Israel iski sitten Irania vastaan. Iskut "tietenkin" kohdennettiin niin, että Iranin ei ole pakko kostaa. Samalla Iranin johto on ilmoittanut, että se aikoo kostaa tämän iskun. Eli edessä on kostojen kierre, johon ei löydy loppua. Iranin kyky tuottaa Shahed lennokkeja on ilmeisesti kärsinyt. Eli se saattaa vaikeuttaa Putinin asemaa, koska Venäjä on käyttänyt noita lennokkeja Ukrainassa.
Mutta me kaikki tiedämme, miten Lähi-Idässä suhtaudutaan siihen, jos toinen kääntää posken tai pitäytyy torjunnassa. Eli jälkimmäinen asia tarkoittaa sitä, että ammutaan alas kohti tulevia ohjuksia. Passiivinen torjunta olisi länsimaisen käsityksen mukaan melkein riittävä asia vakuuttamaan muut oman puolustuksen tehokkuudesta. Mutta sitten me kaikki kohtaamme sen, että Lähi-Idässä ei ole kovin paljon ihmisiä, joiden ajattelutapa seuraa sitä logiikkaa, mihin me olemme tottuneet.
Lähi-Idän ongelmat ovat peräisin jostain kaukaa Bysantin ajoista. Tai sitten ne ovat alkaneet jo faaraon ajoista lähtien jostain vuodesta 1000 vuotta eKr. . Siis vihan hedelmiä on siellä luotu vähintään pitkän ajanjakson aikana, ja tietenkin esimerkiksi muslimien, kristittyjen ja juutalaisten välinen skisma on saanut alkunsa jo pitkän aikaa ennen Israelin valtion syntyä. Joten kukaan järkevä ihminen ei voi uskoa, että tuo konflikti saadaan päättymään, tai ihmisten asenteet tuossa paikassa muuttuisivat yhtään mihinkään suuntaan.
Tuota konfliktia ovat ruokkineet esimerkiksi poliittinen islam, jolla esimerkiksi Saudi-Arabian sekä Libyan kaltaiset valtiot tai niiden johtajat ovat kehitelleet syyn varustella omaa asevoimaansa. Samalla tietenkin myös Israelin asevoimat on rakennettu iskukykyiseksi koneistoksi, ja tuossa maassa puolustusteollisuus on yksi talouden tukipilareista. Israelin hallitus katsoo että sen pitää suorittaa isku Iraniin, jotta Iranin johto uskoisi, ettei tuohon maahan kannata ampua ohjuksia. Ja tilannetta pahentaa se, että Iranin hallitus taas on vannonut tuhoavansa Israelin. Samoin palestiinalaisten asia on valunut Hamasin sekä Hizbollahin kaltaisten ääriliikkeiden käsiin, jotka ovat ottaneet yksinoikeudekseen edustaa palestiinalaisia.
Lähi-Idässä on niin monta osapuolta kuin vain on ryhmiä. Pääryhmiä ovat tietenkin siviilit sekä aseelliset ryhmät, joiden toiminta perustuu pelottelun sekä uskonnollisen kiihkon yhdistelmään. Voidaan toki olettaa että tuota kiihkoa sitten ruokitaan esimerkiksi amfetamiinilla. Siviilit tietenkin haluavat rauhaa Lähi-Itään, mutta sitä ei varmasti halua Hamas eikä Hizbollah. Tai oikeastaan meidän pitää muistaa yksi asia. Nimittäin se, että Hamasin ja Hizbollahin rivijäsenillä on vain yksi tehtävä. Heidän pitää antaa henkensä tuon järjestön puolesta. Ja sitten noiden järjestöjen johtajat tietenkin asuvat jossain Iranissa, josta käsin he sitten välittävät Iranin hallituksen määräyksiä Gazassa sekä Libanonissa toimiville alaisilleen. Ja jos ja kun alaiset sitten kuolevat, niin heitä odottaa marttyyrin asema.
Se että arabimaat ovat aikoinaan sijoittaneet Israelista poistuneet palestiinalaiset pakolaisleireille, joissa he ovat vieläkin takaa sen, että Hamas ja Hizbollah ja monet muut ääriryhmät voivat sieltä ammentaa pyssymiehiä riveihinsä. Noiden leirien tarkoitus on olla poliittisia muistutuksia siitä, että arabit eivät ole tunnustaneet Israelia. Eli noissa leireissä syntyneitä ei viedä kirjoille noissa maissa. He eivät saa työtä esimerkiksi Jordaniassa sekä Syyriassa. Tuo asenne sitten ohjaa palestiinalaisia Iranin helmoihin, eli tuo valtio lupaa tietenkin rynnäkkökiväärejä ja muita vastaavia asioita.
Arvatkaa vain kiinnostaako ihmistä, joka on koko ikänsä kantanut jotain rynnäkkökiväärin kaltaista asiaa työpaikka vaikkapa puutarhurina. Tai kiinnostaako hänen pomoaan, joka asuu hienossa hotellissa Teheranissa työpaikka esimerkiksi huoltoaseman kassana? Tai arvatkaa haluaako kumpikaan noista miehistä esimerkiksi puolueetonta tutkimusta siitä, mitä he ovat tehneet?
Se on yksi syy siihen, miksi aina kun rauhasta voidaan edes ajatella neuvoteltavan tapahtuu aina joku terrori-isku.
Siitä sitten seuraa iskujen- ja vastaiskujen kierre, mikä voi joskus johtaa erittäin vakaviin humanitäärisiin katastrofeihin. Se mitä tuo väkivallan omakseen ottanut koneisto vaatii on tietenkin marttyyrit. Siviiliuhrit ovat asia, mikä sitten ruokkii vihaa ja katkeruutta. Ja sitten tuo vihan sekä koston kierre tukee tietenkin Hizbollahin sekä Hamasin takana piileskeleviä Teheranin hallituksen miehiä, jotka katselevat Gazan sekä Libanonin tilannetta CNN uutiskanavalta ti Internetistä.
Eikä varmaan esimerkiksi Teheranin hallitus halua myöskään luopua rakkaasta vihollisestaan, jonka avulla sen Shiia-papeista koostuva eliitti saa syyn tukahduttaa oppositiota sekä rankaista kaikkia vastustajiaan kuolemalla ja leimata kaikki vastustajansa Israelin agenteiksi.
Se miksi esimerkiksi Hamas on ottanut radikaalin islamin ohjelmaansa saattaa johtua siitä, että tuo järjestö haluaa tuon aatteen avulla aseita sekä muuta tukea nimenomaan Iranilta. Tuossa maailmankolkassa politiikkaa leimaa se, että ensinnäkin uskontoa pidetään suoraan poliittisena työkaluna, jolla perustellaan kovan luokan diktatuureja. Samoin valtioiden alhainen koulutustaso sekä erityisesti erittäin tärkeisiin tuotteisiin kuten öljyn ja kaasun kaltaisiin tuotteisiin perustuva luonnonvaratalous mahdollistaa valtavat tulot. Nuo valtavat tulot sekä näennäinen raha takaavat sen, että noilla valtioilla on mahdollisuus hankkia aseita.
Israelin doktriinin mukaan iskuihin on vastattava iskuilla. Noiden iskujen tarkoitus on viestittää sitä, että asevoimat voivat iskeä mihin tahansa varoittamatta ja tarkasti. Se mitä sitten Israel on halunnut välttää ovat erityisesti siviiliuhrit. Nimittäin Iranin ääriuskonnollinen hallitus on sellainen, että se haluaa esitellä marttyyreitä. Jos isku aiheuttaa siviiliuhreja, niin silloin edessä on tilanne, jossa noita vainajia kutsutaan marttyyreiksi, jotka ovat kuolleet "suuren saatanan" iskussa. Ja tietenkin Iranin hallitus haluaa marttyyrejä, jotta se voi ruokkia vihapolitiikkaansa. Tuo vihapolitiikka koskee tietenkin kaikkia länsimaita.
Sekä tietenkin oikeuttaa islamisteja sulkemaan kaikki tiedotuskanavat, jotka eivät noudata Shariaa eli islamilaista lakia. Se että mukaan on tullut niin monta elementtiä, tekee Lähi-Idän tilanteesta erittäin vaikean. Sukupolvien aikana kasaantunut viha sekä muut asenteet tekevät tietenkin rahanneuvotteluista vaikeampia.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kolme-aaltoa-havittajakoneita-nain-israelin-isku-eteni/#af58dc32
https://yle.fi/a/74-20114553
Kommentit
Lähetä kommentti