Siirry pääsisältöön

Huijarin yksi aseista on miellyttävä olemus sekä taito käyttää empatiaa työvälineenä jolla päästään maaliin saakka.

 


Ruben Oskar Auervaara (1906-1964)

Siis onko Putin hullu? Mediassa on toivottu että häntä ei sanottaisi hulluksi. Mutta onko Putin ehkä klassinen sosiopaatti, joka leikkii ihmisten tunteilla, ja osoittaa sitten valtaansa aseilla? Siis onko Putin ehkä samanlainen persoonallisuus kuin klassinen huijari Ruben Oskar Auervaara (1906-1964)? Se mikä näillä miehillä on yhteistä on se, että Auervaara eli "Jansson" käytti mielellään univormua huijatessaan rahaa. Ja myös Putin muistuttaa mielellään siitä, kuinka hän on ollut KGB:n upseeri. 

Auervaara oli klassinen psykopaatti ja ilmeisesti myös patologinen valehtelija. Meidän pitää muistaa se että Putin on kasvanut KGB miehen perheessä. Hänelle on opetettu pienestä pitäen että KGB on valiojoukko, johon pääsevät vain  parhaat. Se on organisaatio johon tavallisella venäläisellä ei ole mitään asiaa. 

Ja siellä sitten hän on oppinut pitämään itseään jossain määrin tavallista venäläistä "parempana". Siis onko Putinin tapa käyttää valtaa vain oikeastaan  motiiviltaan samanlaista kuin Auervaaran? Tuolloin kyseessä on tunteilla leikkimisestä sekä tunteesta, että toinen on täysin omassa vallassa. Siis onko Putin psykopaatti? Klassiseen psykopatiaan kuuluu toisten manipulointi. Vain harva psykopaatti on oikeassa elämässä sarjamurhaaja.

 Mutta psykopaatin erottaa tavallisesta ihmisestä se, että hän on täysin tunnekylmä. Eli hänellä ei ole mitään tunteita. Ja hän käyttää esimerkiksi empatiaa työkalunaan päästäkseen päämääräänsä. Se mikä tekee psykopaatista vaarallisen on se, että hän ei välitä keinoista joita käyttää päästäkseen tavoitteeseensa. Siis kaikki psykopaatit eivät ole sarjamurhaajia, mutta heidän kykynsä kestää pettymyksiä on alentunut. Ja juuri tuo ajattelutapa tekee heistä vaarallisia. He saattavat esimerkiksi myrkyttää oman koiransa saadakseen vapaata koulusta.

 Tai äärimmäisissä tapauksissa vaikka hyökätä ihastuksensa päälle maski kasvoilla ja vahingoittaa tätä tai jopa surmata tämän puolison. Ja sitten esittää sen jälkeen avun antajaa eli suurta sankaria, jotta pääsee tämän lähipiiriin. Psykopaatin työkaluihin kuuluvat tietenkin nyyhkytarinat kovasta lapsuudesta sekä puuleluista patterin välissä. 

Ruben Oskar Auervaara oli Wikipedian mukaan psykopaatti, joka nautti ihmisten manipuloinnista. Hän väitti olevansa suosittu ja hankkivansa ihailijoita kirjekerhojen välityksellä. Mutta Auervaara ei Unto Parvilahden mukaan kuitenkaan osannut kirjoittaa kovin hyvää suomea. Eli hän ehkä tilasi nuo kirjeet kavereiltaan. Eli saattaa olla niin, että Ruben Oskar Auervaara ei kirjoittanut elämässään yhtään kirjettä. 

Vankilapsykiatri oli luonnehtinut häntä kypsymättömäksi henkilöksi, jonka tunne-elämä oli kehittymätön. Ja se tekee Auervaaran kaltaisista ihmisistä arvaamattomia sekä vaarallisia. He saattavat olla impulsiivisia sekä saada helposti raivokohtauksia, joita he eivät kykene hallitsemaan. Ja juuri epäkypsä tunne-elämä on se, mikä sitten saattaa aiheuttaa väkivaltaisuutta sekä veritekoja. 

