EU tulee muuttumaan, pääsevät nationalistit europarlamentissa enemmistöksi tai eivät. Eli kuten Joe Biden on sanonut, niin meidän kaikkien pitää käsittää se, että Venäjä on olemassa, ja että varsinkin nyt kun Putin on muuttunut vanhaksi, sekä ehkä vainoharhaiseksi. Mikä on tietenkin luonnollinen osa vanhenemista. Ja esimerkiksi dementiaan kuuluu usein vainoharhaisuus. Ja se mikä tekee Putinista vaarallisen on se, että hänellä on valtio takanaan. Putin on ankkuroinut itsensä valtaan, ja sen takia hänellä on myös verkosto, jonka avulla suoritetaan hybridioperaatioita valtioihin, jotka eivät satu Venäjän johtoa eli Putinia itseään miellyttämään. Niin me olemme myös Venäjän hybridioperaatioiden kohde.
Eli Venäjän uhka on todellinen, ja tuo valtio on meidän rajamme takana. Jos joku hollantilainen kokee että Venäjän uhka on minimaalinen, niin silloin tietenkin me kaikki voimme vilkaista karttaa, ja sitä kautta todeta, että Hollanti on melko pitkällä tästä rajasta, mikä erottaa läntisen Euroopan Venäjästä. Se että Venäjä vaikuttaa ehkä "patrioottisten rikollisjärjestöjen kautta" ei myöskään anna hyvää kuvaa V. Putinista sekä hänen lähipiiristään. Eli Neuvostoliitto pyrki aikoinaan vaikuttamaan KGB:n eli viranomaistensa kautta, mutta nykyään vaikutuskanavaksi ilmeisesti kelpaavat kaiken maailman MC-kerhot.
Yksi keskeisistä vaikutuskanavista, mitä Neuvostoliitto sekä Venäjä käyttävät on kulttuuri. Venäjä käyttää vaikuttamisessa paljon sitä, mitä Neuvostoliitto käytti aikoinaan, ja Neuvostoliitto kopioi mallinsa suoraan 1500- luvun vastaukonpuhdistuksesta, jossa Trenton kirkolliskokous vuosina 1545–1563 linjasi siten, että uskonpuhdistusta sekä kirkollista reformia vastaan tuli käyttää myös kulttuurin, taiteen ja arkkitehtuurin kautta tapahtuvaa vaikuttamista. Tuon mallin otti aikoinaan käyttöön myös Neuvostoliitto. Ja Venäjällä valtiollista reformia vastustetaan siten, että se tuhoaa slaavilaisen kulttuurin, ja erityisesti tässä mallissa se, että hallitsija hallitsee Jumalan valtuutuksella mairittelee V. Putinia.
Venäjän tapa vaikuttaa ihmisiin perustuu keppiin sekä porkkanaan. Jos olemme kilttejä, niin saamme porkkanan. Jos emme taas miellytä Venäjää, niin keppiä on tulossa. Se on ollut keskeinen malli Venäjän operaatioissa. Ja tietenkin Putin lahjakkaana miehenä ottaa kaiken irti esimerkiksi äärioikeistosta. Hän toivoo ääriliikkeiden avulla saavansa Euroopan sekä NATOn hajoamaan. Eli hän lupaa mieleisilleen poliitikoille paljon lähes ilmaista öljyä sekä kaasua. Ja samalla tietenkin sitoo Eurooppaa omaan kaasuunsa ja öljyynsä. Tuolloin Euroopan energiaratkaisut sidotaan Venäjään, joka saattaa sitten suoraan kääntää kaasuhanaa pienemmälle, jos naapurien päätökset eivät miellytä.
Tuolloin "isänmaallisten patrioottien" puolue tietenkin vetää kahta linjaa. On olemassa virallinen puolue, joka sanoutuu irti väkivallasta. Sekä epävirallinen joukko, joka sitten suorittaa uhkailut sekä muut laittomat toimet. Ja tuolloin sanoma on selvä, "jos olet kiltti, niin luovut esimerkiksi ehdokkuudesta, tai kaksi miestä istuu viereesi ja kertoo tietävänsä missä satut asumaan". Samoin kaikki ääriliikkeeseen kohdistuva arvostelu aiheuttaa piikittelyn aallon.
Mutta sitten kun puhutaan parlamentista sekä yhteistyöstä esimerkiksi Viktor Orbanin ja hänen liittolaistensa kanssa, niin siitä on olemassa kaksi mallia. Toinen on se, että nuo äärinationalistit eristetään parlamentissa, ja toinen on se, että heidän ehdotuksiaan kuunnellaan sekä heitä pyydetään ottamaan hallitusvastuuta. Se miksi jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että äärioikeiston eristäminen palvelee nimenomaan äärioikeiston etua on se, että tuolloin puolue voi suoraan sanoa, että muut torjuvat heidän ehdotuksiaan. Eli juuri se että ääriliike ei pääse vaikuttamaan hallituksessa tekee siitä suositun. Ääriliikkeet operoivat politiikassa ismien sekä erilaisten hokemien kautta, mikä sitten tekee heistä suosittuja.
Nuo ismit ovat sitä että "pakolaiset ulos", eikä mitään muuta tarvitse huutaa. Tuolloin luvataan sellaisia asioita, että kotimaan kansalaiset saavat työpaikkoja rajavartiostosta. Se että ihmisille tarjotaan yksinkertaistettuja malleja tekee noista ääriliikkeiden iskulauseista sellaisia, että ne uppoavat ihmisiin. Ja hallitusvastuu on aina aiheuttanut sen, että puolue menettää ikään kuin glooriansa. Eli hallituksessa vastaan tulevat kylmät realiteetit, kuten se että mistä rahat tuohon politiikkaan otetaan?
Vallassa eli hallituksessa ollessaan ääriliike joutuu sitten tekemään muitakin päätöksiä kuin vain karkottamaan joukon ihmisiä, joiden naama ei satu miellyttämään. Eli päätöksiä varmaan riittää aina neljäksi vuodeksi kerrallaan. Mutta pitävätkö työläiset noista päätöksistä on sitten aivan eri asia. Tai pitääkö ääriliike itsekään noista päätöksistä, joita neljän vuoden aikana tulee tehdä? Eli yksikään hallituksista ei ole olemassa vain yhtä lakia tai päätöstä varten.
https://yle.fi/a/74-20092125
https://fi.wikipedia.org/wiki/Trenton_kirkolliskokous
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vastauskonpuhdistus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unioni
Kommentit
Lähetä kommentti