Siirry pääsisältöön

Ilmastonmuutos on kaikkien yhteinen asia

Ilmastonmuutos on kaikkien yhteinen asia

Jos ajatellaan sitä, että ilmastonmuutosta torjutaan vaihtamalla fossiiliset polttoaineet sellaisiin energiamuotoihin kuten vetyyn, niin silloin voidaan miettiä sitä, että voisivatko arabimaat alkaa tuottamaan vetyä esimerkiksi aurinkopaneelien avulla, ja tätä polttoainetta voidaan kuljettaa voimaloihin jo olemassa olevan tekniikan avulla. Vedyn palaminen tuottaa jätteeksi vain vettä, ja sitä voidaan tuottaa helposti elektrolyysin avulla. Mutta se kuinka puhdasta energiaa vety todella on riippuu siitä, että kuinka puhdasta sen tuottamiseen käyttävät sähkövirta oikeasti on. 

Vetyä on suunniteltu käytettäväksi uuden sukupolven lentokoneiden polttoaineena, koska sen avulla saadaan paitsi saasteet pois, niin vedyn avulla voidaan rakentaa uusia super tehokkaita lentokoneen moottoreita, joiden avulla saavutetaan helposti 4-10 kertainen äänen nopeus. Samoin esimerkiksi lentotukialus voi tuolloin tuottaa vetyä koneidensa polttoaineeksi, mikä lisää niiden toiminta kapasiteettia. 

Kun mietitään ilmastonmuutoksen ehkäisyä, niin tietenkin jokaisen ihmisen kannattaa miettiä sitä, että yksi pisara luo suuren valtameren. Eli jos jokainen meistä alkaa suosia sellaisia tuotteita, jotka tehdään luonnonmateriaaleista, niin silloin olisi tie kohti ilmastonmuutoksen ehkäisyä jo pitkällä. Mutta sitten mieleen tulee esimerkiksi juuri maatilojen tuottama metaani. 

Metaani on nimittäin myös loistava polttoaine, ja sitä voidaan tuottaa suuria määriä mädättämällä nimenomaan biologista jätettä kuten ulosteita anaerobisissa säiliöissä, joista se voidaan johtaa suoraan polttolaitokseen. Metaanin ongelma on tietenkin hiilidioksidi, jota voidaan puhdistaa erilaisin fysikaalisin menetelmin, joista osa toimii vain suurissa laitoksissa. 

Nimittäin ainakin teoriassa voidaan hiilidioksidi- tai monoksidi molekyyli pirstoa resonanssin avulla, niin että siihen suunnataan joko elektromagneettista säteilyä tai ääntä, joka leikkaa tuon molekyylin hajalle. Ja tietenkin esimerkiksi autoja voidaan varustaa aktiivihiilisuodattimilla, jotka pelkistävät hiiltä pakokaasuista, ja yksi erittäin mielenkiintoinen ajatus olisi se, että pakokaasuja kierrätetään tuollaisen suodatusjärjestelmän kautta, joka puhdistaa ne erottamalla hiilen hapesta. 

Se mitä varten meidän kannattaa ryhtyä toimiin tämän lämpenemistä ongelman kanssa on se, että tietenkin meistä osa joutuu jostain asioista luopumaan. Mutta kuten tiedämme, niin aina voimme odottaa vielä pari vuotta, jos vaikka maapallon lämpötilassa tapahtuisi sellainen tilanne, että esimerkiksi lämpötila saataisiin nousemaan pari astetta, jolloin olisi varmaan helpompi sitten taas lähteä tekemään uusia mietintöjä aiheesta.

Tilanne on vähän sama kuin ylipainon kanssa, eli jos ihminen on ylipainoinen, niin hänen ei varmaan kannata odottaa että paino nousee vielä pari kiloa, koska kaikki tuo ylimääräinen pitää pudottaa pois. Tai tietenkin voimme odottaa pari vuotta, ja sitten samalla muistella sitä, että ilmastonmuutos on globaali ongelma. Jos se saadaan kuriin, niin joukko muitakin ongelmia saadaan hallintaan, mutta toimiin kannattaa ryhtyä nopeasti, koska vitkuttelu saa aikaan ilmaston lämpenemistä. 

Aavikoituminen lisää ihmisten tarvetta muuttaa pois kotiseuduiltaan, ja esimerkiksi vesistöjen saastuminen saa aikaan sen, että ihmisiä muuttaa kaupunkeihin, ja tällainen tilanne tietenkin lisää pakolaisten määrää sekä sitä että radikaalit liikkeet saavat otteen ihmisistä, joilla ei ole mitään koulutusta, ja tietenkin esimerkiksi intialaisten maalaisten ongelmana on juuri kouluttamattomuus. Liika vesimäärä, mikä johtuu sateista sekä jään sulamisesta on pilannut joukon vesistöjä. 

Eli vettä on mutta sitä ei voi käyttää aiheuttaa ongelmia. Ja samoin se että esimerkiksi Himalajan alemmilla rinteillä sataa liikaa saa aikaan sen, että nimenomaan pohjavedet saastuvat. Sama ilmiö pilaa pohjavesiä myös suomessa, joten arvatkaa mitä se sitten merkitsee maassa, missä on kehittymätön infrastruktuuri. Polttavat kesät yhdessä pakokaasujen kanssa tekevät olemisen kaupungeissa sietämättömäksi. Mutta kun vedet saastuvat liikojen sateiden takia, niin silloin maalaiset joutuvat muuttamaan pois kotoaan, ja kaupungissa heitä sitten syrjitään mikä luo ihanteellisen maaperän ääriryhmien agitaattoreille.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...