Suomen ja Ruotsin yhteinen NATO-tie on vaikeutunut erittäin paljon. Ja yksi syy siihen on tietenkin se, että Turkin presidentti Erdogan ei saa haluamaansa. Kun puhutaan Suomen ja Ruotsin yhteisestä NATO-tiestä, jonka mukaan me olemme yhdessä vahvempia, niin kuitenkin meidän pitää muistaa se, että tuo jäsenyys hyödyttäisi Suomea eri tavalla kuin Ruotsia. Ulkoministeri Haavisto on nyt sanonut, että Suomi saattaa joutua etenemään NATO prosessissa ilman Ruotsia.
Tietenkään Venäjä ei varmaan halua ainakaan NATO-tukikohtia Ruotsiin tai Suomeen, ja vaikka esimerkiksi Erdogan ei ehkä aivan yksin uskalla lähteä hylkäämään Suomen sekä Ruotsin NATO-jäsenyyttä, niin silti hän voi suoraan sanottuna viivyttää tuota äänestystä loputtomiin.
Eli jos ajatellaan että Venäjä yrittää vaikuttaa Erdoganiin, niin silloin tietenkin viivyttely merkitsee sitä, että NATOoon tulee kahden kerroksen väkeä, niitä jotka saavat äänestää NATO-kokouksessa sekä niitä, joita ei tarvitse kuunnella. Ruotsin kohdalla Turkki on ilmoittanut ettei se voi Koraanin polton takia tukea Ruotsin NATO-jäsenyyttä. Mutta samalla USA on ilmoittanut Suomen ja Ruotsin olevan valmiita NATOon.
Koraanin polttaminen ei ole mikään pieni asia Turkin kaltaisessa maassa, ja sitä voidaan pitää tarkoituksellisena provokaationa. Ruotsissa on myös ihmisiä, joiden mielestä Ruotsin ei pitäisi liittyä NATOoon, ja yksi syy tuohon kantaan on tietenkin se, että Ruotsissa PKK eli Kurdistanin työväenpuolue on kielletty. Tuon puolueen tai oikeastaan aseellisen terroristijärjestön nimissä on tehty Turkissa pommi-iskuja, joiden kohteena ovat tavalliset ihmiset. Nuo iskut saattavat olla tarkoitettu aiheuttamaan pomppuja ja kuoppia ainakin Ruotsin NATO jäsenyyteen. Meidän pitää sitten muuten käsittää se, että Venäjän tiedustelu saattaa pyrkiä vaikuttamaan valtioiden sisäiseen tilanteeseen äärijärjestöjen kautta.
Se mikä sitten varmaan on tuon viivyttelyn tarkoitus on se, että Suomi ja Ruotsi vetävät itse nuo NATO hakemukset pois, niin se sitten olisi varmaan Putinille mieleen. Ja tietenkin sama asia miellyttäisi myös kaiken maailman äärioikeistoa, joka mielellään provosoi tilanteita, sekä korostaa valtioiden itsenäisyyttä. Kun me olemme lähteneet kohti NATOa, niin silloin meidän pitää muistaa muutamia asioita tuosta liitosta.
Se on oikeasti sotilasliitto, jossa ei kukaan voi vain olla saavana osapuolena. Meidän pitää myös antaa sinne jotain. Me emme voi vain odottaa sitä, että muut palvelevat meitä. Meidänkin pitää tehdä joskus uhrauksia muiden puolesta. Jos emme tue muita, niin me emme voi odottaa saavamme tukea, jos sitä joskus tarvitsemme. Mikäli ostamme aseita joiden keskeisten komponenttien toiminta riippuu siitä, että joku sallii niiden käytön, niin silloin meidän pitää myös hiukan kuunnella mitä tuo aseiden toimittaja meiltä haluaa.
Tai sitten JDAM-pommien sekä tykinammusten GPS piuha napsahtaa poikki eikä F-35 Lightning II hävittäjään tule päivityksiä kun niitä tarvitaan. Toki me voimme siirtyä perinteiseen tykistön taktiikkaan, mutta silloin meidän pitää varastoida 3-10 miljoonaa tykin ammusta, ja silloinkaan nuo ammukset eivät kauan riitä. GPS ohjattavat tykinammukset antavat tykille erittäin suuren tarkkuuden, ja samalla vähentävät tarvittavien ammusten määrää.
Se että olisiko ehkä maassamme pysyviä NATO tukikohtia vai ei on taas hiukan monimutkaisempi kysymys, kuin se että käykö tuon tukikohdan henkilökunta paikallisessa McDonald'sissa vai ei. Jos sotilastukikohta on liian lähellä Venäjän rajaa, niin silloin sinne voidaan hyökätä lyhyen kantaman ohjuksilla, joiden torjunta on silloin hyvin vaikeaa, koska ohjuksen lentoaika kohteeseen on hyvin pieni.
Se että Venäjän ohjukset Ukrainassa eivät ole olleet niin tehokkaita kuin niiden pitäisi olla saattaa johtua huonosta laadusta. Mutta vaarana on se, että Venäjän asevoimat ottavat asiasta opikseen, ja ryhtyvät panostamaan määrän lisäksi myös laatuun. Emme voi loputtomasti olettaa, että meillä on samanlainen tuuri kuin Ukrainalla. Ukrainan onni oli se, että Venäjä lähti soitellen sotaan, eikä sen johto lukenut esimerkiksi raportteja, jotka eivät tukeneet sen aikomuksia.
Samoin Venäjän asevoimilla ei ilmeisesti ole esimerkiksi GPS/GLONASS ohjattavia kranaatteja sekä raketinheittimen ammuksia. Siis HiMARS heitinten teho perustuu niiden tarkkuuteen. Mutta vaara on se, että Venäjä nyt ottaa opikseen. Eli jos Venäjällä olisi Ukrainan sodassa vastaavia aseita kuin mitä länsi on toimittanut Ukrainaan, niin silloin Ukraina olisi todella suurissa vaikeuksissa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/usa-koraanin-polttaminen-ruotsissa-saattoi-olla-tarkoituksellinen-provokaatio-haavisto-haluaisi-kolmenkeskisen-tapaamisen-turkin-ja-ruotsin-kanssa-koolle-mahdollisimman-pian/ar-AA16EwlQ?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=5ce07940f2c1461187dc6ca21a7b1dca
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/uusi-nato-jumi-muutti-aanensavyn-pekka-haavisto-ruotsista-ylella-onko-tapahtunut-jotain-sellaista/6414b395-8706-46ca-a395-87f0fb560238
https://yle.fi/a/74-20014292
https://yle.fi/a/74-20014320
https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti