Nykyaikainen teknologia eli tietoverkot sekä mobiililaitteet tekevät mahdolliseksi tehdä työtä oikeastaan mistä päin maailmaa hyvänsä. Mutta maassamme ei noita laitteita vain osata tai tahdota hyödyntää, Eli meillä keskustelu pyörii sen ympärillä, että miten paljon yhtiö on sijoittanut uusiin toimitiloihinsa Ja tietenkin noihin toimitiloihin pitäisi saada työläisiä, joten yhtiö käskee jokaisen työläisen saapua toimistolle. Eikä siis mitään muuta mahdollisuutta edes ole kuin se, että jokainen tulee vanhaan kunnon isien tapaan töihin kello seitsemän. Sen jälkeen jokainen ihminen joka nousee pöydän äärestä vessassa käyntiä varten kysyy kiltisti luvan tähän asiaan. Kukaan ihminen ei varmaan voi edes kuvitella tekevänsä mitään työpaikalla ilman eri käskyä. Jos kotona on joku huonekalu jonka päälle työpaikan läppäri laitetaan, tai huone jossa työtä tehdään, niin noita asioita ei edes voida ajatella käytettävän mihinkään muuhun kuin työhön. Samoin kukaan ihminen ei voi ostaa omaa t...
Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia