sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Voittiko Putin lopulta?



Maailma on outo paikka. Me kaikki ajattelemme että rikollisia pitää rangaista, mutta toisaalta me emme kykene rankaisemaan suurimpia rikollisia. Kun rikollinen saa käyttöönsä valtion, niin silloin maailmasta ei löydy lakia, jolla tuo rikollinen saadaan vastuuseen. Eli jos rikollinen eli diktaattorin otteita käyttävä. oppositiota pamputtava ja vastustajiaan murhaava johtaja ei ymmärrä hyökätä toiseen itsenäiseen valtioon, niin silloin kansainvälinen yhteisö on voimaton. Valtion sisäisiin asioihin eli poliisitoimeen puuttuminen ei ole kansainvälisen oikeuden mukaan mahdollista. Eli jos Vladimir Putin ei olisi hyökännyt Ukrainaan, niin me emme ehkä olisi NATOssa emmekä me ehkä olisi edes tuominneet hänen toimiaan.

Putin on toiminut juuri siten, kuin olemme pelänneet. Pitkittämällä sotaa hän on saanut maailman kyllästymään tuohon asiaan. Ja kuten olemme huomanneet, niin Gazan sota sekä Libanonin sota ovat asioita, jotka ovat sattuneet Putinin kannalta kuin kreivin aikaan. Eli Gazan sota on alkanut siitä, että Hamasin jäsenet tunkeutuivat Lokakuun 7. päivä Gazan rajan yli Israeliin tappaen 260 ihmistä. Myöhemmin tästä tapauksesta on laajentunut konflikti, jossa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä. 

Hamas ei olisi tehnyt Lokakuun 7. päivän iskuja ilman Iranin johdon antamaa lupaa. Samoin kuin Hizbollah, niin myös Hamas on tiukasti Iranin kontrollissa. Iran on myös aseistanut Venäjää Ukrainan sodassa. Joten saattaa olla että Iran on lisännyt tukemiensa järjestöjen aktiivisuutta siksi, että se saa median huomion pois Ukrainasta. Venäjän etua palvelisi myös se, että esimerkiksi Suomi ei hankkisi mailman tehokkainta ohjuspuolustusjärjestelmää. 

Vladimir Putin on mies, jota me kaikki voimme pitää rikollisena. Ja kuitenkaan hän ei siitä asiasta kovin paljon välitä. Periaatteessa se, että hän koskaan joutuu vastuuseen teoistaan on ainakin tällä hetkellä hyvin epätodennäköistä.  Putin osaa miellyttää, hän osaa mielistellä, sekä tehdä monia muistakin asioita, jotka saavat hänet vaikuttamaan miellyttävältä. 



Ukrainan sota on osoittanut sen, miten häikäilemättömyys, kaksinaamaisuus sekä ihmisen ahneuteen vetoaminen tehoavat suureen yleisöön. Propagandassaan Venäjän hallitus sekä sitä tukevat tahot muistuttavat siitä, kuinka monta miljardia Ukrainan tukeminen on tässä kuussa maksanut. Eikä länsimaisia aseita saa tietenkään käyttää Venäjän alueella. Samaan aikaan Venäjän omat asevoimat eivät mitenkään arastele hyökätä siviilikohteita vastaan. 

Putin on osoittanut sen, miten hän ajattelee sodan johtamisesta. Kun Ukraina hyökkäsi Kurskin alueelle, niin tarkoitus oli ilmeisesti se, että tuo hyökkäys saisi Venäjän siirtämään kalustoaan kohti Kurskia, mutta näin ei sitten tapahtunut. Tuo pullistuma on sellainen, että Ukraina ei voi sitä kovin paljon pidentää tai laajentaa, koska silloin on vaarana se että Venäjä saarrostaa nuo joukot. 

Venäjän asevoimien suuret menetykset ovat asia, jota me kaikki olemme saaneet ihmetellä. Me olemme uskoneet että suuret tappiot saisivat Venäjän vetäytymään sekä pidättymään hyökkäykseltä länteen, mutta nyt me olemme huomanneet, että suuret tappiot saattavat peräti vahvistaa Putinin asemaa Venäjän johdossa. Suuret tappiot sekä Ukrainan sota ovat asioita, joita jo Stalin tai hänen edeltäjänsä Venäjän ja Neuvostoliiton johdossa ovat käyttäneet peittämään esimerkiksi poliittisten vastustajien säälimätöntä murhaamista. 

Eli kuten olemme huomanneet, niin heikko Venäjä vahvistaa itsevaltaista johtajaa. Tällä tarkoitan sitä, että Venäjän taktiikka sekä strateginen ajattelu alkaa jälleen liikkumaan kohti ydinaseiden käyttöä siinä tapauksessa, että Venäjän hallitus tai johtaja kokee, että valtio on vaarassa. Putinin kohdalla pitää muistaa kaksi hyvin tärkeää asiaa. Ensimmäinen noista tärkeistä asioista, on se, että Putin noudattaa Ludvig XIV:ltä tuttua ajattelutapaa, jonka mukaan "Valtio olen minä" eli Venäjän kohdalla Putin ajattelee että Venäjän valtio on yhtä kuin hän itse. 

Se mitä tuo mies sanoo ei ole välttämättä se, mitä hän ajattelee. Vaikka julkisesti sanotaan, että Venäjän ydinasedoktriini kieltää ensi-iskun, niin samalla meidän pitää muistaa se, että Venäjällä on ainakin ollut laki, joka kieltää hyökkäyssodan. Eli ydinasedoktriinia voidaan Putinin kohdalla käsitellä samalla tavalla kuin esimerkiksi hyökkäyssodan kieltävää lakia. Joten kyseistä tekstin pätkää voidaan sitten pitää sen perusteella täysin merkityksettömänä asiana. 

Venäjän propagandan yksi tuntomerkeistä on se, että siinä asioita käsitellään yksipuolisesti. Jokainen Venäjän kylä, jonka Venäjä onnistuu valloittamaan on suuri voitto. Ja voiton hinta eli kaatuneiden määrä jätetään pois laskuista. Samoin Venäjä korostaa sitä, kuinka paljon tukea se saa Kim Jong-Unilta, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Pohjois-Koreasta lähetetään sotilaita Venäjän tueksi. Se mitä Venäjä sitten vastineeksi antaa on hyvin ikävällä tavalla ilmeisesti sidoksissa ydinaseiden valmistukseen sekä käyttöön liittyvään teknologiaan. Sama koskee myös Irania. 

En usko että Iran aivan hyvää hyvyyttään Venäjää avustaa. Joten vaikuttaa siltä, että Ukrainan sota aiheuttaa ydinaseiden leviämistä sekä tuo uuden ulottuvuuden ydinaseiden aiheuttamaan uhkaan. Eli mitä jos Iran antaa ydinaseita Hamasin tai Hizbollahin käsiin? 

Putin on ammatiltaan vakooja. Hän käyttää mielellään "hyödyllisiä idiootteja" välineenä, jolla hän saa aikaan joko sekasortoa tai sitten rivien hajoamista. Hän osaa hyödyntää "hajoita ja hallitse" välinettä, eli kuten Moldovassa on huomattu, niin hän ja hänen edustajansa osaavat kyllä lahjoa ihmisiä. He lupaavat työtä, sekä huvipuistoja jos valtio päättää lähteä Venäjän kelkkaan. 

Venäjän presidentti on mies joka lupaa paljon. Hän lupaa tulla neuvottelupöytään sekä varmasti antaa mielellään erilaisia lupauksia, varsinkin jos ne sitten saavat aikaan sen. että hänen etsintäkuulutuksensa puretaan. Toki tuo etsintäkuulutus ja pidätysmääräys ovat tällä hetkellä lähinnä symbolisia asioita. 

Pääosassa Venäjän propagandassa on se, että länsimaiden tuki Ukrainalle ei ole kuitenkaan mitenkään merkityksellistä. Ja länsimaat voisivat käyttää noita rahojaan myös esimerkiksi terveyskeskusten rakentamiseen. Hyödyllisen idiootin asemassa olevat ihmiset tietenkin toitottavat tuota asiaa joka puolelle, ja osalla heistä saattaa olla suuren luokan talletuksia Venäjän pankeissa. 

Se miten sitten tämä toiminta ilmenee esimerkiksi Venäjän harjoittamassa propagandassa on se, että he mielellään tuovat esiin asioita, jotka tukevat "NATO kriittistä" ja "Ukrainan tukea vastustavia" tai siihenkin "kriittisesti suhtautuvia" tahoja. Noilla termeillä tietenkin imarrellaan ihmisiä, jotka kelpaavat "hyödyllisten idioottien rooliin". Tuollainen ihminen jota käytetään informaatio tai tiedustelupalveluiden operaatioiden rooliin on esimerkiksi toimittaja, jolla on joko erittäin paljon sijoituksia Venäjällä tai sitten joku muuten silmää tekevä ihminen, jolla on laaja-alaista yritystoimintaa, mutta joka ei jostain syystä halua muuta kuin tukea Putinia. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/l%C3%A4nsi-valmistautuu-hylk%C3%A4%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n-ukrainan-uskoo-tutkija-on-vain-yksi-viesti-ja-se-on-ett%C3%A4-ukrainaa-ei-tulla-kutsumaan-natoon-l%C3%A4hitulevaisuudessa/ar-AA1syuTz?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=3b798c117a664ea9ba62ec35fbba0760&ei=15


https://fi.wikipedia.org/wiki/Gazan_sota_2023%E2%80%93#Lokakuun_7._p%C3%A4iv%C3%A4

perjantai 18. lokakuuta 2024

Lopulta myönnettiin syy etätyön lopettamiseen. ( Työntekijöitä "kannustetaan" eroamaan itse)



Jotkut työnantajat ovat lopulta myöntäneet sen, miksi etätyökieltoja on asetettu lähes kautta koko yritys- ja työmarkkina kentän. He ovat toivoneet, että työntekijät, joita ei ole kaivattu yrityksessä "osaisivat" itse irtisanoutua yhtiön palveluksesta. Näin sitten voivat yhtiöt välttää negatiivista huomiota, eikä esimerkiksi joukkoirtisanomisia tarvitse mitenkään selitellä. Riittää että ei toivottu työntekijä vain irtisanoo itsensä, ja asiat ovat sitten selvät. Yhtiöiden kannalta irtisanomiset ovat sikäli ongelmallisia, että niistä voi koitua kustannuksia. Eli jos työntekijä on itse eronnut, niin asiat voidaan kuitata ilmoituksella työkavereille, sekä samalla tietenkin työnantaja voi palkata suoraan jonkun toisen henkilön tämän eronneen tilalle. Sillä tavalla ei tarvitse asioida liiton kanssa, eikä myöskään sanoa että toinen on erotettu siksi, että hänen naamansa ei miellytä. 

Mikäli työntekijä eroaa itse, niin silloin tietenkin hän saa seuraamuksia myös esimerkiksi hakiessaan työttömyyskorvausta. Eikä työnantajan edustajien tarvitse selitellä mitään myöskään ammattiliitolle. joten itse eronnutta tai aiheesta kuten juopumuksen takia erotettua työntekijää koskee aina vähintään muutaman kuukauden karenssiaika. Jos työntekijä siis eroaa itse, niin hänelle ei tarvitse maksaa myöskään korvausta karenssiajalta. Ja sen takia myös valtio hyötyy siitä, että henkilö lähtee itse kävelemään toimiston ovesta viimeistä kertaa. Työntekijän kannalta tämä malli on kuitenkin todella huono ainakin taloudellisesti. Taloudellisesti itse eroaminen on todella surkea vaihtoehto sille, joka on eronnut. 



Myrkyllinen ilmapiiri yrityksessä tietenkin korostaa johtoportaan auktoriteettia. Mutta se ei kannusta esittelemään omia ajatuksia esimerkiksi innovaatio-palavereissa. Eli myrkyllinen ilmapiiri auttaa hallitsemaan yhtiötä, mutta samalla se myös tukahduttaa innovaation, koska kukaan ei enää halua tai uskalla esittää omia näkemyksiä asioista. 

Tuolloin pitäisi eronneella työntekijällä olla välittömästi uusi työpaikka, tai sitten hän kohtaa ainakin Suomessa karenssin, mikä voi tarkoittaa kaikkien säästöjen katoamista. Työpaikasta eroaminen on tietenkin asia, mitä jossain tapauksissa vauhditetaan kiusaamisella sekä kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla. Se mitä tällainen malli tuo ihmisten eteen on se, että "kilttejä poikia ja tyttöjä" palkitaan ruhtinaallisesti ja muita vain rangaistaan eli heitä pidetään loppuun asti epätietoisina esimerkiksi loma-anomuksen hyväksymisestä tai pompotellaan etä- ja toimisto pakon välillä niin, että siirtymä-aikaa on ehkä yhden yön verran tietenkin myrkyttää työpaikan ilmapiiriä. Ilmapiirin myrkyttäminen sekä kaiken maailman kilpailu-asetelmien luominen tietenkin palvelee sitä niin sanottua "hajoita ja hallitse" mallia, mikä on tuttu esimerkiksi keisarin Roomasta. 

Eli se että työntekijöillä on tiettyjä oikeuksia ja tiettyjä vapauksia, joita voi hankkia olemalla tietyn ajan töissä auttaa erottelemaan jyvät akanoista, eli ne jotka miellyttävät johtoa eniten voidaan seuloa tällä menetelmällä. Samalla tietenkin luodaan eripuraa työpaikalle, mikä taas vähentää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia. Työntekijöiden työn hierarkinen arvottaminen saattaa palvella johtajan auktoriteettia. Mutta se ei sitten kyllä palvele kovin paljon innovaatioita. Innovaatiot eivät onnistu ilmapiirissä, jossa on kova kilpailuasetelma, tai muuten ihmiset kokevat luottamuspulaa. Innovaatio vaatii sitä, että henkilö osaa ja uskaltaa sanoa asioita ilman pelkoa siitä, että hän kokee pilkallisia huomautuksia tai "rakentavaa palautetta. Samoin jos henkilö pelkää, että hänen tekevänsä innovaatiot varastetaan eli ne otetaan toisten nimiin, niin se ei rohkaise kyllä esittämään omia ajatuksia myöskään ensimmäisessä  kokouksessa. 

https://www.tivi.fi/uutiset/osa-pomoista-myonsi-vihdoin-etatyokiellon-todellisen-syyn/ad80ea39-2943-4792-bddd-ffd131c70f41

Kuvat: 

https://www.tivi.fi/uutiset/osa-pomoista-myonsi-vihdoin-etatyokiellon-todellisen-syyn/ad80ea39-2943-4792-bddd-ffd131c70f41

maanantai 14. lokakuuta 2024

Sodan koirat eli palkkasoturit tekevät valtioiden likaisen työn.



Kautta aikojen palkkasoturit eli "sodan koirat" ovat olleet ratkaisevassa roolissa ainakin likaisissa siirtomaasodissa. Esimerkiksi Ranska ei olisi koskaan voinut rakentaa sellaista siirtomaiden joukkoa, kuin mitä sillä oli ilman Muukalaislegioonaa. Muukalaislegioona oli aikoinaan tärkeä osa Ranskan siirtomaa politiikkaa sekä tuo vieras- tai muukalaistaistelijoiden joukko näytteli pääosaa Ranskan siirtomaasodissa 1800-luvulta aina tähän päivään asti. Koska noita miehiä ei kaivattu kotona, niin heillä voitiin teettää likaista työtä. 

Usein unohdamme että Espanjalla, ja Portugalilla on omat muukalaislegioonansa, joiden avulla nuo valtiot ylläpitivät siirtomaa hallintoaan. Briteillä on myös vierastaistelijoista koottuja "Royal Gurgha rifle" yksiköitä, jotka ovat ottaneet kuulemma osaa jokaiseen Britannian käymään sotaan. Ainoastaan Portugalin legioona on noista osastoista lakkautettu. Mutta tietenkin esimerkiksi Blackwater yhtiötä voidaan pitää USAn muukalaislegioonana. 

Ja tietenkin me voimme sanoa, että esimerkiksi yksityiset sota-alan yhtiöt ovat ottaneet ainakin osittain muukalaislegioonien paikan kriisien keskiössä. Nuo yhtiöt rekrytoivat erilaisia "kovia miehiä" ja se että nuo yhtiöt eivät ole täysin hallituksen kontrollissa tekevät niistä vaarallisia. Eli niiden palveluksessa on operaattoreita, joiden ainoa motivaattori on raha. 

Venäjä on käyttänyt Wagner PMC:tä eli palkkasotureita Ukrainan sodassa. Noiden palkkasotureiden tappioista ei ilmeisesti ole kovin tarkkaa tietoa. Mutta uskoisin että esimerkiksi Pohjois-Afrikasta värvättyjä sotilaita ei ole ainakaan aina ilmoitettu kuolleiksi. Ja monet palkkasotureiden joukossa olleista venäläisistä on ilmeisesti joko nykyisiä tai entisiä vankeja, joiden tehtävä on tietenkin tehdä oman valtionsa määräämää likaista työtä, ja heidän taustansa varmaan sitten antaa ikään kuin oikeutuksen surmata heidät tekojensa jälkeen. Tuo työtapa on erittäin yleinen erilaisissa palkkasoturi operaatioissa, joita myös esimerkiksi CIA on harrastanut lännessä. 

Eli noissa operaatioissa käytetään usein kovien miesten joukosta värvättyjä miehiä sekä ehkä myös naisia. Ja syy miksi noita operaatioita järjestetään on se, että esimerkiksi hallitukset eivät mielellään halua puuttua toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Aikoinaan CIA suoritti esimerkiksi Sikojen Lahden maihinnousun Kuubaan vuonna 1961, koska se halusi kiilata Fidel Castron pois Kuuban johdosta. CIA pelkäsi tuolloin Neuvostoliiton tuovan ydinaseita Kuubaan. Ja tuo pelko osoittautui todeksi vuonna 1962, kun Neuvostoliitto sitten sijoitti IRBM ohjuksia Kuubaan, mikä aiheutti ohjuskriisin. 

Myöhemmin CIA tuki Contra-sissejä samasta syystä. Eli CIAn johto yhdessä Pentagonin kanssa pelkäsi Neuvostoliiton sijoittavan SS-20-ohjuksia Nicaraguaan. Tuo operaatio päätyi kansainväliseen tuomioistuimeen. Sitä ennen CIA oli suoraan sekaantunut Belgian Kongon eli nykyisen Kongon dem. tasavallan sekä Zimbabwen eli entisen Rhodesian sisäisiin asioihin. CIA oli siis pelännyt että mahdollinen sosialistinen hallinto olisi antanut KGBlle timantteja, joilla Neuvostoliiton tiedustelu olisi voinut saada rahoitusta laittomille tiedustelu- ja propaganda toiminnalle, jonka tarkoitus oli heikentää NATOa. 

Viimeistään Blackwater on tuonut palkkasoturit ihmisten silmien eteen. Mutta sanotaan että esimerkiksi  Venäjän sekä Kiinan tukemat Slavonic Corps ja Wagner PMC ovat vielä suurempi asia kuin joku Blackwater. Tiedetään että Neuvostoliitto sekä Venäjä ovat käyttäneet palkkasotureita eli myös ulkomailta värvättyjä henkilöitä erilaisissa sotatoimissa ja muissa asioissa, joita Putin ei halua pöydälleen. Eli ilmeisesti myös Neuvostoliiton tiedustelu on aikoinaan palkannut esimerkiksi ulkomaisia rikollisia hoitamaan sen likaisia töitä samalla tavalla kuin CIA. 

Palkkasotureita on värvätty sekä Nepalista, Intiasta, Etelä-Afrikasta, Eteläisestä Amerikasta sekä tietenkin Euroopan ja USAn erikoisjoukoista. Samoin myös uskoisin että Pohjois-Korealaisia on ollut ainakin Slavonic Corpsin palkkalistoilla. Slavonic Corps on siis virallisesti lakkautettu, mutta koska tuon yhtiön toimipaikka on ollut Hong Kong, niin missään nimessä se ei voi toimia ilman Kiinan viranomaisten lupaa. Saattaa olla niin, että Slavonic Corps on vaihtanut nimensä, jotta se voi jatkaa liiketoimiaan jossain Afrikassa sekä muualla maailmassa. Tuo yhtiö on julistettu terroristi organisaatioksi, ja se on saattanut vaikeuttaa palkan maksua niille operaattoreille, joita yhtiö on halunnut käyttää jatkossakin. 

Mutta kun puhutaan siitä, että Venäjä on perustanut hybridijoukkoja, joissa on sekä palkkasotureita että tavallisia sotilaita, niin syy voi olla yksinkertainen. Venäjä haluaa ehkä tehostaa värväyskampanjaa, jolla sotilaita rekrytoidaan Ukrainan rintamalle. Tai sitten Venäjä voi myös siirtää omia tappioitaan noiden joukkojen niskoille. Eli niin sanottujen itsemurharynnäköiden uhrit voidaan siirtää noiden palkkasoturi-yksiköiden listoille. Samalla voidaan myös tinkiä sotilaiden sosiaalisista taidoista sekä muusta yleisestä kunnosta. Eli noita palkkasotureita eivät koske vakinaisen väen vaatimukset, ja myös esimerkiksi vankeja on ilmeisesti siirretty noihin yksiköihin. Eli osa noista miehistä saatetaan varata esimerkiksi miinakentän tallaajiksi, joilla suojataan tankkeja. Näiden miesten tehtäviin kuuluu rynnäköidä vihollisen asemia vastaan, jotta vihollinen paljastaa sijaintinsa sekä ampuu ampumatarvikkeensa pois. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-venajan-armeijassa-tapahtui-vallankumous-kyse-hybridijoukoista/27eebc9c-45bb-4b3a-ab03-367cd18e9f69

https://fi.wikipedia.org/wiki/Contrat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sikojenlahden_maihinnousu

https://fi.wikipedia.org/wiki/RT-21M_Pioneer


https://en.wikipedia.org/wiki/Blackwater_(company)


https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_private_military_contractors


https://en.wikipedia.org/wiki/Slavonic_Corps


https://en.wikipedia.org/wiki/Wagner_Group



Muukalaislegioonat

https://en.wikipedia.org/wiki/French_Foreign_Legion

https://en.wikipedia.org/wiki/Legião_Portuguesa_(Estado_Novo)

https://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Gurkha_Rifles

https://en.wikipedia.org/wiki/Spanish_Legion

keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?


Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys. 

Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon. 

Muutama päivä sitten oli Iltalehdessä juttu siitä, kuinka Venäjän eliittiyksikkö oli tuhoutunut Ukrainan sodassa. Se mikä sitten tekee tuosta jutusta hyvin erikoisen, on se että tuo eliittiyksikkö on saattanut tuhoutua vaikka kuinka monta kertaa. Venäläiseen tapaan kuuluu se, että jos joku yksikkö on tunnettu, niin sinne siirretään miehiä muista yksiköistä, joiden tunnettavuus ei ole niin kauhean hyvä. 

Mutta Venäläisten tapa tehdä niin sanottuja “lihamylly” tai “uraa hyökkäyksiä” on tietenkin havaittu myös lännessä. Tuo tapa maksaa paljon miehiä, mikä sitten tietenkin lisää Putinin joukkojen tappioita, eli vaikka Venäjä etenee jossain rintama-alueella, niin se tekee oikein kunnolla tappioita. Ja Venäjän väitetään tietenkin käyttävän “epäsosiaalista väkeä” eli alkoholisteja ja narkomaaneja noissa hyökkäyksissä. 

Mutta saattaa olla että Venäjän asevoimien logiikkana on ollut se, että noiden iskujen avulla poistetaan myös niin sanottua “epäluotettavaa ainesta”, mikä tarkoittaa esimerkiksi niitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa Putinia vastaan. Alkoholisteja sekä narkomaaneja ja vankeja on tietenkin helppo syyttää tappioista. Mutta jostain syystä jokaista kaatunutta voidaan väittää alkoholistiksi ja narkomaaniksi. 

Eli onko noita puliukkoja viety sotaan siksi, että heidän avullaan saadaan peitettyä esimerkiksi valiojoukkojen koulutuksen puutetta. Se nimittäin selittäisi sen, miksi venäläiset sotilaat käyttävät kaikissa kuvissa kommandopipoa. Tietenkin kommandopipon avulla voidaan peittää sotilaan henkilöllisyys, sekä siirtää hänen ansioitaan muille. Samoin kommandopipo sekä alkoholismi, rikollisuus sekä narkomania ovat asioita, joilla miehen uhraaminen tehdään helpoksi. Komentajalle on helppoa lähettää väkivaltainen, kasvoton rikollinen kuolemaan, eli noiden tarinoiden avulla voidaan tietenkin helpottaa komentajien mahdollisia omantunnon tuskia, kun he lähettävät miehiä suoraan kuolemaan. 

Joten on myös paljon mahdollista, että myös eliitti yksiköiden jäseniä on merkitty vääriin osastoihin kuoleman jälkeen. Eli jos koulutus ei ole ollut sitä mitä pitäisi, niin silloin myös tappiot ovat olleet suuret. Ja se mikä erityisesti on kuulemma tapana noissa idän ihmemaan, eliittisotilaiden yksiköissä on se, että koulutuksen sijasta miehiä simputetaan kuin viimeistä päivää. Eli simputus kuten juoksuttaminen alasti lumihangessa on silloin pääasiallinen tarkoitus. 

Venäjän asevoimien logiikka on sellaista, että noita ihmis aaltoja käytetään ikään kuin suojaamaan parempia joukkoja ja varusteita. Eli näiden “Uraa” hyökkäysten tarkoitus on saada puolustaja ampumaan ammuksiaan, ja sitten paikalle tuodaan varsinaisia hyökkäuysjoukkoja. 

Noiden itsemurhaiskujen logiikka on erittäin julma. Niiden avulla Ukrainaa yritetään pakottaa paljastamaan asemansa, ja samalla kuluttamaan ammuksia. Mutta samalla tietenkin noiden yksiköiden johtajat voivat tehdä vaikutusta Putiniin. Se mikä sitten samalla on usein unohtanut on se, että Putin ei varmaan kaipaa yhtään elävää sankaria. Kuolleet sankarit ovat tuon miehen mieleen, koska he eivät kerro siitä millaista kohtelua rintamalla ja armeijassa saadaan. 

Venäjällä ei ole mitään sellaisia ongelmia kuin länsimailla esimerkiksi joukkojen värväämisen suhteen. Se miten Venäjä sitten paikkaa esimerkiksi miehistöpulaa ei ehkä ole aivan sellainen tapa, josta pitäisi ottaa oppia. Siis se että miehiä lähetetään rintamalle ei tarkoita sitä, että nuo miehet saavat mitään aikaan. Jos kunto sekä koulutus ja omat elämäntavat eivät ole sillä tasolla, että mies voi suorittaa tehtäviään, niin se merkitsee samaa kuin kuolemantuomio. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010685974.html

https://www.verkkouutiset.fi/a/alkoholistit-pakotetaan-lihahyokkayksiin-nain-sotilaita-rangaistaan-venajalla/#4f8cb5d8

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Lähi-Itä on taas suursodan partaalla.


Lähi-idän konflikti on taas kiihtynyt äärimmilleen. Jos kaikki ei olisi alkanut eräästä erääseen siirtokuntaan sekä musiikkijuhliin tehdystä iskusta, niin varmasti Israel olisi tuomittu hiukan selvemmin. Joten ehkä Hizbollahin sekä Hamasin olisi kannattanut hiukan rajoittaa sitä pyhää sotaansa, nimittäin jos noita  iskuja ei olisi tapahtunut, niin Israelin julmaa Gazan operaatiota ei olisi ehkä myöskään tehty. 

Eli kärsijöinä ovat lähinnä siviilit, joiden kohtalona on murskautua pommien ja luotien keskellä. Ja kun kohteisiin isketään ohjuksin, niin silloin vieressä seisoo aina muutama siviili. Hizbollah sekä Hamas ovat äärijärjestöjä, joiden ideologiaan kuuluu kovan luokan islam, Israelin tuhoaminen sekä palestiinalaisvaltion perustaminen. Mutta aivan kuten monet muutkin ääriryhmät, niin nuo järjestöt ovat omasta mielestään palestiinalaisten ainoita oikeita edustajia. Eivätkä niiden kaikki johtajat toki oleskele missään Gazassa tai Etelä-Libanonissa odottamassa seuraavaa pommilastia, joka pudotetaan heidän koteihinsa. 

Itse uskoisin että noiden järjestöjen ylin johto asuu ja oleskelee Teheranissa, josta Iranin tiedustelu eli VAJA (ent. VEVAK) ohjailee sekä Hizbollahin sekä Hamasin toimintaa. Eli terrori joka puolin ja toisin surmaa ihmisiä on itseasiassa asia, joka hyödyttää sekä Israelin asevoimien johtoa että myös Hamasin sekä Hizbollahin johtoa. Eli kukaan ei takuulla usko, että ainakaan kaikkein kovimman linjan kannattajat sekä noudattajat haluavat oikeasti rauhaa Lähi-Itään. 

Iranin islamistihallitus on pitkän aikaa ilmoittanut tavoitteekseen Israelin hävittämisen maan päältä. Se että Israel on kahden valtion eli Irakin sekä Syyrian tai Jordanian takana Iranista tietenkin antaa rohkeutta lausua noita uhkauksia. Ja noiden kahden muun valtion yli on helppo lähettää ohjuksia sekä droneja kohti Israelia. 

Israelin hyökkäys Hizbollahia ja Hamasia vastaan on sikäli ilmeisesti oikeutettu sotatoimi, että molemmat äärijärjestöt ovat tehneet useita terrori-iskuja Israelia vastaan. Se että iskuja tehdään pommein saattaa aiheuttaa tilanteen, missä sivullisia kuolee. Siis tietenkin asia on niin, että siviilien surmaaminen on sodankäynnin sääntöjen ja lakien vastaista, mutta tälläkin kerralla unohdamme sen, mistä kaikki sai tällä kerralla alkunsa. 

Se että Israel miinoitti Hizbollahin käyttämiä hakulaitteita tietenkin on monen ihmisen mielestä kauhistus, mutta toisaalta väkivallan logiikan mukaan Israelin tiedustelu, Mossad on ilmeisesti päätellyt ettei noita hakulaitteita käytä kukaan muu kuin Hizbollah, joka on aseistettuna äärijärjestönä tunnettu aseellisesta toiminnasta Israelia vastaan. Hizbollah on Hamasin tavoin Iranin tukema, ja samalla tietenkin nuo järjestöt toimivat Iranin edunvalvojina Etelä-Libanonissa sekä Gazan alueella. 



Kuva: Uusi Suomi


Hizbollahin johto on määrännyt kannattajiaan käyttämään hakulaitteita kännyköiden sijasta. Tuo asia on tietenkin perusteltu sillä, että Israel saattaa peilata nuo kännykät. Mutta itse olen sitä mieltä, että tuo kielto on pantu toimeen, siksi että Hizbollahin kannattajat eivät joudu "haitallisen tiedonvälityksen" uhriksi. Eli he saavat silloin kuunnella vain sitä, mitä Hizbollahin johto haluaa heidän kuulevan. 

Tietenkin noiden hakulaitteiden hakkerointi on erittäin helppoa. Ja jos sitten niihin ujutetaan tekstiviesti, jossa niiden käyttäjiä kehotetaan tai määrätään saapuvan tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan, niin silloin saattaa taivaalta pudota pari pommia tuohon kohteeseen. Ja seurauksena on muutama sankarivainaja, kuten Hizbollah asian ilmaisee. 

Iran toimittaa mielellään aseita juuri omille uskonveljilleen. Eikä Iranin johtoa ole ennenkään kiinnostanut monta siviiliä sen operaatioissa kuolee. Kun Iran on antanut tukea Venäjälle, niin se tietenkin olettaa saavansa vastineeksi ydinaseiden valmistukseen soveltuvaa teknologiaa. Se että Iran toimii kuten toimii tarkoittaa sitä, että tuo maa on halukas laajentamaan vaikutusvaltaansa. 

Iran ampui taas ohjuksia sekä droneja kohti Israelia. Israelin ilmapuolustus toimi tehokkaasti, ja tuhosi suuren osan kohti tulevista droneista sekä ohjuksista. Joten sen takia myös Suomi kuuluu maihin, jotka himoitsevat tuota maailman tehokkaimpiin kuuluvaa IT järjestelmää. Lähi-Idän tilanne on monimutkainen. Israelilla on oikeus olemassaoloon, ja palestiinalaisilla pitäisi olla oikeus omaan valtioon. Mutta olisiko tuo valtio hyväksyttävissä jos sen johtoon ryntäävät Hizbollah ja Hamas? 

