Siirry pääsisältöön

Kovat puheet tuovat julkisuutta sekä sitä kautta ääniä.

 Kansanedustaja Junnila aikoo erota. Vilhelm Junnila on hyvä esimerkki ihmisestä, joka on saanut paljon huomiota "huumorilla", jota ei kuitenkaan voida hyväksyä. Junnilan toiminta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sekä Eduskunnassa on asia, jossa on menty hyvän maun ulkopuolelle. Eduskunnan pitäisi olla paikka, jossa ei kerrota mauttomia ajatuksia siitä, että ihmisten murhaaminen on muka jotenkin hyväksyttävää. 

Onko valtiojohdon jäsenen oikeasti hyväksyttävää esitellä natsisympatioita? Meidän yhteiskunnassamme on tultu siihen tilanteeseen, että meidän olisi ehkä syytä ryhtyä katsomaan että mitä minkäkin puolueen nimissä ladellaan. Tietenkin puolueen pitää saada huomiota, jotta äänestäjät löytävät sen, mutta mitä jos puolueen jäsen osoittaa esimerkiksi tukeaan kansanmurhalle?

Murha on erittäin ikävä ja kielletty tapa toimia. Siis toisen ihmisen vahingoittaminen on rikos. Ja vielä tuomittavampaa on avuttoman ihmisen murhaaminen tai pahoinpiteleminen. Jopa maamme edustavimmissa sanomalehdissä on ollut juttuja, joissa vanhempia suoraan sanottuna kehotetaan pahoinpitelemään omaa lastaan. Ja noita juttuja sitten perustellaan vanhempien oikeudella toimia auktoriteettina. 

Tuolloin ajatusrata kulkee niin, että koska lapset eivät saa äänestää, niin mitä varten heitä pitää kuunnella? Tästä on olemassa vielä jäätävämpi malli, jonka mukaan vanhempien tahdosta riippuu se, että saako nuori äänestää. Tuollaisessa mallissa, jonka joku jossain kapakassa muutaman viskilasin jälkeen esitti vanhempien eläessä pitäisi lapsen ja nuoren saada heidän lupansa käydä äänestämässä. Tuolla mallilla kuitenkin hyväksytään ihmisen alistaminen sekä mielivalta auktoriteettiin vedoten. Putin on ottanut askeleen tuota mallia kohti sallimalla kotiväkivallan Venäjällä. 

Myös antisemitismi sekä kaikkien vähemmistöjen sortaminen on joidenkin ihmisten mielestä täysin oikeutettua. Eli kyseessä on asia, jota perustellaan sillä, että enemmistö päättää jokaisesta asiasta, mitä maassa tapahtuu. Ja jos enemmistö säätää lain, jossa vähemmistöön kuuluvien oikeusturva tuhotaan ja heitä saa kohdella miten huvittaa, niin ollaan menossa kohti demokratian vaarallisinta osaa. Nimittäin sitä että demokratian pahin vihollinen on kansan naurattaja, joka kerää ääniä esimerkiksi sulkemalla vähemmistöt pois kouluista. Ja tuolla toiminnalla pyritään takaamaan enemmistön pääsy ylempiin virkoihin. Itseasiassa meidän pitää tietenkin muistaa se, että esimerkiksi Hitler nousi valtaan täysin laillisten vaalien kautta. 

Jos kansanedustaja tai ministeri ehdoin tahdoin kehottaa "ihmisaborttiin" ja tekee sen eduskunnassa, niin silloin tietenkin hän varmasti aiheuttaa vähintään kiusallisen tilanteen jokaiselle kansanedustajana. Kansanmurha on asia josta ei saa koskaan tehdä pilaa. Itse olen joskus kirjoittanut että valitettavasti voi olla niin, että jotkut ihmiset aikoinaan äänestivät pilan päiten Hitleriä, ja myös esimerkiksi Tony Halme on sellainen tapaus, että ihmisten pitäisi alkaa hiukan välittämään siitä, kenelle äänensä antavat. 

Demokraattisessa maassa ei ole olemassa niin sanottuja pilailuääniä, ja juuri se tekee ääriliikkeiden populismista vaarallista. Kovat lausunnot sekä "hurtti huumori" tietenkin tuovat ehdokkaalle julkisuutta, mutta tuollainen tapa hankkia äänestäjiä sekä julkisuutta on hyvin vaarallista, koska kovat puheet tuovat ääniä niiltä, jotka ajattelevat sitä mitä poliitikko sanoo. On aivan sama asia mitä henkilö oikeasti ajattelee ollessaan yksinään. Se mitä hän sanoo muille on se asia mikä saa muut muodostamaan kuvan hänestä. 

https://yle.fi/a/74-20039196

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/sdp-johtaja-vaatii-petteri-orpolta-johtopaatoksia-junnilasta-vihdoin-ja-viimein-syyta-herata/029ec1af-5c9f-4300-b17f-6b542eb27ac6

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/juuri-nyt-vilhelm-junnila-aikoo-erota/fceafb9c-ddee-4adb-bd2b-9534f41477db

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...