Korpilampi-Seminaari ja yhteiskuntasopimus.

Tämän hetken hyvinvointivaltion malli luotiin Korpilampi-Seminaarissa, josta jatkossa käytän nimeä "Korpilammen kokous" vuonna 1977. Tuolloin solmittiin yhteiskuntasopimus, jota ehkä pitäisi päivittää. Ongelma on siinä, että kukaan ei halua luopua saavutetuista eduista. Ja tällä hetkellä  hallitusta syytetään sanelupolitiikasta ja siitä, että hallitus leikkaa väärältä puolelta, eli pienipalkkaisia ihmisiä verotetaan enemmän, ja suurituloisten verotusta kevennetään. Tuo näkemys tuo lakkoja pitkin kevättä. Ja puhutaan jopa tuon hyvinvointivaltion alasajosta. Kuitenkin hyvinvointivaltion ongelma on se, että sitä ei nähdä kokonaisuutena. Vaan jokainen asia käydään läpi ikään kuin sektori kerrallaan, eikä silloin voida muodostaa kokonaiskuvaa yhteiskunnasta, jota alkaa vaivata esimerkiksi tuloerojen kasvu. 

Hyvinvointivaltio nähdään usein pelkkänä sairaanhoitona. Tässä hiukan yksipuolisessa mallissa riittää e että sairaaloissa on tarpeeksi työntekijöitä riittää siihen, että kansamme voi hyvin. Eli tämä näkökulma, jossa keskiössä on terveydenhoito ja lähinnä fyysisten sairauksien hoito ei ole ainakaan kaikille tuonut koskaan hyvinvointia. Hyvinvointi on kokonaisuus mihin kuuluvat aineelliset, mutta myös henkiset asiat kuten sosiaaliset suhteet sekä henkinen hyvinvointi. Myös oikeusturva sekä muutkin kuin vain ambulanssipalvelut ovat asioita, jotka kuuluvat hyvinvointiin. Samoin se että ihminen kokee olevansa turvassa valtiossa ovat asioita, joita pidetään itsestään selvinä, mutta osataanko esimerkiksi kadulla koettavaa tuvallisuutta samaistaa hyvinvointivaltioon? 

Kun puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta, niin sitä perustellaan rahan puutteella. Mutta jos sitten ajatellaan rahaa ja sitä mitä rahalla saadaan, niin silloin meidän pitää kyllä miettiä sitä, että onko rahan tarkoitus se, että perustetaan lyhytkestoisia kokeiluja, joista voidaan saada hyviä tuloksia. Kuitenkin nuo kokeilut ovat jossain tapauksissa jääneet kokeiluiksi, eikä niiden tuloksia jotka ehkä ovat hiukan vaatimattoman näköisiä ole pidetty vakuuttavina. Mutta jos uusi malli on parempi kuin vanha, niin tietenkin silloin pitää uuden mallin mukaan jatkaa. 

Kuitenkin jos ajatellaan että esimerkiksi IPS malli mielenterveystyössä on tuonut 55% prosentille malliin otetuille pysyvän työpaikan vapailta työmarkkinoilta, niin mitkä ovat olleet IPS-mallin edeltäjien tilanne? Eli olisi mukava tietää mikä on uuden mallin teho verrattuna aiempiin malleihin?

Saattaa olla että taloutemme liukuminen tähän tilaan, missä se on nykyisin alkoi jo välirauhan aikaan, jolloin Suomi valmisti suuren joukon sotakorvaustuotteita Neuvostoliitolle. Tuolloin syntyi kuva suomalaisen työn laadusta ja korkeasta osaamisesta. Tietenkin nuo tuotteet mitä suomessa valmistettiin olivat korkealaatuisia Neuvostoliiton omaan teollisuuteen sekä Neuvostoliiton omiin tuotteisiin nähden. Ja nuo tuotteet kuten paperi sekä metalliteollisuus muodostivat jatkossa sen tuoteperheen ytimen, jota tarjottiin Neuvostoliittoon. Sitten tietenkin transitoliikenne toi muitakin tuotteita, joita voitiin myydä Neuvostoliittoon, mutta niitä koski tietenkin viennin valvonta. Eli laivat, hissit sekä paperikoneet olivat niitä kotimaisia tuotteita, joita myytiin tuonne idän ihmemaahan. 

Joten suomalaisia tuotteita haluttiin tietenkin hankkia Neuvostoliitosta, jossa länsimaiset tuotteet olivat luksusta. Suomalaisten tuotteiden hyvä maine sekä puolueettomuus, joka tarkoitti Neuvostoliiton mielistelyä loivat sellaisen tilanteen, että asemamme oli ainutlaatuinen. Se että meillä oli periaatteessa hyvät suhteet länteen sekä itään saivat aikaan sen, että maamme oli tärkeä transito eli kauttakulku liikenteen kohta Neuvostoliittoon, joka takasi talouden kasvun. 

Koko yhteiskuntamme oli siis periaatteessa sidottu tilanteeseen, jota ei enää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ollut. Ja nyt kun Venäjä on pakotelistalla, niin jos me myymme tuotteita tuohon maahan, niin silloin saattaa käydä niin, että nuo pakotteet eskaloituvat eli laajenevat myös meidän Suomeemme. 

