Mikko Leppilammen juttu ratkesi, eikä syytettä nostettu. Näin ollen syyttäjä ei nähnyt syytä epäillä Leppilampea rikoksesta nimeltään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen. Tuo asia on siitä hyvin ikävää, että lehdet otsikoivat asiasta erittäin näyttävästi. Ja se sitten on tietenkin aiheuttanut haittaa Leppilammella. Todellisuudessa tämäkin tapaus on esimerkki siitä, kuinka ihminen voidaan sosiaalisessa mediassa leimata syylliseksi aina kun joku haluaa niin tehdä. Samalla sitten unohdetaan se, että länsimaisessa oikeuskäytännössä on periaatteena se, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Naisiin kohdistuva väkivalta on erittäin vakava asia.
Ja ehkä me kaikki tarvitsemme kampanjoita muistuttamaan tuosta hyvin vakavasta asiasta, joka liittyy heikomman oikeuksiin meidän yhteiskunnassamme. Lait on tehty suojaamaan heikompia, joten sen takia niitä säädetään. Mutta myös aktivismia tarvitaan. Samalla kuitenkin unohdetaan se, että kaikki ihmiset eivät ole rehellisiä. Ja noiden “Me too”-kampanjoiden kääntöpuolena voidaan pitää sitä että nuo kampanjat yllyttävät joitakin ihmisiä tekemään erilaisia rikosilmoituksia julkisuuden henkilöistä, joita voidaan noiden ilmoitusten kautta rahastaa.
Vaikka tietenkin johonkin asti me kaikki ymmärrämme esimerkiksi feministejä, niin silti kuitenkaan ei ole oikeuskäytännön mukaista esimerkiksi yllyttää toisia henkilöitä väärään valaan. Vaikka ihminen kuinka vihaa miehiä, niin hän ei kuitenkaan saa ylittää tiettyä rajaa, vaikka se ehkä on jotenkin joillekin vieras ajatus. On ihmisiä joiden mielestä asema fyysisesti heikompana henkilönä oikeuttaa vannomaan vääriä valoja, tai muuten mustamaalaamaan muita. Eli kunnianloukkaus ja viranomaisten harhauttaminen ovat rikoksia, vaikka niitä tekisi ihminen joka on toista heikompi.
Kun puhutaan väkivallasta, niin tietenkin on tilanteita, joissa joku hyökkää toisen kimppuun yllytyksen takia. Eli jos ajatellaan että naiset ovat jotenkin väkivallan yläpuolella tai muuten kyvyttömiä väkivaltaan, niin aina välillä kuulemme tapauksista, joissa naiset tai tytöt ovat yllyttäneet tai kannustaneet muita väkivaltaan.
Tuolloin fyysisesti heikompi henkilö saattaa osoittaa jonkin ehkä täysin syyttömän henkilön kadulta, ja sitten päälle käydään useamman henkilön voimin. Joskus on esimerkiksi nainen sanonut exänsä lyöneen häntä, ja sitten on joukolla lähdetty antamaan oppituntia “ettei naisia lyödä”. Siinä sitten silmälasit hajoavat sekä muutamia luita saattaa murtua, kun naisten kunnioitusta opetetaan oikein kunnolla.
Joskus väärän syytöksen takana on halu saada helppoa rahaa. Tai sitten jos joku luokan “luuseri” sattuu menestymään elämässään, niin se saattaa aiheuttaa hyvin ikäviä asioita kuten kateutta. Ja silloin kateellinen ihminen saattaa keksiä jonkun mielestään upean keinon tuoda tuolle ihmiselle vaikeuksia. Joskus oikeudenkäyntien ulkopuolella odottaa ihmisiä, jotka huutavat täyttä kurkkua siitä, “mitä teit kaikille muille”, vaikka henkilöä ei ole tuomittu oikeudessa.
Kuitenkaan kollektiivinen viha ei oikeuta syyllistämään syyttömiä. Jokainen oikeudenkäynti on yksilöllinen. Eli jokainen ihminen joka istuu syytettynä tavallisessa rikosoikeudessa on yksilö, ja kaikki tapaukset käsitellään yksilöllisesti. Mitään kollektiivisen syyllisyyden periaatetta ei maassamme käytetä. Syyllisyys siis päätetään tuomarin toimesta niitä faktoja hyväksi käyttäen mitä oikeudessa esitetään. Syyllisyyttä ei päätetä “valitettavasti” sillä perusteella, miten suurta tunnekuohua tapaus on herättänyt. Syyllisyys ja tuomio perustuvat faktoihin ja järkeen, eivät tunteisiin. Ikävä kyllä joissakin tapauksissa syyttömäksi todettu henkilö saa joskus kohdata sellaista vihaa, että “hänet vapautettiin asemansa takia”.
Eli vaaditaan rahaa asioista, joita ei ehkä ole koskaan tapahtunut. Ja sitten kun lähdetään oikeuteen, missä asia sitten ratkaistaan, niin tietenkin me kaikki haluamme olla myötätuntoisia, mutta kuitenkin ennen tuomioita meidän kaikkien pitää kuunnella todisteita. Puolustuksen pitää aina perustua faktoihin, joita tutkijat keräävät teosta. Ja jokaisella syytetyllä on oikeus puolustukseen myös jutuissa, joita pidetään jotenkin alhaisina. Mutta sosiaalisessa mediassa voidaan helposti nimittää kuka hyvänsä raiskaajaksi tai murhaajaksi. Oikeudessa puolustus sekä syyttäjä että tuomarit tekevät työtään.
Heidän tehtävänsä on tuoda myös syytetyn kanta oikeuden tietoon. Ja tuomarien tehtävä on todisteiden arviointi, jonka perusteella päätetään se, että onko syytetty syyllinen vai syytön. Todellisuudessa syyttäjät voivat myös keskeyttää syyte prosessin, jos he katsovat ettei ole tarpeeksi näyttöä siitä, että vastaaja eli pidätetty on tehnyt tekoja, joita hänen väitetään tehneen. Ja jos todisteet eivät riitä, niin silloin prosessi pitää lopettaa.
Mutta kun puhutaan sitten siitä, että esimerkiksi puolustusasianajajia syyllistetään siitä, että he puolustavat esimerkiksi seksuaalirikoksesta epäiltyä, niin silloin ei noudata länsimaisen oikeuskäytäntöä. Kun asianajajat, joita myös syyttäjät sekä tuomarit ovat, tekevät työtään, niin he työskentelevät yksilöiden kanssa. Eli rikoksesta syytetty on aina syytön, kunnes toisin todistetaan. Se miten esimerkiksi seksuaalirikoksia käsitellään oikeudessa on jotenkin outo. Seksuaalirikollisia saa ilmeisesti pitää syyllisinä, koska joku väittää heidän tehneen noita tekoja.
Kun puhutaan rikoksesta nimeltään väärä vala ja väärään valaan yllyttäminen, niin yleisen rikoslain mukaan tuollaiseen rikokseen syyllistyneen pitää saada vähintään se tuomio, jonka syytetty olisi saanut, tai mitä laki teosta määrää. Väärä vala on siis rikos joka on väärän todistuksen antaminen tuomioistuimen edessä. Kyseinen teko on siis paljon törkeämpi rikos kuin poliisin harhauttaminen, josta sitten edessä korkeintaan 4 vuotta vankeutta. Väärän valan tehnyt tuomitaan menettämään kansalaisluottamuksensa.
Kyse on erittäin törkeästä teosta, jota ei voida edes verrata poliisin harhauttamiseen. Kuitenkin jos poliisia harhautetaan, niin että poliisi lähtee tekemään kotietsintää, niin kyseessä on se paljon puhuttu viranomaisen harhauttaminen, ja siihen liitetty törkeä kotirauhan rikkominen. Samalla tietenkin puhutaan myös törkeästä kunnianloukkauksesta ja muistakin vastaavista asioista.
