Heti aluksi haluan sanoa yhden asian. Jokainen narkomaani on ihminen, ja ihmiset ovat kaikki erilaisia, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka yksi narkomaani ei olisi väkivaltainen, niin toinen voi sitä kyllä olla. Samalla tavoin "tavallinen alkoholisti" on yksilö. Joihinkin ihmisiin alkoholi vaikuttaa niin, että he muuttuvat väkivaltaisiksi räyhääjiksi. Ja jotkut taas ovat myös humalassa rauhallisia. Mutta kuten poliisit ovat sanoneet, niin huumemaailma ei ole mitään upeita autoja ja hienoja hotelleja. Se on armotonta hyväksikäyttöä, missä ihmishenki ei merkitse yhtään mitään. Ja lopulta jokainen narkomaani pahoinpidellään. Narkomania tarkoittaa, että tarve saada huumeita dominoi ihmisen elämää, ja kun ei huumeita ole, niin sitten joku lopulta sekoaa, ja seuraukset ovat kamalat. Huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö on asia, mikä vaikuttaa sekä käyttäjään että kaikkeen hänen ympärillään olevaan, ja se on aina suuri tragedia.
THL:n tutkija pettyi Eduskunnan linjaukseen, joka koski huumausaineita. No ajat muuttuvat, ja me kaikki tiedämme, että se että tästä asiasta on edes puhuttu tarkoittaa, että ehkä jossain vaiheessa meilläkin havahdutaan siihen, että nykyinen huumepolitiikka ei toimi. Se että tuosta huumeita koskevasta politiikasta on edes puhuttu ilman, että tutkijaa on haettu käräjille osoittaa huomattavaa edistystä. Ennen tuollaisia asioita kuin huumeiden käytön diskriminointia esittävää tutkijaa olisi syytetty varmaan rikoksen suosimisesta.
Eli jos ihminen käyttää aineita, niin hän jotenkin turtuu siihen, että hän on jatkuvasti jossain poliisiasemalla, ja joku jatkuvasti karjuu että "häivy". Se mikä esimerkiksi huumeiden käytön kriminalisoinnissa mättää on se, että se saattaa aiheuttaa tilanteen, missä nuori ei uskalla kertoa sitä, että hän on kokeillut huumeita. Ja huumeiden kanssa toimivat ihmiset ovat erittäin ikävää seuraa, koska he varmaan tuovat helposti tällaisen kokeilun poliisin tietoon.
Noin sitten saadaan henkilölle käyttäjärikos, eikä hän pääse esimerkiksi poliisiin töihin. Samoin huumeiden käytön kriminalisointi saattaa antaa esimerkiksi huumekauppiaalle kiristysvälineen, jolla hän voi pakottaa toiset kuljettamaan huumeita. Sen avulla sitten tuo kokeilija saadaan vedettyä syvemmälle paikkaan, josta käytetään nimiä "helvetti" tai "piritori". Siis jos ajatellaan että henkilö elää päivästä päivään kiskomalla amfetamiinia suoneen, niin silloin unohdetaan se, että hän on jossain elämänsä vaiheessa ottanut sen ensimmäisen piikin tai ensimmäisen tabletin.
Mitä olisi mennyt toisin, jos hän olisi tuolloin kertonut tästä kokeilusta vanhemmille tai lääkärille tai poliisille, joka olisi ohjannut hänet lääkäriin? Olisiko hän silloin seulaksi piikitettynä jossain piritorilla? Kun aikoinaan puhuttiin esimerkiksi subutex-hoidosta, niin silloin joku tuhahti, että "nyt narkomaani saa ilmaista huumetta". Ja tuota hoitoa vastustettiin sillä perusteella, että huumeiden käyttö on laitonta, ja noita lääkäreitä uhkailtiin lupien viemisellä.
Se mikä nykyisestä huumemaailmasta vaarallisen se, että esimerkiksi maailman ykköshuumeeksi on noussut kokaiini, jota ei tarvitse piikittää. Kokaiini orjuuttaa käyttäjänsä salakavalammin kuin esimerkiksi heroiini, koska sen käyttö on helpompi salata kuin heroiinin tai kannabiksen. Usein kokainisti herää vasta, kun hän ei enää tee muuta kuin ime kokaiinia keuhkoihinsa, ja kaikki rahat ja asunnot ovat menneet tuohon valkeaan pulveriin. Mafia on esimerkiksi alkanut suosia kokaiinia "kauppatavarana" yhdestä syystä. Kokaiinilla ei ole samaa imagoa kuin heroiinilla, jonka käyttäjä samaistetaan seulaksi piikitetyksi ihmisraunioksi.
Sen takia esimerkiksi kokaiinin käyttöä on aluksi vaikeampi huomata kuin heroiinin. Koska kokaiinia vedetään nenän kautta, niin sen käyttäminen ei paljastu vaatteissa olevasta hamppuköyden hajusta tai taskussa olevasta piikistä. Sitä voidaan tarjota jossain bileissä hyvin helposti, eikä kukaan varmaan huomaa olevansa narkomaani, ennen kuin hän ei voi elää ilman aineita. Eli henkilö on voimakkaammin koukussa ennen kuin muut huomaavat mitään, koska hänessä ei ole pistosjälkiä. Muut saattavat huomata kokaiinin käytön vasta kun käyttäjä on pelkkää luuta ja nahkaa, ja hän toikkaroi kadulla pummien rahaa johonkin savukkeisiin.
Maamme huumepolitiikka on asia, josta ei saa koskaan keskustella ainakaan tarpeeksi. Meillä Suomessa linja on selvä, poliisi hoitaa sellaiset asiat kuten päihteiden käyttäjien poistamisen Piritorilta eli ihmisten silmistä. Ja sitten vain huokaistaan helpotuksesta, kun ei sitä narkomaanien joukkoa enää pyöri siinä veroja maksavien ihmisten silmissä, ja kun narkomaani on poissa silmistä ja mielestä, niin hän ei enää kuulu samaan maailmaan niin sanottujen "kilttien veronmaksajien kanssa". Eli poliisille löytyy töitä, medialle mahtavaa kuvamateriaalia, kun poliisi turvaa "kunnon ihmisten" elämää pumppuhaulikko kädessä, ja se tietenkin on monille ihmisille mieleen. Ja yksi ihminen joka varmaan pitää huumeiden käytön kriminalisoinnista on huumepomo.
Se mikä sitten varmaan jää sanomatta, on se että tällainen toiminta, missä narkomaani eli huumeiden ja muiden päihteiden käyttäjä raahataan putkaan kohdistuu juuri tuon huumemaailman alimpaan joukkoon eikä huumepomoihin, jotka viettävät lomaansa Malagassa ja asuvat luksustaloissa. Eli ne ihmiset jotka rahoittavat huumekauppaa eivät koskaan ehkä edes saa mitään rangaistuksia, ja muutenkin noilla henkilöillä on aina puhdas rikosrekisteri. He eivät istu missään Sörnäisten metroaseman kulmilla huutelemassa ihmisille hävyttömyyksiä, eivätkä myöskään oksentele puistoihin.
Kun joskus olen kirjoittanut esimerkiksi mahdollisuudesta diskriminoida marijuana, niin että sitä myytäisiin vain jossain "coffee shopissa", niin siitä nousi aivan kamala meteli. Ruokakaupoissa sekä ostoskeskuksissa varmasti myydään monia ikärajavalvottuja tuotteita, kuten alkoholia sekä tupakkaa. Ja koskaan ei olla edes keskusteltu siitä, että pitääkö Alko:n eli kansallisen alkoholimonopolimme palvella ihmisiä aivan jokaisessa ostoskeskuksessa? No ehkä alkoholi on eri asia kuin heroiini tai amfetamiini, mutta myös "tavallinen alkoholisti" joutuu lopulta aivan samanlaiseen tilanteeseen kuin narkomaani, eli hän laittaa kaiken rahan viinaan.
https://yle.fi/uutiset/3-12528168
https://yle.fi/uutiset/3-12518670
https://yle.fi/uutiset/3-12527193
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti