Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2024.

Asevoimien rooli on se, miksi valtion johto tuon roolin määrittää.

Me olemme NATOn jäseniä, mikä tarkoittaa sitoutumista tiettyihin asioihin. Se että me olemme osa liittoumaa tarkoittaa, että myös liittoumalla on oikeus vaatia meiltä tiettyjä asioita, aivan samalla tavalla kuin meillä on oikeus vaatia liittoumasta sitä, että se pitää osansa kahdenvälisessä sopimuksessa. Tai siis tuota sopimusta voidaan tietenkin arvioida siten, että se on niin sanottu monenkeskinen sopimus, jossa liitymme osaksi verkostoa, jossa meidän pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä. Samalla tietenkin meidän pitää myös muistaa se, että meidän pitää valvoa omaa etuamme tässäkin mallissa. Mikäli emme osaa sanoa mitään eli istumme tai meidän maamme edustajat istuvat tuppisuuna NATOn päämajassa, niin emme varmaan saa silloin omaa etuamme ajetuksi. Siis se että saamme oman etumme ajetuksi edellyttää sitä, että uskallamme tuoda oman kantamme asioista muiden tietoon.  NATOa moititaan siitä, että sen malli on erityisesti aseelliseen voimaan keskittyvä puolustus- sekä muu edun ajaminen....

Raisa Räisänen tyttö joka katosi, ja ilmestyy aina välillä eteemme lehtijutuissa.

Kuva: (https://yle.fi/a/3-11001444) Raisa Räisäsen tapaus on ollut monta kertaa julkisuudessa. Hän katosi ollessaan 16-vuotias, ja tuon urheilijatytön kuolemasta on epäilty esimerkiksi Virpi Buttia, jota pidettiin aikoinaan Suomen vaarallisimpana naisena. Se olisiko poliisin pitänyt kuulustella ja painostaa Buttia enemmän kun he kuulustelivat tuota kaksoismurhaajaa Raisa Räisäsen tapauksesta on asia, josta voidaan keskustella pitkään ja hartaasti. Virpi Butt on kuollut, ja sen takia me emme ehkä koskaan saa tietää, tappoiko tuo nainen Raisa Räsäsen 16 Lokakuuta 1999 paikkeilla Tampereella.  Se että Butt on kuollut saa tietenkin monen ihmisen muistin toimimaan, ja tuollaisen ihmisen päälle on mukavaa sysätä tekoja, joita hän ei ole ehkä edes tehnyt. Buttin teot ovat raakuudessaan todella melkein ainutkertaisia, ja juuri sen takia hän on täydellinen syntipukki myös Raisa Räisäsen katoamiseen. Mutta siis hän on ihminen, joka ei ole ollut niitä kaikkein herttaisimpia, joten olisik...

Olipa kerran sähköauto...

  Tiedättekö miksi nämä kaksi kuvaa, jotka olen ottanut Tekniikan Museossa Helsingin kaupungissa ovat jotenkin surullisia? Ne kuvaavat vuotta 1989 sekä aikaa, jolloin Suomi oli sähköautojen ja niissä käytettävän teknologian edelläkävijä. Tuolloin maassamme uskottiin innovaatioon sekä siihen, että nimenomaan korkeatasoisia tuotteita tekemällä voisimme haastaa jopa USAn ja muut johtavat autonvalmistajat. Mutta sitten kävi niin kuin kävi. Eli tuote nimeltään sähköauto jäi jostain syystä pois yhtiöiden listoilta. Noita projekteja ei jostain syystä haluttu jatkaa, ja syy siihen oli tietenkin kehittymätön akkutekniikka.  Tuolloin vuonna 1989 sähköauton huippunopeus oli vähän vajaat 70 km/h mikä tietenkin oli matka-ajoon lähes täysin riittämätön. Riittämätön akkuteknologia oli tietenkin toinen asia, mikä rajoitti noiden autojen toimintaa. Kyseiset koekäyttöön tarkoitetut kappaleet oli varustettu tavallisilla auton akuilla. Eli mitään erikoisakkuja ei noihin autoihin ollut tuolloin sa...

