi herättää vihaa suomalaisia kohtaan. Nuo miehet olisi ehkä liitetty pahamaineisen SS-kenraalimajuri Bronislav Kaminskin Rona-pataljoonaan eli "Kaminski-prikaatiin". 

Kyseisten leirien oloja on joskus verrattu keskitysleireihin, ja niissä saatettiin käyttää pika-oikeutta sekä vankeja saatettiin surmata. Samoin osa neuvostoliittolaisista sotavangeista sijoitettiin kannaksella leireille, joista heitä ilmeisesti myös luovutettiin saksalaisten käsiin. Kyseiset leirit ovat häpeällinen tahra maamme historiassa. Siirtoleirien ero natsien keskitysleireihin oli oikeastaan vain nimi. Mutta se mikä mahdollisti siirtoleirien muodostamisen on melko usein sivuutettu. 

Siirtoleirien takana oli maamme sisällissodasta tai vapaussodasta peräisin oleva kommunisteihin sekä ryssiin kohdistuva viha. Maassamme kommunistisen puolueen toiminta oli kiellettyä, ja ihmisiä yllytettiin vihaamaan “ryssiä” sekä “ryssien kätyreitä”. Tuo asenne loi ilmapiirin, joka oli suotuisa noiden siirtoleirien valmistamiselle. Ja tietenkin siirtoleirien vankeja leimattiin säälittä kommunisteiksi, sekä Suomen vihollisiksi. 

Sodan jälkeen siirtoleireistä vaiettiin. Niissä palvelevat miehet saivat rintamamiesten merkit. Ja samalla joissakin teoksissa on todettu, että osa noista siirtoleirien vartijoista sekä päällystöstä on jatkanut loistokasta uraansa esimerkiksi luokan opettajina. Noiden ihmisten työtä ovat ilmeisesti olleet esimerkiksi vihatut julkiset punnitukset, joissa tytöt ja pojat kävivät kaikkien nähden uimahallin vaa-alla. 


https://www.hs.fi/maailma/art-2000010529408.html


Kuvat: https://www.hs.fi/maailma/art-2000010529408.html


https://en.wikipedia.org/wiki/Bronislav_Kaminski


https://en.wikipedia.org/wiki/Kaminski_Brigade




Venäjän viimeinen riippumaton sanomalehti suljetaan.

Venäjällä tiedonvälitys on keskitetty puhtaasti Kremlin käsiin. Muiden kuin Kremliä tukevien lehtien toiminta on tehty mahdottomaksi. Eli ni...