Siirry pääsisältöön

Ukrainan salamurhakomennuskunnat operoivat Venäjällä

Lenin sanoi aikoinaan, että terrorin tarkoitus on terrorisoida. Salamurhakomennuskuntien käytön tarkoitus on pelottaa vihollista sekä vihollisen kanssa yhteistyötä tekeviä henkilöitä. Ja tietenkin aina voidaan keskustella siitä, että onko miehitysvallan hyväksi työskentelevä henkilö, tai henkilö joka lietsoo vihaa omaa puolta kohtaan sellainen kohde, johon tuollainen komennuskunta saa iskeä. Lennokki-iskujen sekä salamurhakomennuskuntien tarkoitus on tuoda sota viholliseksi luokitellun tahon olohuoneisiin uudella sekä kouriintuntuvalla tavalla. Kuitenkin jos ajatellaan että siviilien surmaamista tulee välttää, niin tietenkin mikäli kohteet ovat sotilashenkilöitä, sekä henkilöitä jotka työskentelevät sotilaskomentajien alaisuudessa esimerkiksi ilmiantajina, niin voidaan sanoa noiden kohteiden olevan hyväksyttävissä. 

Salamurhakomennuskuntien sekä ilmeisesti heidän käyttämiensä lennokkien tarkoitus on myös osoittaa, että kuka vain voi missä vain joutua iskujen kohteeksi. Samoin niiden tarkoitus on pelotella sekä niitä, jotka tekevät yhteistyötä Venäjän kanssa ja luoda ainakin epäsuoraa pelkoa Putinin itsensä mieleen. Tiedetään että myös GRU:lla sekä SVR/FSB:llä on käytössään vastaavia palveluita, joiden perustana on KGB:n pahamaineinen V-ryhmä (Vympel), jonka tehtävä oli eliminoida Neuvostoliiton vastustajia.

 Samoin myös joillakin länsimailla tai länsimaiksi mielletyllä valtioilla kuten Israelilla (Sayeret Matkal sekä monet muut Israelin erikoisosastot ovat kykeneviä tällaisiin tehtäviin) sekä USA:lla (Seal Team 6, Delta force), Iso-Britannialla (SAS), Saksalla (KSK) sekä Ranskalla (Muukalaislegioonan 2 nd.REP)ja myös Itävallalla (EKO Cobra-unit) on käytössään erikoisyksiköitä jotka voivat suorittaa myös eliminointioperaatioita. Ja ilmeisesti myös omat erikoisjääkärimme kykenevät tällaisiin tehtäviin, eli kaikkien noiden yksiköiden tehtäviin kuuluu "operointi sekä sabotaasi ja muut tehtävät vihollisen selustassa". Eli niihin voi kuulua myös vihollisen komentajien eliminointi.


Yllä Ukrainan turvallisuuspalvelun tunnukset

Eli välillisesti näiden toimien tarkoitus on lähettää viesti myös Putinille sekä tietenkin sitoa joukkoja ja varsinkin IT-kalustoa Venäjän rajan taakse, vaikka noita joukkoja sekä välineitä tarvitaan rintamalla. Tietenkin olisi varmaan paljon "tyylikkäämpää" käyttää nykyaikaisia täsmäaseita sekä  miehitettyjä lentokoneita, mutta kuitenkin Ukrainan lentovarusteet ovat rajalliset, ja miksi vaarantaa esimerkiksi MiG-29 hävittäjiä sekä lentäjiä, kun lennokkien avulla voidaan suorittaa samanlaisia tehtäviä. Ongelma on tietenkin siinä, että sodan leviäminen syvälle Venäjälle ei kaikkia varmaan miellytä. 