Lähi-Idässä on taas edessä kostojen ja vastakostojen sarja.

"Israelin ilmavoimien F-15 -hävittäjä aiemmin lokakuussa kuvattuna. AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ" (Verkkouutiset, Kolme aaltoa hävittäjäkoneita – Näin Israelin isku eteni) Israel iski sitten Irania vastaan. Iskut "tietenkin" kohdennettiin niin, että Iranin ei ole pakko kostaa. Samalla Iranin johto on ilmoittanut, että se aikoo kostaa tämän iskun. Eli edessä on kostojen kierre, johon ei löydy loppua.  Iranin kyky tuottaa Shahed lennokkeja on ilmeisesti kärsinyt. Eli se saattaa vaikeuttaa Putinin asemaa, koska Venäjä on käyttänyt noita lennokkeja Ukrainassa.   Mutta me kaikki tiedämme, miten Lähi-Idässä suhtaudutaan siihen, jos toinen kääntää posken tai pitäytyy torjunnassa. Eli jälkimmäinen asia tarkoittaa sitä, että ammutaan alas kohti tulevia ohjuksia. Passiivinen torjunta olisi länsimaisen käsityksen mukaan melkein riittävä asia vakuuttamaan muut oman puolustuksen tehokkuudesta. Mutta sitten me kaikki kohtaamme sen, että Lähi-Idässä ei ole kovin paljon ihmisiä, joi...

Robottien käyttö sodassa... taas kerran

  Yllä: Vaucansonin "Mekaaninen ankka", joka ei toiminut. Syynä tähän oli voimanlaitteen puuttuminen. Mutta myöhemmin tästä on rakennettu sähköllä toimivia versioita, joita ohjataan esimerkiksi reikänauhan ja valokennojenavulla.  Robottien käyttö sodassa ei ole oikeastaan uusi asia. Taistelurobotteja on kehitelty jo 1700-luvulla. Silloin kehiteltiin ruudilla täytettyjä robottihevosia ja mekaanisia miehiä, jotka oli tarkoitus lähettää vihollisen asemiin, ja sitten räjäyttää kohteessa. Tai oikeastaan voidaan sanoa, että ensimmäiset robottikokeet tehnyt Leonardo da Vinci kehitteli jo 1400-ja 1500 lukujen vaiheessa mekaanista robottia, jonka voimanlähteenä olisi ollut punnus. Mutta kuten tiedämme, niin ensimmäinen toimiva mekaaninen robotti, josta on olemassa todisteita on Jaques de Vaucansonin valmistama mekaanisten robottien joukko, joista tunnetuin on "Mekaaninen hanhi"., väline joka ei koskaan oikeastaan toiminut, koska se oli liian monimutkainen.  Vaucansonin alkup...

BRICS eli unelma maailmasta, jossa ei ole dollaria.

Yllä: BRICS-maat.  Virallisesti BRICS on liittouma, joka haluaa lakkauttaa dollarin ylivallan maailmantaloudessa. Periaatteessa tämän liittouman tarkoitus olisi tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi, jos ajatellaan esimerkiksi kehittyviä talouksia. BRICS on aina välillä yrittänyt saada aikaan "BRICS euron", eli BRICS yhteisvaluutan. Tuo valutta olisi asia, jolla dollarin vetovoimaa voidaan heikentää. Mutta toistaiseksi tuosta valuutasta ei ole tullut mitään.  Sen sitomista öljyy tai kullan arvoon ainakin alkunoteerauksen eli liikkeellelaskun yhteydessä voisi olla järkevää. Ja sitten tuo valuutta etsisi itse arvonsa kelluvien valuuttojen tavoin. Eli kiinnostus tuohon valuuttaan määrittäisi lopulta sen arvon. Tai ehkä se olisi vain virtuaalinen valuutta, jota käytetään BRICS maiden välisessä kaupassa.   Mutta sitten jos katsomme sitä, millaisia valtioita BRICSiin oikeasti kuuluu, niin erityisen miellyttäviä tapauksia tuohon diktaattorien keskusteluklubiin ei kuulu. Eli k...