Eli edustavatko nuo kaksi järjestöä sitten palestiinalaisten suurta enemmistöä? Ja jos sitten tuo palestiinalaisten valtio saadaan aikaan, niin tietenkin myös Israel tarvitsee sellaiset turvatakuut, että se voi ajatella ettei Iran sijoita ohjuksiaan tuolle alueelle. Lähi-Idän tilannetta ei ratkaista päivässä, viikossa tai kuukaudessa. Nuo alueet ovat olleet väkivallan synonyymejä jo ennen Ensimmäistä Maailmansotaa. Viha on siellä erittäin yleinen tunnetila, jota puolin sun toisin ruokitaan. Eikä vihan kierrettä joka on syntynyt usean sadan vuoden ajan katkaista muutamassa tunnissa. 

Lähi-Idässä on valtava määrä aseita. Siellä on myös valtava määrä miehiä joiden ainoa työ on ollut sotiminen. Sota voidaan määritellä terroriksi jota molemmat puolet harjoittavat. Joten miten sitten nuo aseiden käyttöön sekä sotaan tottuneet ihmiset totutetaan tavalliseen työhön? Lähi-Itä on surullisten tarinoiden tyyssija. Meidän pitää varoa toistamasta siellä sitä virhettä, jonka teimme Afganistanissa. Siis miten saada ääriryhmät riisuttua aseista? 

Noiden äärijärjestöjen sekä äärinationalistien toiveena on saada konflikti jatkumaan mahdollisimman pitkään. He eivät varmaan halua saapua oikeuteen vastaamaan teoistaan, eli siitä miten he ovat värvänneet itsemurhaterroristeja sekä ampuneet liikkeensä vastustajia. Israelin kohdalla taas kysymys vastuusta on siinä, että kuka merkitsee kohteet lentokoneille, joita Israel käyttää omasta mielestään aseistettuja kohteita vastaan. Jos joku sitten vie paikannuslaitteen esimerkiksi jonkun kerrostalon kellariin, ja hävittäjä pudottaa pommin, niin kuka on vastuussa siviiliuhreista? Lentäjä vai agentti? Tai ehkä iskun määrääjää pitäisi myös rangaista. 

Ja onko Mossadissa ehkä koskaan ajateltu että joku sen soluttautujista saattaa työskennellä myös Iranin salaiselle palvelulle. Eli hän saattaa tahallaan yrittää saada aikaan siviiliuhreja, joiden tarkoitus on saada aikaan sääliä palestiinalaisia kohtaan. Tai sitten saada aikaan se, että muut maat lopettavat Israelin tukemisen. 

Me emme voi suoraan sanottuna rakentaa yhteiskuntaa ylhäältä alas. Me voimme kouluttaa joukon virkamiehiä jossain EU-yliopistossa, mutta miten saamme tavalliset ihmiset mukaan? Siis miten saamme myös paikalliset tukemaan tuota hienoa ajatusta Palestiinan valtiosta? Hamas ja Hizbollah ovat ääriliikkeitä joilla on vain yksi politiikka. Joko kuulut noihin liikkeisiin tai olet noiden liikkeiden vihollinen. Ja noiden liikkeiden toimintamalli on pelko. 

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/havittajat-pudottivat-80-tonnia-tasmapommeja-hizbollah-johtajan-paamajaan-tuloksena-jopa-30-metrisia-kraattereita/fb270d52-484a-4794-94ea-091ccfc1a277

https://yle.fi/a/74-20115133?

https://yle.fi/a/74-20115386


https://en.wikipedia.org/wiki/Ministry_of_Intelligence_(Iran)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Re%E2%80%99imin_musiikkifestivaalin_joukkosurma

tiistai 1. lokakuuta 2024

Kaikkien aikojen panda-show


Olipa kerran eläintarha, jossa oli todella paljon eläimiä. Tuo eläintarha oli sellainen, että siellä oli ahmoja, susia, karhuja, hirviä sekä monia muitakin enemmän tai vähemmän upeita eläimiä. Nuo eläimet ovat tietenkin kotimaisia, ja sen takia tuon suuren eläintarhan johtajat arvelivat, että heidän eläintarhansa oli jotenkin hiukan tylsä, koska esimerkiksi jokainen suomalainen saattoi jopa nähdä karhun luonnossa, ja lähisoilla se isäntäkin ampui sen hirven, josta tehtiin pihvejä jokaiselle jahtiin osallistuneelle. Se että noita eläimiä nähtiin luonnossa koettiin jotenkin tylsäksi asiaksi, ja sen takia kyseinen eläintarha tai eläintarhan johto päätti hankkia upouuden vetonaulan, tai oikeastaan kaksi vetonaulaa. 

Nuo vetonaulat olivat kaksi suloista pandaa suoraan Kiinasta. Pandojen olo tietenkin tehtiin mahdollisimman mukavaksi, jotta ne olisivat mahdollisimman söpöjä.  Niille rakennettiin oma talo, ja sitten tietenkin ruoaksi nämä kaksi söpöliiniä saivat parasta bambua suoraan Kiinasta, koska esimerkiksi heinät joita Hirvi söi saisivat herkät vatsat ripulille. Kun sitten pandat saatiin tuohon eläintarhaan oli kyseessä suuri media-tapahtuma. Kaikki varmaan halusivat nähdä kuinka maailman söpöin karhu istui syöden bambua. Pihalla harmaakarhu istui ja söi joko lihaa tai heiniä, mutta koska kyseessä on kotimainen, tylsä eläin, niin kuka sitä viitsii katsoa?

Ja tietenkin tässä tapauksessa kyseessä oli taloudellisesti melkoinen sijoitus. Eli nämä pandat ajoivat koko eläintarhan lähes konkurssiin, ja nyt ne ovat saaneet kaikessa hiljaisuudessa paluulipun tuonne punalippuiseen Manner-Kiinaan, jossa ne sitten saavat paikallista bambua lopun elämäänsä. Ja jäljelle jää valtava määrä laskuja. 

Tilanne oli vähän sama kuin joku urheiluseura pestaisi maailman huippunimen tuomaan itselleen nimeä ja mainetta. Tuo huippunimi varmaan voittaisi kisoja ja toisi seuralle media-näkyvyyttä, mutta paikalliset urheilijat eivät ehkä pääsisi kisaamaan ollenkaan. Eli rivimiehet- ja naiset jäisivät sivuun seuran toiminnasta, kun se panostaa vain yhteen toimijaan. 

Siis miten tämä kahden pandan episodi liittyy esimerkiksi maamme liike-elämään? Se kuvaa tilannetta, jossa vain pari pandaa eli kovaa tekijää pääsee kehittämään omaa osaamistaan. Ja muiden tehtävänä on vain seisoa vieressä ja ihastella sitä, miten upeasti panda osaa kaikki asiansa. Maamme huippu-urheilu on tietenkin yksi esimerkki siitä, kuinka luomme pandoja sinne ja tänne. Monilla huippuluokan urheilijoilla on ulkomailta hankitut valmentajat. He harjoittelevat jossain muussa maassa, mikä sitten mukavasti luo etäisyyttä normaaliin naapurin "Penttiin" ja "Pirkkoon", joiden kanssa ei edes haluta ottaa juoksukilpailuja. Tuo sitten lisää etäisyyttä huippu-urheilijoiden ja muiden välille. 

Eli jos tätä tilannetta verrataan vaikkapa huippu-urheiluun, niin toki kansainvälisesti- sekä sponsoreita ajatellen 20-30 kovaa huippunimeä varmaan tuovat paljon rahaa jollekin huippu-urheiluyksikölle. Se että ehkä 10 miestä tai naista käy hiihtoputkessa päivittäin hiihtämässä 50-100 kilometriä tuo näyttävää tulosta, eli nuo hiihtäjät näyttävät hyvältä noustessaan palkintokorokkeelle. Mutta se ei vaikuta esimerkiksi sepelvaltimoleikkausjonoon HUSin ovella. Eli kun keskitytään johonkin huippuihin, niin silloin massat unohtuvat täysin. Eli tavallinen ihminen ei saa edes monistettuja ohjeita siitä, kuinka paljon pitäisi liikkua tai miten jotkut liikkeet suoritetaan. 

Nuo 10 kovaa hiihtäjää eivät varmaan paranna ainakaan kansanterveyden tilaa ainakaan kovin . Se että kymmenen huippu-urheilijaa voittaa mitaleja ei ole kovin suuri määrä, jos sitä verrataan meihin keski-ikäisiin miehiin, jotka niin usein kamppailevat vyötärönmitan tai jopa korkean verenpaineen sekä sepelvaltimotaudin kanssa. Eli nuo mitalit ovat vähän valjua katsottavaa, kun katsellaan esimerkiksi ylipainon sekä huonon yleiskunnon aiheuttamia kustannuksia koko Suomen väestöön. Eli nuo huippu-urheilijat ovat kuin pandoja. He vievät ihmisten huomion pois arkisesta miehestä ja naisesta, jonka pitäisi kyetä pitämään työkykyään. Siis kuinka tavallinen näky huippu-urheilija on jossain suomalaisella pururadalla? Tai kuinka tavallinen urheilija ammattilaisurheilija oikeasti on?  Onko meillä kaikilla kaveripiirissämme ammattilaisurheilijoita? 

Se että halutaan pienentää terveydenhuollon kustannuksia voisi onnistua, jos ihmiset saadaan liikkumaan. Siis käveleminen, hiihto tai polkupyöräily varmaan auttaisivat huonon yleiskunnon hoitamisessa. Eli kuinka paljon terveydenhuollossa säästettäisiin, jos kaikki lopettaisivat tupakoinnin, kävisivät kävelyllä tai vaikka pyöräilisivät töihin. Se mikä juuri urheilun määrärahojen kohdentamisessa on vaikeaa on se, että liikunnan avulla voidaan ennalta-ehkäistä juuri keuhko, sekä sydän ja verisuonitauteja. Mutta tietenkin myös kuntourheilija vaatii tilat, johon hän pääsee harjoittelemaan turvallisesti ja miellyttävästi. Syksyn sateet tuovat taas eteen tilanteita, joissa olisi mukavaa mennä urheiluhalliin harjoittelemaan. Mutta jos kaikki hallit ovat varattuina huippu-urheilua eli ammattilaisia varten, niin se sitten aiheuttaa sen, että huippu- eli ammattilaisurheilu etääntyy yhä enemmän massoista, joiden sydän ja verisuonitaudit ovat suuri menoerä terveydenhuollolle. 

Me kaikki olemme kuulleet tai ainakin TVstä nähneet tilanteita, joissa esimerkiksi yhtiön johtaja palaa kotimaahan jostain ulkomailta, ja sitten kertoo siitä, miten hän on palkannut ulkomailta "kovan tekijän", joka on nostanut miljoonia yrityksiä suosta. Tuo kova tekijä on siis samassa asemassa kuin joku äskeisen eläintarhan eli Ähtärin pandat. Hän saattaa käyttää jotain tiettyjä projektinhallintaohjelmia, joista sitten peritään valtavia lisenssimaksuja. Eli hän saattaa tulla hyvinkin kalliiksi. Ja pahimmassa tapauksessa tuon pandan hinta on sama, kuin koko muun työpaikan yhteensä. 

Me saatamme sokaistua jostain asiasta. Kun me palkkaamme johtajia ulkomailta, niin me samalla aiheutamme tilanteen, missä meillä on talossamme panda. Tuolla pandalla ei ole mitään hajua siitä, miten meillä Suomessa asioita on totuttu hoitamaan. Kun hankimme pandan taloomme tekemään jotain "juttuja", joita muut eivät muka sitten osaa, niin me estämme omia paikallisia työntekijöitä kehittymästä. Pahimmillaan panda saa aikaan sellaisen tilanteen, että kaikki näkevät vain tuon eksoottisen, upean toimijan. Kun kaikki huomio kiinnittyy siihen, että panda saa kaikki tehtävät tehdyksi, niin silloin muut työntekijät eivät ehkä saa ollenkaan huomiota. Eli vain pari pandaa saa tilaisuuden kehittyä työssään osaajiksi, jotka ehkä joskus perivät mestarin paikan. 


Tietoturvan yliampuminen saattaa olla yhtä vaarallista, kuin sen hoitamatta jättäminen.




"Yhdysvaltojen standardiviranomainen NIST haluaa muuttaa sellaisia salasanojen käyttöä koskevia suosituksia, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä." (MB). Eli jopa viranomaiset ovat alkaneet huomioida esimerkiksi sitä, että liian usein vaihdettavat salasanat voivat aiheuttaa pahemman tietoturvariskin kuin se, että salasanaa ei olisi koskaan vaihdettu. Salasanojen käytöstä ollaan luopumassa, ja esimerkiksi se, että salasanan sijasta voidaan käyttää Pin-koodia tekee tietokoneista suojatumpia. Mutta varsinaisesti biometriset tunnistimet kuten sormenjälkiin sekä kasvoihin ja verkkokalvoon perustuvat tunnistusmenetelmät parantavat tietojärjestelmien turvallisuutta. 

Kuitenkin meidän pitää muistaa se, että esimerkiksi tilanne jossa joku pääsee katsomaan suoraan ruutua pitkän matkan päästä on yhtä vaarallinen kuin jos hakkeri pääsee järjestelmään. Se että hakkeri jää kiinni ja häntä rangaistaan ei kuitenkaan poista sitä, että jos hän on myynyt tai julkaissut saamansa tiedot, niin vahinko on jo tapahtunut. Kun tiedot on siirretty nettiin, niin ne saattavat levitä hyvinkin laajalle alueelle. 