Eli meillä meni hyvin silloinkin kuin muilla meni huonosti, ja taloutemme nojasi pitkälti Neuvostoliittoon sekä jatkuvaan talouskasvuun, jonka oletettiin jatkuvan loputtomasti. Ja nyt tällä hetkellä varsinkin kirjoituspaperin kysyntä on laskemassa. Samoin metalliteollisuuden tuotteille kuten laivoille on tullut kovaa kilpailua, ja Suomi joutuu nykyään kilpailemaan esimerkiksi Kiinan telakoiden kanssa samoista tilauksista. 

Korpilammen sopimusta on kritisoitu "liian palkansaaja keskeiseksi", Eli Korpilammen malli ei tarpeeksi motivoi pitämään ammattitaitoa tai työkykyä yllä, jos henkilö putoaa pois työelämästä. Tuolloin seurasi usein se, että henkilö sai kelalta rahallista tukea. Mutta esimerkiksi hänen menetetyt työtoverinsa vaihtuivat yksinäisyyteen. Ja lopulta seuraa sitten lähdettiin etsimään ravintolasta. Seurasi työkyvyn katoaminen sekä alkoholisoituminen. Joutuessaan eläkkeelle ei henkilö ennen edes päässyt työelämään ja hän säilyi yhteiskunnan elätettävänä. Samoin sitä on kritisoitu siitä, että se ei ota huomioon yritysten koosta sekä toimialasta johtuvia eroja. 

Tuolloin luotiin sitten vuonna 1977, jossa vahvistettiin niin sanottu yhteiskuntasopimus. Tuo sopimus solmittiin pääministeri Kalevi Sorsan johdolla Korpilammen hotellissa. Kyseiseen sopimukseen kuului niin sanottu kolmikanta. Tuolloin sovittiin että työmarkkinoita koskevat päätökset tehdään kolmen sopijapuolen kesken. Nuo sopijapuolet ovat: 

1) Hallitus 

2) Työnantajat

3) Työntekijät

Kolmikantaa on joskus kritisoitu siitä että se ei ota huomioon esimerkiksi yritysten välisiä eroja. Esimerkiksi suurten, kymmeniä tuhansia ihmisiä työllistävän yrityksen etu ei välttämättä ole sama kuin pienen ja keskisuuren yritysten etu. Eikä kolmikanta ota tarpeeksi hyvin huomioon esimerkiksi vienti- ja kotimaan markkinoille keskittyvien yritysten etuja.

Samoin tuota Korpilammen sopimusta on joskus kritisoitu siitä, että se ei huomioi sellaisia ihmisiä, jotka ovat pudonneet pois työelämästä. Eli heille ei ole tarjolla kuin keppiä. Tietenkin on olemassa erilaisia sosiaalipuolen tukia, mutta ne ovat lähinnä rahaa sekä vaatteita. Eli niissä ei huomioida mitenkään esimerkiksi henkilön sosiaalisia tarpeita. Tai tarvetta pitää ammattitaitoa yllä. 

Korpilammen sopimukseen kuului myös esimerkiksi käsite hyvinvointivaltiosta. Se mikä hyvinvointivaltiossa on ongelmallista on se, että hyvinvointivaltiota ei koordinoi kukaan. Koska hyvinvointivaltion kehitys ei tapahdu niin, että se huomioi kokonaisuuksia, on seurauksena tietyissä tapauksissa se, että hyvinvointivaltio ikään kuin paiskaa joukon ihmisiä pois yhteiskunnasta. Eli jos ihminen ei täytä tiettyjä normeja, niin hän muuttuu painolastiksi. 

Meidän sosiaaliturvamme on keskittynyt liiaksi rahalliseen tukeen. Eli varsinaisesti syrjäytymistä ei hoideta millään 350 euron tuella, jonka syrjäytynyt voi sitten kantaa paikalliseen kapakkaan. 

Kaikki painolastit heitetään yhteiskunnan eli veronmaksajien syliin. Samoin myös esimerkiksi työttömiä estetään suorastaan pitämästä ammattitaitoaan yllä. Eli jos ihminen ei kykene käymään töissä, niin hänet pudotetaan läpi yhteiskunnan tukiverkoston. Tuo tukiverkosto nähdään pelkästään KELA-korvauksena, eikä siinä ajatella esimerkiksi henkilön sosiaalisia tai muita tarpeita muuten, kuin että ihminen voi mennä kapakkaan istumaan ja etsimään itse seuraa. 

Eli hyvinvointivaltiota pidetään joskus hiukan liian holhoavana. Samoin sitä että asioita ei nähdä kuin yhden sektorin näkökulmasta kerrallaan tekee siitä fiaskon. Hyvinvointivaltio ei ole pelkkää sairaanhoitoa tai pelkkää työllistämistä, vaan siinä huomioidaan ihmisen elämä sekä turvallisuus ja muut tarpeet kokonaisuutena. Vai asuuko meistä joku kenties sairaalassa?  Ja yksi asia mikä tietenkin on ongelmallista on se, että mikä on liiallisen holhoamisen ja tarpeellisen puuttumisen välinen ero? 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Korpilampi-seminaari