Miten yrityksiä tapetaan pystyyn isolla rahalla?

Voidakseen menestyä yritys vaatii sellaisen toimintaympäristön, mitkä tukevat sitä sekä sen prosesseja. Mutta tällä hetkellä yksi suurimmista ongelmista yritysmaailmassa on sellainen trendi, missä juuri pörssiin listattuja yhtiöitä ostetaan ulkomaisten sekä erityisesti EUn ulkopuolisten toimijoiden käsiin.  Samoin tietenkin yritykset sekä niiden henkilökunta vaatii tukea oman innovaationsa kehittämiseen. Jos asenne noita tuotteita kohtaan on nuiva tai muuten pilkallinen sekä syyllistävä, niin silloin ei varmaan ole mukavaa työskennellä innovaatioiden parissa. Jatkuvat negatiiviset uutiset ja asiat suututtavat sekä stressaavat ihmisiä, joiden tehtävänä on tehdä tuotteesta sellainen, että se kelpaa asiakkaille. Jos jatkuvasti omaa työtä haukutaan, niin se vetää kyllä mielen matalaksi.  Miksi EUsta on tulossa ICT-alan takapajula, jossa ei juurikaan enää tehdä mitään innovatiivista tuotekehittelyä? Syy tähän on se, että innovatiiviset yhtiöt ostetaan pois eurooppalaisten käsistä, ...

Pohjois-Korea lähettää sotilaitaan Venäjän tueksi.

Pohjois-Korea on ilmeisesti lähettänyt joukon erikoisjoukkojensa sotilaita Ukrainaan. Noista miehistä tiedetään lännessä melko vähän, mutta heillä sanotaan olevan parhaat mahdolliset varusteet, eli ainakin poseerauskuvissa noilla miehillä on päässään pimeänäkölaseilla varustetut kypärät sekä kranaatinheittimillä varustetut rynnäkkökiväärit. Tai sitten heillä voi olla myös teatterikiikarit kiinni noissa kypärissään. Eli sitä kuinka paljon noissa kuvissa on propagandaa ja kuinka paljon totta on mahdotonta varmistaa. Saattaa olla että osa noista filmeistä, joiden väitetään esittävän Pohjois-Korean sotilaita esittää itseasiassa Etelä-Korean erikoisjoukkoja.  Pohjois-Korean valtion politiikan mukaan kaikki asevoimien toiminta on salaista, joten luotettavaa tietoa noista joukoista on lähes mahdotonta saada. Mutta YouTubessa voitte käydä katsomassa noita Pohjois-Korean erikoisjoukkoja esitteleviä videoita etsimällä niitä sanoilla North Korean special forces, tai North Korean special purpo...

Voittiko Putin lopulta?

Maailma on outo paikka. Me kaikki ajattelemme että rikollisia pitää rangaista, mutta toisaalta me emme kykene rankaisemaan suurimpia rikollisia. Kun rikollinen saa käyttöönsä valtion, niin silloin maailmasta ei löydy lakia, jolla tuo rikollinen saadaan vastuuseen. Eli jos rikollinen eli diktaattorin otteita käyttävä. oppositiota pamputtava ja vastustajiaan murhaava johtaja ei ymmärrä hyökätä toiseen itsenäiseen valtioon, niin silloin kansainvälinen yhteisö on voimaton. Valtion sisäisiin asioihin eli poliisitoimeen puuttuminen ei ole kansainvälisen oikeuden mukaan mahdollista. Eli jos Vladimir Putin ei olisi hyökännyt Ukrainaan, niin me emme ehkä olisi NATOssa emmekä me ehkä olisi edes tuominneet hänen toimiaan. Putin on toiminut juuri siten, kuin olemme pelänneet. Pitkittämällä sotaa hän on saanut maailman kyllästymään tuohon asiaan. Ja kuten olemme huomanneet, niin Gazan sota sekä Libanonin sota ovat asioita, jotka ovat sattuneet Putinin kannalta kuin kreivin aikaan. Eli Gazan sota on...

Lopulta myönnettiin syy etätyön lopettamiseen. ( Työntekijöitä "kannustetaan" eroamaan itse)

Jotkut työnantajat ovat lopulta myöntäneet sen, miksi etätyökieltoja on asetettu lähes kautta koko yritys- ja työmarkkina kentän. He ovat toivoneet, että työntekijät, joita ei ole kaivattu yrityksessä "osaisivat" itse irtisanoutua yhtiön palveluksesta. Näin sitten voivat yhtiöt välttää negatiivista huomiota, eikä esimerkiksi joukkoirtisanomisia tarvitse mitenkään selitellä. Riittää että ei toivottu työntekijä vain irtisanoo itsensä, ja asiat ovat sitten selvät. Yhtiöiden kannalta irtisanomiset ovat sikäli ongelmallisia, että niistä voi koitua kustannuksia. Eli jos työntekijä on itse eronnut, niin asiat voidaan kuitata ilmoituksella työkavereille, sekä samalla tietenkin työnantaja voi palkata suoraan jonkun toisen henkilön tämän eronneen tilalle. Sillä tavalla ei tarvitse asioida liiton kanssa, eikä myöskään sanoa että toinen on erotettu siksi, että hänen naamansa ei miellytä.  Mikäli työntekijä eroaa itse, niin silloin tietenkin hän saa seuraamuksia myös esimerkiksi hakiessaa...

Sodan koirat eli palkkasoturit tekevät valtioiden likaisen työn.

Kautta aikojen palkkasoturit eli "sodan koirat" ovat olleet ratkaisevassa roolissa ainakin likaisissa siirtomaasodissa. Esimerkiksi Ranska ei olisi koskaan voinut rakentaa sellaista siirtomaiden joukkoa, kuin mitä sillä oli ilman Muukalaislegioonaa. Muukalaislegioona oli aikoinaan tärkeä osa Ranskan siirtomaa politiikkaa sekä tuo vieras- tai muukalaistaistelijoiden joukko näytteli pääosaa Ranskan siirtomaasodissa 1800-luvulta aina tähän päivään asti. Koska noita miehiä ei kaivattu kotona, niin heillä voitiin teettää likaista työtä.  Usein unohdamme että Espanjalla, ja Portugalilla on omat muukalaislegioonansa, joiden avulla nuo valtiot ylläpitivät siirtomaa hallintoaan. Briteillä on myös vierastaistelijoista koottuja "Royal Gurgha rifle" yksiköitä, jotka ovat ottaneet kuulemma osaa jokaiseen Britannian käymään sotaan. Ainoastaan Portugalin legioona on noista osastoista lakkautettu. Mutta tietenkin esimerkiksi Blackwater yhtiötä voidaan pitää USAn muukalaislegioonana...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Lähi-Itä on taas suursodan partaalla.

Lähi-idän konflikti on taas kiihtynyt äärimmilleen. Jos kaikki ei olisi alkanut eräästä erääseen siirtokuntaan sekä musiikkijuhliin tehdystä iskusta, niin varmasti Israel olisi tuomittu hiukan selvemmin. Joten ehkä Hizbollahin sekä Hamasin olisi kannattanut hiukan rajoittaa sitä pyhää sotaansa, nimittäin jos noita  iskuja ei olisi tapahtunut, niin Israelin julmaa Gazan operaatiota ei olisi ehkä myöskään tehty.  Eli kärsijöinä ovat lähinnä siviilit, joiden kohtalona on murskautua pommien ja luotien keskellä. Ja kun kohteisiin isketään ohjuksin, niin silloin vieressä seisoo aina muutama siviili. Hizbollah sekä Hamas ovat äärijärjestöjä, joiden ideologiaan kuuluu kovan luokan islam, Israelin tuhoaminen sekä palestiinalaisvaltion perustaminen. Mutta aivan kuten monet muutkin ääriryhmät, niin nuo järjestöt ovat omasta mielestään palestiinalaisten ainoita oikeita edustajia. Eivätkä niiden kaikki johtajat toki oleskele missään Gazassa tai Etelä-Libanonissa odottamassa seuraavaa pommi...