Raha ei tunne puolue- tai valtioiden rajoja. Eli jos henkilöllä on paljon rahaa, niin hän voi ostaa mitä vain. Se että mitä esimerkiksi poliitikko lupaa kampanjassaan ei ole merkityksellistä. Se että hän saa ääniä on merkityksellistä. Ja vaikka äänestäjät kokevat vaalipäivän illalla tulleensa petetyiksi ei periaatteessa merkitse mitään. He ovat äänensä antaneet. Ja heidän valitsemansa éhdokas jatkaa virassaan vaikka hän suoraan sanoisi valehdelleensa. Lupaamalla työpaikkoja saa poliitikko varmaan paljon ääniä. Se mistä hän noita työpaikkoja sitten luo onkin aivan eri asia. Mutta riittää että vaalipäivänä ihmiset uskovat siihen, mitä heidän tuleva edustajansa on sanonunut. Muuten ei noilla asioilla ole mitään väliä.
Anne Appelbaum on sanonut kirjassaan Autokratia Oy, että “Autokratioilla ei enää ole mitään ideologiaa vaan ainoa “ideologia” on pitää hallitsija ja tämän hännystelijät vallassa ja rikkaina. Siinä missä erilaiset yksinvaltaan perustuvat valtiot taistelivat ennen toisiaan vastaan, nykyisin ne ovat kumppaneita, jotka verkostoituvat keskenään ja yrittävät hyödyntää toistensa hyväksi havaittuja toimintatapoja”. (MTV.n uutiset)
Yksi suurimpia virheitä jonka länsimaat ovat tehneet Pohjois-Korean sekä Venäjän kanssa on se, että länsimaat ovat kuvitelleet, että noiden maiden johtajilla on ideologia. Heillä on ideologiana vain raha ja valta. He ajattelevat ihmisistä samalla tavalla kuin jotkut liike-elämän johtajat. Heille ihminen on vain välttämätön paha, jonka tarkoitus on rakennella hänelle palatseja tai käydä sotia heidän puolestaan. Eli kaikki asiat noissa maissa pyörivät diktaattorien ympärillä.
Eli uuden sukupolven diktaattorit ovat miehiä ja joskus myös naisia, jotka tapaavat erilaisissa tilaisuuksissa, tarjoilevat toisilleen tapoja pysytellä vallassa sekä samalla myös lupaavat toisilleen turvapaikkoja, jos vaikka omalla kohdalla sattuisi vallankumous. Diktaattorit siis muuttavat oman maansa eräänlaiseksi “Oy Diktatuuri Ab:ksi”, jossa tietenkin pohditaan sitä, miten saadaan lisää väkeä siihen joukkoon, joka pitää omaa valtiotaan eräänlaisena suurena lompakkona, jonka avulla he sitten pysyvät vallassa.
Se mikä näistä valtioista tekee vaarallisia on se, että niiden johtajat lupaavat usein turvapaikkoja myös rikollisille, joiden toiminta hyödyttää heitä. Siis diktatuurien suurin muutos on se, että tämän päivän diktaattorit eivät ole niinkään ideologian perässä juoksevia toimijoita, vaan nykyään diktatuurien suurin voima, on puhtaasti raha. Jos henkilö pääsee valtaan, niin hän voi suoraan määritellä lait siten, että hän itse ei voi tehdä mitään väärää. Kun ihminen pääsee valtion johtoon, niin hän voi periaatteessa tehdä mitä huvittaa.
Kansainvälinen laki ei häneen pure. Ja jos sitten ajatellaan esimerkiksi sitä, että joku kansainvälinen tuomioistuin antaa Vladimir Putinista etsintäkuulutuksen, niin varmaan Venäjän ydinaseet saavat jokaisen normaalin ihmisen epäröimään tuon henkilön pidätystä. Ja jos sitten diktaattori ymmärtää olla hyökkäämättä toiseen maahan, niin häntä ei voida mitenkään edes etsintäkuuluttaa kansainvälisesti. Eli rumasti sanottuna Adolf Hitler teki kaksi virhettä. Hän aloitti sodan toista maata vastaan ja sitten toinen virhe oli se, että hän hävisi tuon sodan.
