Siirry pääsisältöön

Miksi joku uhkailee muita?

  Miksi Venäjän johto uhkailee muita?


Millainen ihminen uhkailee muita? Sellainen ihminen, joka ei pysty normaaliin vuoropuheluun eikä kykene keskustelemaan muiden kanssa asioista tai kuuntelemaan omasta näkemyksestään poikkeavia näkökantoja käyttää puheessaan uhkaavia termejä. Jos Venäjän toimintaa verrataan esimerkiksi kahden ihmisen väliseen keskusteluun, niin tilanne on aivan sama kuin toinen hakkaisi toista eli heikompana pitämäänsä osapuolta pesäpallomailalla päähän, jos tämän fyysisesti heikomman osapuolen mielipiteet eivät tuota fyysisesti vahvempaa puolta miellytä. 

Venäjän ulkoministeri Lavrovin maailmanloppupuheista voidaan vetää sellainen johtopäätös, että Venäjällä pelätään jotain. Venäjän kannalta Ukrainan tilanne on ollut katastrofi.  Kun puhutaan historiasta, niin monen diktatuurin tai yksinvaltiuden päätös on ollut sota. Ensimmäinen maailmansota päätti esimerkiksi Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian sekä Saksan monarkian. Toinen Maailmansota päätti taas Adolf Hitlerin valtion, ja Saddam Husseinin tyrannian päätti hyökkäys Kuwaitiin. 

Mutta miksi sota päättää niin monen yksinvaltiuden olemassaolon. Silloin valtava määrä aseita päätyy ihmisille, jotka eivät niitä voisi muuten saada käsiinsä. Normaalisti yksinvaltiudella hallitussa maassa poliisi pitää vastarinnan poissa ihmisten silmistä. Pienikin ilmaus valtion johtajaa vastaan tulkitaan petokseksi. Ja jos ihminen ilmaisee tyytymättömyyttään valtion toimintaan, niin silloin seurauksena on pidätys ja ehkä lähetys vankilaan. 

Sodassa olevan valtion poliisilla ja asevoimilla on muuta tekemistä kuin etisiä poliittisia toisinajattelijoita. Ja kun asevoimilla sekä poliisilla on täysi työ rintamalla, niin silloin alkavat vapauden aatteet levitä. Valtion ollessa sodassa huomattava osa sen asevoimista sekä poliisista kiinnitetään sotaan. Ja aina kun poliisit ovat rintamalla, niin he eivät ole valvomassa kaupunkeja sekä pidättämässä poliittisia toisinajattelijoita. Kun valtio lähtee sotaan, niin sen pitää jotain luvata myös niille, jotka lähtevät taisteluun. Ja jos nuo henkilöt kokevat tulleensa petetyiksi, niin silloin seuraa varmasti ongelmia. 

Mutta kuten historiasta huomaamme, niin monen itsevaltaisen maan tai hallitsijaperinteen loppu on ollut sota. Eli mukaan mahtuu myös Ruotsin kuningaskunta, jonka yksinvaltius päättyi kun Ruotsi menetti Suomen Venäjälle, ja Iso-Britannian imperiumin aika päättyi myös Toiseen Maailmansotaan. Eli kun Intia itsenäistyi vuonna 1947, niin silloin katsotaan Brittiläisen imperiumin ajan päättyneen. Kun ajatellaan sitä, että mitä esimerkiksi Brittiläisen imperiumin romahtaminen on aiheuttanut Britannialle itselleen, niin se että Britannian siirtomaiden itsenäistyminen on vähentänyt brittien halua sotia on ehkä asia, josta ei juurikaan olla puhuttu. 

Nimittäin kun siirtomaista ei enää saa joukkoja, niin kaikki tappiot tulevat omalle maalle, mikä ei ole ehkä kovin viisasta ainakaan poliittisesti. Nimittäin miettikää sitä, että mitä jos vaikka kaikki Britannian Ensimmäisen Maailmansodan tappiot olisivat kohdistuneet englantilaisiin. Brittiläinen imperiumi kykeni jakamaan tappioita pitkin maailmaa, joten ne eivät vaikuttaneet niin suurilta, kuin mitä ne todellisuudessa olivat. Ja miten tämä liittyy Neuvostoliittoon? Neuvostoliitossa voitiin sotilaalliset tappiot peittää jakamalla niitä ympäri tuota valtavaa valtioita. 

Eli miltään yksittäiseltä alueelta ei kuollut liikaa miehiä, ja siksi tappiot vaikuttivat pienemmiltä kuin mitä ne oikeasti olivat. Samoin jos ajatellaan esimerkiksi Britannian saamia tietoja 15 000 Ukrainassa kaatuneesta venäläisestä, niin ehkä tuo luku on venäläisten tai Venäjän kansalaisten  kohdalla oikea. Mutta pitää muistaa että esimerkiksi palkkasotureiden sekä erityisesti Pohjois-Afrikasta tulevien vierastaistelijoiden käyttö auttaa peittelemään todellisia tappioita. 



 Dragunov SVD (Wikipedia)

Venäjän mafian suhde Kremliin on hyvin monimutkainen


Siis Wagner Group saattaa värvätä myös afrikkalaisia taistelijoita Venäjän asevoimien riveihin. Jos ajatellaan että Venäjän palkkasoturit turvaavat Keski-Afrikan tasavallan johtajia, niin ei kai kukaan luule heidän hyväntekeväisyyttä harjoittavan. Saattaa olla että Wagner Group värvää myös afrikkalaisia toimijoita, joita ehkä koulutetaan Wagner Groupin toimesta. Sitten noita henkilöitä voidaan käyttää torpedoina eli "hit man" tehtäviin tuossa Putinin yksityisarmeijassa. 

Noita afrikkalaisia toimijoita ei ehkä niin helposti yhdistetä FSBhen kuin esimerkiksi Venäjän kansalaisia. Ja Wagner Groupin rooli Venäjän johdossa on ollut se, että tuon palkkasoturi-yhtiön avulla Putin voi teettää tehtäviä tarvitsematta ilmoittaa niitä FSB lle. Tuolloin ei ole olemassa papereita, joilla Putin voidaan suoraan liittää johonkin ikävään tapaukseen. Jos tuo "hit man" jää kiinni, niin kaikki jäljet päättyvät johonkin oligarkkiin, jolla on ehkä yhteyksiä Venäjän mafiaan. 

Kremliä on syytetty siitä, että se suojelee mafiaa. Tai voidaan sanoa että saattaa olla että noita mafiosoja on ehkä otettu vähän kuin säiliöön. Jos joku palkkamurhaaja jää kiinni, niin sitten medialle sekä poliisille voidaan syöttää joku organisoidun rikollisuuden jäsen. Tuo henkilö on saattanut olla oikeasti FSBn juoksupoika, mutta mitä varten kukaan sellaista menee edes uskomaan. Syyttäjät väittävät silloin että tuo mafioso on toiminut ihan itsenäisesti. Ja ehkä joku nielee tuon selityksen. 

Syy miksi osan venäjän mafiasta väitetään toimivan yhteistyössä Kremlin kanssa johtuu siitä, että tunnetuilla rikollisilla on hyvä teettää esimerkiksi poliittisia murhia, jotka voidaan sitten vierittää esimerkiksi jonkun rikollisjärjestön syyksi. Noiden organisoidun rikollisuuden jäsenten avulla voidaan myös peitellä valtion työntekijöiden roolia esimerkiksi palkkasotureiden ja "hit manien" suorittamissa eliminointioperaatioissa. Eli Wagner Groupin palkkaaman afrikkalaisen jäädessä kiinni, muutama mafioso sitten tulee pidätetyksi, eikä kukaan voi varmasti osoittaa ketään muuta kuin organisoidun rikollisuuden jäsenten olevan tuon teon takana. 

 Joten voidaan kysyä että ilmoitetaanko noita tappioita missään? Samoin voi olla että jos sotilas ei ole pitänyt yhteyttä kotiin, niin hänen kuolemaansa ei ehkä ilmoiteta. Se mitä esimerkiksi Venäjän maksuliikenteen katkaiseminen merkitsee on se, että Wagner Group ei voi ehkä maksaa ulkomaalaisten taistelijoiden palkkoja. 

Siis Venäjä saattaa ilmoittaa vain miehet, joita kaivataan kotona. Mutta mitä sitten Lavrov sekä Putin pelkäävät? Se mikä tekee sodasta inhottavan asian on se, että sieltä saa lähes kuka hyvänsä aseen. Ja se mikä tekee esimerkiksi Dragunov SVD kivääristä tai jostain singosta ikävän välineen on se, että noilla aseilla voi joku uhata Venäjän johdon henkeä. Siis myös Venäjällä on varmasti ihmisiä, joilla on halukkuutta päästä kalifiksi kalifin paikalle. 

Ja koska valta on henkilöitynyt Putiniin, niin saattaa olla että jonkun mielestä olisi hyvä vaihtaa Venäjän johtoa melko nopeasti. Siis valtio joka käyttää väkivaltaa osoittaa, että se tarvitsee jotain aluetta. Jos valtion johdon käsitys diplomatiasta on se, että se voi uhkailla sekä pelotella muita, niin se kertoo myös siitä, että kyseinen valtio tai joku sen johdosta pelkää jotain.

Eli yksi asia mitä Venäjälle on tapahtumassa on se, että kyseisen maan konventionaalinen iskuvoima on ehkä kyvytön vastaamaan länsimaisten aseiden vaikutukseen. Tuolloin Venäjällä jää vain joukko raskaita ydinaseita, joilla se voi yrittää vaikuttaa muiden maiden toimintaan. Joten tässä tilanteessa meidän pitää muistaa, että milliäkään ei saa antaa periksi. Periksi antaminen kannustaa uhkailijoita sekä kiristäjiä. Tietenkin esimerkiksi se että boikotoimme Venäjää saattaa vaikuttaa pehmeältä toiminnalta, mutta kuten tiedämme, niin boikottien tarkoitus on osoittaa boikotin kohteelle, että sen toimintaa ei voida enää hyväksyä. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/ukraina-lavrovin-maailmansotapuheista-ven%C3%A4j%C3%A4-tuntee-h%C3%A4vi%C3%A4v%C3%A4ns%C3%A4/ar-AAWAwDa?ocid=msedgntp&cvid=844699561fb84c15b17cee772547f04a


https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...