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka valmistautuivat aikoinaan Venäjän nopeaan voittoon, ja sen jälkeen "olisi ollut pakko" hyväksyä tuo Ukrainan miehitys tai sen muuttamisen Venäjän nukkevaltioksi ja "palauttamisen Venäjän yhteyteen". Eli uskoisin että ainakin alussa Putinin tavoite sodassa oli Ukrainan itsenäisyyden poistaminen, sekä sen täydellinen miehittäminen. Samalla hän varmaan halusi demonstroida Venäläisen sotakaluston tehoa, ja luoda markkinoita omille sotateollisuuden tuotteilleen. Ja jos sodan alussa joku liikemies olisi ollut Putinin kaveri, niin hän olisi varmaan saanut aikaan sen, että Putin olisi tuolle henkilölle antanut lukuisia kultaisia ystävyyden lahjoja. 

Venäjä on ydinasevaltio. Mutta samalla meidän pitää käsittää se, että ilman mahdollisuutta hyökätä esimerkiksi varusteluteollisuuden kohteiden kimppuun ei Ukraina voi mitenkään edes kuvitella pakottavansa Venäjää rauhaan. Venäjän huoltotaktiikkaan on kautta aikojen kuulunut se, että se tuottaa esimerkiksi tykkejä sekä ammuksia kaukana rintamasta. Sotateollisuuden tuotteita valmistava tehdas varmaan on sotilaskohde. 

Kuitenkin esimerkiksi Moskovan drone-iskut ovat asia, joka muuttaa Ukrainan sodan todelliseksi myös Venäjän sisäosissa. Se että Putin ei pysty pitämään sotaa Ukrainassa, vaan se tuntuu myös Venäjän sisäosissa vie tietenkin ainakin osittain terää hänen propagandaltaan, että Ukraina on jo voitettu, ja että se vain odottaa armoniskua. Venäjä on valtio joka voi olla erittäin epämiellyttävä. Putinin aikaan siitä on tullut samanlainen valvontayhteiskunta kuin Pohjois-Koreasta. Tuon valvonnan sekä sensuurin avulla Putin myös pönkittää valtaansa. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/lehti-ukrainan-salamurhaajat-iskeneet-voimalla-toiminta-her%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4-my%C3%B6s-kysymyksi%C3%A4/ar-AA1gED0C?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=6de95e8c2d174c629aaa6473c96af32a&ei=13

https://en.wikipedia.org/wiki/Delta_Force


https://en.wikipedia.org/wiki/EKO_Cobra


https://en.wikipedia.org/wiki/French_Foreign_Legion


https://en.wikipedia.org/wiki/Federal_Security_Service


https://en.wikipedia.org/wiki/KGB


https://en.wikipedia.org/wiki/Kommando_Spezialkr%C3%A4fte


https://en.wikipedia.org/wiki/SEAL_Team_Six


https://en.wikipedia.org/wiki/Special_forces_of_Israel

https://en.wikipedia.org/wiki/Vympel


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ihmi

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä kohtaamme

Sama tukikohta, mikä kestää ydiniskun ei välttämättä kestä drone-iskua.

Miksi Ukrainan isku Toropetsin asevarikolle onnistui, vaikka tuon varikon piti kestää ydinaseen avulla tehty hyökkäys? Syy tähän löytyy dronen erilaisista kyvyistä verrattuna ydinaseeseen. Drone kykenee esimerkiksi lentämään tukikohdan sisään, jos se vain pystyy välttämään törmäykset sekä esimerkiksi potkurien vaurioitumisen. Samoin jos dronen potkurit ovat kehyksen sisällä, niin se voi liikkua maata pitkin kuin auto, ja sen takia tuollainen drone voi liikkua esimerkiksi tukikodan ilmastointikanavaa pitkin kohteeseensa. Samoin drone voidaan laskea maahan, ja sitten kun tukikohdan ovia availlaan, niin se voi lentää sisään avatusta ovesta.  Joten tuollaisten kykyjen takia drone voi tuhota kohteita, joita ydinaseet eivät kykene neutraloimaan. FPV (First Person View) eli VR laitteiden avulla ohjattava drone on erittäin tarkka väline. Joten jos ohjaaja vain kykenee säilyttämän yhteyden droneen, niin hän voi lentää sen hyvinkin ahtaasta aukosta sisään.  Jos drone pääsee esimerkiksi ammusvara