Siirry pääsisältöön

Onko Venäjä auttanut Hamasia sen iskuissa Israelia vastaan?

   Onko Venäjä auttanut Hamasia sen iskuissa Israelia vastaan?

Hamas väittää ampuneensa tuhansia raketteja Israeliin. Ovatko Hamasin iskut Israelin maaperälle Kremlin sekä Venäjän koordinoimia? Tai oikeastaan voidaan kysyä myös että onko Venäjä kouluttanut Hamas-terroristeja, vai onko Venäjä myös antanut järjestölle muutakin apua? Hamas on järjestö, joka on Iranille sekä joillekin muille BRICS-maille mieleen, ja sen takia voidaan olettaa Venäjän avustavan tuota järjestöä joko suoraan asevoimien tai välillisesti palkkasotureiden kautta. Siis Iran ei varmaan anna lennokkeja Venäjälle ilmaiseksi, vaan uskoisin että on olemassa jokin sopimus, jossa Iran sitten ohjaa joko pelkästään varusteita, mutta ehkä myös kouluttajia Venäjältä Hamasin leireihin. Kouluttajina voi toimia tietenkin joukko Venäjällä koulutettuja Syyrialaisia, jotka toimivat ehkä venäläisten palkkasoturien valvonnassa. 

Wagner PMC on kehunut, että sillä on 18000 syyrialaista palkkalistoillaan. Ja uskoisin että noiden miesten joukosta löytyy myös Hamasin jäseniä tai henkilöitä, joilla on yhteys Hamaiin. Siis onko tuota tukea sitten annettu Wagner PMC vai esimerkiksi Slavonic group, jonka päämaja sijaitsee Hong Kongissa on periaatteessa aivan sama asia. Jotkut väittävät että Slavonic Corps on ainakin ollut vain Wagner PMC:n aputoiminimi, jolla tuo järjestö voisi pimittää rahojensa alkuperän. Mutta siis periaatteessa Wagner-group on edelleen toiminnassa, vaikka sen kapinointi on tietenkin syönyt sen saamaa tukea. Ja itse uskoisin että uusi Wagner PMC on jo perustettu. 

Mikäli ajattelemme että Venäjä antaa Hamasille aseita, niin voidaan kysyä, että mitä aseita Vetäjä voi tuolle järjestölle antaa, jos sillä ei niitä itselläänkään ole? Eli onko Hamas saanut koulutusapua vai ehkä tuo tuki voisi olla kohteiden osoittamista. Tuolloin Venäjä voisi tarjota satelliitteja tai muuta tiedusteluapua Hamasin joukoille. Siis tämä päätelmä perustuu siihen, että Iran varmaan haluaa jotain korvaukseksi drooneista, joita se on Venäjälle toimittanut. 



UusiSuomi 7.10. 



(Fi/Wikipedia/Ryhmä Wagner)


Venäjän etu olisi ainakin sen omasta mielestä usuttaa Israel ja Arabit toistensa kimppuun. 

Venäjä saattaa yllyttää esimerkiksi islamisteja toimimaan Israelia vastaan, koska se vähentää silloin painetta Ukrainassa sekä ohjaa mediaa sekä samalla myös asevirtoja pois Ukrainasta. Se että joku syyttää suoraan Venäjää tällaisesta toiminnasta varmasti vaatii jonkinlaisia todisteita, vaikka Putin tietenkin on toiminut hyvin ikävällä sekä epäluotettavalla tavalla. 

Kremlin keinot ovat tällä hetkellä pelottelu sekä väkivalta ja kiristys. Irtautuminen ydinsulku- ja ydinkoekieltosopimuksesta ovat asioita, joilla Kremlin johto toivoo saavansa maailman taas kunnioittamaan itseään. Eli viesti, jonka Kreml mielellään antaa on se, että "jos olette kilttejä ja teette mitä me sanomme, niin emme aloita ydinkokeita".

Tiedämme kokemuksesta, että Putin voi sanoa yhtä ja tehdä samalla toista. Hän voi allekirjoittaa kasan sopimuksia ja sitten saman tien jatkaa toimintaansa samalla tavalla. Esimerkiksi hermokaasun eli pulverimaisen Novitšok-myrkyn  avulla tapahtuvat murhat ovat osoitus siitä, että Putin on salaa ilmeisesti jatkanut kemiallisten aseiden valmistusta. Ja erityisesti Novitšok-iskujen jälkeiset reaktiot ovat olleet sellaisia, että niiden perusteella voidaan noita Salisburyssä tapahtuneiden iskujen olleen  Moskovan käskystä tapahtuneita tekoja. 

 Eli Venäjän asenne neuvotteluissa on se, että kaikkien pitää tanssia Putinin ja hänen lähipiirinsä pillin mukaan, ja jos ei Putinin ehdotus miellytä, niin se sitten merkitsee sitä, että valtio luokitellaan hyvin nopeasti Venäjän viholliseksi. Ja kaikki jotka eivät myötäile Venäjän tahtoa ovat sen vihollisia. 

Kremlin omasta mielestä sen etu voisi olla se, että Lähi-Itään saadaan aikaan uusi kriisi tai jopa täysimittainen sota. Tuon sodan tarkoitus voisi olla se, että Kreml pyrkii sen avulla ohjaamaan länsimaiden aseita sekä samalla median huomiota pois Ukrainasta. Ja sitten taas voisi Putin lähipiirinsä kanssa esimerkiksi väittää toimivansa välittäjänä kriisissä jonka hän on ehkä itse saanut aikaan. 

Jos ajatellaan että Hamasin iskut Israeliin ovat Venäjän ideoimia, niin tarkoitus on silloin sytyttää Lähi-Itä tuleen, ja sillä tavoin saada maailman huomio kääntymään pois Ukrainan tilanteesta. Eli Putin saattaa pyrkiä vähentämään sotatoimiaan Ukrainassa, jotta hän voisi saada esimerkiksi Lähi-Idän politiikalleen tai toiminnalleen mahdollisimman suuren huomion. Ja sitten tilaisuuden tullen lisätään painetta Ukrainassa. Mikäli asiaa tarkastellaan Vladimir Putinin näkökulmasta, niin hän saattaa nähdä Lähi-Idän sodan keinona vähentää länsimaiden tukea Ukrainalle. Eli jos länsimaiden aseet menevät Israeliin, niin silloin ne eivät ole Ukrainassa. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/turvallisuusasiantuntijalta-kova-vaite-hyokkayksia-israeliin-ohjataan-moskovasta-cnn-netanjahu-aloitti-vastaiskut/15816226-e7b3-460d-8afc-bd3aa421c736

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/sotatilavalmius-hamas-teki-yllatyshyokkayksen-israeliin/df1bb7f2-f5f4-4b3e-9ec0-a04e8aa7d345

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-arvioi-israelin-tilannetta-vastaisku-tulee-olemaan-todella-ankara/a6630eb5-1fa3-42c5-80f4-eeeea942e9c2

https://fi.wikipedia.org/wiki/Novit%C5%A1ok

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryhm%C3%A4_Wagner

https://en.wikipedia.org/wiki/Slavonic_Corps

https://en.wikipedia.org/wiki/Wagner_Group



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...