Myös ankkuria voidaan käyttää sabotaasiin. Eli sillä voidaan vetäistä kaasuputki tahallaan pois paikoiltaan. Sabotaasiin ei välttämättä tarvita räjähteitä Jos ajatellaan että Viron ja Suomen välillä kulkevan kaasuputken katkeamisen tai vaurion aiheutti venäläinen alus, niin tietenkin ensin tulee mieleen että tuossa asiassa ei kuitenkaan käytetty räjähteitä. Mutta kuitenkin sabotaasia voidaan tietenkin tehdä esimerkiksi antamalla ankkurin laahata merenpohjan yläpuolella kaasuputken kohdalla, ja varmasti tankkerin koneissa on niin paljon tehoa, että se kykenee vetämään kaasuputken paikaltaan sekä vaurioittamaan sitä. Siis räjähteiden käyttö ei ole itsestäänselvyys sabotaasitapauksissa. Eli kyseessä saattaa olla kiusanteko, jossa Suomea painostetaan NATOa koskevissa kysymyksissä. Venäjällä on toki sukellusaluksia, jotka voivat suorittaa kaasuputken vahingoittamiseen tähtääviä operaatioita., Kyseiset sukellusveneet on varustettu painekammioilla sekä ilmalukoilla, joiden a...
Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia