Siirry pääsisältöön

Sanna Marinin mielestä tavalliset venäläiset tukevat sotaa, ja Olaf Scholz on aivan eri linjoilla


Yllä: Venäjän kansallisen kaasu-yhtiön Gazpromin päämaja Moskovassa (Pinterest)

Venäjän ensimmäinen agenda koskien talouspakotteita on se, että Venäjälle nuo pakotteet ovat aivan yhtä tyhjän kanssa. Siis ihmisten halutaan uskovan, ettei pakotteita edes kannata jatkaa. Samoin ihmisten halutaan uskovan, että aseapu Ukrainalle vain viivyttää "väistämätöntä", mikä tarkoittaa Ukrainan valtiollisen sekä kansallisen olemassaolon päättämistä. 

Venäjän toisena agendana toimia tässä tilanteessa on ollut se, että maailmalle uskotellaan että on olemassa kaksi eri Venäjää. Toinen on Putinin Venäjä, joka käy sotaa jossain kaukana Ukrainassa sekä tavallisten ihmisten Venäjä, jossa ei paljoa politiikasta piitata, ja jossa ihmisten elämän täyttävät pienet mukavuudet kuten vodka, kaviaari sekä hapankaali. Tuo jälkimmäinen on siis se osa Venäjää, jolla ei ole muka mitään tekemistä sodan kanssa. Mutta tavalliset venäläiset kuitenkin liittyvät sotaan sekä ilmaisevat jatkuvasti olevansa Putinin takana, ja se varmasti saa aikaan reaktioita, jotka eivät ole mitenkään mieluisia. Se että tekeekö venäläinen nuo asiat vapaaehtoisesti vai pakon edessä on aivan sama asia. 

Kun nuo ihmiset lähtevät sotaan, niin silloin he eivät muka voi kieltäytyä ampumasta. Tai oikeastaan vaikka kuinka tavalliset venäläiset olisivat omasta mielestään erossa sodasta, tai haluamme uskoa että he toimivat pakon edessä, niin kuitenkin esimerkiksi vapaaehtoiseen liikekannallepanoon liittyminen sekä vapaaehtoinen värväytyminen asevoimiin suuren palkkiorahan toivossa ovat asioita, jotka viittaavat siihen, että ainakaan kaikki venäläiset eivät oikeasti sotaa vastusta. Uuden suomen artikkelissa tutkija Sarah Ganty sanoo venäläisten kieltämisen Schengen-alueella olevan laitonta. Tuon näkemyksen perusteella mitään viisumeja ei saisi kansanlaisuuden takia kiletää, ja Putin varmaan tuntee myös tuon lain. 

***************************************************************************

Alla suora lainaus Uuden Suomen artikkelista:

"Suorat sanat Sanna Marinille – Tutkija: Venäläisten kieltäminen Schengen-alueelta on laitonta"

"Tutkijatohtori Sarah Gantyn mukaan Suomi ei voi kieltää venäläisten maahantuloa Schengen-viisumilla, koska se on laitonta. ”Pääministeri Marinin on pakko ottaa huomioon Suomea sitovat keskeiset periaatteet ja lait”, Ganty sanoo". Uusi Suomi/ Suorat sanat Sanna Marinille – Tutkija: Venäläisten kieltäminen Schengen-alueelta on laitonta)

**************************************************************************


Nord Stream kaasupitken linja. (Wikipedia/NordStream) 


Putin lienee oppinut arabeilta sen, että öljy sekä kaasu edesauttavat oman politiikan hyväksymistä. 

Nord Stream kaasuputki saattaa olla syynä siihen, että Olaf Scholzin on niin vaikea myöntyä Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Jos esimerkiksi kaasun tuonti Venäjältä katkeaa, niin silloin Saksan tuohon putkeen syytämä miljardit valuvat vessanpöntöstä alas. 

Eivätkä kaikki venäläiset myöskään avusta FSBtä pakon edessä. Eikä esimerkiksi venäläisen poliisin aina tarvitsisi käyttää niin kovia otteita, kuin mitä he esimerkiksi mielenosoittajien käsittelyssä käyttävät. Uskoisin että ihmiset vähemmälläkin uskovat että poliisin palkan maksaa Vladimir Putin, joka on kieltänyt kaikki mielenosoitukset maassaan, jos ne eivät tue hänen mielipiteitään. 

Olaf Sholzin näkemys asiasta saattaa olla toinen. Ja muistakaa että esimerkiksi Nord Stream kaasuputki, jossa Saksalla on suuri rooli varmasti auttaa tuota mielipidettä. Saksa on sijoittanut paljon rahaa noihin Itämeren pohjassa kulkeviin kaasuputkiin, ja jos Venäjältä ei enää saada kaasua ostettua, niin silloin tietenkin nuo miljardit Eurot ovat menneet viemäristä alas. Uskoisin että Nord Stream on asia, mikä on edesauttanut Olaf Scholzin nihkeää linjaa Venäjää koskeviin pakotteisiin sekä Ukrainan tukemiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Nord Stream on varmaan yksi erittäin kova ase Vladimir Putinin käsissä. Hänellä on käsissään valtavasti luonnonvaroja, ja varsinkin maakaasu sekä öljy ovat aina ennen osoittautuneet välineiksi, joiden avulla omaa toimintaa voidaan hyväksyttää helpommin kuin ennen. Ovathan öljy sekä maakaasu ennenkin auttaneet esimerkiksi länsimaita hyväksymään arabimaissa vallalla olevia käsityksiä. 

Koska islam on öljyn ja kaasun ansiosta saanut hyväksyntää varsinkin teollistuneissa länsimaissa, niin Putin varmaan olettaa että myös hänen toimintansa hyväksytään samalla tavoin kuin vaikkapa Saudi-Arabian ja muiden arabimaiden hallitusten toimet oppositiota kohtaan. Ja jos Ukrainan sota sitten olisi kestänyt sen 36 tuntia, niin länsimaat olisivat ehkä voineet sulkea silmänsä sekä todeta että "tällaista tapahtuu", mutta mitään ei ole tehtävissä. Ja sitten olisi puhuttu pitkään Venäjän sisäistä asioista. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/sanna-marin-tavalliset-venalaiset-tukevat-sotaa-olaf-scholzilla-aivan-eri-linja/54965a2a-db1f-4beb-b9f0-8612a2579773

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suorat-sanat-sanna-marinille-tutkija-venalaisten-kieltaminen-schengen-alueelta-on-laitonta/97a026e5-d0c0-48c8-b2be-1c9a3d8099a0

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nord_Stream

Kuva 2: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nord_Stream

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...