Venäjän politiikkaa ohjaa voimakas slavofiilinen suuntaus.
Me muistamme kun Trump sanoi vuonna 2019, että USA vetäytyy NATOsta. Vuonna 2019 oli rauhan aika, eikä NATOa tuon aikaisen tiedon mukaan oikeastaan tarvittu mihinkään. Eli kuka olisi vuonna 2019 uskonut, että Krimin kriisi eskaloituisi täydeksi sodaksi, jonka hintalappu kohoaa vielä sellaiselle tasolle, jolle se on jo kohonnut. Tuolloin vuonna 2019, mistä on tällä hetkellä kuusi vuotta aikaa Trump aikoi viedä USAn pois NATOsta. Mutta silloin vuonna 2019 oli tilanne se, että Suomessakaan ei oltu vielä puhuttu mitään NATOon liittymisestä. Länsimaissa ei vielä ymmärretty sitä, miten vakavaan tilanteeseen vielä tultaisiin. Venäjän johtoa yritettiin tuolloin tyynnytellä, eikö kukaan ajatellut, että edessä olisi uusi Kylmä Sota. Haluttiin uskoa, että kauppasuhteet olisivat Putinille niin tärkeitä, ettei hän avoimesti lähtisi hyökkäämään Ukrainaan. Venäjän laki kieltää hyökkäyssodan, mutta kuten me kaikki olemme tienneet, niin lait eivät Putinin kaltaisia ihmisiä pysäytä.
He noudattavat itse lakia vain silloin kun se edistää heidän omia päämääriään. Ja tietenkin kaikkien muiden pitää tarkasti seurata lain kirjainta. Yksi noista tapauksista on tietenkin Aleksei Navalnyi, jonka koomatila ei ollut lieventävä asianhaara, kun hänet passitettiin Siperiaan rangaistussirtolaan, missä hän menehtyi. Putin keksi keinon kiertää tuota lakia, eli hän perusti kaksi tasavaltaa Ukrainan rannikolle, ja sitten nuo tasavallat suoraan kutsuivat Venäjän apuun, kun Venäjä ensin ainoana valtiona oli nuo tasavallat tunnustanut. Tuolla tavoin Venäjä oli aikaisemmin liittänyt Krimin itseensä.
Eli luotiin Krimin tasavalta, jonka jälkeen tuo tasavalta tunnustettiin Moskovassa, eikä kauaa kestänyt kun kansanäänestyksessä päätettiin, että Krimin kansalaiset halusivat Putinin johtavan myös heitä. Putinin politiikkaa leimaa voimakas slavofiilia. Oppi jonka mukaan kaikki slaavilaiset kansat haluavat tulla osaksi suurta Venäjää. Eli tuon Tsaarin ajoilta peräisin olevan aatteen mukaan maailman kaikki slaavilaiset kansat haluavat muuttua venäläisiksi. Tuon ajattelutavan tulosta olivat esimerkiksi Suomen sortovuodet, jotka päättyivät maamme itsenäisyyteen vuonna 1917.
Eikä kukaan uskonut vuonna 2019 että NATOa oikeasti vielä tarvittaisiin. Asevoimat rapistuivat, puolustusbudjetteja pienennettiin, ja kaikki jotka olivat eri mieltä olivat joko ylimielisiä tai sotahulluja. Vuoden 2019 lausunnot annettiin sillä perusteella, mikä oli sen aikainen tieto. Ja sen aikaisen tiedon mukaan Venäjä oli länsimaiden uusi ystävä. Mutta sitten alkoivat vaikeudet. Eli ensin tulivat Valko-Venäjän mielenosoitukset, sitten tulivat Venäjän mielenosoitukset, jotka olivat jatkoa Valko-Venäjän tapahtumiin. Valko-Venäjän mielenosoituksissa vaadittiin presidentti Aljaksandr Lukashenkan eroa, ja en tiedä kuinka lähellä tuo ero sitten oikeastaan oli.
Mutta nuo mielenosoitukset päättyivät kun Putin lähetti asevoimansa Valko-Venäjälle tukemaan Aljaksandr Lukashenkan hallintoa. Se tulivatko venäläiset kutsusta vai omasta aloitteestaan, on jäänyt historian hämärään. Nuo mielenosoitukset päättyivät vuonna 2021, ja sitten alkoivat Putinin hallinnon vastainen liikehdintä sekä Moskovassa että muissa kaupungeissa. Se mikä lisäsi asian vakavuutta oli oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin murhayritys sekä myöhemmin kuolema kaukaisessa rangaistuslaitoksessa. Sanotaan että Putin halusi tuolla teolla osoittaa sen, että jokaista joka vastustaa häntä on kohtaava kuoleman. Sen jälkeen lukuisia Putinin lähipiiriin kuuluneita henkilöitä, sekä hänen vastustajiaan on pudonnut kaiteen yli, kaatunut, tai saanut sydänkohtauksen. Mutta sanotaan että Putinin toiminta on muuttunut yhä avoimemmaksi ja kovakouraisemmaksi.
