Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Ilmastosta vaikuttamisesta sekä Estonia-laivasta

Ilmastosta sekä vaikuttamisesta Tänään on taas menossa kainvälinen ilmastopäivä, ja kuten kaikki varmaan näkevät, niin sää on mitä upein. Mutta kuten tiedämme, niin ilmastonmuutos on todella tärkeä asia, ja erityisesti se, että varsinkin nuoret ottavat tämän asian todesta osoittaa, että nuorten arvoilla sekä asenteilla on merkitystä sille, kuinka elämme. Jos ajatellaan esimerkiksi toisen asteen opiskelijoita, niin nämä 16 vuotiaat ovat parin vuoden päästä äänestysikäisiä, joten näitä ihmisiä kannattaa kyllä kuunnella erittäin tarkasti. Noiden nuorten toiminta, joista yksi on päässyt puhumaan YK:ssa on osoittanut, että nuorten mielipiteillä on merkitystä. Samalla kun parannamme maailmaa, niin mietin joskus sitä, että mitä esimerkiksi sellaiset ihmiset ajattelevat, joista kaikki tällaiset asiat kuin ilmastonmuutos pitäisi lakaista maton alle? Asuvatko he oikeasti jossain muulla planeetalla, tai onko heillä jokin salainen suunnitelma tällaisen tilanteen varalta, että esimerkiksi Su...

Taas on maanviljelijät kutsuttu apuun

Taas on maanviljelijät kutsuttu apuun Tämä maanviljelijöiden tuominen esiin ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa on tuonut mieleen muutamia asioita historiasta. Eli kuten tiedämme niin maanviljelijät on kutsuttu usein apuun, kun hätä on suuri. Maanviljelijöillä on melko pitkä perinne kun puhutaan Suomen oikeistosta. Maanviljelijät olivat Suojeluskuntien ydinjoukkoa sisällissodan tai vapaussodan aikana vuosina 1917-18, miten tätä sotaa nyt sitten pitäisikään kutsua. Myös 1920- ja 30 luvuilla Suojeluskuntien toiminnan keskiössä olivat maanviljelijät. Kun aikoinaan Vihtori Kosola haki tukea Lapuan liikkeelleen, sekä muilutusretkilleen, niin hän kutsui maanviljelijät marssille Helsinkiin vuonna 1930. Tuolloin Lapuan liikkeen miehet veivät “kommunisteja” eli henkilöitä, jotka eivät heitä miellyttäneet itärajalle, ja toiminta loppui vasta kun entinen presidentti Ståhlberg vaimoineen “sai kyydin” tuonne itään. Tapauksesta nousi meteli, ja sen jälkeen Lapuan liikkeen toiminta lakkasi. Kun t...

Ilmastonmuutos, muutosvastarinta sekä maanviljelijät

Ilmastonmuutos, muutosvastarinta sekä maanviljelijät Onko maanviljelijät tuotu mediaan siksi, että heidän oletetaan kääntävän ihmisten huomion pois ilmastonmuutoksesta. Tai oikeastaan siitä, että nimenomaan yksityisautoilu sekä muutamat muut asiat ovat ilmastolle pahempia kuin maanviljelys. Samoin maanviljelyksen tuottama hiilidioksidi kuormitus on sitä tarpeellista toimintaa. Mutta jostain syystä meillä on jonkinlainen muutosvastarinta kyseessä, kun ajatellaan esimerkiksi vihreitä arvoja sekä kestävää kehitystä, kuten esimerkiksi länsimetrosta kirjoitettaessa olemme huomanneet. Eli yllättäen tästä liikennevälineestä ei sitten mitään hyvää löytynyt, ja kuten tiedämme, niin laskut tuon välineen kannattavuudesta tehtiin sillä tavalla, että siinä otettiin huomioon vain ensimmäinen vuosi käyttöönoton jälkeen. Jos ajatellaan että ihmisellä on sitten se upea sähkö- tai mikä lienee auto allaan, niin tietenkin hänellä on mahdollisuus käyttää omaa autoaan, ja tietenkin myös parkkipaikka pit...

Koulukiusaaminen on ainainen ongelma kouluissa

Koulukiusaaminen on ainainen ongelma kouluissa Seuraava tarina voi vaikuttaa hiukan erikoiselta tai huomionkipeydestä pulppuavalta luovuuden esitykseltä, mutta sen teille suuressa viisaudessani kirjoitan. Ja kuten tapana on sanoa, niin kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, olivat he eläviä tai kuolleita ovat vain sattumaa. Mutta ehkä tämä avaa uuden näkökulman koulukiusaamiseen. Luonnossa elävien laumaeläinten  johtaja tunnistetaan siten, että kun katsotaan mitä hyvänsä laumaeläintä, niin noiden eläinten jonoissa on välejä. Johtajat asettuvat aina noiden ryhmien ensimmäisiksi eläimiksi, ja johtajuudella on tärkeä asema myös siinä, miten laumaa hallitaan, ja samalla tavalla esimerkiksi johtajien miellyttäminen on tärkeässä asemassa, kun koulukiusaaja alkaa muodostaa omaa verkostoaan. Opetusministeri Ohisalo on sanonut, että pahimmat koulukiusaajat on lähetettävä poliisille. Ja tässä sitten on sellainen asia, mistä ei paljon ole puhuttu. Nimittäin jos kyseessä on niin sanott...

