Siirry pääsisältöön

Vartijoista sekä heidän otteistaan vielä kerran.




Kauppakeskus Iso-Omenan tapauksen käsittely on jatkunut mediassa, ja ehkä se on hyväksi. Se että vartijat ovat työssään hyvin lyhyellä koulutuksella on tietenkin asia, mikä on tullut ilmi, kun kyseisen ammattikunnan edesottamuksia on käsitelty mediassa. Mutta kuitenkin jos sanotaan, että esimerkiksi vartija lähtee poistamaan henkilöä ostoskeskuksesta toisen asiakkaan pyynnöstä on merkillinen asia. Se että voimankäyttötilanteessa kuollut henkilö on kuulunut helluntai-seurakuntaan ainakin "Seurakuntalainen" julkaisun mukaan, ei varmaan kuitenkaan oikeuta takomaan ketään hengiltä. Eli onko se että joku henkilö kuuluu johonkin tiettyyn seurakuntaan se oikeus paiskata henkilö ulos ostoskeskuksesta. 

Samoin itseäni vähän ihmetyttää se, että erityisesti nuorison toiminta tai oleskelu ostoskeskuksissa on otettu puheeksi tässä tapauksessa. Samalla tavalla kuin nuoriso, niin myös aikuiset alkoholistit voivat aiheuttaa häiriötä, ja usein häiriön aiheuttaja on sellainen 40-50 vuotias setä tai täti, joka on napannut vähän toisellekin jalalle, sekä ottanut jotain lääkkeitä samalla. Eli narkomaani tai alkoholisti voi nähdä näkyjä, ja silloin tietenkin pitää kyllä miettiä että mitä jos vaikka poliisit kutsutaan samalla hakemaan tuo henkilö putkaan, niin ei sitten jää riehumaan mihinkään ostarin eteen. Samalla pitäisi muistaa että sekava käytös saattaa johtua aivoverenvuodosta tai muusta sairaskohtauksesta. 

Jos ajatellaan että nuori henkilö odottelee bussia, niin on jotenkin outoa että hänet ajetaan sateeseen, vaikka ei mitään ongelmia kenellekään. Tuliko kenellekään mieleen että tuo nuori on tulevaisuudessa asiakas, joka ehkä käy tuossa ostoskeskuksessa useinkin. 

Sen tietenkin ymmärrän jos joku puliukko haisee pahalta tai narkomaani haistattelee ihmisille, että hänet otetaan kiinni tai käydään sanomassa että "olisitko vähän hiljempaa" tai "voisitko käydä suihkussa ennen seuraavaa käyntiä", mutta kuitenkin olisi ehkä parempi että jos tuollainen henkilö otetaan kiinni, niin paikalle soitetaan poliisi ja ambulanssi, niin eivät jää mihinkään hankeen makaamaan. Samoin myös noilla laitapuolen kulkijoilla on oikeus kuulla, miksi heidät poistetaan. 

Kauppa- eli ostoskeskukset ovat paikkoja, joissa kaikki me muutkin ihmiset joskus vietämme vain aikaa, eli itse ihmettelen että miksi erityisesti nuoria on katsottu pitkään. Se että nuoriso istuu tai muuten oleskelee ostoskeskuksessa ei tee heistä sen suurempaa järjestyshäiriötä kuin kenestäkään muusta. Jos sanotaan että vartija suuttuu siitä, että hänelle sanotaan sanat "v**** stevari", ja sitten poistaa henkilön paikalta voimakeinoja käyttäen, niin tutkinnassa tietenkin kysytään että tulivatko nuo vartijaa ärsyttäneet sanat ennen kuin vartija lähti poistamaan noita itsetuhoisia nuoria paikalta, vai sanottiinko nuo sanat sen jälkeen kun voimaa on lähdetty käyttämään? 

