Kuva: Verkkouutiset
Siis onko Venäjä kaapelirikon takana, vai toimiko alus ehkä Kiinan toimeksiannosta? Lehdistössä on ollut puhetta siitä, että Itämerellä tapahtuvassa toiminnassa olisi kyse maskirovkasta, eli Venäjän harjoittamasta tai Venäjältä koordinoidusti johdetusta peitetoiminnasta, jonka tehtävä on peittää Venäjän todelliset tavoitteet. Ja sitten tietenkin seuraava kysymys on se, että mitä toimintaa Venäjä haluaa oikeasti peittää. Peitetoiminnan eli covert actionin tai maskirovkan tarkoitus voi olla se, että sillä peitetään joko Venäjän rajojen ulkopuolelle tai Venäjän rajojen sisäpuolelle suunnattu toiminta. Jälkimmäinen asia tarkoittaa, että aggressioiden tarkoitus on kääntää ihmisten huomio pois siitä, mitä Venäjän sisällä tapahtuu.
Sen tarkoitus olisi tuolloin antaa peruste Putinin jatkokaudelle sekä samalla tietenkin oikeuttaa Putinin harjoittama opposition vainoaminen sekä poliittisten vastustajien murhaaminen. Ulkoisen vihollisen käyttö tekosyynä opposition tukahduttamiseen ei ole mitenkään uutta. Eli kautta historian on hallinnollisia uudistuksia peruttu, kun ulkomailta tulee yllättäen vihollinen, joka sitten suuntaa iskuja omaan maahan. Noiden iskujen takana saattavat olla palkkasoturit, jotka toimivat näennäisen itsenäisten liikemiesten toimeksiannosta.
Tai sitten jotenkin naapurivaltioita on ärsytetty. Toki myös polttopullojen heittely omia konsulaatteja vastaan sekä erilaiset tuhoamis toimet kuten kuuluisten rakennusten polttaminen sekä pommi-iskut ovat noiden toimien työkalupakin työkaluja. Eli esimerkiksi kansallissosialistit lavastivat joukon tuhotöitä kuten Saksan valtiopäivien talon tuhopolton Hitlerin vastustajien työksi, jotta Hitler saisi runnottua läpi laki paketteja, jotka olivat natseille hyödyllisiä.
Kuva:https://www.verkkouutiset.fi/a/tapahtuuko-itamerella-nyt-maskirovkaa-parhaimmillaan/#7ac9b7a3
Noiden lakien ansiosta Gestapo sai oikeuden lähettää natsien vastustajia vankilaan ilman oikeudenkäyntiä. Samoin Talvisota oikeutti Josif Stalinin surmaamaan poliittisia vastustajiaan siten, että hän lähetti heitä Suomen armeijan ammuttaviksi ja mukaan laitettiin myrkytettyä alkoholia. Tai sitten jos nuo asiat eivät tappaneet miehiä, joita “Isä Aurinkoinen” vihasi, niin sitten seurasi syyte siitä, että komentaja oli lähettänyt miehensä kuolemaan. Jos komentaja vastusti käskyä, niin syyte tuli kapinoinnista, ja seurauksena oli teloitus joka tapauksessa.
Stalin oli samanlainen vallankäyttäjä kuin Putin. Hän otti kaiken irti omasta setämäisestä imagostaan, ja sen takia Stalin ja Putin saattavat pettää ihmisiä. Eli molemmat johtajat ovat erittäin kaksinaamaisia. He saattavat luvata jotain, ja sitten sen jälkeen tapattaa tämän entisen ystävänsä. Sen jälkeen Stalin saattoi vielä käydä salaisen poliisin murhaamien ihmisten hautajaisissa, ja valitella tapausta josta hän itse on antanut käskyn.
Stalin ja putin ovat hyvin samanlaisia. molemmat pelaavat mielellään ihmisiä toisiaan vastaan. Saattaa olla että Putin on jopa kehottanut miehiään korruptioon sekä käyttämään valtaansa väärin. Ja sitten seuraavaksi seuraa syyte noista samoista asioista. Putinin etu on se, että asevoimia johtavat vihatut miehet, joiden syyksi voidaan siirtää omia virheitä. Tai sitten jos puhutaan virheistä, niin nuo virheet saattavat olla tahallaan tehtyjä, jolloin vihollista voidaan syyttää miesten kuolemasta. Ja sitten päällikköä voidaan jälkeenpäin syyttää siitä, että hän on saanut asemansa lahjusten avulla. Tuolla tavoin liian suosittu tai liian paljon tietävä sotilas voidaan saman tien tuomita kuolemaan.
Jos näitä asioita verrataan Venäjän nykytilaan, niin silloin meidän pitää huomioida se, että Venäjän hallinnossa sekä teollisuudessa on menossa puhdistus. Viimeksi ilmeisesti lentokonetehtaiden johtajia on pidätetty tai erotettu. Syynä on se, että noiden lentokone tehtaiden johtajat eivät ole pystyneet täyttämään Kremlin asettamia vaatimuksia korvata länsimaisia koneita venäläisillä tuotteilla.
Putin on tarmokkaasti vahvistanut omaa valtaansa. Hän on puhdistanut puolustusministeriötä niistä, jotka ovat vastustaneet sotaa, joka antaa hänelle mahdollisuuden likvidoida vastustajiaan. Joten voidaan sanoa, että Putin ei halua tai kykene kuulemaan mitään muuta kuin mitä hän haluaa kuulla. Jokainen poikkipuolinen sana tulkitaan hänen aivoissaan mahdolliseksi salaliitoksi, ja sitten seuraa nopea ja tehokas kuolemantuomio.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kreml-kaynnisti-puhdistukset-lentokonetehtaiden-johdossa/#7ac9b7a3
https://www.verkkouutiset.fi/a/tapahtuuko-itamerella-nyt-maskirovkaa-parhaimmillaan/#7ac9b7a3
Kommentit
Lähetä kommentti