Ja psykopaatin elämässä moraalilla sekä etiikalla ei ole mitään merkitystä. Eli jos psykopaatti haluaa kiilata nakkijonossa niin hän saattaa väittää vievänsä ostoksen vammaiselle kaverilleen. Eikä äärimmäinen psykopaatti myöskään kaihda murhiakaan päästäkseen tavoitteeseensa. Siis vain oma itse ja oma etu merkitsevät psykopaatin elämässä jotain. 

Kaikki maailman huijarit ovat samanlaisia. He ovat miellyttävästi käyttäytyviä, omaavat miellyttävän ulkonäön sekä ottavat kaiken irti muiden virheistä ja ovat mestarillisia kääntämään huomion pääkysymyksistä muualle. Siis tämä miellyttävä olemus tekee vaikeaksi vastustaa huijareiden viehätysvoimaa, ja esimerkiksi Putinin nallekarhumainen sekä miellyttävä ulkonäkö auttaa häntä huijaamaan ihmisiä. 

Putin on oikeastaan hyvin paljon samanlainen kuin tarunhohtoinen huijari Ruben Oskar Auervaara, joka miellyttävästi käyttäytyen sekä miellyttämällä vastapuolta onnistui huijaamaan ihmisiltä huomattavan omaisuuden. Auervaara eli vuoteen 1936 asti Jansson ilmeisesti oli pakkomielteen vaivaama huijari, jolle huijaaminen oli pakonomaista toimintaa. Hän vietti vankiloissa 26 vuotta, ja ilmeisesti huijausten motiivi oli vain toisen hallinta sekä tunteilla leikkiminen. 

Mutta miten huijari huijaa ihmistä? Tai mikä on huijarin motiivi tehdä tekojaan. Sanotaan että huijaus on vallan osoitus. Osoitus siitä että huijari on toista parempi, älykkäämpi tai muuten vain toisen yläpuolella. Esimerkiksi Ruben Oskar Auervaaran kaltaisten ihmisten tapauksessa kyseessä saattaa olla jonkinlainen "musta empatia" (Dark empathy) eli psykopatiana tunnettu ilmiö. 

Tuo termi "Dark Empathy" tarkoittaa sitä, että henkilö käyttää empatiaa toisen makeiluun sekä manipulointiin. Eli se ei suorastaan tarkoita psykopaattia, mutta se on usein liitetty psykopaatin tuntomerkkeihin. Eli jos toinen sanoo että hänen puolisonsa on kuollut, niin psykopaatti tietenkin vastaa siihen "niin minunkin" vaikka hän ei olisi päivääkään ollut edes naimisissa muuten kuin rahan takia. Tai vaikka hän olisi itse murhannut oman puolisonsa. Tuollainen psykopaatti saattaa pyöriä esimerkiksi seurakunnan tukiryhmissä, joissa hän sitten etsii uhreja oman sairaan egonsa pönkittämiseksi. 

Psykopaatti on erittäin hyvä manipuloimaan ihmisiä, koska hän tunnistaa helposti jos ihminen uskoo häntä tai hänen käytöksensä miellyttää aiottua uhria. Tuolloin empatia eli taito tunnistaa toisen tunnetilat muuttuu kylmäksi vallankäytön välineeksi. Ruben Oskar Auervaaran tapauksessa keskustelut sekä empatian osoitukset ovat vain keino manipuloida ihmistä. Ja kun toinen sitten on langennut ansaan, niin silloin huijari ikään kuin todistaa itselleen olleensa muita ovelampi sekä taitavampi. Siis huijarin näkökulmasta ajatellen hän on taas kohonnut jonkun yläpuolelle. 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Oskar_Auervaara

Kuva) https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Oskar_Auervaara


https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...