Shoigu ja Putin 28. lokakuuta |
Tutkijat pelkäävät että Vladimir Putin ja Sergei Shoigu teeskentelevät, kun he yrittävät saada ihmiset uskomaan liikekannallepanon olevan ainakin osittain ohi. Tilanne saattaa muuttua hyvin vakavaksi, jos ihmiset eivät käsitä esimerkiksi sitä, että Venäläisten komentajien ei tarvitse pelätä sotaoikeutta vaikka he ampuisivat kuinka monta kranaattia tai kamikaze-lennokkia esimerkiksi ukrainalaisiin lähiöihin. Se että venäläiset komentajat saavat tehdä mitä hyvänsä saa heidät tukemaan Putinia. Ja Putin uskoo väkivallan olevan se asia, mikä saa opposition pysymään hiljaa. Mikäli henkilö vastustaa Putinia, voidaan hänet komentaa asevoimiin, jossa joukko loukkaantuneita aliupseereita sekä upseereita tekee kyseisestä henkilöstä jauhelihaa.
Yrittääkö Putin saada lännen tuen Ukrainalle loppumaan, kun hän on "pehmentänyt" puheitaan. Saattaa olla että hän yrittää muuttaa Ukrainan tilanteen "valesodaksi", jonka aikana hän voi täydentää asevarastojaan sekä kouluttaa uusia joukkoja. Valesota tarjoaisi Venäjälle mahdollisuuden siihen, että maailman huomio kääntyy hetkeksi Ukrainasta pois, ja silloin hän voisi iskeä uudelleen.
Esimerkiksi Iranin into toimittaa aseita Putinille saattaa johtua siitä, että Ukrainan sodan pitkittyminen saa aikaan sen, että maailma hetkeksi unohtaa Iranin tavan kohdella omaa oppositiotaan. Ja kun maailma katsoo muualle, niin Iranin poliisi voi hyökätä oppositiota vastaan.
Vladimir Putin on taas kerran toiminut siten, että me voisimme saada vaikutelman siitä, että Kremlin eli Putinin kanta Ukrainaan ja sen valtiolliseen suvereniteettiin olisi muuttunut. Putin ei siis enää vaadi Ukrainan hallituksen vaihtamista, sekä muutenkin puheet vaikuttavat pehmenevän. Mutta sitten meidän pitää muistaa yksi asia, eli ennen kuin Putin lähipiireineen on poistunut vallasta, ei todellinen rauha Ukrainassa ole mahdollinen.
Vaikka Putin ja Shoigu haluavat näyttää että esimerkiksi liikekannellepano Venäjällä on ohitse, sekä osoittaa maailmalle, että Venäjän hyökkäys on pysähtynyt, niin meidän pitää huomioida se, että Venäjän johto saattaa vain vetää henkeä, ja kerätä uusia voimia uutta hyökkäystä varten. Eli se mitä Putin nyt milloinkin sattuu sanomaan on aivan sama asia. Kuten Virossa on todettu, niin pelkkä Putinin poistuminen vallasta ei riitä, vaan myös hänen lähipiirinsä olisi peräännyttävä, jotta Venäjän politiikan voidaan oikeasti katsoa muuttuneen. Mutta mitään takeita ei ole siitä, että uusi poliittinen johto olisi yhtään sen liberaalimpi kuin Putin.
Mutta se että esimerkiksi Venäjän johto muuttuisi, niin se ei tarkoita sitä, että Venäjän politiikka muuttuu miksikään. Venäjän historiaa tarkasteltaessa voidaan sanoa, että on hyvin mahdollista että Putinin autoritaarinen komento jatkuu samanlaisena, vaikka poliittinen johto muuttuisi. Eli tämän skenaarion mukaan ainoa mikä tuolloin muuttuisi on Venäjän presidentin henkilöllisyys, ja hän saattaa aivan hyvin jatkaa Vladimir Putinin viitoittamalla tiellä, jolloin OMON joukot pysyvät kaduilla ja tiukka sensuuri jatkuu.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/isw-vladimir-putin-hamaa-ja-venajan-tvssa-tapahtui-jotain-ennenkuulumatonta/262ce457-2872-435b-9768-e425340635fc
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-vladimir-putin-ja-sergei-soigu-teeskentelevat-eika-lansi-ole-tajunnut-tilanteen-vakavuutta/5f7e233c-292e-4d5a-b0b0-2225d197b609
Kuva: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-vladimir-putin-ja-sergei-soigu-teeskentelevat-eika-lansi-ole-tajunnut-tilanteen-vakavuutta/5f7e233c-292e-4d5a-b0b0-2225d197b609
https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti