Politiikka on Suomessakin arka aihe. Politiikan huipulla on perinteisesti vaadittu täysin puhdasta mainetta. Tarinan mukaan jopa ylinopeus- tai pysäköintivirhemaksu saa aikaan putoamisen politiikan huipulta. Jos poliitikko onnistuu asioissa, niin häntä ylistetään, mutta sitten jos poliitikko tai virkamies tekee virheen, niin siinä on loistava ura pilalla. Poliitikkoja sekä virkamiehiä koskee sellainen sääntö, että jos he tekevät yhdenkin virheen, niin koko urasta muistetaan vain tuo yksi virhe. Ja tietenkin jos esimerkiksi poliitikko tai virkamies erehtyvät sanomaan jotain, mikä on heidän toimialueensa ulkopuolella, niin silloin hänen päätään vaaditaan vadille.
Olisiko esimerkiksi tiettyjen kansanedustajien alkoholin käyttöä edes kerrottu muille vanhoina hyvinä aikoina? Vai olisiko lehdistö kohteliaasti toiminut samalla tavalla, kuin se toimi esimerkiksi Ahti Karjalaisen kohdalla? Eli rankasti ryyppäävä ministeri sai pitää työpaikkansa, kunnes hän sitten astui Kekkosen varpaille. Sanotaan että Kekkonen piti Karjalaista jonkinlaisessa varastossa, jotta hänet voidaan tyylikkäästi erottaa, vai eikö Kekkonen tiennyt ulkoministerinsä alkoholinkäytöstä? Vai johtuiko tuo tuki Karjalaisen hyvistä idänsuhteista? Ja kuinka lehdistö asiat tarkasti? Soittiko joku Kekkoselle itselle, vain NKP:n pääsihteerille, ja kysyi että "onko Karjalainen teidän miehenne, jota tuette loppuun asti" tai "tiedättekö monta olutta tai ravintola-annosta A. Karjalainen juo viikossa"?
Poliitikot mielellään ilmaisevat järkytyksensä moniin asioihin, ja tietenkin se, että ampuma-aseet ovat tulleet myös nuorisorikollisten käsiin on uutta. Mutta on maassamme ennenkin osattu puukottaa ja potkia muita ihmisiä. Ja kiusaamisen kohteeksi joutumiseen riittää se, että henkilö vain sattuu olemaan erilainen. Kiusaaminen on ollut maassamme asia, jota ei kuulemma edes ole olemassa, tai joskus väitetään että kiusaaminen on vain nuorten keskeistä nahistelua. Ja sitten sosiaalinen media on nostanut kiusaamisen sekä siihen liittyviä yksityiskohtia ihmisten silmien eteen. Eli jokainen voi itse ajatella, että kuinka pienistä asioista on ollut kysymys, jos esimerkiksi kiusaamisen uhrin käsi on jätetty oven väliin ja ovea on painettu oikein kunnolla, jolloin käteen on tullut murtuma. Tämä tapaus oli vain esimerkkinä siitä, mitä on jäänyt mainitsematta.
Kun asioista kerrotaan, niin silloin siitä kuullaan vain parhaat palat. Eli se mikä tukee kertojan omaa asemaa muistetaan. Ja muuta ei sitten enää tarvitse muistella.
Samoin väkivalta on aihe, jota on käsitelty tabuna. Mikäli halutaan sanoa joku asia myös ampuma-aseista, niin jos ampuma-asetta ei olisi ollut, tai sitä olisi säilytetty asianmukaisesti, ei Vantaan kouluampumista olisi tapahtunut. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi sosiaalinen media on ikään kuin kaksiteräinen tai kaksikasvoinen vaikuttaja. Sosiaalisen median kautta olemme saaneet tietää, että esimerkiksi koulukiusaaminen on paljon yleisempää, kuin on osattu edes ajatella. Mutta sitten taas sosiaalisen median kautta voidaan levitellä tietoa, joka ei ole aivan totta. Kuitenkin esimerkiksi "Skriptan" kaltaisten blogien kautta olemme sitten saaneet tietää asioita, joita ei ennen olisi koskaan edes osattu ajatella.
Vaikka Riikka Purra ei ole suoraan tunnustanut olleensa Skriptassa vihakirjoituksia julkaiseva "Riikka", niin hän on anteeksipyynnöillään kertonut olleensa ainakin osittain vastuussa siitä, mitä hän on tuohon Skriptaan aikoinaan kirjoittanut. Jos tuosta Skriptasta noussutta kohua ajatellaan tarkemmin, niin voidaan kysyä kyynisesti, että olisiko tällaista päässyt tapahtumaan ennen sosiaalista mediaa? Vai olisiko maamme lehdistö "kohteliaasti" jättänyt huhut julkaisematta?
Eli Purra on periaatteessa aikuinen ihminen, joka vastaa omasta toiminnastaan. Ja jos hän on tuo "Riikka", niin ainakin toivotaan niin, että hän on hiukan kasvanut eli aikuistunut noilta ajoilta. Se että voiko esimerkiksi entinen skinhead katua on sitten toinen asia. Hänen pitää kyllä ymmärtää se, että se mitä hän on ehkä tehnyt on väärin koko yhteiskuntaa kohtaan. Katuminen on osa rikollisen kuntoutumista yhteiskuntakelpoiseksi. Kun ihminen sylkee vihapuheita sekä vihakirjoituksia ympäriinsä, niin silloin hän ei kykene hillitsemään itseään.
Mutta kuitenkin kun puhutaan sitten kyseenalaisista keinoista, joita tietyt henkilöt ovat harrastaneet, niin silloin tietenkin mieleen tulee se, että jos joku nyt sattui olemaan erään nimeltä mainitsemattoman puolueen virallista linjaa vastaan, niin silloin tämä henkilö usein nimitetään "punavihervasemmistolaiseksi". Tuolloin varmasti jokainen ymmärtää sen, että jos tätä nimeltä mainitsematonta puoluetta tai sen virallista linjaa sattuu vastustamaan, niin saa maanpetturin leiman otsaan.
Maassamme ei olla totuttu siihen, että presidenttiä arvostellaan. Samoin puolustusvoimat on instituutio, joka on ikään kuin jalustalla. Eli politiikka ei ole asia, mikä kytketään maanpuolustukseen, jota johtaa politiikan yläpuolelle nostettu tasavallan presidentti.
Maamme politiikassa on tietenkin tärkeää pyrkiä hallitukseen. Sitten siellä pysyminen sekä hallituksen säilyminen ovat itseisarvo. Hallitusta ei kukaan saa koskaan kaataa, koska se tarkoittaisi sitä, että uusi hallitus pitää perustaa. Maassamme kun ei mitään voida tehdä ilman ministereitä, joita kaikkien pitää tukea, kunnes seuraavat vaalit tulevat. Mutta sitten kun puhutaan esimerkiksi poliittisista virkanimityksistä, niin silloin varmasti kaikki tietävät kuinka niitä on oppositiossa helppoa kritisoida.
Mutta sitten kun pääsemme hallitukseen, niin poliittiset virkanimitykset muuttuvat elintärkeiksi, koska niiden kautta turvataan oma suosio. Samoin iso johtajan paikka esimerkiksi Alkon pääjohtajana parlamenttityöskentelyn jälkeen takaa jonkinlaisen elintason myös poliittisen uran jälkeen. Kun puhutaan virkamiesten osaamisesta tai osaamattomuudesta, niin maassamme on tietenkin kahdenlaisia virkamiehiä. On poliittisin perustein nimettyjä virkamiehiä sekä asiantuntevuuteen perustuvia virkanimityksiä. Ja parlamentaariseen malliin kuuluu tietenkin se, että poliittinen virkamies valvoo alaistensa, asiantuntijoiden työtä.
Maassamme on sellainen malli, että poliittiset virkamiehet päättävät asioista, ja muut virkamiehet ovat heidän alaisiaan. Ja jos alainen tai hänen raporttinsa ei satu miellyttämään, niin silloin alainen tietenkin pyytää itse eroa. Eli maassamme on sellainen tapa, että esimiehet vievät kunnian, jos projekti sattuu onnistumaan. Mutta jos projekti epäonnistuu, niin silloin tietenkin syyllinen löytyy alaisten huoneesta.
Poliittisen kentän johtaja eli ministeri saa kuulla vain sitä, mitä hän haluaa kuulla. Tämän kaavan mukaan virkamiehen tehtävänä on miellyttää ministereitä sekä tasavallan presidenttiä, ja jos raportti ei satu miellyttämään, niin silloin saa alainen lähteä. Tai sitten alaisen henkilökohtaisista ongelmista tehdään suuren luokan tarinoita, joiden avulla hänen erottamistaan perustellaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timokrkkinen/tekopyha-riikka-purra-ja-vantaan-lapsiuhrit/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahti_Karjalainen
Kommentit
Lähetä kommentti