Siirry pääsisältöön

Seksuaalisesta tai muusta häirinnästä sen verran vielä, että kaikkien pitää tuomita tällainen asia.



Kansanedustaja Rydmanin tapaus on varmaan todella ikävä, ja sen pitääkin ainakin avata ihmisten silmät. Eli kansanedustajan tai jonkun muun vastaavan aseman hyväksikäyttö on erittäin ikävää. Se että ihmistä syytetään tuollaisista teoista maamme ykkös sanomalehden toimesta merkitsee sitä, että ainakin osa näistä tapauksista voidaan todistaa. Jos tapauksia ei voida todistaa, niin silloin edessä on syyte. Mutta sitten tietenkin meidän pitää huomioida se, että ennen tällaisesta ei ehkä olisi edes puhuttu mitään. 

Jos ajatellaan esimerkiksi pedofiliaa, niin pedofiilien verkostoissa levitellään varmasti listoja valtioista, joissa pedofilia ei ole rikos, koska sitä ei ole huomioitu lainsäädännössä. Henkilö jolla on rahaa voi matkustaa tuollaiseen valtioon hyvin helposti. Eli tällaiset lait sitovat vain niitä, joilla ei ole varaa matkustaa. Ja ehkä sosiaalinen media on sitten auttanut tuomaan tuon epäkohdan ihmisten tietoisuuteen. Yksittäinen kuva jostain Pattayalta saattaa aiheuttaa hyvin ikävän tilanteen jollekin perheenisälle, joka jyrisee prostituutiota ja seksuaalivähemmistöjä vastaan. 

Tuollainen asia tietenkin panee miettimään sitä, miten ihminen jolla on rahaa voi oikein helposti kiertää lakeja matkustamalla tuollaiseen maahan, ja sitten tehdä siellä asioita, jotka ovat kotimaassa kiellettyjä. Samasta syystä esimerkiksi Puolan tiukkaa aborttilakia joskus kritisoidaan. Eli ne joilla on varaa matkustaa maahan, jossa abortti on laillista myös tekevät niin. Ja ne joilla ei tähän ole varaa turvautuvat laittomaan aborttiin. 

Rydmanin tapaus on tietenkin kiusallinen sekä vastenmielinen monella tavalla, mutta onko se ainoa lajissaan? Eli onko vastaavaa sattunut myös muissa puolueissa tai niiden nuorisojärjestöissä? Samalla meidän pitää muistaa että koskaan koko puolue ei varmasti ole koskaan ollut mukana kaikessa mahdollisessa hyväksikäytössä. Mutta Rydmanin tapaus tietenkin saa aikaan mietteitä, että onko hän tai joku muu ehkä kertonut tällaisesta jossain, mutta sitten tapausta ei olla ehkä viety eteenpäin? Tai kertojan on ehkä ajateltu vitsailevan. 

 Kun Rydmanin tapaus on tullut ilmi, niin meidän kaikkien pitää kyllä muistaa se, että kyseessä on vakava syytös, ja se mitä meidän pitää tehdä on tuomita tuollainen teko, oli meillä mikä puoluekanta tahansa. Siis häirintä sekä seksuaalinen häirintä ovat sellaisenaan hyvin ikäviä asioita, ja itse olen joskus miettinyt, että miten olisi käynyt vanhaan hyvään aikaan? 

Eli kuka oli Helsingin Sanomille antanut vihjeen noista teoista, mistä Rydmania epäillään? Se että itselle ei ole sattunut seksuaalista tai muuta häirintää ei oikeuta sitä, että tällaiseen tapaukseen pitäisi suhtautua kuin sitä ei olisi tapahtunut ollenkaan. Häirintään pitää aina puuttua, ja jos siltä on suljettu silmät, niin se merkitsee samaa kuin olisi itse mennyt tekemään samoja tekoja. Jokaisen puolueen sekä kaikkien muidenkin toimijoiden pitää muistaa se, että häirintä sekä kiusaaminen kaikissa muodoissaan on rikos. 

Ja noista asioista pitää sitten keskustella avoimesti, jotta nuo teot saadaan ihan oikeasti loppumaan. Se mitä on tapahtunut on tapahtunut. Siis tapahtunutta ei voida enää muuttaa tapahtumattomaksi. Mutta se että tällaisista asioista puhutaan saa varmasti aikaan sen, vastaavaa ei enää ainakaan niin helposti pääse tapahtumaan. Siis häirinnän virallinen myöntäminen sekä tuollaisen toiminnan tuomitseminen varmasti auttavat jatkossa saamaan lisää jäseniä myös puoluetoimintaan mukaan.

 Se että häirintään suhtaudutaan kielteisesti varmasti auttaa siihen, että puolueisiin aletaan suhtautua taas kunnioittavasti. Joten jos halutaan olla aidosti avoimia, niin se tarkoittaa että myös ikävistä sekä ehkä myös sairaista asioista pitää uskaltaa puhua. Jos asioita haudotaan, niin ne alkavat näyttää pahemmilta kuin mitä ne oikeasti ovat. 

Eli hyväksikäyttöön on saattanut syyllistyä vain pieni osa puolueväestä tai toimijoista, joita epäillään tällaisista teoista. Ja monesti tällaisiin tekoihin syyllinen henkilö runoilee valtavan verkoston, jossa saattaa olla jopa presidentti mukana. Tuolloin tarkoitus on pelottaa tutkijoita, jotta he jättävät tapauksen selvittämisen vähemmälle. 



https://yle.fi/uutiset/3-12503053


https://yle.fi/uutiset/3-12502970


https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...