Tutkintorakenteen muutoksista sekä tutkintojen pirstaloitumisesta sekä koodareiden aseman muutoksesta.

Chaplin elokuvassa "Nykyaika"

Tutkintorakenteen muutoksista sekä tutkintojen pirstaloitumisesta sekä koodareiden aseman muutoksesta.

Jos työelämää ajatellaan siltä kannalta, että työntekijän pitää jatkuvasti oppia uutta, että hän pystyy käsittelemään uusia asioita, sekä täyttämään uusia vaatimuksia, niin jossain tietenkin tulee aina välillä vastaan se, että ihmisen päähän mahtuu rajallinen määrä tietoa. Eli voimme opiskella vain rajallisen määrän erilaisia asioita. Mutta toisaalta täsmällisesti annettu, työnantajan tarpeen mukaan räätälöity koulutus voisi olla sopiva keino kehittää työelämästä entistä joustavampaa sekä työnantajan asettamia tavoitteita vastaavaa. Onhan tietenkin mahdollista kehittää työelämää Fordin liukuhihna mallin perusteella, missä henkilö opettelee vain yhden tehtävän, minkä hän sitten osaa todella hyvin.

Vaikka  tämä Fordin autotehtailla käytetty tuotantomalli, mikä tietenkin poikkeaa toimialan mukaan elokuvassa “Nykyaika” vuodelta 1936 esitetystä mallista saattaa viedä ihmisen tielle, minkä voimme katsoa tuosta vanhasta mykkäfilmistä, joka on muodostunut klassikoksi kautta aikojen. Linkki elokuvaan on tekstin lopussa. Ja vaikka tuo elokuva tietenkin sijoittuu vanhaan aikaan, niin kuitenkin sen sanoma on ikuinen, joten tuo filmi kannattaa kyllä katsoa läpi, ennen kuin lähdetään tekemään mitään uudistuksia mihinkään tuotteesen tai oikeastaan tuotantomalliin.

https://www.youtube.com/watch?v=HAPilyrEzC4

Tutkintoja tehdään entistä nopeammin sekä uudella mallilla, missä niin sanotut mini- tai suppeat versiot totutuista tutkinnoista ovat ikään kuin korvaamassa perinteisellä tavalla tehdyt tutkinnot. Mikä tietenkin tehostaa koulutusta siltä kannalta, että esimerkiksi ohjelmoijaksi voi kouluttautua ilman tietojenkäsittelyn koko oppimäärää, mikä tietenkin nopeuttaa työhön siirtymistä. Miniaturisoitujen tutkintojen, missä käydään läpi vain sellaisia asioita, mitkä liittyvät tuleviin tehtäviin mainostetaan näyttävästi, ja samalla myös niiden etua työnantajille tuodaan esiin hyvin paljon.

Eli jos henkilö palkataan suorittamaan koodausta koskevia tehtäviä, niin hän varmasti ei silloin tarvitse mitään kovin pitkiä datanomin tai tradenomin tutkintoja, jos aikoo tehtävistä selvitä.Tai oikeastaan sitä oikeaa työelämää ei olla tuolloin vielä nähty ollenkaan, eikä koskaan kukaan opi koodaamaan missään koulun penkillä. Ja kuten huomasin, niin tietenkin tuolloin pitää aina olla sellainen kokemus työelämästä, että varmasti myös niitä oikeita meriittejä pitäisi löytyä.

Koodausta koskeviin  tehtäviin pyrkiville riittää että hän osaa esimerkiksi tuottaa tehokasta koodia, ja se sitten varmasti tekee vaikutuksen ihmisiin. Eikä tuollaiselle mikro-pituisella tutkinnolla työssä olevalle henkilöllä ole varmaan niin suuria odotuksia myös palkan suhteen. Jos ihminen on käynyt kolme viikkoa kestäneen intensiivisen koodaus kurssin, niin silloin hän ei myöskään varmaan uskalla sanoa mitään työnjohtajaa vastaan. Samoin hänet on tuolloin helppoa korvata toisella työntekijällä. Ja tietenkin tuollainen henkilö saa työpaikalla käyttöönsä kirjaston erilaisia koodeja, joista hän voi tehdä sitten erilaisia yhdistelmiä.

Koodin tuottaminen liukuhihnatyönä voidaan rinnastaa toimintaan Fordin autotehtaalla kun T-fordia koottiin 1910-luvulla. Eli työtehtävät ovat yksinkertaisia sekä yksitoikkoisia. Mutta työväki on halpaa, ja työntekijän korvaaminen toisella on helppoa. Samoin jos käytössä on toimiva kirjasto koodeja, joita työntekijä voi käyttää, niin silloin hän ei kaipaa mitään suurempia koulutuksia. Kuitenkin tuolloin on mahdollista, että joku sujauttaa haitallista koodia noihin koodi kirjastoihin, jotka ehkä teetetään jollain alihankkijalla. .

Tällainen toimintamalli on varmasti haettu jostain Fordin autotehtaalta, missä jokainen työläinen teki viime vuosisadan alussa työtä liukuhihnan ääressä. Silloin Fordin tehtailla otettiin käyttöön liukuhihna, missä jokaisen työläisen piti tehdä yksitoikkoista työtä pitkin päivää, ja liukuhihna teki mahdolliseksi sen, että kovin pitkää koulutusta näihin tehtäviin ei tarvittu. Tuolloin riitti että henkilö osasi kääntää mutteria oikein kuten Chaplinin “Nykyaika-elokuvassa” esitetään. Jos tämä malli siirretään koodaukseen, niin silloin jokainen koodaaja kopioi valmista koodia omaan osaansa ohjelmistosta, ja sitten pöydän päässä istuva koulutettu henkilö tarkistaa koodin toiminnan, ja mikäli koodi ei toimi, niin uusi työntekijä otetaan tilalle.

Eli kysymys on siinä, että jos henkilö haluaa jonkun ammatin, niin haluaako hän opiskella kyseistä ammattia varten useita vuosia, vai sitten lähteä suoraan työhön ja pätevöityä työelämän kautta. Jos hän haluaa tietää alan viimeisistä trendeistä, niin niihin hän voi sitten tutustua jonkun lehden tai yhtiön kotisivuihin omalla vapaa-ajallaan, ja työaika on työn tekemistä varten. Samoin testausta tietenkin suorittaa eri tiimi kuin varsinaista ohjelmointia, joten miksi mitään tutkintoa edes kannattaa lähteä suorittamaan?

Kun sitten lähdetään miettimään tämän asian kääntöpuolta, niin tietääkö sellainen ihminen, joka on suorittanut tuollaisen mikro pituisen  tutkinnon oikeastaan sitä, että mihin noita koodeja käytetään? Tai mihin niitä oikeastaan voidaan käyttää? Jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi tutkinto koostetaan ikään kuin nanotekniikan perusteella luoduista malleista, missä jokainen osio tehdään samalla perusteella kuin opinnäytetöitä tehdään, niin silloin voidaan puhua tietenkin tutkinnon vaikeusasteen kasvusta sekä myös siitä, että sama tutkinto voi käydä myös muihin tehtäviin kuin vain siihen yhteen malliin.

Jos ajatellaan esimerkiksi sitä, kuinka tradenomiksi ei kannata muka lukea, koska siinä sitten sattuu henkilö uupumaan, niin voin sanoa, että monissa muissakin tehtävissä saattaa ihminen uupua Mutta kuten tiedämme, niin yksi asia näissä mikro pituisissa tai niin sanotuissa typistetyllä tutkinnolla myydyissä asioissa on varmasti jäänyt vähälle huomiolle, ja se on se, että tuollaisella tutkinnolla työelämässä oleva ei tietenkään saa samoja etuja kuin henkilö, joka on istunut todella pitkään koulun penkillä. Samoin se että ihminen istuu vuosia jossain pölyisessä luentosalissa varmasti jossain vaiheessa tuntuu vähän ikävältä. Mutta tuolloin unohdetaan se, että elämässä pitää välillä kohdata asioita, jotka eivät ole mitenkään mukavia. Eli aina emme voi lähteä siitä, että voimme saada kaiken mitä haluamme.

Ja aina välillä mieleen pitäisi tulla sellainen asia, että kaikki eivät vain ole sopivia hoitoalalle, mikä tietenkin houkuttaa kaikkia masentuneita tradenomi-opiskelijoita, jotka haluavat vaihtaa tällaiset turhat opinnot sellaisiin hoitoalan apulaisen tehtäviin, joista voidaan kouluttautua sairaanhoitajiksi. Tuolloin ihminen voisi esimerkiksi tehdä jotain altruistista toisten eteen, mutta tässä pitää muuten huomauttaa, että itse kyllä tuon tradenomin neljä vuotta kestäneen tutkinnon vein läpi, vaikka välillä tuntui hiukan muulta kuin mukavalta, mutta aina ei voi kukaan saada kaikkea mitä sattuu haluamaan.

Jokainen ihminen varmaan on huomannut, kuinka upeaa olisi olla hoitoalalla, mutta se nyt ei vain satu enää sitten tutkinnon valmistuttua ole mahdollista, vaikka varmaan olisin hyvä apuhoitaja. Kuitenkin voisin sanoa, että itse en kyllä aikuisena ihmisenä ole koskaan ollut kiinnostunut siitä, että vanhempani olisivat ehkä joskus halunneet minusta insinööriä, maanviljelijää, lakimiestä, jäätelökauppiasta hitsaria tai sairaanhoitajaa, Tai oikeastaan tuo viimeinen asia tuli tässä mieleen ihan omasta päästäni, koska ilmeisesti sairaanhoitaja on monen vanhemman omiin  lapsiin kohdistuvan toiveen kärkipäässä oleva toive.