Siirry pääsisältöön

Wagner-joukot saattavat olla Venäjän "itsemurhapataljoona"



"Wagner-hautausmaa" kertoo karua kieltään siitä, millainen kohtalo sodassa odottaa niitä, joista valtion johto ei satu pitämään. Eli alla olevan uutisen mukaan Wagner-joukkoihin kuuluu paljon rikollisia, joiden hautausmaa kertoo karua kieltään siitä, että kaikkia sotilaita ei koskaan kaivata takaisin. Wagner-joukot ovat nimenomaan palkkasotureita, ja he ovat lähteneet sotimaan palkkiota vastaan. 

Miksi rikollinen värväytyy Wagner-joukkoihin? Hän saattaa haluta armahdusta, palkkiota sekä veteraanin statuksen, mikä tarkoittaa, että pelkkä hänen epäilemisensä rikoksesta on kunnianloukkaus. Joten varmaan monet gangsterit mielellään haluaisivat veteraanin statuksen Venäjällä. Jos nuo miehet eivät ole olleet yhteydessä kotiinsa, niin he saattavat saada viimeisen leposijan noilta hautausmailta. Heitä ei ehkä kotiin kaivata ollenkaan. 

Se tarkoittaa sitä, että nuo miehet ovat helpommin uhrattavissa kuin niin sanotut tavalliset varusmiehet. Jos Wagner miehiä oikeasti vihataan, niin he voivat olla esimiehilleen vain tykinruokaa. Eikä ole niin varmaa, että kaikki haluavat kyseisten miesten palaavan yhtään mihinkään. 

Kyseisiin joukkoihin on ilmeisesti värvätty vankeja, joita voidaan käyttää estoitta tykinruokana. Jos henkilö on tehnyt kovia rikoksia eikä hänen kotiväkensä ole pitänyt yhteyttä kyseiseen henkilöön, kun hän on vankilassa, niin silloin hänen kuolemansa on erittäin helppoa salata. Koska nuo miehet eivät ole enkeleitä, vaan ilmeisesti ammattirikollisia, niin silloin kukaan ei ehkä itke heidän peräänsä. 

Ehkä tuon Wagner-ryhmän tehtävänä on toimia niin sanottuna "Dirlewanger"-yksikkönä, jonka jäseniä määrättiin hyökkäämään vihollisen asemiin aseettomina. Eli noiden yksiköiden ainoa tarkoitus on se, että sen jäsenistä päästään eroon mahdollisimman huomaamattomasti. Ja ehkä Ukrainan metsistä löytyneet palaneet luunpalat kuuluvat juuri noille Wagner miehille. 

Saattaa olla että Venäjä ilmoittaa vain niitä tappioita, jotka koostuvat henkilöistä, jotka ovat pitäneet yhteyttä kotiinsa. Jos kotiin ei olla pidetty yhteyttä, eikä sotilas ole muutenkaan maininnut suhteista siviiliin kuten tyttöystävästä tai muista vastaavista henkilöistä, niin silloin hän saattaa olla sellaisessa tilanteessa, että kyseisen henkilön kuolemaa ei ehkä tarvitse ilmoittaa. Sitä kuinka paljon Venäjä salaa tappioitaan ei ole tiedossa. 

Mutta sen varmaan jokainen tietää, että noita lukuja kaunistellaan Venäjällä. Jos ajatellaan että Wagner-yksikön mies lähtee sotaan vankilasta toiveenaan armahdus sekä tuntuva tilipussi, niin silloin saattaa käydä niin, että tuo mies jää keskimääräistä helpommin taistelukentälle. Eli en usko että edes Vladimir Putin antaa kaikille miehille armahdusta, vaikka olisi sitä muuten lupaillut. 

Saattaa olla että sota tarjoaa myös FSB:lle loistavan tilaisuuden hankkiutua eroon sellaisista henkilöistä, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia vankilassa. En tiedä että onko noita armahduksia muuten luvattu poliittisille vangeille, vai onko tuo armahdus vastalahjaksi sotimisesta Ukrainassa tarkoitettu vain väkivalta- sekä muille "tavallisille" rikollisille.

 Poliittinen vanki on aina vähän mutkikas asia. Hän saattaa kertoa asioita, jotka ovat kiusallisia FSBlle sekä Vladimir Putinille. Joten saattaa olla että Wagner on varattu vain niin sanotuille "koville jätkille", joiden paikka Suomessa on vankila. 

https://yle.fi/a/74-20015032

https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...