Siirry pääsisältöön

Salaliittoja, moottoripyöräjengejä sekä äärioikeistoa



On ihmisiä joiden mielestä Saksa on ulkomailta johdettu salaliitto. Samoin on ihmisiä joiden mielestä heillä ja vain heillä on oikeus johtaa valtiota. Kun eräässä saksalaisessa linnassa suunniteltiin väkivaltaista vallankaappausta, niin kyseessä on tietenkin oikeustermillä "salaliitto" tunnettu toiminta, jossa rikollisella toiminnalla pyritään vaikuttamaan valtion toimintaan. Mutta kuitenkin meillä lehdistö on täynnä "salaliittoteorioita" käsitteleviä juttuja, joissa noihin asioihin uskovia ihmisiä mustamaalataan. Osa noista äärioikeistoksi leimatuista joukkioista on todellisuudessa lähinnä rikollisia katujengejä, joilla tietenkin on hakaristejä seinillä sekä aseita kaapeissa. 

Kun puhutaan nykyisistä johtavista poliitikoista, sekä 50-60 vuotiaista liike-elämän johtajista, niin he olivat Saksan yhdistyessä 20-30 vuotiaita nuoria miehiä sekä naisia. Ja tuolloin tietenkin on vainut tapahtua kaikenlaista, eli jollain poliitikolla saattaa olla menneisyys huumekauppiaana, skinheadina tai salaisen poliisin ilmiantajana. Mafian eli organisoidun rikollisuuden käsissä tuollainen tieto voi olla hyvinkin vaarallista. 

Siis oikeustermi salaliitto tarkoittaa yksinkertaisesti ryhmän suunnittelemaa rikollista tekoa, ja jos sitten ajatellaan esimerkiksi Italian politiikan suhdetta mafiaan, niin varmasti jotkut poliitikot ovat myös tilanneet mafialta palveluksia, joista osa voi olla esimerkiksi palkkamurhia. Kun puhutaan esimerkiksi Saksalaisten ja varsinkin DDRssä syntyneiden poliitikkojen taustoista, niin aina on mahdollista, että joku on tehnyt asioita, joista on vaiettu. Ja noita asioita käsittelevä mappi saattaa löytyä FSB:n hyllystä. 

Tuo mappi ei ehkä ole mikään kovin räjähdysaltis, mutta myös DDRssä oli katujengejä sekä huumekauppaa, ja varmaan tuossa maassa oli myös niitä, jotka sydämestään uskoivat SEDn eli Sosialistisen yhteneväisyyspuolueen jäsenyyden edistävän omaa uraa. Noissa kauan sitten unohtuneissa itäblokin valtioissa ilmiantoja käytettiin myös esimerkiksi työpaikan saamiseen tai kilpakosijoiden raivaamiseen pois tieltä. Eli mitähän oma vaimo ajattelisi jos entinen kihlattu joka katosi yöhön tai jonka rajapoliisi on ampunut on joutunut tämän nykyisen aviosiipan ilmiantamaksi. 

Saksan yhdistyessä kaikki varmaan vakuuttelivat kilpaa että he eivät ole osallistuneet Stasin toimintaan mitenkään. Tai että heidät on pakotettu tuohon ilmiantamiseen.. Kun puhutaan johtaviin poliitikkoihin kohdistuvasta laittomin keinoin tapahtuvasta vaikuttamisesta, niin meidän pitää muistaa sellainen asia, että nykyään 50 vuotias poliittinen johtaja ei ole aina edes ajatellut joku päivä olevansa korkeassa asemassa. Eli tuo nolo asia voi olla esimerkiksi huumepidätys tai huumekauppaan osallistuminen, josta sitten on luikerreltu vapaaksi runoilemalla oma pidätys poliittiseksi pidätykseksi. 

Kun Saksa yhdisty vuonna 1990 niin sen jälkeen joillekin henkilöille tuli tarve ajaa pää puliksi sekä osoittaa isänmaallisuuttaan ryhtymällä skinheadiksi. Ja tietenkin silloin voi poliittisen  toiminnan välineenä olla polttopullo tai pesäpallomaila. Tuollaisessa toiminnassa mennään sitten helposti liian pitkälle, ja joku saattaa kuolla, kun häntä "koulutetaan". Jos joku sitten saa tietää esimerkiksi tuollaisesta huumemenneisyydestä, niin silloin varmasti on edessä pitkä meriselitys. 

Kun taas puhutaan esimerkiksi toimittajista tai kaupunkitason poliitikoista, niin varmasti osa noista henkilöistä on saattanut sekaantua vaikkapa huumekauppaan tai ottaa osaa katujengien toimintaan. Samoin tietenkin lehtimiehet ovat hyvä kanava kilpailijoiden mustamaalaamiseen. Journalistin poika- tai tyttöystävä voi kuulua noihin "piireihin", joissa tietenkin juhlitaan rankasti. Ja kun alkoholia ja huumeita käytellään, niin silloin saattaa joku kuolla. 

Kun me muistelemme rikollisuutta käsitteleviä lehtijuttuja, niin meidän pitää huomioida se, että esimerkiksi Helvetin Enkelit ja muut moottoripyöräkerhot ovat syöttäneet sekä juottaneet toimittajia oikein kunnolla. Ja samalla nuo MC-kerhot ovat levittäneet sellaista ilosanomaa, että he ovat tavallisia kavereita, joita poliisi vain aiheetta jahtaa. Eli joillakin toimittajilla tai poliitikoilla saattaa olla hyvinkin läheiset välit tuollaisiin rikollisiin. 

https://yle.fi/a/74-20013935


https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...