Meillä Suomessa on totuttu puhumaan tasa-arvosta. Ja kuten Jari Ehrnroothin kolumnissa sanotaan, niin maamme on välillä niin tasa-arvoinen että me emme edes palkintoja ehdi jakaa. Kun sitten puhutaan käytännön tasa-arvosta, niin näkyvin osa sitä on tietenkin sukupuolineutraali vessa joka häiritsee aina joitakin ihmisiä. Se mitä sitten tasa-arvo merkitsee muuten, niin se on tuonut myös uuden ilmiön työelämään, ja sen ilmiön nimi on sukupuolineutraali syrjintä.
Sukupuolineutraali syrjintä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi työllistämistuella olevia ihmisiä merkitään työpaikoilla, tai he saavat tehdä töitä pääasiassa yksin jossain kopperoisessa, jossa ei paljon sosiaalisia suhteita voi muodostaa. Samoin ikäsyrjintä tarkoittaa sitä, että vanhempana ammattia vaihtaneen henkilön on vaikeaa saada töitä. Meillä on tehty paljon työtä tasa-arvon eteen. Mutta esimerkiksi silmälasien käyttö saattaa aiheuttaa sen, että henkilölle ei syötetä palloa sählypelissä jossain koulujen liikuntatunneilla.
Pitäisikö meidän samalla kun puhumme sukupuolineutraaliudesta ryhtyä puhumaan esimerkiksi ikäneutraaliudesta. Kun henkilö esimerkiksi vanhempana vaihtaa sekatyömiehestä merkonomiksi, niin edessä on ikärasismi. Eli henkilö on työnantajan mielestä liian vanha, vaikka hänellä on ikää vain vähän vajaa 30 vuotta. Samoin esimerkiksi ammattikoulussa saattaa 30-vuotias opiskelija tuntea olevansa jotenkin syrjässä ehkä 16-18 vuotiaiden kanssa-opiskelijoiden asioista. Eli tuotakin mallia voi joku kokeilla.
Meillä on sukupuoleen perustuvia kiintiöitä sekä kannustimia, jotta naisia saadaan siirtymään "miesten töihin", ja miehiä siirtymään perinteisesti naisvaltaisille aloille, mutta tietenkään noita kannustimia luotaessa ei olla ajateltu sitä, että henkilön pitää ehkä luonteensa perusteella olla sopiva noihin töihin. Se että henkilö on mies, joka kasvattaa ponihännän ja käyttää korvakorua ei tee hänestä sen sopivampaa tai epäsopivampaa lastenhoitajaa kuin naisista. Eli tuossa asiassa pitää omata tietyt luonteenpiirteet, joita ei kaikilla yksinkertaisesti ole. Joten meistä kaikista ei voi koskaan tulla ainakaan kovin hyviä. lastenhoitajia.
Kouluista halutaan karsia painotusluokat pois. Eli tuolla tavoin saadaan ilmeisesti joitakin säästöjä, mutta samalla voidaan sanoa, että esimerkiksi poikkeuslahjakkuudet eivät tuolloin pääse kehittymään, ja ehkä se että esimerkiksi musikaalista lahjakkuutta ei tarvitse huomioida kehittää koulujen tasa-arvoa, eikä kenenkään tarvitse kadehtia toisten soittotaitoja.
Tuolla tavoin saatetaan tietenkin tappaa muutaman ihmisen innostus koulunkäyntiin. Mutta juuri tällaisten asioiden kohdalla voidaan puhua tasapäistämisestä. Se että minkä kaavan tai mittarin mukaan oppilaita tasapäistetään on tietenkin asia erikseen. Eli tasapäistetäänkö oppilaita esimerkiksi vakavasti jälkeen jääneiden kehitysvammaisten mukaan, niin että hekin pysyvät mukana?
Eli tasa-arvoistamme ihmisiä, joita emme voi tasa-arvoistaa. Ja silti myös noilla ihmisillä on oikeus olla niin tasa-arvoisia kuin he vain pystyvät. Mutta onko holhous tasa-arvoa, vaikka se on pakon sanelemaa? Vai onko se välttämätön paha, jolla estetään ihmisen hyväksikäyttö? Vai onko se asia mikä peittää hyväksikäytön sekä estää holhottavaa tuomasta omaa tahtoaan esille?
Tuolloin opetus luokassa tapahtuu tietenkin leppoisaan tahtiin, niin että opettaja seisoo luokan huonoimman oppilaan vieressä koko ajan, ettei tuo henkilö nyt vain putoa kärryiltä. Ja muille oppilaille jääkin sitten se itseopiskelun malli, jossa he itsenäisesti etsivät tietoa sekä opettelevat erilaisia uusia asioita, kuten ruotsin- ja englannin kielioppia tai algebran saloja.
Maassamme huolehditaan erittäin tarkasti siitä, että huonosti koulussa menestyvät oppilaat saavat sanansa sanottua. Niitä jotka eivät halua hakeutua peruskoulun jälkeen ammatilliseen tai lukio- eli yleissivistävään koulutukseen varten on perustettu tuhansia ohjelmia, joiden tehtävä olisi auttaa nuorta löytämään se "ihan oma juttu". Kuitenkaan noita nuoria ei kiinnosta yhtään mikään. Kuitenkin nämä nuoret saavat sitä huomiota, ja heidän tulevaisuutensa huolettaa kaikkia.
Koskaan ei haastatella ihmistä, joka ei ole se kaikkein paras, ja jonka tavoite ei ole esimerkiksi aivokirurgi. Aikuislukioon voi mennä aivan tavallinen nuori tai vähän vanhempi. Sinne ei voida kuulemma pakottaa ihmistä. Mutta aina voi kokeilla. Se että käyttääkö nuori noita mahdollisuuksia on hänestä itsestään kiinni.
Maassamme kaikkien ihmisten pitää olla tasa-arvoisia. Paitsi palkkojen suhteen. Pomo voi saada moninkertaista palkkaa alaiseensa nähden. Ja palkka-haitarin eli tuloerojen kasvusta ei olla mitenkään huolissaan. Maamme tarvitsee veronmaksajia, ja tietenkin se että johtajat saavat hyvää palkkaa kuvastaa heidän työnsä arvostusta.
Kuitenkin maassamme on vallalla ilmiö, jossa parin prosentin tulot ovat lähteneet nousuun, jota ei edes yritetä rajoittaa. Eli pääoma kasaantuu entistä pienemmälle joukolle, ja samalla tuloerot pieni- ja suurituloisten välillä kohoavat. Mutta samalla kannetaan yhä enemmän huolta siitä, että pienituloiset viettävät liian vähän aikaa työmaalla.
https://yle.fi/a/74-20064375
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.