Siirry pääsisältöön

Etätyön mahdollisuuksia ei ole maassamme osattu hyödyntää.



Nykyaikainen teknologia eli tietoverkot sekä mobiililaitteet tekevät mahdolliseksi tehdä työtä oikeastaan mistä päin maailmaa hyvänsä. Mutta maassamme ei noita laitteita vain osata tai tahdota hyödyntää,  Eli meillä keskustelu pyörii sen ympärillä, että miten paljon yhtiö on sijoittanut uusiin toimitiloihinsa Ja tietenkin noihin toimitiloihin pitäisi saada työläisiä, joten yhtiö käskee jokaisen työläisen saapua toimistolle. Eikä siis mitään muuta mahdollisuutta edes ole kuin se, että jokainen tulee vanhaan kunnon isien tapaan töihin kello seitsemän. 

Sen jälkeen jokainen ihminen joka nousee pöydän äärestä vessassa käyntiä varten kysyy kiltisti luvan tähän asiaan. Kukaan ihminen ei varmaan voi edes kuvitella tekevänsä mitään työpaikalla ilman eri käskyä. Jos kotona on joku huonekalu jonka päälle työpaikan läppäri laitetaan, tai huone jossa työtä tehdään, niin noita asioita ei edes voida ajatella käytettävän mihinkään muuhun kuin työhön. Samoin kukaan ihminen ei voi ostaa omaa tietokonetta, puhelinta, avata omaa Gmailia tai hotmailia, vaan kaikkien asioiden pitää ehdottomasti tapahtua vain ja ainoastaan työpaikan tiekoneiden sekä muiden viestinten kautta. Näin sitten pomo voi seurata päivästä päivään, kuinka paljon alainen käyttää aikaa erilaisten sovellusten tai muiden asioiden kanssa. 

Kun puhutaan esimerkiksi virtuaali palavereista, niin ihmiset voidaan kohdata myös niissä. Eli jokaisessa palaverissa riippumatta niiden luonteesta on ihmisiä, jotka puhuvat enemmän kuin toiset. Samoin jokaisessa kokouksessa on ihmisiä, joilla on muuta ajateltavaa kuin kokous. He eivät ehkä saa koskaan suutaan auki. Tai sitten muut puhuvat heidän ylitseen. Kun ihmiset puhuvat työajan käytöstä, niin ykkös prioriteetin pitäisi olla siinä että työ saadaan tehdyksi ilman suurempia virheitä tai korjaus tarpeita. 

Tietenkin on olemassa kaiken maailman teams tyyppisiä sovelluksia, mutta jostain syystä niitäkään ei voida käyttää muualla kuin työpaikalla. Ja etätyössä jokainen askel minkä työntekijä ottaa ilman lupaa vie työaikaa niin, että se vaatii ehdottomasti sitä, että jokaisen itseään kunnioittavan johtajan pitää kutsua oma väkensä suoraan työpaikalle. Ja siellä sitten ryhdytään innovoimaan uusia asioita oikein suurella joukolla. 

Kyllä asiat varmaan ovat sitten sillä tavalla, että meidän muiden pitää välittömästi ymmärtää että koko työelämän suurin arvo on se, että henkilö saapuu aamulla työpaikalleen ja sitten hän voi vaikka mittailla sitä, miten muut käyttävät aikaansa. Se että etätyö vaatii sääntöjä on varmasti aiheellinen asia. Mutta miten esimerkiksi etätyössä käytettyä aikaa mitataan, tai mitä sanotaan siitä että miten etätyötä saa ylipäätään tehdä? Itse kirjoitan tätä tekstiä sängyllä makaillen läppäri mahan päällä, enkä oikein ymmärrä mitä väärää tässä sitten on? Meistä jokainen varmaan ainakin on olettanut että jos töitä tehdään kotona, niin silloin työpisteellä ei ole muuta väliä, kuin se että katsoo vähän mitä taustalla näkyy kokousten aikana. 

Mutta ehkä me kaikki olemme unohtaneet sen, että mitään muuta kuin työtehtäviä ei saa edes ajatella työn aikana. Kun puhutaan etätyön säännöistä, niin tietenkään etätyötä ei saa missään nimessä tehdä missään tunturihotellissa, vaan kaikki asiat pitää aina tehdä joko kotona tai toimistolla. Se että ihminen edes ajattelee esimerkiksi VPN yhteyden käyttöä on varmaan liikaa, eikä mikään tunturihotelli ole sellainen paikka, että sieltä voisi kukaan edes ajatella tekevänsä työtä, sillä välin kun muu perhe on vaikkapa rinteessä. Se kun ei sovi siihen malliin, joka ennen vallitsi työelämässä. 

Siis 1950-luvulla työtä tehtiin puhelimen sekä kirjoituskoneen sekä paperin ja kynän avulla teki toimistoista pakollisia. Tuolloin sellaisen asian kuin työttömyyden näki heti siitä, että naapurin auto jäi aamulla parkkipaikalle. 

Mutta nykyisten tietoverkkojen aikakaudella esimerkiksi se, että työtä voidaan periaatteessa tehdä vaikka keskeltä korpea pitäisi olla asia, mikä vaikuttaa niihin päätöksiin, mitä tehdään etätyöstä yhtiöiden johdossa. Kun puhutaan sitten siitä että työpaikat tarjoavat joustavan mahdollisuuden työhön, tai sitten siitä miten "ei varsinaisesti työhön liittyviä" etuja jaellaan, niin mieleen tulee se, että monet isommat työpaikat tarjoavat ilmaisia kuntosaleja, tilaisuuden käyttää yhtiön optioita jossain hotellissa yms. Myöskään noita asioita ei voida pitää varsinaisesti työtehtäviin liittyvinä etuina. 


https://www.verkkouutiset.fi/a/yritysjohtaja-kllle-etatyon-edellytyksia-ei-ole-saatu-toimimaan-suomessa/#d4e1558c

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...