Neuvostoliitossa oli myös vastaavia keskitysleirejä kuin Saksassa, mutta niistä leireistä ei koskaan puhuttu, koska Neuvostoliitto sattui valitsemaan oman puolensa “oikein”. Eli olemalla voittajan puolella saattoi Stalin selvitä mistä vain. Ja koska hän ei perustanut leirejään ulkomaille, niin häntä ei voitu syyttää kansainvälisessä oikeudessa. Joten “Joe Sedän” oppeja noudattamalla voi jopa pahin kansanmurhaaja selvitä teoistaan ja käskyistään erittäin helposti. Kun ei hyökätä ulkomaille, niin silloin ei kansainvälinen oikeus satu toimimaan. Ja jos ollaan voittajien puolella, ja onnistutaan muuttamaan oma valtio uhriksi, niin kukaan ei sitten välitä, jos muutama tataari nyt sattui kuolemaan. 21 miljoonaa kuollutta sai aikaan sääliä, jonka Stalin kanavoi siten, että omien joukkojen rikokset painettiin villaisella. Sotien ja ulkoisten vihollisten avulla saatiin tietenkin ihmisten huomio pois siitä, miten eräät miehet istuivat samoissa viroissa kuten valtion johtajina koko ikänsä.
Uuden sukupolven diktatuurit eivät enää perusta olemassaoloaan tai valtaansa millekään tietylle ideologialle. Diktatuurit perustavat olemassaolonsa puhtaasti rahan päälle. Eli se että tietyt toimijat saavat oman miehensä presidentiksi, niin nuo toimijat voivat silloin varmistaa sen, että he saavat armahduksen tuolta päämieheltään. Eli kyseessä on asia, mikä takaa vallan sekä tuloja niille tahoille, joita valtion johtaja suosii. Tietenkin diktaattori voi sanoa, että hän noudattaa tiettyä vakaumusta, mutta esimerkiksi Pohjois-Korean kohdalla sosialismi tarjoaa hallitsevalle luokalle vain tekosyyn kansan alistamiseksi.
Mikäli ajattelemme superrikkaita ihmisiä, niin he kykenevät varmasti välttämään kaikki mahdolliset verot sekä mahdolliset valtioiden väliset konfliktit. Nuo henkilöt voivat varmasti muuttaa toiseen maahan, ja heidän ei juurikaan tarvitse välittää kansallisesta lainsäädännöstä. Riittää vain se että jostain löytyy paikka, joka sijaitsee esimerkiksi omien viranomaisten toimivallan ulkopuolella. Ja tietenkin tuossa paikassa pitää olla suopeat viranomaiset, jotka tarjoavat turvapaikkaa tuolle pakolaiselle.
Kun ajatellaan vaaleja, niin totuudella ei ole paljon merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että uskooko joku äänestäjä noita vaalikampanjan aikana tehtyjä lupauksia. Tai oikeastaan hänen pitää uskoa ehdokastaan vain vaalikopissa. Toisaalta sillä, että kykeneekö ehdokas oikeasti vakuuttamaan yhtään ihmistä, eli vain sillä on merkitystä, että äänestäjä laittaa ehdokkaan numeron äänestyslippuun tuossa kopissa. Ja tunnettavuus suosii ehdokasta. Kun ehdokkaalla on rahaa, niin hän kykenee ostamaan media-aikaa. Jos hänellä on todella paljon rahaa, niin hän voi ostaa kokonaisen TV-kanavan.
Samalla estää vastapuolen ehdokkaiden mainosten lähettämisen. Samalla media-kanavan omistaja voi valita ohjelmia siten, että hänen ehdokkaansa mainoksia on kaikkein suosituimpien ohjelmien mainostauoilla. Eli jos hän saa mainoksen suositun elokuvan tai sarjan mainostauon loppuun tai alkuun, sekä käyttää värikästä kieltä, niin hän saa sen kautta tunnettavuutta.
Eli mitä tunnetumpi ehdokas on, niin sitä enemmän ääniä hän saa. Ainakin osa äänestäjistä unohtaa sen ehdokkaan nimen, jota hänen pitäisi äänestää. Ja sitten kopissa muistellaan sitä “mukavaa tyyppiä”, joka lupasi jotain TVssä. Se miksi äänestäjä merkitsee sen tai sen ehdokkaan numeron äänestyslippuun ei ole tärkeää. Vaan se on tärkeää, mikä numero on tuossa äänestyslipussa.
Ja juuri esimerkiksi USAn esivaaleissa tärkeää on se, että ehdokas tunnetaan. Vain henkilö joka saa aikaan positiivisia muistikuvia voi voittaa nuo esivaalit. Ja toisesta esivaalien voittajasta tulee USAn presidentti.
Eli esivaalien voitto on puolitie voittoon. Se että ihmiset kuuntelevat jotain ehdokasta, ei tarkoita sitä, että ehdokkaan puheita paljon viitsitään tarkastaa. USAn presidentti johtaa kyllä ulkopolitiikkaa, mutta samalla tietenkään hän ei ainakaan koko sisäpolitiikkaa pääse johtamaan. Toisin sanoen jokainen presidentinvaali-ehdokas on luvannut asioita, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan. Lain mukaan Kongressi johtaa lainsäädäntöä. Mutta juuri tämä ajattelutapa aiheuttaa ongelmia.
Ihmiset säätävät lakeja. Eli saamalla tietyn määrän paikkoja parlamentista voidaan kaikkia lakeja muuttaa. Ihmiset ovat niitä, jotka säätävät lakeja. Toisin sanottuna mikään laki, edes perustuslaki ei ole periaatteessa muuttamaton. Riittää että joku saa taakseen tarvittavan määrä-enemmistön, niin hän voi muuttaa myös perustuslakeja. Joten lait eivät aina turvaa demokratiaa. Demokratian suurin ongelma on se, että sen nimissä voidaan esimerkiksi tehdä päätöksiä, joita voidaan käyttää diktatuurin synnyttämiseen. Eli toisin sanottuna kaikki diktaattorit ovat saaneet valtuutensa hyvien hallitsijoiden aikana.
Lait joiden avulla esimerkiksi parlamentin päätöksiä voidaan mitätöidä on aina perusteltu sillä, että noin estetään kansankiihottajien vaikutus lakeihin. Mutta samat lait tarjoavat esimerkiksi diktaattoreille erittäin hyvän työkalun, jolla he voivat torpedoida kaikki ne lait, jotka eivät heitä miellytä. Lakien asema riippuu siitä, minkä arvon valtio niille antaa. Ja kuten sanoin tai kirjoitin, niin lakeja säätävät ihmiset.
Periaatteessa noiden ihmisten asema jotka pääsevät lakeja säätämään riippuu puhtaasti heidän suosiostaan. Eli olemalla suosittu pääsee valmistamaan lakeja, joiden kautta sitten valtio vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään, ehkä paljon laajemmin kuin edes uskallamme ajatella. Pienikin valtio voi hankkia esimerkiksi ydinaseita, joilla se saa sitten kantavuutta omaan ääneensä. Ja se tietenkin estää mukavasti muita puuttumasta esimerkiksi Pohjois-Korean johdon toimintaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirja-arvio-pulizer-palkittu-toimittaja-syyttaa-lannen-pankkeja-putinin-kleptokratian-rahanpesukoneiksi/9101660
https://fi.wikipedia.org/wiki/Autokratia_Oy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.