Tutkinnassa selvitetään sitä, että mitä missäkin tapauksessa on sillä kerralla tapahtunut. Eli onko voimankäyttö ollut aiheellista sekä oikein mitoitettua? Onko esimerkiksi joku graffitin maalaus sellainen teko, että jos nuori tunnistetaan graffitin maalaajaksi oikeutettu syy siihen, että hänet raudoitetaan seka rusikoidaan sairaalakuntoon? 

Tekeekö se että nuori istuu jossain kauniissa ostoskeskuksessa häiritsemässä vartijaa tuosta nuoresta itsetuhoista? Vai onko niin että jos vartija sitten paiskaa kyseisen henkilön lattiaan niin jos hän sitten vähän tuosta suuttuu ja sanoo ruman sanan, niin se tekee kyseisestä henkilöstä itsetuhoisen? Eli ovatko kaikki jotka ovat vartijan kanssa eri mieltä siitä, että pitääkö heidät heittää ulos itsetuhoisia? Syy tähän vuodatukseen ovat olleet lehtijutut joiden mukaan vartijat kohtaavat usein itsetuhoisia nuoria, ja että heitä on ohjeistettu heittämään ulos kaikki, jotka tekevät poistumiskehotuksen yhteydessä passiivista tai aktiivista vastarintaa. 

Eli onko se että vartijalta tiedustellaan syytä poistamiseen oikeasti passiivista vastarintaa, joka oikeuttaa voimankäyttöön? Vai riittääkö se syyksi, että vartijaa ei satu joku naama miellyttämään. Ja jos ostoskeskuksessa on ostopakko tai siellä ei saa oleskella, niin silloin tietenkin olisi hyvä jos asia ilmoitetaan ensin lapulla. 

Myös se sitten kysytään että onko nuorille ilmoitettu syy tuohon poistamiseen? Eli myös heillä on ilmeisesti oikeus kuitenkin kuulla se, että miksi heidät ajetaan ulos.  Samoin jos me lähdemme puimaan sitä mahdollisuutta, että joku toimeksiantaja pyytää poistamaan nuorisoa paikalta, niin onko vartijan mieleen tullut se, että joku yrittäjä yrittää vaikuttaa kielteisesti kilpailijansa liiketoimintaan. Jos jotain muuta henkilöä on häiritty, niin ainakin itse ihmettelen että tuon häirinnän laatua ei tarvitse ilmoittaa tuolle poistettavalle, vai onko vartijoilla niin kova kiire, että he heittävät kaikki ostoskeskuksessa oleskelevat henkilöt ulos, jos joku sattuu sitä haluamaan? 

Tai onko jossain muualla tehty häiriö syy siihen, että vartija poistaa henkilön ostoskeskuksesta? Onko esimerkiksi se että joku on maalannut graffitin jonkun junanvaunun seinään vaunun ulkopuolelle syy poistaa henkilö ostoskeskuksesta. 

Joskus vartijat syyttävät graffitin maalareita siitä, että nämä työllistävät heitä todella paljon. Graffitin maalarit ovat tietenkin henkilöitä, jotka sotkevat paikkoja. Mutta kaikki ostoskeskuksissa oleskelevat nuoret eivät maalaa graffiteja. Ja onko sitten oikein käyttää sellaisia voimakeinoja, joissa henkilö saattaa menettää tajuntaansa tai pelotella heitä niin, että joku lähtee pakoon esimerkiksi metrokiskojen yli. Eli kyseessä on kuitenkin sotkeminen, eikä siitä ainakaan Suomessa pitäisi tulla kuolemantuomiota. Ja Iso-Omenan tapauksessa ei ole kysymys myöskään graffitien maalaamisesta. 


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e981a1d-44b6-4bb0-9e9c-df7813c5baf2


https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/iso-omena-heratti-kysymyksia/


https://yle.fi/a/74-20013168


Kuva: https://www.skanska.fi/palvelut/referenssiprojektimme/166280/Kauppakeskus-Iso-Omena/


https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...