Siirry pääsisältöön

Krimin iskun psykologinen vaikutus voi olla huomattavasti suurempi kuin on kuviteltu





Parin päivän takainen isku Krimille on osoitus siitä, ettei Venäjää enää kunnioiteta ainakaan Ukrainassa. Ukraina ei ole myöntänyt iskua, joten sen takana voi olla aivan kuka hyvänsä. Ja se että Venäjä on hankkinut paljon vihollisia sotiensa ansiosta ei ainakaan helpota asian selvittämistä. Tietenkin Venäjän viranomaisten kovat otteet takaavat sen, että myös Venäjän sisältä löytyy ihmisiä, jotka toivovat ainakin sitä, että Putin jättäisi virkansa. Venäjän asevoimissa rehottava simputus ja korruptio takaavat sen, että tuosta maasta löytyy paljon ihmisiä, jotka kantavat vihaa nimenomaan upseereja sekä Putinin valtarakenteita vastaan. Samoin poliisin asenne oppositiota kohtaan takaa sen, että Putinilla on myös paljon vihamiehiä. 

Se että isku tukikohtiin tapahtui keskellä lomailevia ihmisiä on asia, jota ei voida sivuuttaa. Venäjän tiedotusvälineet ovat varmaan kertoneet kaikille, että Venäjä turvaa kansalaisensa kaikkialla, eikä esimerkiksi Ukraina voi mitenkään vahingoittaa mitään mikä on Venäjän alueella. Mutta sitten tapahtui se, mitä ei koskaan pitänyt tapahtua, eli tehtiin isku suoraan Krimillä olevia Venäjän tukikohtia vastaan. Se osoittaa että Putin ei ole kyennyt puolustamaan maataan vaikka on aloittanut sodan. Ukraina ei ole ottanut vastuuta iskusta Venäjän lentokenttiä vastaan, mutta kaikki näkevät ettei se ollut onnettomuus, vaikka Venäjä niin väittääkin. 

Tietenkin esimerkiksi joku muu Venäjän vihollinen saattaa olla tuon iskun takana. Eli lukuisten sotiensa sekä kovien otteidensa ansiosta Venäjä on hankkinut myös vihollisia sekä valtioista että myös esimerkiksi islamistien joukosta. Mutta myös Venäjän suhtautuminen esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin voi saada aikaan sen, että Krimin iskut ovat jonkun Venäjän sisäisen oppositio-organisaation tekemiä. 

Venäjän valtava koko yhdessä esimerkiksi palkkasotureiden käytön  kanssa tekee mahdolliseksi sen, että tuo valtio voi peitellä jonkin verran tappioitaan, mutta ennen pitkään koko asia räjähtää päin kasvoja. Se miten Venäjällä lasketaan esimerkiksi tappioita on myös merkittävä asia, kun ajatellaan mitä hintaa Putin joutuu nyt omasta vallanhimostaan maksamaan. Siis laskeeko Venäjä vain kuolleet, vai liitetäänkö mukaan myös miehet, jotka haavoittuvat, mutta eivät voi jatkaa normaalia elämää? 

Syy miksi ihmiset tukevat Putinia on pelko. Jos häntä arvostellaan, niin siitä seuraa vakavia ikävyyksiä. 

Se että esimerkiksi venäläinen miljardööri arvostelee Vladimir Putinia nimeltä mainiten kertoo siitä, että Putinin ote vallasta saattaa alkaa lipsua. Samoin jos Putin sitten on lähettänyt valtavan määrän miehiä Ukrainaan, niin on mahdollista että osa noiden miesten aseista on päätynyt mustaan pörssiin, ja ehkä joku venäläinen on jopa lähtenyt karkuun rintamalta suuntanaan länsi. 

Jos ajatellaan että tuollainen taistelija myy rynnäkkökiväärin saadakseen matkaliput, niin tuollainen ase varmasti päätyy myös ihmisille, jotka voivat käyttää sitä paitsi länsimaisia poliiseja, niin myös Venäjän omia poliiseja vastaan. Yksi seuraus sodasta on aina se, että sota jättää jälkeensä kasapäin aseita sekä räjähteitä, joita joku voi haluta myydä vaikkapa tavalliselle moottoripyöräjengille. Mutta sanotaan että ennemmin tai myöhemmin Putinin ote vallasta lipeää. 

Hän saattaa poistua vanhuuttaan, kun ei enää pysty virkaansa hoitamaan, tai sitten joku lähipiiriin kuuluva päättää hänet ampua, koska pelkää Putinin vihaa. Pelko viha ja katkeruus ovat asioita, mikä saavat ihmiset tekemään asioita, jotka eivät ole järkeviä. Se mitä Putin tekee vihamiehilleen saattaa aiheuttaa sen, että joku päättää viedä Putinin mukanaan. Samoin jos Putin mielellään nöyryyttää muita, niin se herättää vihaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin Putin tulee kuolemaan joko vanhuuttaan, johonkin sairauteen tai ehkä attentaattiin. Ja silloin seuraa varmasti jonkinlainen valtataistelu sekä välienselvittelyjen sarja, joka voi johtaa jopa täysimittaiseen sisällissotaan. 

Putinin ongelma on se, että hänen lähipiirinsä on hänen ikäisistä miehistä koostuva. Jos hän on vielä 5-10 vuotta vallassa, niin se tarkoittaa että seuraajakin saattaa olla hänen ikäisensä, ellei sitten esimerkiksi Dmitri Medvedev ole hänen seuraajakseen kelvollinen. Mutta kun Putinin "vanha kaarti" poistuu, niin silloin edessä on valtatyhjiö. Ja esimerkiksi Venäjän poliisien otteet mielenosoittajia kohtaan ovat saaneet aikaan sen, että noita poliiseja vihataan. Eli edessä on joka tapauksessa kovat ajat niille, jotka ovat oman asemansa ankkuroineet Vladimir Putiniin. 


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-entinen-moskovan-suurlahettilas-krimin-rajahdyksista-shokki-leviaa-venalaisten-keskuudessa-ihan-selvaa-ettei-ollut-onnettomuus/8486746#gs.8ehvyw


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venalainen-miljardoori-kritisoi-avoimesti-putinia-tama-sota-on-seurausta-yhden-henkilon-hulluudesta-ja-vallanhimosta/8486190#gs.8elgjj


https://www.world-today-news.com/ukraine-does-not-take-responsibility-for-explosions-in-crimea-vg/


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...