Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orbán. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Orbán. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. huhtikuuta 2026

Unkari Orbánin jälkeen


Millainen Unkari tulee olemaan Orbánin valtakauden jälkeen? Tai mitä Orbánin jäljiltä löytyy? Sitä ei kukaan tiedä. Orbán ei yksin ole ollut Fidesz eikä hän ole ainoa, joka on hyötynyt tuon puolueen pitkästä vallassaolon kaudesta. Fidesz on ollut poliittinen voimatekijä, joka on vetänyt puoleensa ihmisiä, jotka haluavat hyötyä puolueiden pitkästä valta-ajasta. Fidesz on muuttanut valtiollisen median työkaluksi, jonka avulla se on lyönyt vastustajiaan. Ja sen takia tuon median tilapäinen lakkauttaminen on perusteltua.

Me olemme tottuneet siihen, että valtion omistama media takaa puolueettoman uutisoinnin. Mutta samalla olemme unohtaneet, että maailmassa ei ole ihmisiä, joilla ei olisi jonkinlaista ideologiaa. Ja se jonka me kaikki toivomme olevan puolueeton, saattaa todellisuudessa olla ideologian kautta suodatettua informaatiota, josta on ehkä tarkoituksellisesti poistettu asioita, joita me emme vain voi hyväksyä. Eli me kaikki syyllistymme jossain määrin sensuuriin. 



Fidesz on hyödyntänyt mediaa, jonka pitäisi olla puolueeton erittäin tehokkaasti. Media on siis vaikuttamisen väline, jonka Fidesz valjasti omaan käyttöönsä. 

Emme halua nähdä asioita muuten kuin siten, että ne tukevat omaa näkemystämme. Sekä yhteiskunnallista näkökulmaa, jota itse edustamme, Siis me emme ole itse niin puolueettomia kuin mitä haluaisimme olla. Tunteet sekä monet muut asiat ratkaisevat usein sen, mitä mieltä olemme mistäkin asiasta. Siis tunteet, asenteet sekä se, mitä olemme oppineet muuttavat tapaamme käsitellä asioita. Kun Fideszin kaltainen keskeinen toimija vaihtuu, niin ensimmäinen ajatus tietenkin on epäusko. Sitten seuraa pelko. 

Eli mitä jos joku oma tuttava on syyllistynyt korruptioon, eli lahjonut viranomaisia. Tai mitä jos korruptoituneen puolueen eliitin jäljiltä löytyy jotain pahempaa? Ja tietenkin seuraavaksi mieleen nousee pelko, että mitä jos minä tai sinä olemme aiheuttaneet jonkun ihmisen kuoleman. Samoin sitä varmasti tullaan tutkimaan pitkään, että millaista korruptiota Fideszin nimissä ja sen sisällä sekä sen suojeluksessa on harjoitettu? Onko rikoksella ansaittua rahaa ehkä pesty jossain unkarilaisissa pankeissa? Ja jos on niin, miten laajaa tuollainen toiminta sitten on ollut? Kun Orbán joutuu jättämään valtansa ainakin vähäksi aikaa, niin se ehkä riittää Fideszin vallan poistamiseen. 


Mutta ehkä Fidesz vielä palaa. Ehkä tuo puolue käy läpi samanlaisen prosessin kuin mitä Maalaisliitto kävi Kekkosen kuoleman jälkeen. Eli puolue otti nimen Keskusta, ja tuo puolue otti aikoinaan etäisyyttä aikaan, jolloin se toimi Kekkosen välineenä, jolla hän vaikutti eduskunnan toimintaan. Samalla tavalla Fidesz on ollut Orbánin ja hänen lähipiirinsä työkalu. Ja tuo työkalu muutti valtiollisen median omaksi välineekseen, jolla se vaikutti ihmisten mielipiteisiin. Se sai oman mallinsa näyttämään hyvältä. Mutta sitten kun puolue oli vallassa, niin se muutti ohjelmansa avoimen populismin ilmentymäksi. 

Se miten paljon Euroopan laitaoikeisto on hyötynyt Fideszin pitkästä vallassaolosta on tietenkin kysymys, johon ei ehkä voida välittömästi saada vastausta. Eli onko laitaoikeiston edustajilla ollut pankkitilejä unkairlaisissa pankeissa? Ja onko noita tilejä ehkä käytetty mahdollisesti erilaisten trolli- eli informaatio vaikuttamisen koneistojen pyörittämiseen? Ja onko noita tilejä ehkä käytetty siten, että Putin on niiden kautta siirtänyt rahoitusta noille laitaoikeiston edustajille. Ja sitten vielä pitää kysyä, että ovatko nuo “isänmaallisen oikeiston” edustajat mahdollisesti olleet tietämättömiä mahdollisen kannatusyhdistyksen saamien rahojen alkuperästä. Uskoisin että jos tällaista rahoitusta on tullut, niin noiden rahojen alkuperä on peitetty johonkin FSBn valvoman venäläisten omistamien yritysten nimiin. Eli missään noista mahdollisista siirroista ei lue tuolloin Venäjän turvallisuuskoneiston nimeä. Rahat siirretään ensin noihin mahdollisesti unkarilaisiin pankkeihin, ja sitten sieltä ne päätyvät länsi-eurooppalaisten toimijoiden tileille. 

Mutta onko tämä malli todellinen? Se selviää ehkä vasta vuosien päästä. Unkari ei siis tule muuttumaan sekunnissa tai yhdessä yössä. Muutos vaatii tietenkin aikaa sekä tahtoa. Ihmiset äänestivät Orbánin pois vallasta, mutta siis ehkä tämä vallan haltuunsa saanut liitto ei tule myöskään kestämään. Mutta se on asia, mikä kuuluu demokratiaan.

Kun rintamaa yhdistävä asia poistuu, niin rintamat hajoavat. Niin on aina ollut, ja aina tulee olemaan. Ja se mikä meidän pitäisi muistaa on se, että demokratia ei ole itsestäänselvyys. Se on asia jota pitää hoitaa. Demokratiassa pitää olla tilaa myös vastakkaisille näkemyksille. Ja se että oppositio sallitaan on demokratian tuntomerkki. Ilman oppositiota ei ole demokratiaa. Opposition tarkoitus on se, että sen avulla voidaan laeista sekä päätöksistä löytää myös niitä asioita, joita ei olla mietitty loppuun asti. 


https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20220737


https://yle.fi/a/74-20220660


maanantai 13. huhtikuuta 2026

Orbán, Fidesz, Trump ja Putin kärsivät tappion




Unkarin kansa valitsi eilen Euroopan. Se ei valinnut halpaa kaasua, tai suuria summia rahaa, jota Fideszin vaalivoitto olisi ehkä tuonut tullessaan. Tuo tappio oli suurempi kuin kukaan ehkä osasi odottaa. Ja samalla se on suuri nöyryytys esimerkiksi Donald Trumpille, Vladimir Putinille sekä monille muille, jotka ovat vannoneet tuon puolueen ajaman nationalismin nimiin. Siis Orbán hävisi vaalit ilmeisesti siksi, että hän ei käynyt kampanjaa, jossa luvattiin jotain myös tavallisille ihmisille. Hän hyökkäsi avoimesti vastapuolta kohtaan nimittelemällä heitä rikollisiksi. Hän halaili avoimesti Vladimir Putinin kanssa, ja samalla hän loi pelon ilmapiirin. 

Eli ihmiset alkoivat pelätä sitä, että mitä jos kommunistien pakkovalta alkaisi palata tuohon uuteen Unkariin, jota Orbán oli hallinnut 16 vuotta melkein itsevaltiain ottein. Putinin avoimesti antama tuki oli ilmeisesti liikaa myös osalle Fideszin jäsenistä. Putin saattaa tarjota mielellään esimerkiksi propaganda, tai jopa "Direktoraatti V"n palveluksia ystävilleen. Mutta sitten seuraavassa vaiheessa häneltä voidaan myös odottaa sellaisia oikeita konkreettisia toimia ystäviensä puolesta. Se että Putin ei kaihda väkivaltaa tekee hänestä pelottavan. Ja juuri pelko saa ihmiset etsimään turvaa NATOn kaltaisesta liittoumasta. Väkivalta ei saa olla osa päivän politiikkaa. 

Se että kaikki eivät ole Putinin ystäviä sekä juuri tuollaisten toimien pelko on asia, mikä varmasti saa jokaisen ihmisen pelkäämään. Mutta kuten olemme huomanneet, niin Fidesz käyttää tai käyttää erittäin selvästi sitä asetta, joka saa joskus ihmiset äänestämään laitapuolueita. He kääntävät huomion pikkuasioihin, ja sitten samalla numeroa tehdään kaikesta sellaisesta, mikä ei tavallisille ihmisille ole mitenkään kovin läheisiä.  Tai siis hän puuttui asioihin, jotka tapahtuvat kadulla. Mutta sivuutti ne asiat, jotka tapahtuivat neljän seinän sisällä. 

Pikkuasiat ovat sellaisia, jotka näkyvät ihmisille. Pikkurikolliset operoivat kadulla. Se että joku kähveltää kaupasta kahden euron karkkiaskin on asia, mistä tehdään numeroa. Kun taas se että joku suuren luokan korruptio-liikemies maksaa poliisipäällikölle muutamien miljoonien lahjukset on asia, mikä ei näy tavallisille ihmisille. Siksi noista parin euron varkauksista nostetaan helposti mekkala. Mutta nuo lahjukset eivät taas näy tavallisten ihmisten silmissä. Se että poliittisia vastustajia syytetään korruptiosta ei ole hyvää vaalikampanjointia. Miten oppositiossa tai täysin poissa vallasta eli poissa julkisesta virasta oleva ihminen voi ottaa lahjuksia, joilla on merkitystä? Tietenkin hän voi antaa lahjuksia. Mutta niin voivat muutkin liikemiehet toimia. Miten Orbán pääsi valtaan? 

Hän ilmeisesti käytti parlamentissa sellaista tapaa, jossa tärkeät kysymykset sivuutettiin siten, että Fidesz tarjoaa muutosta, mutta mitään konkreettista ei sitten ollut luvattu. Jos joku sitten pyytää konkreettista esimerkkiä siitä, miten tuo muutos olisi parempi, niin silloin lähdetään riitelemään. Toista voidaan nimittää "homoksi" tai keksiä jotain muuta luovaa. Tai sitten sanoa, että keskiverto unkarilainen saa niin ja niin paljon lisää rahaa, mutta mihin? Tai siis miten tuo raha siirretään ihmisten taskuun? Vähennetäänkö tuloverotusta, ja mistä sitten nuo verojen alentamisen myötä alentuneet tulot saadaan kompensoitua? Eli miten tuo vähentynyt valtion tulo paikataan? Nostetaanko ehkä sitten arvonlisäveroa, vai myydäänkö Putinilta saatua kaasua ja öljyä eteenpäin? Mutta kuten huomasimme, niin myös unkarilaiset arvostavat tällaista yliajattelua. Se mitä sitten tuo keskiverto unkarilainen oikeasti tarkoittaa, saattaa jäädä jonkun mielestä hiukan hämäräksi. 

Usein laitapuolue lupaa ihmisille paljon. Mutta samalla sillä ei ehkä ole mitään oikeaa ohjelmaa. Kun valtaan päästään, niin kaikki vastustajat leimataan valtion pettureiksi. Ja sitten kun oikea ohjelma puuttuu, niin silloin ei valtaa pidetä enää käsissä. Kun puolueen pitäisi lunastaa lupauksiaan, niin se ei sitten enää kykene pitämään Se voi suoraan kieltäytyä maksamasta lainoja, joita valtio on ottanut. Mutta se että miten sitten uusia lainoja haetaan onkin sitten toinen asia. Luotottaako kukaan sellaista toimijaa, joka ei maksa edellisiä lainojaan takaisin? 

