Näin naiset ovat kertoneet Rydmanista poliisille: eli ratkaisevat asiat ovat noiden poistettujen kohtien kohdalla.
Poliisi on antanut joitakin asiakirjoja medialle siitä, mitä eräät naiset ovat kertoneet viranomaisille. Ja linkki tähän IS:ssä julkaistuun juttuun löytyy tekstin alta. Kuten huomaatte, niin poliisi on poistanut osan noista julkaistuissa papereissa olevista lausunnoista, koska sillä suojellaan joidenkin ihmisten yksityisyyttä. Ja juuri noissa poistetuissa osissa sitten saattaa olla se ratkaiseva tieto, että onko Wille Rydman oikeasti ollut sukupuoliyhteydessä noihin naisiin, jotka ovat siis alaikäisiä.
Naisten yksi ja kaksi kohdalla voidaan tuohon poistettuun osaan upottaa melkein mitä hyvänsä, kuten käsirautoja tai sitomista, tai niissä voi olla esimerkiksi myös maininta siitä että epäilty on jättänyt ehdottelun, kun on kuullut toisen iästä. Siis likainen mieli täydentää asioita kuvittelulla. Nainen kahden kohdalla on kyse ollut hänen siskostaan, joka on ollut 17-vuotias, ja sen takia alaikäinen. Mutta onko hän sitten kertonut isosiskolle kaiken, mitä ehkä on jossain muualla tapahtunut?
Nainen kolmen kohdalla salattu osa voi olla aivan mitä vain, mutta hän on ollut siis oikeasti selvästi alaikäinen, ja silloin tietenkin Rydmanin olisi pitänyt tietää rajat, eli vastuu tuossa tilanteessa on oikeasti ollut aikuisen. Eli mitä tuossa sitten on oikeasti tapahtunut? Onko Rydman ehkä kuullut jotain kikattelua tai kommentteja siitä, että hän on "superhot", ja sitten lähtenyt juttelemaan tytön kanssa, ja toisen paljastuttua alaikäseksi jättänyt jutun? Vai mitä siellä sitten on tapahtunut? Mutta siis mitä tuo salattu osio sitten pitää sisällään on koko asian avain. Jos kyseessä on ollut esimerkiksi sukupuolinen kanssakäyminen, niin silloin kyseessä on ollut laiton teko.
Mutta siis kuten tiedämme, niin esimerkiksi alkoholin tarjoaminen alaikäiselle on rikollista, vaikka esimerkiksi monissa perheissä myös nuoriso saa ottaa yhden vaikkapa yhden viinilasin perheen omissa tapahtumissa. Mutta kuitenkin Rydmanin olisi pitänyt kysyä myös tytön vanhempien lupa tähän toimintaan, jos hän siis oli tietoinen työn alaikäisyydestä. Asia muuten sitten on niin, että tällaisessa tapauksessa on tietenkin kyse siitä, että mikä on oikeasti sopivaa ja mikä ei.
Jos Rydman on pyytänyt pari 17V tyttöä mukaansa ravintolaan, niin silloin hänen puolustuksensa kysyy juuri tästä, eli onko Rydman ollut tietoinen näiden henkilöiden alaikäisyydestä, ja että oliko noissa juhlissa esimerkiksi tyttöjen vanhemmat paikalla? Samoin siitä varmaan kysytään, että mikä on Rydmanin suhde tuohon 18 v täyttäneeseen henkilöön.
Onko hän ehkä perhetuttu, tai perheenjäsen joka on tullut käymään, vai onko hän ehkä yksin vieraillut jossain nuorten bileissä? Ja onko bileissä ehkä tarjottu sitten alkoholia myös alaikäisille, tai onko ehkä boolimalja jätetty vartioimatta? Me kaikki tiedämme että nuoria kiehtoo sellainen asia, joka on kiellettyä. Joten onko Rydman ehkä nähnyt nämä nuoret naiset ehkä hyvinkin avoimesti joku boolimalja kädessään, ja sitten tullut ehdottelemaan jatkoja, kun on heitä luullut täysi-ikäiseksi.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008840422.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008897385.html
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti