Me olemme NATOn jäseniä, mikä tarkoittaa sitoutumista tiettyihin asioihin. Se että me olemme osa liittoumaa tarkoittaa, että myös liittoumalla on oikeus vaatia meiltä tiettyjä asioita, aivan samalla tavalla kuin meillä on oikeus vaatia liittoumasta sitä, että se pitää osansa kahdenvälisessä sopimuksessa. Tai siis tuota sopimusta voidaan tietenkin arvioida siten, että se on niin sanottu monenkeskinen sopimus, jossa liitymme osaksi verkostoa, jossa meidän pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä.
Samalla tietenkin meidän pitää myös muistaa se, että meidän pitää valvoa omaa etuamme tässäkin mallissa. Mikäli emme osaa sanoa mitään eli istumme tai meidän maamme edustajat istuvat tuppisuuna NATOn päämajassa, niin emme varmaan saa silloin omaa etuamme ajetuksi. Siis se että saamme oman etumme ajetuksi edellyttää sitä, että uskallamme tuoda oman kantamme asioista muiden tietoon.
NATOa moititaan siitä, että sen malli on erityisesti aseelliseen voimaan keskittyvä puolustus- sekä muu edun ajaminen. NATOoon kuuluu useita eri valtioita, joiden kulttuuri- sekä erityisesti suhde oman asevoiman työhön sekä asevoiman julkisuuteen on eri kuin meillä. Eli meillä on perinteisesti ollut sellainen malli, jossa asevoimien eli meidän maamme tapauksessa Puolustusvoimien työtä sekä koulutusmallia ei ole ollut tapana kommentoida ainakaan oluttölkki kädessä.
Kaikilla NATOn jäsenmailla on oma näkemys siitä, miten asevoimien toimintaa kommentoidaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Mutta erityisesti amerikkalaisilla on erilainen käsitys tästä asiasta. Eli sosiaalinen media on täynnä erilaisia merijalkaväen sotilaita, jotka kertovat maailmalle, miten USAssa koulutettu mies tai nainen olisi toiminut missäkin tilanteessa. Se on meille suomalaisille hieman vieras malli. Se mitä meidän pitäisi asioista käsittää on se, että emme voi olla maailman parhaita jokaisessa asiassa. Eli jokaisella NATOoon kuuluvalla maalla on omat näkemyksensä tästäkin asiasta. Ja NATO tarjoaa foorumin, jossa me voimme kehitellä yhdessä muiden kanssa erilaisia toimintamalleja, jotka liittyvät kriisien ennaltaehkäisyyn tai vihollisen lyömiseen takaisin.
Se mikä NATOssa on meille uutta on tietenkin ydinaseet. Sekä se että sotilaallista voimaa esitellään tavalla, joka on ollut meille vierasta. Se tekikö valtiomme oikein, kun liityimme NATOoon on kysymys johon emme ehkä koskaan saa oikeaa vastausta. Venäjän harjoittama uhkailu sekä muu politiikka on ollut sellaista, että voimme olettaa että ilman NATOa kohtaisimme vielä kovempaa hybridivaikuttamista, jolla vaikutetaan koko yhteiskuntaan aina päättäjistä tavallisiin kansalaisiin.
Mutta meidän pitää muistaa se, että asevoimat ovat väline, jonka avulla viholliset lyödään takaisin. Mutta samalla meidän pitää muistaa se, että kestävää kehitystä ei luoda yksin asevoimien avulla. Meillä pitää olla myös muita mahdollisuuksia. Kuitenkin kaikkein tärkein asia on se, että myös vastapuolella pitäisi olla valmiuksia neuvotella asioista. Näihin valmiuksiin kuuluu valitettavasti myös luottamus, ja se että valtion johtaja puhuu muuta kuin mitä tekee vie luottamuksen.
Me lähdemme usein siitä, että neuvottelut sekä kansainväliset yhteisöt ovat niitä ensisijaisia vaikutusmahdollisuuksia tai vaikutus malleja, joita meidän pitäisi käyttää. Niin meidän pitäisi voida luottaa noihin asioihin. Ja niin me tietenkin voisimme luottaa myös Venäjän tapauksessa, jos se olisi tavallinen maa, jonka johtaja ajattelee kuten me länsimaissa olemme tottuneet. Eli länsimainen johtaja ajattelee kansalaistensa parasta, ja ajattelee saavansa mandaattinsa kansalaisilta. Samalla hän pitää sanansa kun hän sopii jotain. Eikä länsimainen johtaja vaaranna turhaan ihmishenkiä.
Mutta me emme ehkä ole vielä huomanneet, että Putin ja Kim Jong-Un eivät ole meille tutun mittapuun mukaan tavallisia ihmisiä. He eivät välitä mistään muusta kuin omasta asemastaan. Eli noille miehille ei ihmishenki merkitse yhtään mitään. Asevoimat on ainakin oman käsitykseni mukaan rakennettu tuollaisia miehiä vastaan. Mutta kuten tiedämme, niin sota ja aseet tuovat ihmisestä esiin pahimman mahdollisen puolen.
Eli kaikissa sodissa on vastaan tullut ihmisiä, jotka pitävät tappamisesta tai muista vastaavista asioista. Se että sanotaan etteivät suomalaiset sotilaat tee sotarikoksia voidaan muuttaa muotoon “suomalaiset sotilaat eivät tee luvallisia sotarikoksia”. Me suomalaiset olemme ihmisiä siinä, missä muutkin.
Myös meidän kansamme keskuudessa on ihmisiä, joille ei pitäisi aseita antaa. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan suomalaiset esimiehet puuttuvat sotarikoksiin, jos niitä havaitaan. Mutta samalla me kohtaamme tilanteen, missä puuttuminen saattaa tulla esimerkiksi ammutun siviilin kohdalla liian myöhään. Eli kuolleita ei voida herättää henkiin missään nimessä.
Asevoimaa voidaan ajatella välttämättömänä pahana. Eli sen tarkoitus on estää valtion valloittaminen jos valtiota vastaan hyökkää vihamielinen taho. Vastarinnan tarkoitus on näyttää maailmalle, että valtio joka kohtaa vihamielisen aggression ei ole tuota aggressiota tai puuttumista sen sisäisiin asioihin ole pyytänyt.
Venäjän tapauksessa puhutaan tietenkin siitä, että tuon maan ydinaseita koskeva doktriini kieltää ydinaseiden käytön muuten kuin maan puolustukseen. No, Venäjällä on laki jonka mukaan esimerkiksi hyökkäyssota on kiellettyä. Joten sen takia Venäjän avulla Ukrainaan polkaistiin pystyyn kolme valtiota, jotka sitten pyysivät lupaa liittyä Venäjään. Tuo asia kertoo siitä, miten paljon laki merkitsee tuossa maassa.
Samoin se että Venäjän johto saattaa katsoa jonkun alueen toisessa maassa Venäjän omaksi alueeksi tekee tilanteesta enemmän vaarallisen kuin ehkä osaamme arvata. Jos valtio katsoo jonkun alueen kuuluvan itselleen, niin se saattaa merkitä sitä, että sen johto katsoo että sotatoimet tuolla alueella ovat puolustuksellisia toimia. Ja sitten se saattaa antaa verukkeen myös ydinaseen käytölle. Tai sitten valtion johtaja saattaa itse päättää käyttää ydinaseita myös hyökkäyksen tukemisessa.
Jos valtion konventionaalinen aseellinen voima on kyvytön suoriutumaan tehtävistään, jotka tietenkin riippuvat valtion johdon tahdosta, niin silloin valtion kynnys käyttää ydinaseita laskee. Varsinkin jos sota on oman itsen aloittama, mutta sota ei sitten sujukaan kuten on laskettu, niin silloin saatetaan ydinaseet kaivaa esiin.
Samoin ydinaseiden rooli saattaa olla yhtä paljon sisä- kuin ulkopoliittinen. Epädemokraattisen valtion johto saattaa uhkailla esimerkiksi yllätys hyökkäyksellä toiseen ydinasevaltioon, jos se kokee asemansa olevan uhattu. Tuolloin seurauksena on täydellinen molemminpuolinen tuho ja miljardien ihmisten kuolema.
Tai sitten ydinaseita voidaan käyttää myös omia kansalaisia vastaan. Eli ainakin osalla taktisista ydinaseista on olemassa sellainen rooli, että niitä on ajateltu käyttää esimerkiksi omalla alueella ilmenevien kapinoiden kukistamiseen. Noiden aseiden tehtävä on “hoputtaa” esimerkiksi sisäministeriön joukkoja pamputtamaan innokkaasti valtion johdon vastustajia, joita voidaan myös tapattaa jossain kaukaisella rintamalla.