Euroopan laitaoikeisto on saanut populistisuudellaan paljon ääniä, mutta miten sitten nuo puolueet ovat kyenneet lunastamaan lupauksiaan? Fideszillä on ollut 16 vuotta aikaa lunastaa antamiaan lupauksia. Kaikki oli valjastettu tukemaan tuon puolueen politiikkaa. Eli aikaa tehdä niitä muutoksia ainakin oli. Se palaako Fidesz. Saattaa palata, ja uskoisin että tuo puolue myös palaa. Mutta sitä ennen puolueen pitää voida muuttua, jotta se voi vedota oikeasti äänestäjiin. Itsenäisyys on tietenkin jokaiselle valtiolle tärkeä asia. Mutta se että mitä itsenäisyys tuo tavallisille ihmisille on asia, mitä usein ei muisteta kysyä.  Kaikesta pitää maksaa hinta. Hinta itsenäisyydestä voi olla niin kova, että sitä ei enää kukaan kestä. Kun puhutaan itsenäisyydestä, niin meidän pitää tietenkin kohteliaasti muistuttaa siitä, että itsenäisyyteen kuuluu muutamia muitakin asioita, kuin vain rajavartijoiden koppi. 

Se että ihmiset saadaan liikkeen taakse on tärkeää. Mutta itsenäisyys ei ole itseisarvo, sekä on asia jota pitää hoitaa. Siis se että kukaan muu kuin valtion johtaja ei saa itsenäisyydestä mitään on asia, mikä johtaa siihen, että ihmiset eivät jaksa seisoa itsenäisyyden takana. Se että ei luvata mitään ei ole sama, kuin jos luvataan paljon, mutta lupaukset petetään. Eli petetty lupaus saa aikaan pettymyksen. Samotaan että Fideszin vastustajat ovat poliittisia untuvikkoja. Murra samalla unohdetaan se, että samalla tavalla Donald Trump oli poliittinen untuvikko. 

Hän ei ollut untuvikko liike-elämässä, jossa kaikki perustuu lakiin. Jos Trump ei saanut haluamaansa, niin hän haastoi vastapuolen oikeuteen. Jos hän ei pitänyt alaisistaan, niin hän vain erotti heidät. Mutta valtioiden välisissä suhteissa hän oli untuvikko. Valtioiden välisissä suhteissa myös vastapuolella pitää olla haluja noudattaa omaa osaansa sopimuksista. Toisen valtion johtajalla ei ole mitään velvollisuutta lähteä neuvottelemaan. Eikä valtio voi samalla tavalla poistaa kansalaistaan, kuin yhtiö poistaa työntekijänsä. 

Siihen kuuluvat arvot sekä asenteet, joita paitsi valtion johdon, niin myös sen kansalaisten pitäisi noudattaa. Demokratia ei ole itsestäänselvyys. Se on asia, jota pitää hoitaa. Putinille varmaan olisi kovasti mieleen, että Eurooppa muuttuisi tilkkutäkiksi, jossa kaikki ajavat vain omaa etuaan. Vaikka Trump on sanonut että hän jättää NATOn oman onnensa nojaan, niin me voimme varmasti myös miettiä sitä, että olisiko Trump todella jo eronnut NATOsta, jos sitten hän ei tuota järjestöä tarvitse? Hän tietenkin on sanonut, että USA ei NATOa tarvitse. Mutta Trump on sanonut paljon muutakin kuin vain tuon repliikin.

Fideszin haastajat saivat 2/3 osan enemmistön parlamenttiin. Se tarkoittaa sitä, että he pääsevät muuttamaan lakia miten haluavat. Jos sitten Fideszin vastustaminen on ainoa asia, mikä noita ihmisiä yhdistää, niin tup liike muuttuu ehkä hyvin lyhytikäiseksi. Se siis tulee hajoamaan ehkä jo ennen seuraavan vaalikauden loppua. Niin lopulta käy kaikkien yhden tehtävän puolueille. Mutta ainakin vähän aikaa Eurooppa tulee elämään ilman Viktor Orbánin läsnäoloa. 


Lasten painostaminen rikoksiin ei ole mitään uutta maailmalla.

“Poliisi tutkii Espoossa harvinaista tapausta, jossa epäillään käytetyn lasta huumerikoksen tekemiseen. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan 15-v...