Voidaan sanoa että Ukrainan sota saattaa olla seurausta siitä, että Putin halusi surmata omia poliittisia vastustajiaan. Ja tietenkin kaikista murhista, mitä ylipäätään tapahtuu sodan aikana voidaan syyttää Ukrainan tiedustelua. Eli Venäjän propaganda varmasti pitää huolen siitä, että vain virallinen totuus tulee ihmisten tietoon.
Kun katsomme tuota historiaa, niin olisiko meidän pitänyt huomioida se, että Venäjä tulee muuttumaan despoottiseksi diktatuuriksi? Olisiko ehkä se että sanavapautta käyttävät henkilöt leimattiin länsimaiden agenteiksi? Vai olisiko tuo huomio pitänyt tehdä silloin, kun Venäjän johto päätti esitellä supertorpedoa, joka oli varustettu 100 megatonnin taistelukärjillä. Vai olisiko pelkkä uusien ohjusten kavalkadi riittänyt?
Kun ajatellaan ensimmäisiä murhia, niin voidaan sanoa, että Pietarin kaupunginjohtajan Anatoli Sobtšakin mahdollinen murha ei ehkä välttämättä ollut Putinin käskystä tapahtunut teko, mutta esimerkiksi Anna Politkovskajan murha oli asia, joka olisi ehkä voitu ottaa varoituksena. Sanotaan että Putin ei ehkä koskaan myönnä antaneensa käskyjä noista tapauksista, mutta samalla kuitenkin hän ei juurikaan koskaan kovin tarmokkaasti edistänyt noita tutkimuksia. Virallinen kuolinsyy Sobtšakin tapauksessa on ollut sydänkohtaus.
"Vuoden 1996 pormestarinvaalissa Sobtšak hävisi Jakovleville. Lehdistö hyökkäsi samoihin aikoihin voimakkaasti Sobtšakin kimppuun syyttäen hänen järjestäneen kaupungin omistamien asuntojen myymisen alihintaan ystäville ja sukulaisille. Kohu tahrasi paitsi Sobtšakin mainetta, niin myös yleisesti koko Venäjän demokraattista liikettä." (Wikipedia, Anatoli Sobtšak)
"Sobtšakia vastaan aloitettiin vuonna 1997 rikostutkinta, mutta kuulusteluissa hän sairastui. Sobtšak lennätettiin saamaan hoitoa Ranskaan, missä hän lopulta vietti maanpaossa puolitoista vuotta. Venäjälle hän palasi kesällä 1999, vain noin kuukautta ennen Vladimir Putinin nimitystä pääministeriksi. Sobtšakia syyttänyt valtionsyyttäjä Juri Skuratov oli myös pidätetty virantoimituksesta Pietarin lentokentällä Sobtšakia oli vastassa yli 100 toimittajaa." (Wikipedia, Anatoli Sobtšak)
Tuolloin Anatoli Sobtšakia vastaan nostetun oikeusjutun syyttäjä pakotettiin eroamaan, koska tuo mies nimeltään Juri Skuratov, tai hänen näköisensä mies oli sängyssä kahden naisen kanssa. Voi olla että Putin oli tuon asian järjestänyt.
Hän oli mukana Putinin vaalikampanjassa, mutta jos ajatellaan että Sobtšak olisi tehnyt jotain pimeitä kauppoja Putinin kanssa, niin hän saattoi tietää jostain asiasta liikaa. Kuitenkin vuonna 2004 tapahtunut polonium-murha oli sen laatuinen teko, että sen tarkoitus oli ilmeisesti lähettää viesti kaikille, jotka uskalsivat sanoa jotain KGBstä. Aleksandr Litvinenkon murha oli asia, minkä tarkoitus oli osoittaa se, että teon tekijät saavat tehdä mitä huvittaa.
Myöhemmin sitten toinen entinen KGB mies sai Salisburyssa kasvoilleen Novichoke-myrkkyä. Myöhemmin sitten oppositiojohtaja Navalnyi sai myös tuntea sen, mitä tapahtuu niille, jotka ovat uskaltaneet vastustaa Putinin hallintoa. Hänet saatiin pidettyä hengissä siksi, että Venäjän paras sydänlääkäri sattui olemaan vuorossa. Tuo lääkäri sitten tapettiin eli hän sai sydänkohtauksen, jonka tarkoitus oli näyttää mitä seurauksia on siitä, jos joku auttaa Putinin vihamiehiä.
Mutta kuka on Putinin vihamies? Vastaus: kaikki jotka ovat tienneet hänestä liikaa.
Oliko Jevgeni Prigožin Putinin linkki alamaailmaan? Eli jos tuo olettamus pitää paikkansa, niin Venäjän mafian eli "Organisazijan" kautta voi varmasti tilata salamurhia. Eli miten tuo pikaruokakokki pääsi Putinin lähipiiriin?
Navalnyin kuolemaa oli ensin pidetty Venäjän järjestäytyneen rikollisuuden tekoina. Mutta Navalnyi itse sanoi epäilevänsä Putinia. Kun puhumme siitä, mitä Putin oikeastaan on, niin hän on aikoinaan ollut ilmeisesti jonkinlainen pikkurikollinen Pietarissa, tai ainakin kuulunut joihinkin katujengeihin. Eli oliko Putinilla joku yhteysmies alamaailmaan. Ja oliko tuo mahdollinen yhteysmies pahamaineisen Wagner PMCn johtaja Jevgeni Prigožin? Prigožin oli periaatteessa pelkkä Putinin kokki. Mutta ennen tuloaan Putinin palvelukseen, oli tuo mies istunut vankilassa melko pitkän aikaa. Ja ehkä hän oli siellä solminut suhteet "Organisazijaan" eli Venäjän mafiaan.
Kysymys kuuluu niin, että mitä Jevgeni Prigožinin kaltainen mies teki Putinin lähipiirissä? Toki hän sai loistavia sopimuksia esimerkiksi Venäjän asevoimista, mutta kuten tiedämme, niin hänen taustansa olisi saattanut vaikuttaa negatiivisesti hänen valintaansa Putinin lähipiiriin. Eli Prigožin oli muuta kuin poliittinen vanki. Hän oli saanut 12 vuoden vankeustuomion alaikäisen ottamisesta mukaan juopotteluun sekä rikolliseen toimintaan. Se että Putin hyväksyi hänet lähipiiriinsä on outoa, koska kaikki nuo miehet ja naiset käyvät läpi tarkan turvatarkastuksen.
Putinin kokilla lento-onnettomuudessa tai pommi-iskussa kuolleella Jevgeni Prigožinilla oli suhteita alamaailmaan. Tuolla Wagner PMC-palkkasoturiyhtiön johtajalla takanaan ura vankilassa, sekä myöhemmin pikaruokakokkina, ja myöhemmin Putinin henkilökohtaisena kokkina sekä pahamaineisten palkkasoturien johtajana. Saattaa olla niin että Jevgeni Prigožin olisi oikeasti toiminut Putinin linkkinä alamaailmaan. Eli oliko hän mies jonka kautta Putin tilasi mahdollisia murhia. Eli rikoksensa luonteen takia Prigožin olisi ehkä saanut solmittua suhteita Venäjän mafiaan sekä tietenkin hänen työpaikkansa vankilan keittiössä oli ehkä asema, josta korkea-arvoiset vangit, jotka kuuluivat Venäjän mafiaan saattoivat ostaa häneltä ylimääräisiä annoksia.
"Bellingcat, The Insider ja Der Spiegel ovat selvittäneet, että Jevgeni Prigožinin toiminta oli tiiviisti sidoksissa Venäjän puolustusministeriöön ja sen tiedusteluun, GRU:hun. Prigožinin laaja yritysverkosto oli riippuvainen Venäjän hallituksesta ja näytti olevan hallituksen ulkomaisten operaatioiden suojaverho ja kehämäisten liiketoimien rahanpesukanava." (Wikipedia, Jevgeni Prigožin)
"Vuonna 2019 Novaja Gazeta kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan liikemies Prigožiniin liittyvät noin 40 yritystä ovat allekirjoittaneet vuodesta 2011 lähtien ainakin 5 393 sopimusta hallituksen kanssa 209,23 miljardin ruplan arvosta. Todellinen summa on ilmeisesti suurempi, sillä vuonna 2017 pääministeri Dmitri Medvedev määräsi monet hankinnat salaisiksi. Yritysverkosto luo harhakuvan tarjouskilpailusta, ja voittaja on joku "Kremlin kokin" yritys.(Wikipedia, Jevgeni Prigožin)
Eli miksi Putin ja muut sallivat tällaiset järjestelyt? Oliko tuo järjestely sellainen, että sen avulla Jevgeni Prigožin sai palkkioitaan jostain toiminnasta Putinin ja hänen lähipiirinsä hyväksi. Mutta noista ajoista Putinin toiminta on muuttunut avoimemmaksi. Moni hänen lähipiiriinsä kuuluva on pudonnut, tai saanut sydänkohtauksen, mutta mukana on myös murhia, joita ei edes olla yritetty naamioida miksikään muuksi. Ukrainan tiedustelupalvelua on tietenkin helppo syyttää kaikista murhista, mitä Venäjällä tapahtuu. Ja ehkä Putin on aloittanut Ukrainan sodan siksi, että hän voi sen varjolla surmata vastustajiaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Litvinenko
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anatoli_Sobt%C5%A1ak
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Politkovskaja
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jevgeni_Prigo%C5%BEin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_ja_Julija_Skripalin_myrkytystapaus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aljaksandr_Luka%C5%A1enka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Putin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_miehitys_2014
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valko-Ven%C3%A4j%C3%A4n_mielenosoitukset_2020%E2%80%932021
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_hy%C3%B6kk%C3%A4ys_Ukrainaan_2022%E2%80%93
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_mielenosoitukset_2021
https://fi.wikipedia.org/wiki/Novit%C5%A1ok
https://fi.wikipedia.org/wiki/RS-28_Sarmat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryhm%C3%A4_Wagner
https://en.wikipedia.org/wiki/9M730_Burevestnik
https://en.wikipedia.org/wiki/Status-6_Oceanic_Multipurpose_System