Tietoturva on tärkeä asia, mutta sen yliampuminen saattaa olla yhtä vaarallista kuin sen hoitamatta jättäminen. 

Tietoturvaa voidaan aina hoitaa kahdella tavalla. Yksi on oikea ja toinen väärä. Ja aina pitää huomioida se, että tietoturvaa koskevat ohjeet ovat merkityksettömiä, jos niitä ei kukaan viitsi noudattaa. Se että tietoturva ulkoistetaan ulkoisille toimijoille ei poista tiedon omistajan vastuuta tiedon suojelemiseksi. Eli vastuu tietoturvasta on viimekädessä niillä, jotka tiedon omistavat. Liioiteltu tietoturva on kuitenkin asia, joka saattaa vaarantaa hyvin paljon. 

Pahimmassa tilanteessa joku uskoo kieltojen ja käskytyksen voimaan. Se että joku asia on yhtiön koneilla kiellettyä ei tarkoita, että se on kiellettyä ihmisten omilla koneilla. Siis itse en tätäkään tekstiä kirjoita millään yhtiön koneella, vaan se on tehty ihan omalla koneellani. Se että uskomme johonkin asiaan sokeasti saattaa vaarantaa hyvin paljon. Me emme saa luottaa siihen, että ihmiset eivät koskaan tee mitään oma-aloitteisesti. Vaikka yhtiön koneilla olisi miten hyvät estot ja valvonta-ohjelmat, niin kuitenkaan se ei rajoita omien, itse ostettujen koneiden käyttöä millään tavalla. 

Kaikille käyttäjille ei kannata laittaa samoja oikeuksia. Esimerkiksi pitkään talossa olleilla voi olla laajemmat oikeudet järjestelmään kuin kesäapulaisilla. Samoin konsultteja ja muita talossa vierailevia varten kannattaa olla omat protokollansa. Eli konsultit voivat käyttää omia välineitään, ja sitten toimittaa raportit vaikka sähköpostiin. 

Kun puhutaan esimerkiksi zero trust menettelystä, niin tietenkin jokainen joka talossa käy tai joka talossa työskentelee voi pettää. Ihminen saattaa toimia tietämättään väärin. Hän ei ehkä muista salasanan kirjoitusasua, ja painaa salasanan näkyville kun joku seisoo selän takana. Hän saattaa pudottaa muistikirjan, istua sellaisessa kulmassa, että kadulta näkee suoraan ruudulle. Tai sitten hän saattaa tarkoituksella luovuttaa tietoja ulkopuolisille. Eli ihminen jolla on varsinkin huume- tai jotain muita vastaavia velkoja on erittäin altis kiristykselle. 

Ei ole väärin epäillä ihmisiä ja heidän vaikuttimiaan. Jos joku tekniikan tohtori hakee työpaikkaa, mutta ei pyydä siitä palkkaa. Niin silloin kannattaa miettiä, että millä tuo henkilö elää? Vakooja on aina sellainen, että hän vaikuttaa aluksi hyvinkin miellyttävältä sekä valitettavasti myös liian hyvältä ollakseen totta. Zero trust tarkoittaa sitä, että kukaan ei automaattisesti ole luotettava. Eikä yhtiön syvimpiä salaisuuksia uskota kenellekään, joka on ensimmäistä päivää talossa. 

Samoin meidän pitää muistaa se, että pettynyt työntekijä on aina riski. Jos ärsytämme työkaveria jatkuvasti, niin silloin altistamme hänet kaiken maailman houkuttelu-yrityksille. Eli avoimuus sekä läpinäkyvyys tarkoittaa sitä, että henkilö uskaltaa kertoa, jos häneltä on yksityiselämässä kyselty asioita, jotka liittyvät työpaikkaan sekä erityisesti kirjautumiskäytäntöihin. 

Ihmiset ovat vain ihmisiä. Me emme ole immuuneja houkutuksille. Jos ihminen erotetaan omasta mielestään ilman syytä, tai häntä kohdellaan huonosti, niin hän saattaa lopulta suutuspäissään kävellä paikalliseen moottoripyöräkerhoon ja myydä halussaan olevat salaisuudet noille MC-miehille. 

Mikäli salasanaa pitää jatkuvasti vaihtaa, niin silloin saattaa käydä niin, että salasanaa ei enää muista, ja sen takia salasana pitää kirjoittaa paperille. Se taas aiheuttaa ongelmia, koska tällainen paperi saattaa unohtua esimerkiksi näppäimistön alle. Ja silloin se saattaa päätyä hakkereiden käsiin. Nykyään kun kaikilla on kamerakännykkä, niin lappua ei tarvitse varastaa tai siihen ei tarvitse edes koskea, eli riittää että lapusta otetaan kuva. 

Kun sitten jossain julkisessa tilassa lähdetään muistelemaan salasanaa, niin silloin saattaa mieleen tulla painaa salasana näkyväksi. Tuolloin oikeassa paikassa oleva hakkeri saattaa jopa ottaa kuvan tuosta sanasta. Erittäin merkittävää olisi se, että julkisessa tapahtumassa käytetään esimerkiksi vanhaa salasanaa, ja sitten kun tapahtuma on loppu, niin salasanan voi vaihtaa. Toinen vaihtoehto olisi se, että messuille tai muihin tapahtumiin olisi oma erillinen salasana, jonka voi käydä asettamassa ennen kuin menee noihin tapahtumiin. 

Ja tilaisuuden jälkeen palataan taas normaaliin salasanaan. Samoin koneella voi olla kaksi selainta, joista toinen kirjataan jo valmiiksi sisään esimerkiksi google docsiin tai sitten yhtiöllä voi olla käytössään myös esimerkiksi messukäyttöä varten varattu oma virtuaalinen työtila, jossa olevat tiedot on eristetty muusta yhtiön toiminnasta. Se että messuja ja muuta "julkista käyttöä" varten avataan oma google tili ei liene kovin vaativa prosessi, ja tuolla tilillä ei tietenkään kannata pitää mitään kovin räjähdysherkkiä blogeja. Eli sinne kannattaa laittaa vain sellaisia asioita, joita voi esitellä esimerkiksi metrossa. 

https://www.mikrobitti.fi/uutiset/nyt-leikkasi-viranomaisellakin-haluaa-kieltaa-vuosikymmenia-arsyttaneen-salasanakaytannon/3c6fe523-a3e7-4321-973c-e6168c7cc6a2

Kuva: 

https://www.ct.co.uk/insights/data-security-and-its-importance/

Venäjän viimeinen riippumaton sanomalehti suljetaan.

Venäjällä tiedonvälitys on keskitetty puhtaasti Kremlin käsiin. Muiden kuin Kremliä tukevien lehtien toiminta on tehty mahdottomaksi. Eli ni...