Miksi samoja asioita, joita esimerkiksi seksuaalirikosten yhteydessä kuullaan ei kuulla esimerkiksi sarjamurhaajien tapauksissa? Onko ihminen joka on syytteessä seksuaalirikoksesta jotenkin vähäarvoisempi kuin ihminen joka on tuomiolla kovasta väkivallasta? Seksuaalirikollinen on aina jotenkin syyllisempi kuin henkilö joka on ottanut osaa joukolla tehtyyn pahoinpitelyyn.
Heidät nimitetään usein vankilan alhaista alhaisemmaksi joukoksi, eikä kukaan näe niissä teoissa mitään hyvää. Samalla joku jostain syystä näkee esimerkiksi massamurhaaja Andreas Behring Breivikin sellaisessa valossa, että hänen kaltaisensa ihmisen oikeusturvaa ei saa mitenkään loukata. Ihmiset mielellään kritisoivat esimerkiksi Ted Bundyn saamaa kuolemantuomiota, mutta samalla he unohtavat jotenkin sen, että nuo ihmiset ovat sarjamurhaajia tai massamurhaajia, jotka eivät kadu yhtään tekoaan.
Mediassa hoetaan jatkuvasti sitä, kuinka kukakin murhaaja tai pahoinpitelijä on ollut tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä, ja kuinka tuomarit eivät osaa kuulemma työtään. Mutta samalla seksuaalirikollista ei edes yritetä nähdä ihmisenä, joka voisi ehkä katua tekojaa. Eli asenne on se, että murhien maailmanennätystä yrittänyt henkilö on jotenkin arvokas, koska hän on tehnyt tekojaan aseella. Samalla media täyttyy kaiken maailman asiantuntijoista, joiden mielestä 20 vuotta vanhoja murhaajia ei saisi mitenkään syyttää. Seuraava valheellinen termi on jostain syystä melko yleinen asia, kun puhutaan katoamisista tai ratkaisemattomista henkirikoksista.
Muistakaa että henkirikos ei koskaan vanhene. Joten älkää uskoko seuraavaa fraasia, jonka mukaan “syyteoikeus tekoon on mennyt, koska poliisi on aikoinaan alkanut tutkia tekoa tappona”. Kuitenkin laki sanoo että henkirikos ei vanhene. Tämä näkemys siitä, että murha voidaan jättää tutkimatta tai syyttämättä on jostain syystä melko yleinen asia. Tai ainakin tätä asiaa hoettiin yhteen aikaan lehdistössä melko yleisesti. Tappo voidaan todeta vasta oikeudessa, kun syytetty tuodaan sinne vastaamaan teoistaan.
Ensin tutkinnan nimike on “henkirikos”. Suomessa voi saada elinkautisen myös rikoksesta nimeltään “törkeä pahoinpitely”. Tuon asian tarkoitus on ollut se, että oikeudessa ei voida leikitellä termeillä, eli sillä että “ei ollut tarkoitus tappaa” ei ole mitään merkitystä tuomion kannalta. Se että henkilö on paennut paikalta ja välttelee lainvalvojia ei myöskään ole asia, mikä tukee esimerkiksi vahingossa tapahtunutta kuolemaa.
Jos henkilölle tuomitaan seuraavat teot, törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus, niin hän joutuu joko istumaan vankilassa 20 vuotta ja sitten jatkuu vapausrangaistus. Mutta toisaalta hänet voidaan sitten lähettää myös mielisairaalaan, josta tuollainen henkilö ei koskaan vapaudu. Se miten noita tekoja sekä niiden tekijöitä käsitellään vankilassa riippuu teon tekijän katumuksesta, eli katumus on asia, joka osoittaa hänen olevan ymmärryksessä. Ymmärtämättömyys sekä ymmärrys tutkitaan vasta tuomion jälkeen, eikä ymmärtämätöntä henkilöä voida päästää ehkä koskaan ulos vankimielisairaalasta.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/is-mikko-leppilammen-juttu-ratkesi-nyt-edess%C3%A4-onkin-vakava-asia/ar-AA1uILdO?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=e79872e942e144a1bfa2028ebcbb9342&ei=23
https://fi.wikipedia.org/wiki/Asianajaja
Kommentit
Lähetä kommentti