Ilmastonmuutos on kaikkien yhteinen asia

Ilmastonmuutos on kaikkien yhteinen asia Jos ajatellaan sitä, että ilmastonmuutosta torjutaan vaihtamalla fossiiliset polttoaineet sellaisiin energiamuotoihin kuten vetyyn, niin silloin voidaan miettiä sitä, että voisivatko arabimaat alkaa tuottamaan vetyä esimerkiksi aurinkopaneelien avulla, ja tätä polttoainetta voidaan kuljettaa voimaloihin jo olemassa olevan tekniikan avulla. Vedyn palaminen tuottaa jätteeksi vain vettä, ja sitä voidaan tuottaa helposti elektrolyysin avulla. Mutta se kuinka puhdasta energiaa vety todella on riippuu siitä, että kuinka puhdasta sen tuottamiseen käyttävät sähkövirta oikeasti on.  Vetyä on suunniteltu käytettäväksi uuden sukupolven lentokoneiden polttoaineena, koska sen avulla saadaan paitsi saasteet pois, niin vedyn avulla voidaan rakentaa uusia super tehokkaita lentokoneen moottoreita, joiden avulla saavutetaan helposti 4-10 kertainen äänen nopeus. Samoin esimerkiksi lentotukialus voi tuolloin tuottaa vetyä koneidensa polttoaineeksi, mikä lis...

Nuorten syrjäytymisestä eli olisiko yksilömalli parempi kuin kollektiivinen malli?

Nuorten syrjäytymisestä eli olisiko yksilömalli parempi kuin kollektiivinen malli? Tätä asiaa on tarkasteltu Helsingin yliopiston tutkimuksessa, ja aina välillä puhutaan siitä, että kollektiivinen malli nuorten auttamiseksi tuottaa tulosta paljon paremmin kuin yksilökeskeinen malli. Tässä heti pitää huomauttaa siitä, että kumpaakin mallia tarvitaan, eli pelkistetyt mallit nuorten pahoinvoinnin estämiseksi eivät koskaan toimi. Tietenkin se että nuoret hyväksytään ryhmänä sekä opetetaan hyväksymään muut, niin silloin tietenkin asiat sujuvat paljon paremmin, ja täysin yksilökeskeiseen malliin ei varmaan yhteiskunnalla ole varaa, mutta kuten kaikki varmaan tietävät, niin massoille suunnatulla avulla saadaan parasta mahdollista apua parhaaseen mahdolliseen hintaan. Mutta ongelma on siinä, että kaikki nuoret tarvitsevat terveen aikuisen mallin. Tässä sitten kaikki tietenkin ymmärtävät sen, että suurin osa nuorista varmasti pärjää ilman mitään sen suurempaa tukea vierailta ihmisiltä. Yl...

Tietokonepelit ovat uusi kohde sponsoreille

Tietokonepelit ovat uusi kohde sponsoreille Tietokonepelit ovat tulleet jäädäkseen, ja muuttuneet ammattimaiseksi urheiluksi, joka ehkä tulevaisuudessa muuttuu myös olympialajiksi. Ilmaston lämpeneminen saa aikaan sen, että esimerkiksi latuja ei enää voi käyttää kokonaisvaltaiseen harjoitteluun, joten tämän kautta ajatellen tietokonepelit voisivat olla tulevaisuuden mitalien lähde myös suomalaisille. Pelien tiimoilta markkinoijat saavat jopa miljardien ihmisten kohdeyleisön. Joten sen takia myös sponsorit ovat löytäneet tämän lajin, joka on verraten uusi. Kun lähdetään tekemään markkinointityötä, niin tietenkin on markkinointia hoitavalle taholle parasta, että he saavat paljon klikkauksia, mutta kuitenkin on huomioitava, että markkinoinnissa tärkeintä olisi se, että asiakas saisi tuotetta myydyksi. Eli kukaan asiakas ei varmaan maksa mielellään siitä, että heidän kotisivunsa saavat klikkauksia, mutta yhtään tuotetta ei kukaan lähde ostamaan, ja tuollainen tilanne saattaa olla hyvin...

Tutkintorakenteen muutoksista sekä tutkintojen pirstaloitumisesta sekä koodareiden aseman muutoksesta.

Chaplin elokuvassa "Nykyaika" Tutkintorakenteen muutoksista sekä tutkintojen pirstaloitumisesta sekä koodareiden aseman muutoksesta. Jos työelämää ajatellaan siltä kannalta, että työntekijän pitää jatkuvasti oppia uutta, että hän pystyy käsittelemään uusia asioita, sekä täyttämään uusia vaatimuksia, niin jossain tietenkin tulee aina välillä vastaan se, että ihmisen päähän mahtuu rajallinen määrä tietoa. Eli voimme opiskella vain rajallisen määrän erilaisia asioita. Mutta toisaalta täsmällisesti annettu, työnantajan tarpeen mukaan räätälöity koulutus voisi olla sopiva keino kehittää työelämästä entistä joustavampaa sekä työnantajan asettamia tavoitteita vastaavaa. Onhan tietenkin mahdollista kehittää työelämää Fordin liukuhihna mallin perusteella, missä henkilö opettelee vain yhden tehtävän, minkä hän sitten osaa todella hyvin. Vaikka  tämä Fordin autotehtailla käytetty tuotantomalli, mikä tietenkin poikkeaa toimialan mukaan elokuvassa “Nykyaika” vuodelta 1936 esite...