Siirry pääsisältöön

Kun NATOssa ei ymmärretä Suomen erityistarpeita, niin meidän pitää kertoa niistä NATOlle.



NATO- ja Suomi ovat asioita, jotka nyt kuuluvat yhteen. Kun me puhumme siitä, että NATO ei osaa tai halua huomioida maamme erityistarpeita, niin silloin tietenkin voimme kysäistä, että olemmeko osanneet tuoda noita erityistarpeita esille? Eli jos maamme NATO edustajat eivät saa suutaan auki NATO-kokouksissa niin on aika turha olettaa, että maamme erityistarpeita sekä erityisasemaa saadaan tuotua muiden NATO-maiden tietoisuuteen. Ja silloin varmasti tulee eteen ongelmia. 

Tulemme varmasti NATO-kokouksissa syrjäytetyksi, jos emme saa edes sanottua omaa kantaamme tai emme uskalla tuoda omia toiveitamme muiden tietoisuuteen. NATO on siis tarkoitettu myös ennaltaehkäisemään Venäjän uhkaa, ja sitten me varmasti kohtaamme toisen asian. Nimittäin sen että meidän maamme kohtalo on melko karu, jos Venäjä sattuu hyökkäämään NATOa vastaan. Ja tässä sitten kohtaamme sen tilanteen, että onko joku joskus kuvitellut että Putin ei voisi hyökätä pohjoisessa eli Pohjois-Norjassa olevia NATO-tukikohtia vastaan Suomen lapin läpi. Eli joka tapauksessa taisteluita käydään maamme alueella. 

Tässä vain mietin sitä, että miten esimerkiksi Venäjä sitten kunnioittaisi maamme koskemattomuutta, jos olisimme puolueettomia. Eli ohjukset varmaan lentävät suoraan maamme ylitse jokaisessa skenaariossa. Mutta ehkä meidän pitäisi sitten lähteä myös suoraan siitä, että jokainen uuden asian oppiminen on jollain tavalla vaikeaa. Me emme ole olleet NATO-maita kovin pitkään. Ja sen takia meilläkin on jotain opeteltavaa, joista yksi tietenkin on ilmeisesti Englannin kieli, jos haluamme osallistua kansainvälisiin harjoituksiin. Tämä asia että olemme NATOn jäseniä oikeuttaa molempia osapuolia vaatimaan toiselta jotain.

Siis se että jos Venäjä nyt yllättäen sattuu hyökkäämään on varmaan suuri uhka. Ja meidän pitää muistaa se, että myöskään NATO ei voi minuutissa mobilisoida 10 000 miestä meidän avuksemme. Samoin NATO varmasti muistaa senkin, miten paljon me olemme NATOa tukeneet, jos NATO n kautta lähetetään vahvistuksia. Ja yllätys hyökkäyksessä shokki efekti on alussa valtavan voimakas. Ja juuri se, että Putin on itsevaltias, jonka ei paljon kritiikistä tarvitse välittää, niin sen takia hän on uhka. Eli periaatteessa mikään ei estä Putinia suorittamasta suuren luokan yllätyshyökkäystä maahamme. 

Jos emme olisi NATOssa, niin miten kovaa Venäjän informaatio- ja hybridioperaatiot olisivat tässä maassa? 

Toinen suuri uhka ovat niin sanotut hybridi operaatiot. Venäjän malli on se, että hybridi-operaatioilla eli informaatio vaikuttamisella, kaasuhanojen sulkemisella, jatkuvilla ilmatilan loukkauksilla sekä erilaisilla sabotaasitoimilla ja muulla kiusaamisella  lähdetään vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin on asia, joka varmasti on erittäin suuri uhka yhteiskuntarauhalle. 

Tuon toiminnan tarkoitus on lisätä yhteiskunnan eriarvoisuutta sekä sitä kautta horjuttaa kohdemaan yhteiskuntarauhaa. Samalla sen tarkoitus on pakottaa hallitukset säätämään lakeja, jotka myötäilevät esimerkiksi Venäjän hallituksen kantaa asioihin. Tuohon operaation malliin kuuluu ikävä kyllä yksittäisiin henkilöihin kohdistettu psyykkinen sekä fyysinen väkivalta. Samoin siihen kuuluu tunnettujen rikollisjärjestöjen värvääminen FSBn kätyreiksi. Vastalahjaksi tuesta FSB lahjoittaa voille toimijoille aseita sekä mahdollisesti turvapaikkoja. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...