Sabotaasi merellä
Viron ja Suomen välistä kaasuputkea on vahingoittanut taho, joka haluaa häiritä kaasun toimituksia maidemme välillä. Motiivi tuollaisella iskulla voi olla yksinkertaisesti lähettää viesti, eli koska vastapuoli on esimerkiksi toiminut tavalla, joka ei Kremliä miellytä, niin se siitä seuraa rangaistus. Siis putkea vahingoittanut taho haluaa häiritä maamme energiantuotantoa. Samalla tuohon kiristykseen sisältyy viesti, että "jos ette olisi menneet NATOoon, niin tätä ei tapahtuisi. Tuon takia meidän kannatti liittyä NATOn. Siis kiristys on aina varsin alhaista toimintaa.
Väkivallalla uhkaaminen ei varmasti ole asia, joka kuuluu normaaliin kahden valtion kanssakäymiseen ja Venäjän TVssä esitetyt kommentit joiden mukaan Venäjän pitäisi palauttaa Baltia sekä Suomi omaan yhteyteensä ovat huolestuttavia. Vaikka ne on antanut muodollisesti Ukrainaan perustetun nukketasavallan päämies, niin kuitenkin hän vastaa toimistaan Kremliin. Joten jos henkilö joka uhkailee muita toimii Kremlin suorassa kontrollissa sanoo jotain TVssä, jota Kreml myös valvoo, niin silloin hän toimii täysin Kremlin sekä Putinin ohjauksessa.
Tuo joku joka on iskun tehnyt on ilmeisesti Venäjä, tai ainakin tekijällä saattaa olla yhteyksiä Venäjän tiedusteluun tai johonkin Venäjällä toimivaan yksityisarmeijaan kuten Wagner PMC-järjestöön tai Slavonic-ryhmään, jonka päämaja on Hong Kongissa. Tuo sijainti Hong Kongissa tekee Slavonic groupin palkanmaksusta helpomman kuin jos tuo palkan maksaja olisi Pietarissa toimiva yritys. Tuo yhteys yksityisarmeijaan tarkoittaa sitä, että nuo tekijät voivat periaatteessa olla kansalaisuudeltaan mitä hyvänsä, ja heidän palkkansa maksetaan joidenkin välikäsien kautta.
Siis jos tätä kaasuputken tuhoamista tai vahingoittamista ajatellaan esimerkiksi muistellen NordStream putken tuhoa sekä vaalitaan ajatusta, että sen tekijät voivat olla ukrainalaisia, niin se mitä noiden kenttäportaan toimijoiden takana oleskelee, on varmasti paljon tärkeämpää kuin se kuka nuo varsinaiset iskut on tehnyt. Eli kaasuputkea voidaan toki vahingoittaa monella eri tavalla. Ja yksi niistä on tietenkin lähettää robotteja tai sukeltajia asentamaan räjähdyspanos putkeen.
Samalla kuitenkin unohdetaan se, että tuollaisen panoksen voi joku lähettää putkea pitkin tiettyyn kohtaan, ja sitten tuossa kohdassa oleva tunnistin räjäyttää tuon pommin, joka muistuttaa pientä torpedoa. Eli periaatteessa öljy- ja kaasuputken sisäpinnan tarkastamiseen käytettyyn robottiin voidaan asentaa tuollainen panos. Tai sitten öljy- tai kaasuputkeen voidaan kiinnittää esimerkiksi ankkuri, ja sitten putkea voidaan vetää laivalla. Mutta kuten tiedämme, niin iskut kaasuputkia vastaan on tarkoitettu muistutukseksi siitä että Venäjä katsoo Itämeren alueen olevan sen etupiiriin kuuluva. Ja samalla on ilmeisesti tarkoitus osoittaa, että Venäjä tekee mitä se haluaa.
Eli kaasuputkiin suuntautuvan sabotaasin tarkoitus on lähettää viesti, että Venäjän entinen ystävää eli Kremlin käsinukke on liittynyt NATOon. Ja Venäjän johdon kanta tähän asiaan on se, että kaikki jotka eivät ole sen puolella ovat Kremliä sekä koko Venäjää vastaan.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-184104
Kommentit
Lähetä kommentti