Me kaikki olemme odottaneet hetkeä, jolloin esimerkiksi ensimmäiset katujengit jäävät kiinni 3D tulostetuista aseista. 3D tulostimella valmistettujen tuotteiden määrä on kasvanut erittäin paljon, ja nykyään puhutaan vakavissaan siitä, että esimerkiksi kokonaisia avaruusraketteja valmistetaan tulevaisuudessa 3D printterien avulla. Sen takia meidän pitäisi ainakin huolestua siitä, että esimerkiksi korkea-lämpötilatyöhön kykeneviä 3D printtereitä on päätynyt rikolliseen käyttöön. Jos haluamme verrata esimerkiksi 3D printtereitä kopiokoneisiin, joissa on setelikopioinnin esto, niin kuitenkin meidän pitää tuolloin muistaa että rikolliset ovat ennenkin osanneet ohittaa nuo estot. Samalla tavalla rikollinen voi ohittaa myös 3D printterien suojaukset, ja valmistaa aseita noilla välineillä.
Vaikka media on toistuvasti sanonut, että 3D tulostetut aseet eivät ole kovin laadukkaita, niin kuitenkin ne näyttävät ainakin uusnatseille sekä organisoidulle rikollisuudelle kelpaavan. Eli vaikka kyseessä ei ole ehkä maailman paras, "SA-INT" standardin mukaan valmistettu ase-erä, niin kuitenkin 3D printtereillä voidaan aina valmistaa tuotteita, joita niillä ei ehkä kukaan ole toivonut voitavan valmistaa. Tekoäly yhdessä esimerkiksi juuri 3D tulostimien kanssa ovat asioita, joihin yhteiskunnan pitäisi jotenkin reagoida, koska juuri tällaisia välineitä nykyaikaiset rikolliset voivat käyttää omiin tarkoituksiinsa.
Kuva: https://yle.fi/a/74-20041782
Eli vaikka sanotaan että joku väline vaatii suuria muutoksia, jotta niillä voidaan tehdä jotain asioita, niin kuitenkin meidän kaikkien pitää muistaa, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiit tekemään tarvittavia muutoksia esimerkiksi 3D printtereihin, jotka kykenevät tulostamaan metalliosia. Siis siihen ei kenenkään sovi enää luottaa, että joku tuote on täysin vaaraton, tai että joku väline vaatii kalliita kursseja tai esimiesten luvan, jotta niitä voidaan muunnella uuteen käyttötarkoitukseen.
Saattaa olla että joku 3D printteri suostuu valmistamaan aseen esimerkiksi skannatuista osista valmistetuista CAD piirustuksista. Kännykän avulla tapahtuva skannaus tapahtuu hyödyntämällä kännykän sonar-järjestelmää, joka mittaa etäisyyttä tiettyyn kohtaan tuota kohdetta sekä kännykän kameraan. Tietenkin kännykkä pitää olla täysin vakaana.
Eli vaikka jossain 3D printtereissä on niin sanottu aseen valmistamisen esto, niin kuitenkin saattaa olla niin, että tuo esto on melko helposti purettavissa. Pahimmillaan tuon eston voi kumota vain vaihtamalla tiedoston nimeä. Eli kukaan meistä ei voi olla täysin varma siitä, että onko naapurilla sellaiset taidot tai tiedot, että hän kykenee suoraan valmistamaan tuollaisia vaarallisia tuotteita.
Siis vaikka meistä jotkut ovat sellaisia, että he eivät koskaan opiskele mitään, mitä ei ole pakko opiskella, niin silti me voimme aina olla varmoja siitä, että aina löytyy joku "out of the box" ajattelija, joka aivan omin päin menee opiskelemaan jonkun taidon, johon hänellä ei ole muodollista koulutusta, eikä näin ollen kukaan voi kontrolloida sitä mitä tämä kyseinen henkilö tekee.
https://yle.fi/a/74-20041782
Kommentit
Lähetä kommentti